Mieheni on juntti typerys

Mieheni on alkanut osoittaa tyhmyyttään. Ollaan asuttu yhdessä puoli vuotta ja harkitsen jo eroa. Sivistystä ei ole, mies on useimmiten tyhmä kuin saapas. Ei osaa keskustella, ei osaa vastata järkevästi oikein mihinkään. Hänen mielestään kakkapissahuumori ja pelleily sekä pleikkarilla pelaaminen on parasta. Häpeän silmät päästäni mm.sukulaisten luona hänen typeriä sutkautuksiaan kuunnellen. Hän ei osaa puhua järkevästi, vaan yrittääsaada lausetta aikaan ja puhuu mitä sattuu. Ei juo eikä polta, se on hyvä asia. Olen alkanut menettää seksuaalisen kiinnostuksen. Hän ajaa parran kun jaksaa ja hiuksetkin kasvaa miten sattuu, itse olen työssä, jossa haluan näyttää siistiltä ja yritän myös pukeutua tyylikkäästi. Olemme kuin kaksi toisilleenvierasta ihmistä vierekkäin, miehellä ei ole tyylitajua ollenkaan. En enää tiedämihin hänessä ihastuin. Olenko ihan idiootti pohtiessani eroa tämän takia? Miehellä on hygieniakin pielessä, hyvä jos viitsii kätensä kerran päivässä pestä. a
17858
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Idiootista tiedä, mutta... Mikä sai sinut puoli vuotta sitten muuttamaan yhteen noin luotaantyöntävän tapauksen kanssa?

Äänestä
  • Nämä ominaisuudet eivät näkyneet hänessä näin selkeästi. Nyt hän haluaa meidän hengailevan yhdessä koko ajan kuin teinit ja katselevan leffoja. Yhteenmuuttoa pohdin pitkään, olemme kuitenkin erilaisia sen tiesin silloinkin. Hölmösti vain ajattelin että saamme jakaa kulut puoliksi ja meille tarjottiin huippuhyvää asuntoa miehen vanhemmat hieman painostivatkin. Olin hölmö. Olisi pitänyt mirttiä hartaasti mutta annoin vain mennä. Yleensä olen epäröivä muutenkin, tällä kertaa tein kaiketi virheen. :(

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Nämä ominaisuudet eivät näkyneet hänessä näin selkeästi. Nyt hän haluaa meidän hengailevan yhdessä koko ajan kuin teinit ja katselevan leffoja. Yhteenmuuttoa pohdin pitkään, olemme kuitenkin erilaisia sen tiesin silloinkin. Hölmösti vain ajattelin että saamme jakaa kulut puoliksi ja meille tarjottiin huippuhyvää asuntoa miehen vanhemmat hieman painostivatkin. Olin hölmö. Olisi pitänyt mirttiä hartaasti mutta annoin vain mennä. Yleensä olen epäröivä muutenkin, tällä kertaa tein kaiketi virheen. :(

    Ei kai yhdessä hengaamisesssa ja leffojen katselussa mitään vikaa ole? Mitä haluaisit että te sitten tekisitte?

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Nämä ominaisuudet eivät näkyneet hänessä näin selkeästi. Nyt hän haluaa meidän hengailevan yhdessä koko ajan kuin teinit ja katselevan leffoja. Yhteenmuuttoa pohdin pitkään, olemme kuitenkin erilaisia sen tiesin silloinkin. Hölmösti vain ajattelin että saamme jakaa kulut puoliksi ja meille tarjottiin huippuhyvää asuntoa miehen vanhemmat hieman painostivatkin. Olin hölmö. Olisi pitänyt mirttiä hartaasti mutta annoin vain mennä. Yleensä olen epäröivä muutenkin, tällä kertaa tein kaiketi virheen. :(

    Miehesi on ehkä tyhmä, mutta sinä olet ajatusmaailmaltasi ilkeä. Vakka kantensa valitsee.

    Äänestä

Valitettavasti vaatetus ja hygienia-asiat ovat kyllä hankala paikka. Varsinkin kun itse huolehdit itsestäsi.

Käykö miehesi töissä? Jos ei, niin se hiukan selittää epäsiisteyttä, mutta jos käy, niin en kyllä ymmärrä.

Ja nämä puheasiat ovat kanssa, niitä ei mukavia juttuja. Jos "joutuu" häpeämään puolisoaan, niin se ei tiedä hyvää suhteen jatkumiselle.

Ja jos ei kotona puhe tuo tulosta, niin ei muuta kuin kantapäät vastakkain. Ei se siitä valitettavasti muutu, tuo vain lisää harmia tulevaisuudessa.

Äänestä

Johonkin kai ihastuit ja nyt se tunne on pois. Erotkaa mahdollisimman pian, on aivan turha kuluttaa aikaansa suhteessa jossa ei ole tulevaisuutta. Mitä pidempään vehtaatte sitä vaikempaa ero on.

Teille kummallekin on jossain sopivampi puoliso.

Äänestä

Siis idiootilta kyllä kuulostat itsekin jos perustat yhteenmuuton vain kun kulut saa puoliksi, !!

Se että mies ei osaa keskustella on hygienian suhteen karmea vielä lisää ihmetystä miksi yleensäkään tartuit tähän oljenkorteen.

Kyllä totuus on se että jos häpeää kulkea live elämässä kumppanin kanssa niin se on niin väärä kuin väärän kokoinen kumisaapas. Hiertää haisee ja kitisee. Sellaiselta onneltahan tuo kuulostaa. Nosta kytkintä. on ne miehet jättäneet naisensa jo viikonn parinkin jälkeen 6 kk ei ole siis mitään.

Äänestä

Kenestäkään ihmisestä ei ole oikein puhua epäkunnioittavasti. Tällainen puhe kertoo puhujasta, ei henkilöstä jota puhuja haukkuu.

Äänestä
  • Miksi naiset ottaa tuollaisia typeriä miehiä ja antavat pil.lua niille. Itse olet typerä kun kerran sen kanssa olet ja haukut sitä täällä selän takana.

    Äänestä

  • olet typerä kirjoitti:

    Miksi naiset ottaa tuollaisia typeriä miehiä ja antavat pil.lua niille. Itse olet typerä kun kerran sen kanssa olet ja haukut sitä täällä selän takana.

    Typerä on se, joka tekee joka asiasta pil.lukysymyksen.

    Äänestä

Hei, oletkohan hieman kontrolloiva tyyppi. Puolisolle voi aina sanoa mikä häiritsee,
mutta liiallinen toisen kontrollointi saa hänet vain käyttäytymään hassusti ja jännittämään, ehkä häntämyös ahdistaa tuo sinun kontrollointi. Onko sinulla kenties hienoja kavereita, joille sinun pitää esittää parempaa ihmistä. Oletko aivan tahdoton kun sinua voi painostaa ulkopuoliset muuttamaan miehen kans yhteen.
Ja niin edelleen...ei osaa keskustella (ei varmaan sinun läsnäolessa).

Äänestä
  • Jotku miehet eivät kasva aikuiseksi,
    se täytyy todeta.
    Minunkin mies käyttäytyy välillä teinin tvi avoin.
    Hänestä on oma huumori on sitten niin hauskaa ja minusta taas ei pissa ja kakka huumori ei sovi joka paikkaan tai miesten välillä on ihan on ronski huumori suotavaakin, mut ei miehen tarvi naiselle koko ajan vitsiä heittää. Luulis arkinen elämäkin kelpaavan.
    Huumoria pitää olla, mutta ei se joka tilanteeseen sovi.

    Äänestä

Tuohon on lääke. Se on muutto pois, omaan kotiin. Mitä enää mietit, ei tuosta tule mitään...

Äänestä

Miksi te olette yhdessä? Ero on helpotus? Ja jos ei väärinkäsityksistä ole kyse.! Ei tuosta suhteesta tule kuin kiusaa sinulle?

Äänestä

Mutta onko mies kiltti. Pidä jos on. Et halua ilkeää miestä. Usko. Miehen yksinkertaisuus on pientä ja sen voi ottaa huumorilla siihen verrattuna millaisessa perhehelvetissä monet joutuvat elämään. Etkö voi nauraa asialle? :S

Äänestä
  • Jos aloittaja ei pidä miehestä yhtään ja kaikki mitä toinen tekee ahdistaa, miksi pitäisi enää olla yhdessä? Eihän siinä ole mitään järkeä. Ainakin itse käsitin että tilanne on sellainen. Ei ole pakko ottaa pahaa miestä seuraavaksi.

    Äänestä

  • Nyt kaikki naiset, mikä siinä on, että sanotaan yhtä ja tehdään toista? Pitäisi olla "kiltti" ja kohtelias mies jolla on elämänhallinta kunnossa, mutta lopulta ollaan sen kaikki surkeimman hampin kainalossa.

    Tuli tänään erään naispuoleisen kaverin kanssa tuo miestenpäivä puheeksi. Vitsillä sitten tämä toteaa, että minun olisi häntä pitänyt onnitella, koska hän on meistä kuulemma se "miehempi" ja minä joku neiti (tiedä kuinka paljon tästä hänen mielestään oli vitsiä ja totuutta). Anteeksi kuinka, tämän tytön "mies" jonka kanssa on soutanut ja huopaillut pitkän aikaa on elämänsä umpikujaan ajanut idiootti; Ei koulutusta, ei työtä, ei luottotietoja, ei kämppää, ryyppää harvasen päivä ja muutenkin päästään pimeä.

    Noh, minulla on nuo kaikki edellä mainitut asiat kondiksessa vaikka viikonloppuisin juonkin. Autan kavereita ja muita aina tarvittaessa niin kauan kuin se ei mene hyväksikäytön puolelle, en pummi keneltäkään ja ylipäätään olen hoitanut asiat suurimmaksi osaksi varsin mallikkaasti. Jos nyt en millään älyttömillä sanavalmiuden lahjoilla ole siunattukkaan osaan kyllä puhua hieman miltei kaikesta, kuitenkaan myötäilemättä joka asiassa. Hieman ujo kyllä olen.

    Eli arvon naiset, mikä minusta tekee "neidin"? Ei meinaan ole ensimmäinen kerta, kun joku (anteeksi nyt vaan) täysi nolla saa naisen ja minä olen sitten se jolle itketään kuinka mulkku mies on. Miten olla enempi "mies"?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tukehdun ahdistukseen kirjoitti:

Mieheni on alkanut osoittaa tyhmyyttään. Ollaan asuttu yhdessä puoli vuotta ja harkitsen jo eroa. Sivistystä ei ole, mies on useimmiten tyhmä kuin saapas. Ei osaa keskustella, ei osaa vastata järkevästi oikein mihinkään. Hänen mielestään kakkapissahuumori ja pelleily sekä pleikkarilla pelaaminen on parasta. Häpeän silmät päästäni mm.sukulaisten luona hänen typeriä sutkautuksiaan kuunnellen. Hän ei osaa puhua järkevästi, vaan yrittääsaada lausetta aikaan ja puhuu mitä sattuu. Ei juo eikä polta, se on hyvä asia. Olen alkanut menettää seksuaalisen kiinnostuksen. Hän ajaa parran kun jaksaa ja hiuksetkin kasvaa miten sattuu, itse olen työssä, jossa haluan näyttää siistiltä ja yritän myös pukeutua tyylikkäästi. Olemme kuin kaksi toisilleenvierasta ihmistä vierekkäin, miehellä ei ole tyylitajua ollenkaan. En enää tiedämihin hänessä ihastuin. Olenko ihan idiootti pohtiessani eroa tämän takia? Miehellä on hygieniakin pielessä, hyvä jos viitsii kätensä kerran päivässä pestä. a

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu