Yksinäisyys luo sosiaalisia paineita ja pahimmillaan lamauttaa

Yksinäisyys ei ole syy vaan seuraus jostain, jonka seurauksena on eristyneitä ja syrjäytyneitä. Siksi ei voi pelkästään sanoa yksinäiselle, että "todellakin kannattaa lähteä ulos ihmisten pariin" kun ne ne yksinäisyyden syyt pitäisi ensin selvittää ja poistaa.

Hyvähän sieltä on hurskastella nyt kun olet löytänyt miehen, joka vie sinua paikkoihin. Olit itsekin yksinäinen luuseri ennen kuin mies pelasti sinut. Kyrpä pelastaa naisen.

Tuossa on samaa sanomaa kuin mitä "pelimiehet" saarnaavat, tietysti vain ilman paketointia salatieteeksi. Tämä varmasti sivuaa myös minun viimeviikkoista ketjuani siitä, miten ihmisten tapaaminen saa yleensä jotain vipinää aivoihinkin.

Tästä varmaan on kyse meillä kolmekymppisillä ätmeillä - nuoruudessa sisällä vietetyt tietokonepelitunnit heijastuivat opiskeluvuosiin, ja tässä nyt ollaan ihmeissä, kun keskustelu ei suju kuin vanhempien, lähimpien kavereiden ja muutamien työkavereiden kanssa. Ei koskaan omanikäisten naisten tai ylipäätään vieraampien ihmisten kanssa.

Yksinäisyys kyllä ruokkii helposti yksinäisyyttä, joten sikäli ihan hyvä ja ymmärrettävä ohje.

Mutta minkäs teet, jos kukaan ei halua olla kaverisi, niin tällöin et voi heitä siihen pakottaakaan.

Itse eräänä yönä tutustuin erääseen espanjalaisen naiseen, joka on asunut vuoden päivät Suomessa.

Se kertoi että erona kotoiseen Espanjaansa, oli täällä sosiaalisen kulttuurin täydellinen puuttuminen, jonka seurauksena hän sairastui masennukseen (lievä taisi olla) hetkellisesti. Syynä juurikin se, että täällä ollaan epäsosiaalisia ja etäisiä.

Joten olosuhteita on vähäsen paha mennä muuttamaan.

Mutta tietysti aina voi yrittää.

Ongelmana onkin se, että esim.moni vaan voi olla termperamentiltaan introvertti, joten sosialisoiminen voi olla jopa raskasta, ja ei koe tarvetta mennä joukon mukana hulinoimassa.

Lisäksi jos on sattunut jäämään jumiin johonkin sisäänpäin lämpiävään peräkylään, niin ei ole väliä miten sosiaalinen koittaa olla, koska ei tyhjästä voi nyhjäistä.

Ihan hyvä artikkeli, itsekin huomannut että jos viettää enemmän aikaa yksin niin joku ihan normaali kaupassa käynti voi alkaa hikoiluttaa yhtä paljon kuin olisi juoksulenkillä ja tulee todella jännittynyt olo, vaikea kuvailla sanoin.

Tänään en ole poistunut asunnosta. Toisaalta kirjoittaminen sujui, ja vaikka tiedän että olisi hyvä vähän käydä ulkona, ei viitsinyt hommaa keskeyttää. Iltalenkkki ehkä, ehkä ei.

http://s3.amazonaws.com/theoatmeal-img/comics/working_home/6.png

Käyn ulkona ihmisten ilmoilla usein. Kaupassa useita kertoja viikossa, ja kirjastossakin melkein viikoittain. Ei siis mitään ongelmaa tässä.

Kait ymmärrät miltä toi näyttää ku laitoit sen nettiin?

Naisilla on helppoa koska saavat seuraa koska vain haluavat.

Luulen, että ns. vapaaehtoisesti melko yksinäiseksi valinneita ihmisiä kadehditaan, koska osoittavt ehkä tiedottomasti ympäristölleen olevansa itsenäisesti ajattelevia yksilöitä, haluavat useimmiten vain parasta laatua, mitä se sitten itse kullekkin lienee ;)

Mikä saa sinut arvon prinssessan jakamaan täällä näitä neronleimauksiasi?
Tunnetko itsesi jotenkin älykkääksi, tai jopa jumalaolennoksi, kun saat täällä jakaa ohjeitasi ja ylimielisiä kommenttejasi muutamalle yksinkertaiselle autistiselle reppanalle... Etkö voisi sinäkin jo etsiä elämää jostain toisaalta.

Minua on kutsuttu prinsessaksi ihan pienestä asti......ja prinsessana tulen myös pysymään.....aamen ;)

Joo, niin todellakin kannattaa, se on kiva, kun ympärillä pyörii ja perseessä roikkuu koko ajan jotain vajaaälyisiä, zombielta näyttäviä mielipuolia. Kai ne ihmisiä kuitenkin on, tai mistä sen tietää. Joskus on pakko jopa alentua puhumaan niille.