ja silti täällä vielä pyristelen. Kaikki me kuollaan joskus, toiset aikaisemmin ja toiset myöhemmin.
Toistakymmentä yritystä itsensä lopettamiseen,
kuolemanpelko
374
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On eri asia lähteä ajasta iankaikkisuuteen Jumalan määräämänä aikana sitten kun elinpäivät ovat kuluneet loppuun kuin lopettaa ne ennen aikojaan. Kuolema on viimeinen vihollinen ja kauhea kohdata ilman yhteyttä kuoleman voittajaan Jeesukseen Kristukseen.
1 Kor 15:27 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen (Jeesuksen Kristuksen) jalkojensa alle".
Aloittaja, miksi pelleilet. Jos todella haluat lähteä, niin lähde. Tuollainen huomionhaku on pepusta. Uskontoa siihen ei kannata sekoittaa.
kiitos vinkistäsi.