Minulla on ollut outo suhde, sellainen johon en koskaan olisi halunnut, eli silloin tällöin tavattu... pyysin, että jos ede kavereita voitais olla... ei vastausta... säälittävän ykspuolista ollut kaikki tapaamiset, eli silloin kun hänelle sopii... hän asuu sen verran kaukana, ettei nuin vain kylästelemään meneminen onnistu... nyt hän ei ole puhunu/soittanut/mailannut minulle viikkokausiin, ei edes vastannut lähettämiini maileihin, olemme nähneet kerran viimisen kolmen kuukauden aikana, nyt hän kysyi voitaisko puhua tää asia loppuun ??? TÄÄ ASIA ??? Onko meillä enää jotain ??? Eihän se vitun paskiainen edes vastaa miun maileihin ??? Haluaako se vaan omaa oloaan helpottaa ??? Ikävä kylläolen sellaisessa elämäntilanteessa, että tuskin pystyn viileesti suhtautumaan sen selityksiin... minulla ei ole muita kavereita... suurimman osan ajasta istun yksin kotona, siksi kai lankesinkin näin tyhmään pohjattomaan suhteeseen alussa.
Minä en osaa aloittaa suhdetta, enkä lopettaa... pitääkö aina suhteuiiden loppua näin että hyvästellään ikuisesti... ei voida olla edes puheväleissä ?? ja silti toi haluaa tavata ja ilmeisesti omia tekosiaan selitellä... en tajua... :(((
Tunnen itseni "käytetyksi".
Minä en osaa aloittaa suhdetta, enkä lopettaa... pitääkö aina suhteuiiden loppua näin että hyvästellään ikuisesti... ei voida olla edes puheväleissä ?? ja silti toi haluaa tavata ja ilmeisesti omia tekosiaan selitellä... en tajua... :(((
Tunnen itseni "käytetyksi".
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä "mie-mie", tuntui pahalta lukea viestisi.
Ihmissuhteet ovat joskus kummallisia (kokemusta on). Viestisi perusteella kehoittaisin sinua lähtemään liikkeelle ja suhtautumaan tyynen viileästi toiseen osapuoleen. Kannattaa muistaa, että hän ei ole ainoa ihminen tässä maailmassa.
Olen jo rukoillut ja rukoilen edelleen asiasi vuoksi.
Yksinäisten ystävä voi kyllä auttaa.
Yksinäisten ystävä, Jeesus, auttoi ainakin itseäni sen verran, että ei ole enää surua. Eikä mikään taikka kukaan muu auttanut.
Kuulehan, sinä et todellakaan ole ainoa joka on joutunut pettymään. Myös hyvänä esimerkkinä minä olen ollut jätetty osapuoli. Aika parantaa haavat - vanha klisee, mutta toimii tänäkin päivänä. Kohtaa totuus, älä anna periksi. Vielä se aurinko paistaa risukasaankin! :)
Seurustelin5 vuotta rinnakkaissuhteessa ja oli niin naivi, että molemmat rakastaisimme toisiamme ja aloittasimme yhteisen elämän. En tiennyt alusta asti, että miehellä oli avoperhe ja järkytyin tiedon saatuani. Olin niin naivi, että kuvittelin suhteen kuivuvan, mutta niin se vain jatkui ja mies piti minua "pihdeissään". Tein eroa useasti, mutta aina mies sai minut kiedottua pikkusormensa ja kauniiden silmiensö ympärille. viimeinen puoli vuotta oli kauheaa ja vihdoin sain suhteen lopetettua. Asia on niin tuore, että pelkään edelleen heikkoja hetkiä ja yksin oloa, mutta onneksi minulla on työ joka täyttää elämäni. Mies olisi ottanut minut, mikäli olisin omistanut omakotitalon ja pystynyt elättämään hänet ja hankkinut omalta paikkakunnalta hänelle tyätä. Hänen avopuolisonsa tiesi suhteestamme ja hyväksyi sen, kunnes tänä keväänä puuttui asiaan. Miehen mielestä naiset vain "tappelivat hänestä2. Säälin naista ja lopetin nyt suhteen enkä enään luota häneen enkä hevillä kehenkään muuhunkaan mieheen. Nyt pidän lomaa miehistä enkä tiedä mistä edes lähtisin ikäistäni seuraa katselemaan? Elin viisi vuotta miehen ja hänen matkatyönsä ehdoilla ja varastettujen hetkien odotuksessa. PS. toivon itselleni voimia jaksaa marraskuun pimeydessä tarpomistä..
sisulla