Suomen majakat
Bimbouden määrä
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siis mä en kestä näitä katsoa nauramatta.
Eetos on ydin, formi muutoksessa.
(Reps)
Mutta maisemat ovat lähes täydelliset, lähes puhtaat.
Siihen varmaan ollaan pyrkimässä. Aika pitkällä savanneilta.
(Heh)
Savanneilta tuli mieleen Kap Verde.
Siis yksi maailman parhaista kaittausmestoista. Ei kuule pojat tuuli lopu.
(Cuo verdemäistä naurua)
Luonto osana ihmistä on totuus.
Luonnottomuus osana kaupunkia on todellisuus.
Kaltaisillani ihmisillä ei ole mitään mahdollisuutta pukea päälleen shaibaa ja väittää, että nyt se vasta skulaa.
(Naurua)
mutta siellä oli hyviä ideoita
muistin missä tahtoisin viettää eläkepäiviäni
Eikä sinisen veden ja taivaan väristä voi muistuttaa liikaa tähän aikaan vuodesta. Täällä on pimeää kun mörön säkissä.
Muistin miltä tuntui uida ja katsoa veden pintaa alapuoleta. Mten valo pikottaa välistä. Kiva tunnelma
kiitos kuvista
Tuo päihitti kirkkaasti päivän tähänasti oho -kokemuksen, joka tuli kun katsoin kuvaa, jossa Tony Abbot kätteli Putinia ja äsken kirjoitaessa ihmettelin kreikkalaista Diogenes Sinopelaisen asumista ruukussa.
(Tony Abbot on muuten cuul- mies)
Filosofit oli joutilaita ja ilmeisen arvostettuja. Ei silloin vielä ollut palkkatyötä ja vuosilomia. Mitä ne teki? Vetelehti ja mietti työkseen?
Teki?
Teon sanoillako ajattelit kaiken tapahtuvan?
Logiikkasi ontuu.
(Reps)
hmmm...
taisin kyseenalaistaa, ettei miettiminen ole tekemistä
vaikka se oli se juttu
miksi filosofointi ei kepaa nykyään tekemiseksi?
Tästä on lyhyt matka todellisuuteen.
(Naurua)
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/ba/Tizian_102.jpg
Olix se niinku siinä Hortto Kaaojen biisissä
joka kullostaaa tältä: Sotke purollaperseepirulaut
Ensin on taide (kuva ihmisestä ja sen kuvaajasta). sen jälkeen tulee kirjallisuus: raapimiset kuvien päälle.
Filosofia alkaa näiden kolmen ristiriidasta. Filosofiaa ei ollut ennen kuvaajaa, koska mitään ajateltavissa olevaa ei ollut ennen tätä triangelia. Ensin tuli ajatus, sitten sen selittäjät.
Taivas on ollut aina.
(Naurua)
Katso tarkkaan tuota kuvaa. Mä olen aina sanonut, että katsokaa ensin taustat.
Tuo mirri ei ole kapioarkulla meidinä, vaan hän oksentaa sinne.
(Reps)
Jos on olemassa jonkin sortin freimi, jota pitää yllä, niin se romahtaa. Aikaa voi kulua iäisyyksiä, mutta se romahtaa. Varmasti.
Nopeuttaa vääjäämättömiä prosesseja. Tarvitaanko heitä, katalyyttejä?
(Naurua Podista)