Tämä vain vahvistaa kaikkea palstalla kerrottua/koettua, nyt nainenkin sen myöntää todeksi:
http://kokovartalofiilis.wordpress.com/2014/11/11/alkoholistin-aikuinen-lapsi-pakko-saada-draamaa/
Nykyään ei naisen edes tarvitse olla alkoholistin lapsi koska niitä parisuhteita on niin monia että niistäkin nainen jo nuorena oppii kaipaamaan adrenaliiniryöppyjään ja sitä oikeaa rakkautta.
"Ihan viaton kanssaeläjä saa – melkoisen isoksi yllätyksekseen – kantaakseen entisten pahantekjiöiden kamaluudet"
Näinhän me kunnolliset miehet saamme ne muiden synnit kantaaksemme, aina.
"Minun triggerini/ärsykkeeni/laukaisevat tekijäni ovat ihmissuhdetilanteissa. Juuri tuossa mainitsemassani kirjassa puhuttiin siitä, että kun on lapsuudessaan tarpeeksi tottunut siihen, että lähisuhteet sisältävät vaaran elementtejä, satuttamista ja petoksia, saattaa myöhemmin elämässään hankalalla hetkellä ajautua käyttäytymään alitajuisesti niin, että saisi provosoitua hankaluudet esiin sellaisissakin ihmissuhteissa, joissa niitä ei luontojaan olisi. Koska vain sellaisen läheisyyden on tottunut tunnistamaan oikeaksi, läheiseksi tavaksi olla. Muistattehan: rakkaus sattuu. Niinhän meille on opetettu."
Ei meillä ei-jännillä ole mitään mahdollisuuksia tässä maailmassa eikä tulekaan olemaan. Koska jännä ruokkii jännyydenkaipuuta niin jännistä oloista lähtöisiä tai jännissä parisuhteissa olemattomia naisia ei taide edes olla enää missään.
Loistava kirjoitus naiselta
35
251
Vastaukset
- naisten pahuus
Onko kaikki naiset alkoholistin lapsia?
- ---
Ei. Mutta kaikki naiset tarvii tekosyyn käytökselleen.
- unohdit tärkeimmän
"Hyvä uutinen on se, että nyt ne toimintamallit ovat vanhentuneita ja turhia. Niistä voi opetella päästämään irti. Tilanteiden ja omien odottamattomien reaktioiden tunnistaminen on eka askel. Omien triggereiden hahmottaminen. Sitten, kun sen oppii, saa tunteen ja toiminnan väliin pienen happiraon. Vähitellen rako kasvaa, ja tunnetila muovaantuu haltuunotettavammaksi. Alkaa valjeta, että tähän kohti sopiikin toinen, paljon vähemmän kuohuva ja puolustushenkinen olo. Sellainen ihan tavallinen, rauhallinen ja hyvä.
Venettä ei ole pakko heiluttaa. Tällä ihan tavallisessa, aikuisessa, useimmiten melko tasaisessa elämässä on hyvä olla."
Jokaisella on joku mörkö. Niin on sinullakin, IkisinkkuM. Olennaista on oppia jotain itsestään ja omasta käytöksestään.- Ikisinkku M
En edes viitsinyt tuosta mainita koskaa uskooko palstan naiset jos niitä yrittäisin tuossa asiassa neuvoa? Siksipä tyydyin pelkästään raportoimaan että ehkä viisaita ja rehellisiäkin naisia ehkä vielä löytyy kun tuo yksi (1kpl) on siitä selkeä todiste.
Ikisinkku M kirjoitti:

Hmm... oletko ikinä' huomannut miten paska vetää puoleen kärpäsiä?
Internetin ja somen ihmeellisessä maailmassa ne löytää toisensa helpommin ja nopeammin kuin koskaan ennen. Ja oletko koskaan miettinyt sitä kuin paljon ihmniset haluavat kuulua johonkin ryhmään ja mitä kaikkea he ovat valmiita tekemään sen eteen? Ja sitten tietenkin se, että kaikenlaisiin kyselyihin ihmiset vastaa aina rehellisesti...
Naisten draamahakuisuus ei nyt ole sidoksissa niinkään alkoholistiperhetaustaan tai jotain. Toki silläkin voi olla vaikutuksensa, mutta niinkuin salix alempana kertoi, ei se aina niinkään mene...
Naiset nyt vaan ovat emotionaalisia olentoja ja eivät välttämättä aina osaa kanavoida omaa emotionaalista energiaansa rakentavasti kiitos median, somen, Cosmopolitanin, Sinkkuelämää-sarjan sun muiden vastaavien... Et sä voi ymmärtää naisten emotionaalisuutta ellei sitä löydy edes hitusen sinustakaan. Siis silleen, että sitä on sinussa, ei niin että sinussa jokin lehtijuttu tai muu vastaava aiheuttaa sen. Vähän sama juttu kun näytit tietävän sen, että naiset oikeasti nauttii synnytyksestä. Minä olin oman lapseni syntymässä mukana eikä ainakaan minun lapseni äidillä se miltään Elämää Suuremmalta Orgasmilta vaikuttanut. Kaikelta muulta. Mutta en ole koskaan ollut ylpeämpi siitä naisesta kuin olin silloin...
- ffsdfsdfsdf
Voi luoja mistä sä näitä kirjoituksia kaivat? Tuo on vaa yhden naisen suusta kerrottua ja selvästi hän on elänyt huonon lapsuuden, silloin helposti joutuu itsekin väärille poluille tai 20 vanhemman miehen vaimoksi.
- Ikisinkku M
Oli yhdessä somessa linkki tuohon, siellä naiset myönsivät asian noin olevan kun eivät ole samanlaisia totuuden kieltäviä änkyröitä kuin täällä :D
- pikkuisen pimeä pää
Ikisinkun kannattaisi etsiä syitä vaikka peilikuvastaan siihen miksi kaikki naissuhteensa ennemmin tai myöhemmin kaatuvat aina johonkin mikä hänen mielestään ei tietenkään ole hänen syynsä, ei missään nimessä.
- ,.-.,
"Näinhän me kunnolliset miehet saamme ne muiden synnit kantaaksemme, aina."
Et ole millään normaalien ihmisten mittareilla kunnollinen mies.
Jokainen terve on voinut todeta kieroutuneen mielesi ja häiriintyneen naiskuvasi jo tämän palstan kirjoituksistasikin.- Salix
Taas Ikisinkku provosoi.
Itse olen alkoholistiperheestä ja olemme mieheni kanssa taatusti sukumme tylsintä ja tavanomaisinta perhe-elämää viettävä pari. Meillä ei draamaa ole eikä kaivata. Päätin jo lapsena, että omassa perheessäni ei eletä niin kuin lapsuuden perheessäni, eikä ole elettykään. Kaipasin rauhallista elämää ja nautin siitä kun olen sen mieheni kanssa rakentanut. - ätmi
Salix kirjoitti:
Taas Ikisinkku provosoi.
Itse olen alkoholistiperheestä ja olemme mieheni kanssa taatusti sukumme tylsintä ja tavanomaisinta perhe-elämää viettävä pari. Meillä ei draamaa ole eikä kaivata. Päätin jo lapsena, että omassa perheessäni ei eletä niin kuin lapsuuden perheessäni, eikä ole elettykään. Kaipasin rauhallista elämää ja nautin siitä kun olen sen mieheni kanssa rakentanut.Oliko sinulla siis tämä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikiön_alkoholioireyhtymä - Salix
ätmi kirjoitti:
Oliko sinulla siis tämä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikiön_alkoholioireyhtymäIsä joi, äiti ei.
- ätmi
Salix kirjoitti:
Isä joi, äiti ei.
Eli isäsi oli siis jännämies.
- Salix
ätmi kirjoitti:
Eli isäsi oli siis jännämies.
Isäni oli sodan kauhuista kärsimään jäänyt sotaveteraani.
- ätmi
Salix kirjoitti:
Isäni oli sodan kauhuista kärsimään jäänyt sotaveteraani.
Niin oli minunkin isoisäni, mutta ei hänestä silti kuoriutunut mitään jännämiestä.
- erkki-täti
ätmi kirjoitti:
Niin oli minunkin isoisäni, mutta ei hänestä silti kuoriutunut mitään jännämiestä.
Heureka!
Ihmiset ovat erilaisia keskenään, jopa miehet! - Ikisinkku M
ätmi kirjoitti:
Niin oli minunkin isoisäni, mutta ei hänestä silti kuoriutunut mitään jännämiestä.
Mutta kuten tiedetään niin ainahan naiset keksii jonkin myötätuntoa herättävän syyn lähipiirissään olevan jännäp..kan riehuntaan jota ilmiötä jännä epäilemättä sumeilematta käyttää hyväkseen, salixin tapausessa se syy on sodan kauhut. Kumma kyllä minunkaan isoisä ei sodassa olostaan huolimatta riehunut, pistänyt paikkoja säpäleiksi tai ryypännyt ylettömästi.
- Salix
ätmi kirjoitti:
Niin oli minunkin isoisäni, mutta ei hänestä silti kuoriutunut mitään jännämiestä.
Joku jaksaa sodan läpi pienemmin vaurioin kuin toinen.
- Ikisinkku M
Salix kirjoitti:
Joku jaksaa sodan läpi pienemmin vaurioin kuin toinen.
Eiköhän se perimmäinen totuus kuitenkin ole se ettei sota tehnyt miestä alkoholistiksi vaan alkoholisti joutui sotaan mukaan. Ihan samalla tavoin vaikka olisi elänyt tässä päivässä ja joutunut kohtaamaan vaikka koodarina jonkun softatalon kauhut olisi saattanut olla alkoholisti.

Sanon nyt ihan nätisti, että lopeta. Sinä et tiedä mitään ja loukkaat todella pahasti minua ja isäni muistoa.
- erkki-täti
Ikisinkku M kirjoitti:
Mutta kuten tiedetään niin ainahan naiset keksii jonkin myötätuntoa herättävän syyn lähipiirissään olevan jännäp..kan riehuntaan jota ilmiötä jännä epäilemättä sumeilematta käyttää hyväkseen, salixin tapausessa se syy on sodan kauhut. Kumma kyllä minunkaan isoisä ei sodassa olostaan huolimatta riehunut, pistänyt paikkoja säpäleiksi tai ryypännyt ylettömästi.
Ihminen oireilee ja toipuu yksilöllisesti. Siihen prosessiin liittyy vahvasti myös elämäntilanne toipumisen aikana.
Ei minunkaan isoisäni pahikseksi ryhtynyt, vaikka oli viimeisimmässä sodassa 5 vuotta, ja ehtipä mukaan siihen ensimmäiseen isoonkin vapaaehtoisena.
Tilanne olisi varmasti ollut toinen, jos isoisällä olisi ollut vaikeammat olot siviilissä. Nimittäin aika monella miehellä oli vaikeuksia toimeentulon, perheen elättämisen ja muun sellaisen kanssa. Joillain ei ollut sodan jälkeen jäljellä muuta kuin nälkäiset lapset ja riutunut puoliso, ehkäpä vielä jokin fyysinen vamma sen lisäksi.
Että vähänpä ymmärrätte ihmiselon vaikeuksista te, jotka edes viitsitte dissata sotiemme veteraanien myöhempiä elämänvaiheita.
Hävetkää. - erkki-täti
Ikisinkku M kirjoitti:
Eiköhän se perimmäinen totuus kuitenkin ole se ettei sota tehnyt miestä alkoholistiksi vaan alkoholisti joutui sotaan mukaan. Ihan samalla tavoin vaikka olisi elänyt tässä päivässä ja joutunut kohtaamaan vaikka koodarina jonkun softatalon kauhut olisi saattanut olla alkoholisti.
IkisinkkuM, alat kyllä vaikuttaa todella sairaalta tyypiltä. Tai sitten olet heikkolahjainen yksilö tai kertakaikkisen psykopaattinen luonne, riippuen siitä oletko tosissasi vai provoatko vaan.
Koeta nyt edes joskus miettiä asioita hieman isompana kokonaisuutena. - Ikisinkku M
erkki-täti kirjoitti:
Ihminen oireilee ja toipuu yksilöllisesti. Siihen prosessiin liittyy vahvasti myös elämäntilanne toipumisen aikana.
Ei minunkaan isoisäni pahikseksi ryhtynyt, vaikka oli viimeisimmässä sodassa 5 vuotta, ja ehtipä mukaan siihen ensimmäiseen isoonkin vapaaehtoisena.
Tilanne olisi varmasti ollut toinen, jos isoisällä olisi ollut vaikeammat olot siviilissä. Nimittäin aika monella miehellä oli vaikeuksia toimeentulon, perheen elättämisen ja muun sellaisen kanssa. Joillain ei ollut sodan jälkeen jäljellä muuta kuin nälkäiset lapset ja riutunut puoliso, ehkäpä vielä jokin fyysinen vamma sen lisäksi.
Että vähänpä ymmärrätte ihmiselon vaikeuksista te, jotka edes viitsitte dissata sotiemme veteraanien myöhempiä elämänvaiheita.
Hävetkää.Kyllä aika monella miehellä on vaikeat olot nykyäänkin mutta niitähän saa dissata ja lyödä aina vain syvempään maanrakoon kun niillä ei ole mitään glorifioivaa sankaritarinaa taustalla. Varsinkin jos ne on vielä kilttejä ja lainkuuliaisia ei niihin teidän myötätunto ulotu, saisitte ihan itse hävetä.
- fheåqg8uh
Salix kirjoitti:
Sanon nyt ihan nätisti, että lopeta. Sinä et tiedä mitään ja loukkaat todella pahasti minua ja isäni muistoa.
Anteeksi, miten toista voi anonyyminä netissä loukata, jos kommentoi jotakin mistä olet itse avautunut. Olen isäsi kokemuksista todella pahoillani, etenkin teidän lasten kannalta. Itse olen myös sodan kasvattien kasvattama ja sitä mieltä, että harvoin mikään yksittäinen syy, ei edes sota kaikkine hirveyksineen, suista ketään juomarin tielle. Taustalla on lähes aina paljon muutakin. Ihmisen perusta on kaikki, mihin jälleen ja jälkeen rakennetaan.
- häpeän puolestasi
Ikisinkku M kirjoitti:
Kyllä aika monella miehellä on vaikeat olot nykyäänkin mutta niitähän saa dissata ja lyödä aina vain syvempään maanrakoon kun niillä ei ole mitään glorifioivaa sankaritarinaa taustalla. Varsinkin jos ne on vielä kilttejä ja lainkuuliaisia ei niihin teidän myötätunto ulotu, saisitte ihan itse hävetä.
Ole nyt jo hiljaa.
- Ikisinkku M
erkki-täti kirjoitti:
IkisinkkuM, alat kyllä vaikuttaa todella sairaalta tyypiltä. Tai sitten olet heikkolahjainen yksilö tai kertakaikkisen psykopaattinen luonne, riippuen siitä oletko tosissasi vai provoatko vaan.
Koeta nyt edes joskus miettiä asioita hieman isompana kokonaisuutena.Mitä minun tulee tehdä jotta saan hyväksyntänne? Mikä olisi riittävän kova kokemus jotta myös minä saisin myötätuntoa? Olisiko pakko ottaa viinaa? käyttää huumeita? tehdä isättömiä lapsia? pitäisikö heittäytyä välkivaltaiseksi? Varmaan pitäisi niin sitten olisin teidän sankarijannu kovine kokemuksineni. Koettaisitte nyt vaan ihan itse miettiä miltä se tuntuu kun aina elää lakien ja normien mukaan ja se on teidän mielestä se paskin valinta ja käyttäytymismalli elämässä.
- erkki-täti
Ikisinkku M kirjoitti:
Mitä minun tulee tehdä jotta saan hyväksyntänne? Mikä olisi riittävän kova kokemus jotta myös minä saisin myötätuntoa? Olisiko pakko ottaa viinaa? käyttää huumeita? tehdä isättömiä lapsia? pitäisikö heittäytyä välkivaltaiseksi? Varmaan pitäisi niin sitten olisin teidän sankarijannu kovine kokemuksineni. Koettaisitte nyt vaan ihan itse miettiä miltä se tuntuu kun aina elää lakien ja normien mukaan ja se on teidän mielestä se paskin valinta ja käyttäytymismalli elämässä.
Sinä teet tahallasi provoavia aloituksia, olet itsekin sen myöntänyt.
Ymmärrän sen jossain määrin, ja näen siinä pienen hippusen huomionhakuisuutta.
Sitä en tiennyt, että haluaisitkin näillä aloituksillasi hyväksyntää palstalla.
"Eiköhän se perimmäinen totuus kuitenkin ole se ettei sota tehnyt miestä alkoholistiksi vaan alkoholisti joutui sotaan mukaan."
Tuo lause kertoo sen, että sinulla ei ole mitään ymmärrystä sodan kokeneiden ihmisten kärsimyksistä, sodan kokeneiden miesten vähäisistä avun lähteistä(viina ja ryyppääminen aseveliseurassa toimivat traumaterapiana, koska suuremmin ei mitään muuta apua ollut saatavilla), sodan vaikutuksista seuraaviin sukupolviin, ihmisten keskinäisestä erilaisuudesta mitä luonteisiin ja kestokykyyn jne.
Et halua havaita muissa ihmisissä mitään inhimillisiä piirteitä. On vain mustaa ja valkoista, harmaa puuttuu.
Tuntisin myötätuntoa tunnevammaisuudestasi, mutta mutta.... - troublebird
Ikisinkku M kirjoitti:
Mitä minun tulee tehdä jotta saan hyväksyntänne? Mikä olisi riittävän kova kokemus jotta myös minä saisin myötätuntoa? Olisiko pakko ottaa viinaa? käyttää huumeita? tehdä isättömiä lapsia? pitäisikö heittäytyä välkivaltaiseksi? Varmaan pitäisi niin sitten olisin teidän sankarijannu kovine kokemuksineni. Koettaisitte nyt vaan ihan itse miettiä miltä se tuntuu kun aina elää lakien ja normien mukaan ja se on teidän mielestä se paskin valinta ja käyttäytymismalli elämässä.
Jospa joskus uskoisit mitä sinulle yritetään "sanoa". Jos me palstanaiset esim. kerromme, että meitä ei kiinnosta "jännämiehet" niin voisitko vaikka uskoa etkä väittää vastaan. Mulle tulee sinusta mieleen isäni, joka ei kuuntele yhtään mitä sille sanon, vaan pysyy omassa väitteessä eikä jousta yhtään.
Jospa sinä vaikka kertoisit enemmän siitä kun seurustelit sen varatun naisen kanssa, jonka jännämies istui linnassa?
Mä lähden nyt apteekkiin ostamaan jotain droppia flunssaani ja kauppaan ostamaan ruokaa. - ätmi
troublebird kirjoitti:
Jospa joskus uskoisit mitä sinulle yritetään "sanoa". Jos me palstanaiset esim. kerromme, että meitä ei kiinnosta "jännämiehet" niin voisitko vaikka uskoa etkä väittää vastaan. Mulle tulee sinusta mieleen isäni, joka ei kuuntele yhtään mitä sille sanon, vaan pysyy omassa väitteessä eikä jousta yhtään.
Jospa sinä vaikka kertoisit enemmän siitä kun seurustelit sen varatun naisen kanssa, jonka jännämies istui linnassa?
Mä lähden nyt apteekkiin ostamaan jotain droppia flunssaani ja kauppaan ostamaan ruokaa.Sinunkin isäsi kuulostaa ihan jännämieheltä. Hassu sattuma!
- troublebird
ätmi kirjoitti:
Sinunkin isäsi kuulostaa ihan jännämieheltä. Hassu sattuma!
No Ikishän jo yhdessä ketjussa väitti, että isäni on jännämies..Mutta jos isäni on muka jännämies, niin siinä tapauksessa Ikiskin on...
- ????????????????????
Minusta kyllä tuntuu että ikis on itse jännämies... Olisi tosi jännää lukea iltalehteä ikiksen kanssa kun ei koskaan tiedä mistä asiasta saa väännettyä minkäkin asteiset kilarit...
Ikistä ei taida kiinnostaa muut kuin negatiiviset uutiset. Itse selailin hetken mielijohteesta pitkästä aikaa iltalehden kotimaan uutiset juuri nyt ja ei mennyt kuin puoli minuuttia, jos sitäkään, kun huomasin esimerkiksi tämän. Tulevia jännämiehiä, uskon että pojilla ei tule olemaan naisseurasta pula... :)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111418834563_uu.shtml- erkki-täti
Genio.Mente kirjoitti:
Ikistä ei taida kiinnostaa muut kuin negatiiviset uutiset. Itse selailin hetken mielijohteesta pitkästä aikaa iltalehden kotimaan uutiset juuri nyt ja ei mennyt kuin puoli minuuttia, jos sitäkään, kun huomasin esimerkiksi tämän. Tulevia jännämiehiä, uskon että pojilla ei tule olemaan naisseurasta pula... :)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014111418834563_uu.shtmlEsimerkillistä toimintaa, johon eivät näköjään aikuiset nykyään kykene.
Hyviä poikia, joista kasvaa varmaankin hyviä miehiä! Great!
- irual
Haluan uskoa ettei nyt kaikki naiset vaan mene pahisten matkaan.ulkomaalaisills on parempi onni..mutta se on vaan niin.kyllä nyt tavitsetkin joskus saa tai löytää itselleen naisen.
Tekeeköhän se minustakin fiksumman oloisen ihmisen, jos tunnustan, että kyllähän tuosta tekstistä jotain tutunoloista tuntui löytyvän. Ei nyt ehkä ihan kaikki mene yksi yhteen (esim, en koe mitään draamaa sen itsensä takia kaipaavani), mutta jotkut jutut kylläkin. No, kukaan ei oo täydellinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3788343Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1722726- 12980
- 76978
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60873- 25866
- 55843
- 64822
- 46796
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72752