Venäjän kannatus kasvaa Suomessa kohinalla!

Länsimedia on tehnyt itsestään pellen!
Syytöksiä, syytöksiä ja vielä kerran syytöksiä.
Kaikki on todistettu paikkaansa pitämättömiksi.
1692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ja jenkkien "kutsumustehtävä" kokee loppunsa lähiaikoina itse Jumalan toimesta kun niiden rienaajien maa revitään kahtia!

Äänestä

oikeaa horjumatta puolla!

Älä unta näe! Suomen kansa on niin viisasta, että näkee kyllä Venäjän propagandan lävitse. Ihan sama mitä se suoltaa, valhetta kaikki.

Voisimmeko muka ihailla maata, jossa tuollainen hullu Johan Bäckman saa valtiollisissa viestimissä tilaa kertoa turhanpäiväistä potaskaa.

Jos ei noin suuri valtio parempaan pysty niin turha kilpailla USA:n kanssa valta-asemasta. Viisautta puuttuu Venäjän valtaa pitäjiltä.

Lapsellista touhua Putinilta kaiken kaikkiaan ja vielä kannatus muka 88%.
Mitä kummaa venäläiset tuossa öykkärissä näkevät?

Äänestä

Mitä enemmän HeSa ja iltalehdet kirjoittavat Venäjän vastaista propagandaa ja muutahan ne eivät Venäjästä koskaan kirjoita, sitä enemmän tunnen myötätuntoa Venäjää kohtaan. Krim kuuluu Venäjälle, koska krimiläiset itse halusivat liittyä Venäjään. Mikä siinä oli kv. oikeutta vastaan? EU sen sijaan on muuttunut diktatuuriksi, jossa ei saa olla eri mieltä. Ja Obama tekee ratkaisuja summassa ja harkitsematta, koska hän ei ymmärrä maailman tilannetta eikä osaa ajatella.

Äänestä
  • Pian on georgiassakin taas sota,sillä lännenmedia yllyttää hulluja hyökkäykseen Abhasiaan ja Ossetiaan.fasistit ovat kuin manalan riivattuja henkiä jotka heti nostavat päätään kun joku hullu ylyttää ja tilaisuus aukeaa.
    Hyvin on sitten euroopassa pullat uunissa kun georgia saa taas turpaan ja on kaksi sotaa käynnissä,missäs se kolmas mahtaa olla,jos on kokoomuslaisiin uskomista ja tietää heidän sotahulluuden niin saattaa kokkareille tulla ruotsinlaivalle tungosta

    Äänestä

Neuvostoliiton hajoamista saattoi edesauttaa myös Tsernobylin "ydinvoimalaonnettomuus" (kun "kokeessa" kytkettiin voimalaitoksen turvallisuusjärjestelmä pois päältä koska se olisi estänyt reaktorin väärän käytön.) ?

Eikös se Tsernobyl ole Kiovan alueella Pohjois-Ukrainassa ?

Äänestä

Ymmärrys tuntuu olevan kaukana näillä kirjoittajilla. Jos kaikki Venäjän toimet herättävät koko maailmassa suuttumusta, niin mikä niissä on oikein. Ei mikään. Vääryydellä koettaa saada valtaansa itsenäisiä maita tai sen osia.

Mitä tästä maailmasta tulisi, jos kaikki maat alkaisivat käyttäytyä tuollaisten roistojen lailla?

On se sentään hyvä, että toivottavasti vielä oikeus voittaa. Valheella, vääryydellä ja ahneudella on yleensä kakkanen loppu.

Äänestä
  • Venäjä ei kuule ole levittäytynyt itäeurooppaan niinkuin naton sikajuutalaiset.
    Euroopan oli tarkoitus olla yhteinen kotimme ja rauhan tyyssija ennenkuin nato aloitti laajentumishulluutensa.kaikki traumaattiset itäeuroopan maat halusivat ensiksi eurostoliittoon ja sitten natoon.Nuo venäjän raaka-aineilla ja luonnonvaroilla elävät sateliittivaltiot eivät ymmärtäneet vapauden ja suvereeniteetin päälle mitään vaan menivät kaikki samaan lankaan niinkuin entinen äijjä ,kun pääsi vanhasta eukosta eroon oli taas naimisissa ja sitten oli pian kaksi vaimoa kun se vanhakin palasi.Muistuuko entinen trubaduuri veikko lavi mieleen?

    Äänestä

  • Puhu pukille!! kirjoitti:

    Venäjä ei kuule ole levittäytynyt itäeurooppaan niinkuin naton sikajuutalaiset.
    Euroopan oli tarkoitus olla yhteinen kotimme ja rauhan tyyssija ennenkuin nato aloitti laajentumishulluutensa.kaikki traumaattiset itäeuroopan maat halusivat ensiksi eurostoliittoon ja sitten natoon.Nuo venäjän raaka-aineilla ja luonnonvaroilla elävät sateliittivaltiot eivät ymmärtäneet vapauden ja suvereeniteetin päälle mitään vaan menivät kaikki samaan lankaan niinkuin entinen äijjä ,kun pääsi vanhasta eukosta eroon oli taas naimisissa ja sitten oli pian kaksi vaimoa kun se vanhakin palasi.Muistuuko entinen trubaduuri veikko lavi mieleen?

    https://www.youtube.com/watch?v=l5Me9bhVc2Q

    Äänestä

Taisivat katsoa, että heillä oli paremmat mahdollisuudet elää Euroopan yhteydessä kuin Venäjän satelliitti valtioina.

Niinhän on käynytkin. Elintaso on näissä valtioissa noussut ja taitaa olla tällä hetkellä parempi kuin Venäjällä. Jossa olikargeilla on varaa elää leveästi. Maaseudulla taitaa olla elämä vielä kuin 50-luvulla. Noin ainakin näyttää, kun olen nähnyt filmimateriaalia sieltä päin.

Kaikki nämä Eurooppaan liittyneet valtiot eivät luottaneet Venäjään. Olihan siellä historiassa Tsekkoslovakian kohtalo, Unkarin kohtalo ja ei taida Tsetseniassakaan olla asiat hyvin tällä hetkellä.

Halusivat elämänsä varman päälle.

Äänestä

Venäjä on tehnyt itsestään pellen. Koko maailmahan nauraa. Paitsi joskus typeryys melkein itkettääkin. Pitäneekö edes se tieto paikkansa, kuka on siperiaanien johdossa. Sen päätelmän kirjoituksesta sai.

Äänestä

Sympatiat Venäjää kohtaan on tosiaan lisääntynyt ja ihailu USA:ta kohtaan suorastaan romahtanut. Kaukoidässä amerikkalaisia vihataan jopa niin paljon että amerikkalaisia turistejakin kehoitetaan kulkemaan suuremissa laumoissa etteivät joudu pahoinpitelyn kohteeksi. Mitenköhän amerikkalaisiin suhtaudutaan lähi-idässä, esim Irakissa?

Äänestä

Myös etelä-amerikka on paikka jossa amerikkalaisiin suhtaudutaan vähintäänkin varauksellisesti. Amerikkalaiset ovat sellaisia Ku-si-päi-tä että tämä maapallo alkaa olla ahdas paikka heille.

Äänestä
  • Entä Afrikka? Kuinka tervetulleita pohjoisamerikkalaiset ovat Afrikan valtioihin. USA:han voisi ottaa rangaistuksen käyttöön jossa kuolemaan tuomittu rikollinen tiputettaisi USA:n sotilaspuvussa laskuvarjolla vaikka Somalian pääkaupunkiin!

    Äänestä

  • Oh yeah! kirjoitti:

    Entä Afrikka? Kuinka tervetulleita pohjoisamerikkalaiset ovat Afrikan valtioihin. USA:han voisi ottaa rangaistuksen käyttöön jossa kuolemaan tuomittu rikollinen tiputettaisi USA:n sotilaspuvussa laskuvarjolla vaikka Somalian pääkaupunkiin!

    Ukrainan vallankaapparit päästivät amerikkalaiset neuvomaan ja kuinkas sitten kävikään?

    Näyttää siltä että siellä missä amerikkalaiset siellä sota ja paljon ongelmia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rehellinen Suomi kirjoitti:

Länsimedia on tehnyt itsestään pellen!
Syytöksiä, syytöksiä ja vielä kerran syytöksiä.
Kaikki on todistettu paikkaansa pitämättömiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu