Sinkkumies voi vain haaveilla aamupanoista

nyt monissa parisuhteissa meneillään
29307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kuopiossa Niuvanniemestä karannut nainen.

Äänestä
  • Ai se Säde P.?

    Äänestä

suhteessa ehtinyt, eikä oikein viikonloppuisinkssn sen jälkeen kun lapset syntyivät

Äänestä
  • Ilman lapsiakin tuntuisi aika haastavalta laittaa kello soimaan tavallista aikaisemmin ehtiäkseen harrastaa seksiä ennen töihin lähtöä.

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Ilman lapsiakin tuntuisi aika haastavalta laittaa kello soimaan tavallista aikaisemmin ehtiäkseen harrastaa seksiä ennen töihin lähtöä.

    Minä voin tulla aamupanemaan Helkaa. Olen työtön, joten töihinlähtö ei ole ongelma

    Äänestä

seksiä harrastettiin aamuisin tosi harvoin

Äänestä

Minua ei ole koskaan aamupantu

Äänestä
  • aamupanemaan :)

    Äänestä

Nyt alkaa aamurunkku.

Äänestä

Minä tapailin miestä, jonka kanssa ei ollut yhtään aamua ilman aamuseksiä. Olimme molemmat joka aamu heti herättyä valmiita toimintaan.

Itse en kuitenkaan nyt sinkkuna osaa harmitella aamuseksin puuttumista, koska en ajattele seurustelemista ja miestä "osina", joista yksi osa olisi aamuseksi, vaan ajattelen kokonaisuutta: minulla ei nyt ole miestä, jota rakastaa. Kun kokonaisuus puuttuu, en haikaile sen osia.

Jos pelkkä aamuseksi olisi se, mitä kaipaan, ongelma olisi helposti ratkaistu. Jos nyt päättäisin hankkia seksikumppanin, minulla olisi sellainen (ehkä jopa useita) iltaan mennessä. Tunnen miehiä, joista saisin halutessani myös friends with benefits -tyyppisen viritelmän. Mutta en halua.

Suurin osa ystävättäristäni ja kaverittaristani on parisuhteessa miehen kanssa, mutta yhdenkään heidän miehistään en antaisi koskea itseeni. Haluan yhden kokonaisen miehen, johon olen rakastunut ja joka rakastaa minua, ja kun minulla ei nyt ole sellaista, en kaipaa mitään muutakaan.

Äänestä
  • "Suurin osa ystävättäristäni ja kaverittaristani on parisuhteessa miehen kanssa, mutta yhdenkään heidän miehistään en antaisi koskea itseeni."

    Mistä tämä nyt tuli, kielto on myöntö tyyppinen freudilainen möläytys.

    Äänestä

  • "Jos nyt päättäisin hankkia seksikumppanin, minulla olisi sellainen (ehkä jopa useita) iltaan mennessä. Tunnen miehiä, joista saisin halutessani myös friends with benefits -tyyppisen viritelmän"

    Et voi sanoa näin ennen kuin yrität. Ehkä nuo miehetkin ajattelevat, että saisivat sinusta halutessaan fwb:n, mutta eivät koe sitä heidän jutukseen.

    Äänestä

  • fatty bolger kirjoitti:

    "Suurin osa ystävättäristäni ja kaverittaristani on parisuhteessa miehen kanssa, mutta yhdenkään heidän miehistään en antaisi koskea itseeni."

    Mistä tämä nyt tuli, kielto on myöntö tyyppinen freudilainen möläytys.

    "Mistä tämä nyt tuli"

    Tarkoitan sitä, että sen lisäksi, etten kaipaa osia miehestä (esim. seksi), en myöskään kaipaa ketä tahansa miestä, miestä sinänsä, vaikkapa jotain tuntemaani / tietämääni miestä, vaan kaipaan jotain tiettyä miestä, sellaista miestä, johon olen rakastunut, mutta jota en tällä hetkellä edes tunne / tiedä.


    Äh, vaikea selittää.. Jos et ymmärrä, niin et ymmärrä..

    Äänestä

  • piiloalfa kirjoitti:

    "Jos nyt päättäisin hankkia seksikumppanin, minulla olisi sellainen (ehkä jopa useita) iltaan mennessä. Tunnen miehiä, joista saisin halutessani myös friends with benefits -tyyppisen viritelmän"

    Et voi sanoa näin ennen kuin yrität. Ehkä nuo miehetkin ajattelevat, että saisivat sinusta halutessaan fwb:n, mutta eivät koe sitä heidän jutukseen.

    "Ehkä nuo miehetkin ajattelevat, että saisivat sinusta halutessaan fwb:n"

    Mutta eihän se kumoa sitä, että minä saisin heistä friends with benefitin? Ja siitähän tässä oli nyt kyse.

    Miehet ovat tällä palstalla näköjään kauhean defensiivisiä. Eihän tässä uskalla sanoa mitään, kun joka lauseesta provosoidutaan :-D

    Äänestä

  • ehdottomasti.. kirjoitti:

    "Ehkä nuo miehetkin ajattelevat, että saisivat sinusta halutessaan fwb:n"

    Mutta eihän se kumoa sitä, että minä saisin heistä friends with benefitin? Ja siitähän tässä oli nyt kyse.

    Miehet ovat tällä palstalla näköjään kauhean defensiivisiä. Eihän tässä uskalla sanoa mitään, kun joka lauseesta provosoidutaan :-D

    Etkä saisi, jos he ajattelisivat, että se ei ole heidän juttunsa. En ole provosoitunut, vaan yritän korjata omituisia oletuksiasi tuntemistasi miehistä realistiseen suuntaan.

    Äänestä

Omassa solukämpässäni on meneillään tälläkin hetkellä tätä viestiä näpytellessäni. Kovaa kuuluu ja korkealta.

Äänestä

No sinkkunahan sitä juuri saa.

Avioliitossa ollessani ei ollut seksiä juuri ollenkaan puhumattakaan aamuista, mutta sinkkuna ollessa sitä on melko usein, kun satun itse olemaan jonkun pirkon luona tai mun luona joku.

Aamuseksi on ihan mahtavaa :-)

Äänestä
  • vitun ytm

    Äänestä

Kaikki pitkissä parisuhteissaan elävät tuttavani tuntuvat elävän puutteessa, joten en ihan usko, että tuo parisuhde on mikään taivas siinä mielessä.

Äänestä

iltapanon aika

Äänestä

kumia ja suihinoton kerä on parasta

Äänestä

Taas kämppis ja sen tyttöystävä panevat

Äänestä
  • päästä kimppaan

    Äänestä

  • Olisit pyytänyt kirjoitti:

    päästä kimppaan

    panee.....

    Äänestä

Entä jos tykkää panna iltaisin?

Äänestä

Tää ei ole pelkästään sinkkujen ongelma vaan myös sellaisten parisuhteessa olevien, jotka ei syystä tai toisesta halua tai voi asua saman katon alla.

Me emme mieheni kanssa ikämme vuoksi enää koe tarvetta muuttaa yhteen asumaan. Ainakin itselläni on testosteronitasot korkeimmalla aina aamuisin, joten silloin olisi otollisin aika seksiin. Viikonloppuisin se tietty onnistuu...viikolla on jo hankalampaa, kun itse olen vielä jonkin aikaa työelämässä kiinni, ja välimatkaakin on parikymmentä kilsaa...

Äänestä

Kyllä sinkkumies voi aamupanna ihan hyvin. Mulla oli yhdenyön hoito, ja sanoin sille aamulla herättyämme, että haluan naida sua vielä. Ja niin tehtiin, sinkkuna.

Äänestä

Vaan ei panoa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jotka ovat juuri kirjoitti:

nyt monissa parisuhteissa meneillään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu