Olen ollut nyt vuoden parisuhteessa.
Minulle itselleni ongelmaksi on kuitenkin muodostunut sellainen asia, että toinen puolisko ei ole kertonut meistä kenellekkään, mutta itse olen kyllä puhunut ystävilleni ja vanhemmilleni, sekä sisaruksilleni ja se on sille ok.. Olen kysynyt monet kerrat, että joko lähtisi kanssa käymään, vaikka ystävieni luona, mutta EI tai että milloin saisin tavata hänen vanhempansa, niin saan vain jonkin ympäripyöreän vastauksen.
Haluaisin esitellä hänet, mutta en vain saa häntä minnekkään kanssani. Koen kiusalliseksi aina selitellä, miksi ei tule mukanani. Tämä on todella turhauttavaa ja olen kokoajan vain enemmän ja enemmän sitä mieltä, että hän häpeää minua jollakin tavalla, vaikkei sitä sanokkaan, kun olen kysynyt.
Sekin että näen hänen vanhempiaa aina välillä, jos satumme samaan kauppaan, mutta tilanne menee aivan samalla tavalla, kuin että olisit vain jonkun tuntemattoman kanssa vierekkäin vertailemassa hintoja, koska eivät he tiedä kuka olen.
Alan olemaan niin kyllästynyt tähän, että onko liian itsekästä ajatella tässä vaiheessa itseään ja kertoa, että jos homma ei ala toimimaan, niin kuin normaali parisuhde yleensä toimii, saa viettää seuraavan vuoden minun puolestani yksin tai vaikka sellaisen kanssa, joka tyytyy tuollaiseen suhteeseen? Kuulostan varmaan ihan kamalalle ihmiselle, mutta elämä on loppupelissä todella lyhyt ja en jaksa sitä, että koskaan ei käydä missään, nähdä ketään tai olla missään julkisesti, ettei suhde paljastuisi kellekkään.
Ja sen verran vielä kerron, että kolmatta näissä jutuissa ei ole mukana, eli kyse ei ole pettämisestäkään. En enää tiedä mitä tehdä ja kaikkeni olen yrittänyt.
Minulle itselleni ongelmaksi on kuitenkin muodostunut sellainen asia, että toinen puolisko ei ole kertonut meistä kenellekkään, mutta itse olen kyllä puhunut ystävilleni ja vanhemmilleni, sekä sisaruksilleni ja se on sille ok.. Olen kysynyt monet kerrat, että joko lähtisi kanssa käymään, vaikka ystävieni luona, mutta EI tai että milloin saisin tavata hänen vanhempansa, niin saan vain jonkin ympäripyöreän vastauksen.
Haluaisin esitellä hänet, mutta en vain saa häntä minnekkään kanssani. Koen kiusalliseksi aina selitellä, miksi ei tule mukanani. Tämä on todella turhauttavaa ja olen kokoajan vain enemmän ja enemmän sitä mieltä, että hän häpeää minua jollakin tavalla, vaikkei sitä sanokkaan, kun olen kysynyt.
Sekin että näen hänen vanhempiaa aina välillä, jos satumme samaan kauppaan, mutta tilanne menee aivan samalla tavalla, kuin että olisit vain jonkun tuntemattoman kanssa vierekkäin vertailemassa hintoja, koska eivät he tiedä kuka olen.
Alan olemaan niin kyllästynyt tähän, että onko liian itsekästä ajatella tässä vaiheessa itseään ja kertoa, että jos homma ei ala toimimaan, niin kuin normaali parisuhde yleensä toimii, saa viettää seuraavan vuoden minun puolestani yksin tai vaikka sellaisen kanssa, joka tyytyy tuollaiseen suhteeseen? Kuulostan varmaan ihan kamalalle ihmiselle, mutta elämä on loppupelissä todella lyhyt ja en jaksa sitä, että koskaan ei käydä missään, nähdä ketään tai olla missään julkisesti, ettei suhde paljastuisi kellekkään.
Ja sen verran vielä kerron, että kolmatta näissä jutuissa ei ole mukana, eli kyse ei ole pettämisestäkään. En enää tiedä mitä tehdä ja kaikkeni olen yrittänyt.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Alan olemaan niin kyllästynyt tähän, että onko liian itsekästä ajatella tässä vaiheessa itseään ja kertoa, että jos homma ei ala toimimaan, niin kuin normaali parisuhde yleensä toimii, saa viettää seuraavan vuoden minun puolestani yksin tai vaikka sellaisen kanssa, joka tyytyy tuollaiseen suhteeseen"
Vastasit itse omaan kysymykseesi.
Kyllä sulla täytyy olla lehmän kärsivällisyys kun noin kauanolet tuota jaksanut!