Gustaf Johansson ja naisten äänioikeus

Suomen entinen arkkipiispa Gustaf Johansson vastusti Suomessa naisten äänioikeutta ja ylipäätään oikeutta vaikuttaa yhteiskunnassa. Se kun oli "Jumalan määräämän yhteiskuntajärjestyksen vastaista"

Ohessa aikalaistodisteet Johanssonin puuhista

4.7.1885 Tapio (sanomalehti)

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/123035

Vaikka aikaa on kulunut jo yli 100 vuotta niin tämä on tälläkin hetkellä perusteltu syy erota välittömästi kirkosta. Nyt sama toteuttuu homojen osalta.
231515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Kumpa pian tulisi kansallisarkiston digiaineistoon myös 1918-1920 väliset lehdet, se tietäisi kylmää kyytiä kirkolle ja kokoomukselle.

Äänestä

Jaahas, vaparit jatkavat Johanssonin mustamaalamista täällä. Ensin väittivät Johanssonin sanoneen että ateistit tulisi tappaa, sitten että juutalaiset. Ateisteja Johansson eikä kukaan järkevä arvosta, mutta on eri asia haluta tappaa, vaparit eivät löytäneet todisteita väitteilleen eli valehtelivat, juutalaisia kohtaan Johansson päinvastoin puolusti heidän ihmisoikeuksiaan, joka todistettiin tälläkin palstalla. Eli Johanssonin vuoksi ei ole mitään perusteita erota kirkosta vaan pitäisi tällä perusteella liittyä.

Äänestä
  • Luitko aloituksen linkin? Aika selvästi siellä sanottu, mitä mieltä ko herra naisten äänioikeudesta oli, ja millä perustein.

    Viittaamasi aiemmat väitteet on jo käsitelty, ja todettu että kyseessä on ollut myöhempien lähteiden luotetttavuuteen liittynyt erehdys - tai sinun mielestäsi tahallinen valhe. Jos noista väitteistä on jotain uutta sanottavaa, voinet kaivaa aiemman keskustelun esiin ja jatkaa siellä.

    Tässä on kuitenkin selväsanainen aikalaislähde kyseessä, eikä se muuksi muutu yrittämällä vääntää keskustelu väärälle raiteelle.

    Äänestä

  • 8+16 kirjoitti:

    Luitko aloituksen linkin? Aika selvästi siellä sanottu, mitä mieltä ko herra naisten äänioikeudesta oli, ja millä perustein.

    Viittaamasi aiemmat väitteet on jo käsitelty, ja todettu että kyseessä on ollut myöhempien lähteiden luotetttavuuteen liittynyt erehdys - tai sinun mielestäsi tahallinen valhe. Jos noista väitteistä on jotain uutta sanottavaa, voinet kaivaa aiemman keskustelun esiin ja jatkaa siellä.

    Tässä on kuitenkin selväsanainen aikalaislähde kyseessä, eikä se muuksi muutu yrittämällä vääntää keskustelu väärälle raiteelle.

    Hihhulit eivät välitä aikalaislähteistä helpompi syyllistää muita
    valehtelusta, mutta itse valheella puolustautuvat.
    Kyseisen piispan öyhötyksistä ei kuitenkaan kannata provosoitua,
    demokratiaa ja kehitystä eivät kirkkoänkyrät pystyneet estämään.

    Äänestä

  • ((())) kirjoitti:

    Ei onnistunut kirkko eikä KOKOOMUS estämään demokratiaa vaikka yrittivät.

    Äänestä

Kuopion piispana ollessan sama heppu vastusti kovin sanoin Minna Canthin ajaessa tytöille oikeutta koulunkäyntiin.

"Kuopion piispa Gustaf Johansson julisti "naisemansipatsionin" olevan ytimessään kapina Jumalan maailmanjärjestystä vastaan ja tuottavan yhteiskunnalle ja naiselle turmion."

http://minnacanth.kuopio.fi/canth/ukoulut.htm

Äänestä
  • Taas ilman lähteitä esitettyjä vaparivalheita. Linkissäsi ei ole mitään tietoa missä tai päivämäärää jolloin piispa olisi esitettyä sanonut.

    Päivämäärä ja lehti, josta tieto löytyy kiitos!

    Äänestä

  • Vapari valheet kirjoitti:

    Taas ilman lähteitä esitettyjä vaparivalheita. Linkissäsi ei ole mitään tietoa missä tai päivämäärää jolloin piispa olisi esitettyä sanonut.

    Siinähän se oli aloitusviestissä. Tapio-lehti nro. 51 vuonna 1885, sivu 1, alareunassa oikealta lukien toinen palsta.

    Ja mistä sinä tiedät onko em. www-sivun laatija vapaa-ajattelija?

    1Äänestä

  • Vapari valheet kirjoitti:

    Taas ilman lähteitä esitettyjä vaparivalheita. Linkissäsi ei ole mitään tietoa missä tai päivämäärää jolloin piispa olisi esitettyä sanonut.

    Päivämäärä ja lehti, josta tieto löytyy kiitos!

    Kas noin. Pyytänet anteeksi valehtelijaksi haukkumaltasi kommentoijalta?

    1Äänestä

  • Vapari valheet kirjoitti:

    Taas ilman lähteitä esitettyjä vaparivalheita. Linkissäsi ei ole mitään tietoa missä tai päivämäärää jolloin piispa olisi esitettyä sanonut.

    Päivämäärä ja lehti, josta tieto löytyy kiitos!

    Vaparit väittävät myös, että Saksan luterilainen kirkko olisi 1930-luvulla suhtautunut myötämielisesti natseihin.

    On ne vaan kovia poikia valehtelemaan...

    Äänestä

  • Vapari hävetköön kirjoitti:

    Vaparit väittävät myös, että Saksan luterilainen kirkko olisi 1930-luvulla suhtautunut myötämielisesti natseihin.

    On ne vaan kovia poikia valehtelemaan...

    Lähde?

    Äänestä

Ei pidä uonhtaa vaparien valheita.

Äänestä

Naiset vaietkoon seurakunnassa

Äänestä
  • Kirkon virallinen linja on että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Tämä lausunnon kirkko antoi lausuntokierroksella, joten se on virallinen kanta. Se ei ole sen jälkeen muuttunut, vaikka keskustelua ja diskuteerausta onkin ollut.

    Kirkkoherra ehdokkaan mielestä näin ei ole ja hän meni naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa eli ei ole samaa mieltä kirkon virallisen linjan kanssa selvästikään.

    On selvää, että valitaan se, joka noudattaa kirkon virallista linjaa eli papittaren olisi syytä tyytyä päätökseen ja olla iloinen, että ylipäätään saa vielä jatkaa pappina vaikka on valittanut työnantajansa toiminnasta perusteetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirkon virallinen linja on että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Tämä lausunnon kirkko antoi lausuntokierroksella, joten se on virallinen kanta. Se ei ole sen jälkeen muuttunut, vaikka keskustelua ja diskuteerausta onkin ollut.

    Ei tullut lesbosta ylipapitarta.

    Suomen laki ei päde valtionkirkossa ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen laki ei päde valtionkirkossa ?

    Eikö yhdenvertaisuuslaki koske valtionkirkkoa?

    8 §
    Syrjinnän kielto

    Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella

    https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141325

    Voiko harhoihin uskovilta edes edellyttää lakien noudattamista?

    Ovatko he sitten syyntakeettomia?

    Äänestä

  • Tämä on oikea päätös. Kirkon virallinen linja on se, että naispappeja saa syrjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on oikea päätös. Kirkon virallinen linja on se, että naispappeja saa syrjiä.

    Selkeä osoitus siitä, että tavallisen, järkevän ihmisen ei pidä olla kirkon kanssa missään tekemisissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Johansson tappaa kirjoitti:

Suomen entinen arkkipiispa Gustaf Johansson vastusti Suomessa naisten äänioikeutta ja ylipäätään oikeutta vaikuttaa yhteiskunnassa. Se kun oli "Jumalan määräämän yhteiskuntajärjestyksen vastaista"

Ohessa aikalaistodisteet Johanssonin puuhista

4.7.1885 Tapio (sanomalehti)

http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/123035

Vaikka aikaa on kulunut jo yli 100 vuotta niin tämä on tälläkin hetkellä perusteltu syy erota välittömästi kirkosta. Nyt sama toteuttuu homojen osalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu