Koen tällä hetkellä todella suurta katkeruutta exääni kohtaan ja en tiedä miten tästä pääsisi yli. Ero tuli aika vasta ja yhdessä kerettiin olla 11 vuotta. Aloimme seurustelemaan jo nuorena.
Seurustelun alussa asuimme kummatkin vielä perheen kanssa. Armeijan käytyä opiskeluni alkoivat eri paikkakunnalla, mutta lopetin ne koska en tykännyt paikkakunnasta ja ikävä toisen luo oli kova. Muutin siis takaisin kotikuntaamme töihin missä puolisoni kävi vielä koulua. Kuitenkin opiskelupaikamme saatuamme muutimme taas eri pakkakunnalle yhdessä. Otimme pari koiraa ja elimme perus arkea. Hänen koulunsa kesti vähemmän aikaa ja hän sai töitä taas eri paikkakunnalta. Asuimme virallisesti eri paikkakunnilla noin 7kk ajan, toki olin jopa viikkoja välillä hänen luonaan. Myös oma kouluni kärsi tästä. Lopuksi muutin itse asumaan samaan asuuntoon hänen kanssaan, koska pidin suhdettamme tärkeimpänä asiana. Laitoin koulun virallisesti tauolle. Pääsin juuri todella hyvään työpaikkaan töihin, kunnes exäni sai parempia töitä edelliseltä paikkakunnalta. No muutimme takaisin paikkakunnalle, jossa vieläkin asumme. Minä puolestani lopetin jälleen työt ja muutin hänen mukanaan takaisin samaan asuuntoon hänen kanssaan ja aloin jatkaa koulua.
Olen kerennyt olla koulussani takaisin vuoden ajan, mutta nyt minulle ilmoitettiin että hän ei halua enää olla kanssani. Hän ei jaksa enää odottaa minua ja haluaa mennä kihloihin, naimisiin, saada lapsen ja ostaa oman asunnon. Näin on ollut siis tarkoitus tehdä, kun valmistun. Mutta hän ilmoitti tämän minulle hyvin yllättäen. En ollut osannut varautua tähän ollenkaan.
Itse käyn tällä hetkellä koulua todella kovasti ja pyrin saamaan graduni tehtyä nyt keväällä. Eli hän ei jaksanut odottaa minua tätä 7kk. Tätä katkeruuden tunnetta ei voi edes sanoin kuvailla. Olen siis koko ajan elänyt hänen ehdoillaa ja pyrkinyt soveltumaan parhaiten hänen elämäänsä, mutta nyt tällä ei ole mitään merkitystä. Minua ei odoteta!
On totta, että itse olen valintani tehnyt elää hänen ehdoillaan, mutta aina olen oman kokeni kantanut ketoon ja minun elämästäni ei ole tarvinnut hänen ainakaan rahoittaa. Nyt edessä onkin erilleen muutto ja hän varmaan jää asumaan entiseen asuntoomme. Kaiken yhteisen tavaran muuttaminen rahaksi (auto ym.), tämän lisäksi meillä on kaksi koiraa, jotka tietenkin hän haluaisi itselleen (omistamme nämäkin puoliksi). Samlla kun minua vituttaa suunnattomasti, niin minua myös itkettää. Miksi minun piti olla siis näin epäitsekäs? Tällaisen ajan yhdessä oltua on myös kaveriporukasta muodostunut hyvin yhtenäinen. Näitä käytännön asioita on varmasti muutenkin aika paljon, joita tulee vastaan pitkänkin ajan päästä erosta. Eniten tässä kuitenkin pelottaa tulevaisuus, ja se tulenko koskaan enää löytämään ketään sekä pystynkö tämän katkeruuden johdosta enää luottamaan ihmisiin?
Seurustelun alussa asuimme kummatkin vielä perheen kanssa. Armeijan käytyä opiskeluni alkoivat eri paikkakunnalla, mutta lopetin ne koska en tykännyt paikkakunnasta ja ikävä toisen luo oli kova. Muutin siis takaisin kotikuntaamme töihin missä puolisoni kävi vielä koulua. Kuitenkin opiskelupaikamme saatuamme muutimme taas eri pakkakunnalle yhdessä. Otimme pari koiraa ja elimme perus arkea. Hänen koulunsa kesti vähemmän aikaa ja hän sai töitä taas eri paikkakunnalta. Asuimme virallisesti eri paikkakunnilla noin 7kk ajan, toki olin jopa viikkoja välillä hänen luonaan. Myös oma kouluni kärsi tästä. Lopuksi muutin itse asumaan samaan asuuntoon hänen kanssaan, koska pidin suhdettamme tärkeimpänä asiana. Laitoin koulun virallisesti tauolle. Pääsin juuri todella hyvään työpaikkaan töihin, kunnes exäni sai parempia töitä edelliseltä paikkakunnalta. No muutimme takaisin paikkakunnalle, jossa vieläkin asumme. Minä puolestani lopetin jälleen työt ja muutin hänen mukanaan takaisin samaan asuuntoon hänen kanssaan ja aloin jatkaa koulua.
Olen kerennyt olla koulussani takaisin vuoden ajan, mutta nyt minulle ilmoitettiin että hän ei halua enää olla kanssani. Hän ei jaksa enää odottaa minua ja haluaa mennä kihloihin, naimisiin, saada lapsen ja ostaa oman asunnon. Näin on ollut siis tarkoitus tehdä, kun valmistun. Mutta hän ilmoitti tämän minulle hyvin yllättäen. En ollut osannut varautua tähän ollenkaan.
Itse käyn tällä hetkellä koulua todella kovasti ja pyrin saamaan graduni tehtyä nyt keväällä. Eli hän ei jaksanut odottaa minua tätä 7kk. Tätä katkeruuden tunnetta ei voi edes sanoin kuvailla. Olen siis koko ajan elänyt hänen ehdoillaa ja pyrkinyt soveltumaan parhaiten hänen elämäänsä, mutta nyt tällä ei ole mitään merkitystä. Minua ei odoteta!
On totta, että itse olen valintani tehnyt elää hänen ehdoillaan, mutta aina olen oman kokeni kantanut ketoon ja minun elämästäni ei ole tarvinnut hänen ainakaan rahoittaa. Nyt edessä onkin erilleen muutto ja hän varmaan jää asumaan entiseen asuntoomme. Kaiken yhteisen tavaran muuttaminen rahaksi (auto ym.), tämän lisäksi meillä on kaksi koiraa, jotka tietenkin hän haluaisi itselleen (omistamme nämäkin puoliksi). Samlla kun minua vituttaa suunnattomasti, niin minua myös itkettää. Miksi minun piti olla siis näin epäitsekäs? Tällaisen ajan yhdessä oltua on myös kaveriporukasta muodostunut hyvin yhtenäinen. Näitä käytännön asioita on varmasti muutenkin aika paljon, joita tulee vastaan pitkänkin ajan päästä erosta. Eniten tässä kuitenkin pelottaa tulevaisuus, ja se tulenko koskaan enää löytämään ketään sekä pystynkö tämän katkeruuden johdosta enää luottamaan ihmisiin?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen todella pahoillani puolestasi.
Nyt on vähän myöhäistä oppia se, että naisen ehdoilla ei kannata koskaan mennä. Nainen on tyytyväinen silloin, kun mies määrää. Kyllä hän olisi ehdottomasti jaksanut odottaa, jos sinä olisit ollut kaapin paikan näyttäjä.
Tätä on vaikea käsittää nykyajan feministisessä ilmapiirissä ja tähän tulee varmasti paljon vihaisia naisia vastaamaan, mutta kyllä miehen pitää edelleen olla hieman dominoiva osapuoli. Se on biologia joka lopulta jyrää kaiken alleen, ei aatteet.
Minä en nyt ymmärrä. Naisystäväsi periaatteessa jatkaisi elämää kanssasi, mutta ei jaksa odottaa kihlausta, avioliittoa ja lapsia jne. Ja olette olleet yhdessä jo 11 vuotta!! Ikää et kerro, mutta ilmeisesti olette jotain 25-30 ikävuoden väliltä? Jos olisin naisystäväsi tilanteessa, niin en minäkään odottaisi. Minä en suostuisi elämään avioliiton ulkopuolisessa mutta avioliittoa imitoivassa suhteessa noin kauan. Jokin kohtuus kaikessa. Kyllä tuossa ajassa naisen kuuluu saada se sormus sormeen ja saada olla ihan kunniallisesti ja virallisesti aviovaimo eikä mikään tyttöystävä. Opiskelujen keskeneräisyys ei ole mikään syy avioliiton lykkäämiselle...eikä myöskään lasten saannin lykkäämiselle.
Minulla on ulkomaalainen mies joka vielä opiskelee suomen kieltä. Sen jälkeen hän joutuu opiskelemaan ammatinkin. Sitten hän joskus toivottavasti pääsee töihin. Mutta emme me sen takia avioliittoa ja lapsen hankkimista lykänneet. Onhan minulla sentään työpaikka. Ei naisella ole aikaa ikuisesti lykätä näitä asioita. Jospa nyt ottaisit härkää sarvista ja kävelisit sinne kultasepälle ja hankkisit sen sormuksen! Onhan teilläkin toisella jo työpaikka! Ei siinä auta avioliittoa ja lasten saantia enää lykätä...
Samaa mieltä! Siis mihin tuossa sitä7kk odotellaan, seksin aloittamiseenko? Nyt ehkäisy pois ja housut alas, siitä se lähtee:). Ehdit kyllä opiskelemaan - vaikka tärppäsi heti, niin n.9 kk joudutte odottelemaan.
Ja kysy millaiset häät naisesi haluaa? Ehkä kesähäät? Hänellähän saattaa olla jo suunnitelmia ja ehkä aikaakin niitä mietiskellä.
Se asunto sitten viimeisenä. Mutta ehditte jo miettimään mistä, missä haluat elämäsi viettää yms.
Eli, tohvelit nurkkaan ja hommiin:).
Perimmäinen ongelmasi ei ole se, että et voisi luottaa ihmisiin enää koskaan.
Olet kertomasi mukaan kokenut eläväsi toisen ehdoilla. Se oli jälkikäteen ajatellen virhe. Sinun ongelmasi on siis, että miten voit luottaa itseesi, jos kohtaat uuden ihmisen, jonka kanssa elää yhdessä.
Joten ainoa katkeruus, jota voit oikeutetusti kokea, on katkeruus omista valinnoistasi, joissa olet kokenut toimineesi toisen ehdoilla elämässäsi.
Jatkossa tämä on oppimisen paikka siitä, miten omien arvojesi ja valintojesi kautta opit ottamaan myös omat tarpeesi huomioon parisuhteessa ja tulemaan onnelliseksi jonkun kanssa. Älä syytä entistä kumppaniasi vääristä valinnoistasi.
En ihan usko, että kyse on siitä, että hänen pitää saada perhe juuri nyt. Ei hän sitä kenenkään muunkaan kanssa muutamassa kuukaudessa saa - paitsi jos joku toinen on ollut kuvioissa jo pitemmän aikaa.
Eikä valmistuminen ylipäänsä ole ehto sille, ettettekö voisi jo virallistaa suhteenne ja alkaa antaa lapsen tulla, jos on tullakseen.
Minusta tuntuu kertomasi perusteella kuitenkin, että joko nainen on tavannut jonkun toisen tai hänelle on iskenyt kaipuu löytää joku toinen. Eli ei ole kyse siitä, että hän ei jaksa odottaa sinua vaan hän haluaa olla vapaa löytämään jonkun toisen, jonka kanssa perustaa perhe. Miksi hän ei sitä enää halua sinun kanssasi, on asia jonka vain hän itse tietää.
Mutta jos kyse on ihan oikeasti siitä, ettei hän jaksa odottaa niin kosi häntä nyt ja ehdota, että jätätte ehkäisyn pois. Toivottavasti opiskelet alalle, jolla riittää töitä, jotta yhteinen kotikin on realistinen lähiaikojen tavoite.
Öööh...kyllä on mahdollista. Minä jätin ex-avomieheni sen takia, että ei suostunut avioliittoon (olimme 3 vuotta yhdessä) ja kun hän sanoi, että jos lapsi tulisi, niin vaatisi abortin. Silloin sanoin, että ulos mars. Etsin uuden miehen, joka halusi löytää vaimon itselleen ja perustaa perheen, ja jonka kanssa sitten avioiduin kuukaudessa ja vauva syntyi meille sitten vähän yli vuoden kuluttua. Ja rakastan nykyistä miestäni todella paljon.
Kiitos vastauksistanne jo tähän asti.
Haluankin vastata kysymyksiin, jotta sasin tässä itselleni jonkinlaisen rauhan asian suhteen. Ikää minulla on 29v.
Minä olen näitä kihlautumisia muutaamaan otteeseen tarjonnut, mutta nainen on sanonut että haluaa kihlautua ennen kun olen valmistunut ja saanut työpaikan. Hän on siis halunut, että voi tarjoata mahdolliselle lapselle turvallisen ympäristön (Tai siis hetkinen, näihän minä olen ajatellut ja olen myös ajatellut, että hän on ajatellut näin, mutta onko asia sittenkään näin?). Tämän johdosta emme ole siis kihlautuneet aikaisemmin. Talon osto on hänelle ollut viimeisen vuoden ajan suuri asia ja hän päivittäin katsellut asuntoja (olen huomannut). Tästä otin asian joku puoli vuotta sitten puheeksi hänen kanssaan, että ostetaan asunto. Hänen vastauksensa oli, että minulla ei ole rahaa. Minä sanoin että saan lainan (joka on totta). Siihen hän vastasi, että miten minä pystyisin maksamaan tämän? Vastasin, että samalla tavalla kuin vuokrankin. Asuntoa ei ikinä ostettu.
Nyt kun tätä taas tarkemmin filosofio, niin alkaa huomata, että onkohan nämä asiat olleet sittenkään siltä miltä näyttää. Hän on ehkä halunnut koko ajan pakoilla tilannetta ja samalla saada syyllistettyä minua, että vika on minussa miksi suhde ei etene, että hänelle itselleen ei tulisi tästä huono olo. Onkohan hän siis koko ajan ollut epävarma suhteestamme? Olen siis heittänyt hukkaan 11 vuotta. Tämä vain lisää entuudestaan katkeruutta häntä kohtaan.
Voi olla mahdollista, että hän on tavannut jonkun. Olin työreisulla noin kuukausi sitten ja hän oli ollut kaverinsa kanssa (johon en luota) viihteellä kumpanakin päivänä. En kyllä usko, että hän jotain yhteyttä pitäisi, mutta jokin kipinä on voinut hyvinkin muodostua.
Vaikka katkeruus on ymmärrettävä tunne tässä yhteydessä, niin se on itsesi kannalta kuitenkin niin tuhoisa, että toivon sinun pääsevän siitä nopeasti yli. Esimerkiksi Gerard Jampolsky on kirjoittanut erittäin hyvän kirjan "Parantava anteeksianto", suosittelen lämpimästi. Myös ammattiapu voi tulla tarpeeseen, jos katkeruus ei helpota.
Kertomuksestasi tulee vaikutelma, että ainakin sinä olet elänyt elämääsi "sitten kun" -periaatteella, mitä ei koskaan pidä tehdä. Vaikka mietittäisiinkin esimerkiksi lasten hankkimista myöhemmin tai jotakin tulevaisuuden asuinpaikkaa, niin tärkeintä on silloinkin se elämä, joka on tässä ja nyt.
Epäilet, että exäsi on halunnut pakoilla tilannetta ja halunnut syyllistää sinua, mutta etkö itsekin ole tehnyt ja tee niin? Mukautumalla hänen opiskelu- ja työkuvioihinsa sinä olet ajatellut hänen sitten olevan sinulle jotakin velkaa, ja nyt syyllistät häntä, kun mieleesi piirtämä kuva yhteisestä tulevaisuudesta ei toteutunutkaan. Kihlautumis- ja asunnonostoehdotuksillasi teit mielestäsi oman osuutesi parisuhteen hyväksi, ja kun ehdotuksesi eivät toteutuneet, syy on exän ja sinulla on nyt oikeus katkeroitua hänelle?
Eikö mieleesi missään vaiheessa tullut - esimerkiksi silloin, kun puoli vuotta sitten otit asunnon oston esiin - että ette oikein ole suhteessanne samalla sivulla ja että pitäisi puhua siitä eikä taloista tai kihloista?
Minulle tulee myös käsitys siitä, että kumpikaan ei oikein ole ollut tyytyväinen suhteeseen. Exäsi ratkaisu oli ottaa etäisyyttä ja lopulta irtautua suhteesta, sinä taas ajattelit, että kun toimit niin kuin luulet hänen haluavan, hänen tehtävänsä on tehdä sinut onnelliseksi ja elätte yhdessä auvoisasti elämänne loppuun saakka.
Sellainenkin käsitys minulle tulee, että olet ripustautunut exääsi vähän liikaa. Minun on todella vaikeata ymmärtää esimerkiksi sitä, että lopetit opiskelusi, koska et pitänyt paikkakunnasta ja sinulla oli ikävä exäsi luo, ja sitten taas keskeytit koulusi, että olisitte yhdessä. Minä ainakin olisin ahdistunut, jos miesystäväni olisi toiminut toistuvasti noin. Toki parisuhde on tärkeä, mutta se ei ole ainut merkittävä asia elämässä.
Tulevaisuutesi kannalta minun mielestäni sinun pitäisi itsenäistyä, kasvaa aikuiseksi, joka pystyy seisomaan omilla jaloillaan. Sen jälkeen näet muutkin ihmiset, luottamuksen ja oman roolisi parisuhteessakin vähän eri tavalla.