Vertaiskiusaa

Kiitos taas bussikuskeille: te sitten osaatte vetää yhtäköyttä. Suurin vika noissateidän laittomissa lakoissanne on se, että haitat kohdistuvat vain ja ainoastaan vertaisiinne, ei siis sinne, mihin toivoisitte. Kasvakaa jo tekin mieleltänne aikuisiksi. Isoja miehiä oli telkkarissa, mutta vain vatsan kohdalta!

Itse olen kyytini järjestänyt siten, että edellisen lakon älkeen ostin auton, ja sillä nyt sitten kuljemme kuuden kimpassa.

Tähänkö ay-liike satsaa, että kaikki harmi näistä laittomista lakoista kohdistuu työtätekevään portaaseen? Onneksi en kuulu liittoon, hävettäisi suunnattomasti!
2321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Milloin lakko on laiton ja milloin laillinen? Voiko työntekijät lakkoilla laillisesti enää ollenkaan vaikka heitä kohdeltaisiin miten?
Mitä bussikuskien olisi pitänyt mielestäsi sitten tehdä? Ei kai lampaana olo ole ainut mahdollisuus sinun mielestäsi? Oletko sinä lammas ja ehdotat sitä muillekkin?

Äänestä
  • Laillinen lakko on esimerkiksi silloin, kun työehtosopimus ei ole voimassa. Seuraavaksi tällainen tilanne on ensi keväänä. Toisaalta lakko voi olla laillinen myäs TES:n ollessa voimassa, jos yritys rikkoo voimassa olevaa työehtosopimusta tai jotain työelämää säätelevää lakia.

    Onko mielestäsi Connex- ja Concordia-yhtiöiden osa-aikaisten määrät suuria (60 henkilöä, siis 4.6% työvoimasta ja huomattavasti vähemmän ajomääristä)? Lisäksi ainakin toisen yhtiön ilmoituksen mukaan haussa on koko ajan vakituisia työntekijöitä. Jos et satu tietämään, niin osa-aikaiset ovat aina etusijalla näitä työpaikkoja täytettäessä - mikseivät paikat siis täyty? AKT on ilmoittanut lakon syksi juuri osa-aikaistamiset, joten lakon asiaperusteet ontuvat kyllä aika pahasti. AKT käyttää siis lakko-oikeutta härskisti hyväkseen, kun yhtiöillä on ongelmia työntekijöiden saamisessa, ei niiden irtisanomisessa.

    Lopputulema tästä(kin) lakosta on se, että jokainen bussiyhtiä lisää kohonneen lakko-riskin kustannukset seuraavalla kilpailukierroksella tarjoukseensa. Siis bussilippujen hinta nousee tämänkin lakon seurauksena. Lisäksi nousevat AKT:n jäsenmaksut, sillä lakkojen kustanukset pitää rahoittaa jotenkin (noussut tänä vuonna 1,6%:iin palkasta - eikä ole ainoa SAK:n alaisen liiton jäsenmaksu, joka on noussut (Metalli, Rakennusala,...)). STTK-laisen SuPerin 1,2% palkasta on varsin tyypillinen jäsenmaksu myös SAK:n muissa liitoissa, sekä toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden jäsenliitoissa.



    Connex Oy, avoimet VAKITUISET työpaikat (HUOM: Haku päättyy 16.11.2004 !!!! )

    Espoo:
    http://www.mol.fi/cgi-bin/search?DB=TMP%26KUNTA=%26UUDET=all%26hippo=1%26LYHTY=%26PROVINSSI=%26AMMATTIALA=%26TEKSTI=Connex%26ULKOMAA=%26SEKTORI=%26D1=20041109113156%26ETATYO=

    Vantaa:
    http://www.mol.fi/cgi-bin/search?DB=TMP%26KUNTA=%26UUDET=all%26hippo=2%26LYHTY=%26PROVINSSI=%26AMMATTIALA=%26TEKSTI=Connex%26ULKOMAA=%26SEKTORI=%26D1=20041109113156%26ETATYO=

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autolija kirjoitti:

Kiitos taas bussikuskeille: te sitten osaatte vetää yhtäköyttä. Suurin vika noissateidän laittomissa lakoissanne on se, että haitat kohdistuvat vain ja ainoastaan vertaisiinne, ei siis sinne, mihin toivoisitte. Kasvakaa jo tekin mieleltänne aikuisiksi. Isoja miehiä oli telkkarissa, mutta vain vatsan kohdalta!

Itse olen kyytini järjestänyt siten, että edellisen lakon älkeen ostin auton, ja sillä nyt sitten kuljemme kuuden kimpassa.

Tähänkö ay-liike satsaa, että kaikki harmi näistä laittomista lakoista kohdistuu työtätekevään portaaseen? Onneksi en kuulu liittoon, hävettäisi suunnattomasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu