Pelimiehet iski naisia ostoskeskuksessa

Näin tänään kaksi pelimiestä. Toisella oli sellainen lierihattu joita kuulemma aspergerit käyttää. Toinen tapaus oli sellainen että näin kun joku kaunis blondi keskusteli silmät kiiluen jonkun epäsiistin näköisen tyypin kanssa, äijällä oli puolipitkät rasvaiset hiukset ja epäsiistit vaatteet ja ajattelin että joku tässä kuviossa nyt mättää, mutta lähempää huomasin että se oli joku turkkilaisen näköinen tai muu eksoottinen lähi-idän mies. Ymmärsin heti miksi nätin blondin silmät kiilui. Suomalaiset miehet kulki ahdistuneen näköisenä ohi ja vilkuili kaunista naista, jota eivät koskaan uskaltaisi lähestyä selvinpäin. Minä olin yksi heistä.
6127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tälläiset esimerkit saavat minut entistä päättäväisemmäksi siitä että en koskaan tule tekemään yhtä ainutta aloitetta muille kuin kauniille naisille. Tähän maahan voi millainen tahansa ulkomaalainen mies tulla ja valita itselleen nussittavaksi juuri niin kauniin suomalaisen naisen kuin haluaa joten miksi tyytyisin vähempään!?

Äänestä
  • Mitä ihmettä vingut naisten perään jos kerran jätteenä pidät? Anna olla ja kaikilla on parempi mieli, sinulla ja naisilla.

    Äänestä

  • Salix kirjoitti:

    Mitä ihmettä vingut naisten perään jos kerran jätteenä pidät? Anna olla ja kaikilla on parempi mieli, sinulla ja naisilla.

    Vihaan naisia mutta haluan nussia niitä.

    Äänestä

  • suom nainen on jäte kirjoitti:

    Vihaan naisia mutta haluan nussia niitä.

    Naisilta et tule saamaan mitään muuta kuin pakkeja. Naiset kun ovat siitä outoja, että he eivät innostu siitä kun heitä vihataan.

    Äänestä

  • Salix kirjoitti:

    Naisilta et tule saamaan mitään muuta kuin pakkeja. Naiset kun ovat siitä outoja, että he eivät innostu siitä kun heitä vihataan.

    Lähde?

    Äänestä

"jota eivät koskaan uskaltaisi lähestyä selvinpäin" tuossahan se oleellinen onkin eli turha itkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ne vie naiset kirjoitti:

Näin tänään kaksi pelimiestä. Toisella oli sellainen lierihattu joita kuulemma aspergerit käyttää. Toinen tapaus oli sellainen että näin kun joku kaunis blondi keskusteli silmät kiiluen jonkun epäsiistin näköisen tyypin kanssa, äijällä oli puolipitkät rasvaiset hiukset ja epäsiistit vaatteet ja ajattelin että joku tässä kuviossa nyt mättää, mutta lähempää huomasin että se oli joku turkkilaisen näköinen tai muu eksoottinen lähi-idän mies. Ymmärsin heti miksi nätin blondin silmät kiilui. Suomalaiset miehet kulki ahdistuneen näköisenä ohi ja vilkuili kaunista naista, jota eivät koskaan uskaltaisi lähestyä selvinpäin. Minä olin yksi heistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu