Yleltä:
http://yle.fi/uutiset/tyoministeri_perustamme_uusia_tyonvalityskeskuksia/7629128?ref=leiki-es
"Vaikeasti työllistettävien osuus tästä 314 500 työttömän kokonaisjoukosta on yli puolet. He ovat joko pitkäaikaistyöttömiä, toistuvaistyöttömiä tai ovat olleet toimenpiteiden piirissä, mutta ei ole sitä valoa, jonka nimi on työpaikka avoimilla työmarkkinoilla.
Ihalaisen mukaan vaikeasti työllistyvät tarvitsevat kuntoutusta ja kuntouttavaa koulutusta ennen kuin palkkatyötä voi edes lähteä hakemaan.
Me perustamme koko maan kattavan monitoimipalvelukeskusverkoston, jonka idea on se, että Kelan, kunnan sosiaalitoimen ja kunnan muut palvelut sekä TE-toimiston palvelut ovat saman oven takana.
Mikäli lakipaketit menevät läpi, astuvat lait voimaan ensi vuoden alussa."

Vastaukset 4
Vanhimmat
noin jos menee niin hyvä on
"Ihalaisen mukaan vaikeasti työllistyvät tarvitsevat kuntoutusta ja kuntouttavaa koulutusta ennen kuin palkkatyötä voi edes lähteä hakemaan."
Nyt sitten herääkin kysymys, mitä tapahtuu, jos vaikeasti työllistyvä pitkäaikaistyötön yrittääkin röyhkeästi käyttää hyväksi mahdollista tulevaa viennin elpymistä ja yrittääkin hakea paikallisia töitä. Karenssi siitä kaiketi täytyy lätkäistä.
Onpa ittumainen ilme äijällä. Mitä ihmeen katkeruutta hän hautoo oman toimintansa uhreja kohtaan? Kuten vanha sanonta kysyykin: "Mitä olet heille niin tehnyt, kun heitä niin vihaat?" Onko hänellä joku työtön perheenjäsen, sukulainen, tai tuttu, jota kohtaan hän tuntee kaunaa? Minkä ikäinen heppu tuo on? Olisikohan jo aika siirtää hänet eläkkeelle? Kansanedustajien eläkkeet muuten olisi leikattava eläkkeiden keskitasolle, tai jopa kansaneläkkeen suuruisiksi. Myös takautuvasti. Tämä olisi suurempi säästö kuin HEIDÄN huonon taloudenhoitonsa uhrien minimielämisen maksaminen.
Älyttömät ehdotukset jatkuvat. Jos hänen ikäisistään kansalaisista alettaisiin maksaa pysyvää palkkatukea, miten tämä säästäisi eläkemenoissa? Yksityiset eläkelaitokset ehkä säästäisivät, ja maksumiehiksi joutuisimme me veronmaksajat, taas, ja yhä kasvava osahan meistä on jo köyhyysrajalla.
Jos palkkatukea maksettaisiin sitä enemmän, mitä kauemmin uhri on ollut työtön, yksityiset yritykset eivät enää ottaisi töihin työpaikkansa äskettäin menettäneitä, vaan odottaisivat, kunnes he ovat olleet työtä vailla pitkään. Sen ajan nuo Ihalaisen uhrit olisivat vapaata riistaa kunnille, ja orjatyöhön yrityksillekin; orjatyötähän kai ei lasketa 'työksi', joten se ei häiritse tuota palkkatuen kasvuasiaa.
Tarjoutukaa joukolla tekemään Ihalaisen työt ilmaiseksi. Veronmaksajana toivotan tervetulleeksi jokaisen työttömän työnhakijan aloitteen säästää meidän yhteisiä verovarojamme. Osa voisi hakeutua lihalaisten ja risukkojen neuvonantajiksi ja tarkkailijoiksi.
"Ihalaisen mukaan vaikeasti työllistyvät tarvitsevat kuntoutusta ja kuntouttavaa koulutusta ennen kuin palkkatyötä voi edes lähteä hakemaan."
Siis minä olen ajatellut, että jossain vaiheessa pitkäaikaistyöttömältä suorastaan kielletään työnhakeminen oikeaan palkkatyöhön.
Hyvä kun Ihalainen paljastaa korttinsa joilla on pelannut ollessaan AY-pomo SAK:ssa. Niin ja on kuulemisen arvoinen juttu, kun Ihalainen nuorena ay-poliitikkona jauhaa ystävyyttä ja yhteistyön ihanuutta Neuvostoliittoa nuollen YLEn eräässä pätkästä. Tuo pätkä saattaa vielä löytyä Ylen arkistosta.