Olen todella hämmästynyt siitä millainen logiikka joillakin naisilla on. Eli eletään niin herran kukkarossa koko elämä ja pilataan kenties oma suhde esim.lapsellisella käytöksellä kuten mustasukkaisuuskohtauksilla jne. Sitten surraan seuraavat 3 vuotta menetettyä rakkautta ja etsitään jokaisesta miehestä sitä omaa entistä kultaa. En tarkoita, että pitäisi olla tunteeton, tottakai saa surra, mutta miksi ajanmittaa sitä elämää ei tunnu löytyvän mistään muusta kuin siitä entisestä miesystävästä. Kaikki muu on vaan paskaa!Monella voisi oikeasti asiat olla huonomminkin.Kuitenkin se elämä pitäisi rakentaa ennenkaikkea itselleen, ei muiden ihmisten varaan!
Toinen asia mitä ihmettelen on, että monella naisella on todella kova vaatimustaso!Ystäväpiirissäni on tätä tyyliin "oli se ihan mukava jne. mutta en oikein tykänny sen vaatteista..."Siis täh, minne on kadonnut ihmisen arvostaminen muunakin kuin esittelykappaleena. Niissä ei niin täydellisissä miehissä oikeesti voi olla niin ihana ihminen, että olis lopun elämäänsä onnellinen. Vaatimustaso on kova, mutta katsotaanko sitä omaa pärstää ja omaa antia yhtään?!!!
Minulle on kyllä aina sanottu,että olen nätti nainen ja on luultu monesti varatuksi sinkkuna ollessani. Sellaiset ns. "tavallisetkin miehet" (lainattu sana)ovat olleet ihmeissään kun en nirpistele nenääni heille. Mutta olen silti elänyt itsenäistä elämää ja arvostanut rakkautta rakkautena, ihmisiä yhdistävänä tunteena. En minään keinona saada itselleni hyväksyntää tai koska olisin kaivannut toisen rakkautta tai läheisyyttä. Mutta onneksi olenkin aina ollut parisuhteiden kanssa onnellinen. Pitkään olen nytkin seurustellut oikein hienon miehen kanssa. Olen jättänyt typerät nirppailut nurkkaan ja löytänyt todellisen onnen toisesta ihmisestä ihmisenä, kunnioitettavana aitona yksilönä, joka ansaitsee rakkautta ja tilaa.
Niin että siskot hyvät, jättäkää ne nirppailut ja ajatukset siitä, mitä muut ajattelee uudesta heilastanne taaksenne. Mitäpä sillä on väliä loppupeleissä. Siitä voi aueta tie aitoon onneen, joka on kaiken pinnallisuuden yläpuolella rakkautta kauneimmillaan ja aidoimmillaan.
Toinen asia mitä ihmettelen on, että monella naisella on todella kova vaatimustaso!Ystäväpiirissäni on tätä tyyliin "oli se ihan mukava jne. mutta en oikein tykänny sen vaatteista..."Siis täh, minne on kadonnut ihmisen arvostaminen muunakin kuin esittelykappaleena. Niissä ei niin täydellisissä miehissä oikeesti voi olla niin ihana ihminen, että olis lopun elämäänsä onnellinen. Vaatimustaso on kova, mutta katsotaanko sitä omaa pärstää ja omaa antia yhtään?!!!
Minulle on kyllä aina sanottu,että olen nätti nainen ja on luultu monesti varatuksi sinkkuna ollessani. Sellaiset ns. "tavallisetkin miehet" (lainattu sana)ovat olleet ihmeissään kun en nirpistele nenääni heille. Mutta olen silti elänyt itsenäistä elämää ja arvostanut rakkautta rakkautena, ihmisiä yhdistävänä tunteena. En minään keinona saada itselleni hyväksyntää tai koska olisin kaivannut toisen rakkautta tai läheisyyttä. Mutta onneksi olenkin aina ollut parisuhteiden kanssa onnellinen. Pitkään olen nytkin seurustellut oikein hienon miehen kanssa. Olen jättänyt typerät nirppailut nurkkaan ja löytänyt todellisen onnen toisesta ihmisestä ihmisenä, kunnioitettavana aitona yksilönä, joka ansaitsee rakkautta ja tilaa.
Niin että siskot hyvät, jättäkää ne nirppailut ja ajatukset siitä, mitä muut ajattelee uudesta heilastanne taaksenne. Mitäpä sillä on väliä loppupeleissä. Siitä voi aueta tie aitoon onneen, joka on kaiken pinnallisuuden yläpuolella rakkautta kauneimmillaan ja aidoimmillaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jokainen tekee omat valintansa.
Jokainen voisi keskittyä omaan elämäänsä, koska ei tiedä toisen ajatuksista mitään. Ja kaivaa sen malan sieltä omasta silmästä ennenkuin lähtee poistamaan toisen silmästä mitään. Näkee paremmin.
"nainen" hyvä, ei kaikki ajattelekaan sitä, mitä muut ajattelevat jostain heilasta. Älä oleta sellaista, mitä et tiedä. Saat paljon vahinkoa aikaan, kun pistät lusikkasi toisten soppaan.
Korostan "jotkut naiset ja ystäväpiirissäni." Kaikki tuntee varmaankin ainakin yhden tällaisen ihmisen?
En todellakaan ajattele että kaikki, mutta osa on tätä sarjaa. Se on heille itselleenkin usein vaikeaa myöntää eikä sitä nyt viitsi päin naamaa mennä sanomaan.
En kommentoinutkaan kappalettasi tai asiaasi siinä. Kommentoin sitä, että ihmiset luulevat tietävänsä toisen ajatukset ja myös sen miksi. Eikä heillä ole todellisuudesta mitään hajua.
Ei ole sinun asiasi puuttua toisten ihmisten elämään, jos sinulta ei kysytä neuvoa. Kun et voi tietää, et voi tehdä oikeita ratkaisuja.
No ok, kenen elämään olen puuttunut?Tämähän on keskustelupalsta ja halusin mielipiteeni kirjoittaa. Jos ei sinuun ajatus uppoa niin ei tarvitse kuin ohittaa koko keskustelu.
Ja jos sanot minulle, että puutun niin mitä sitten sinä teet?
(voi olla, että ymmärsin nyt kommenttisi hieman väärin, mutta mitä oikein haet liittyen aiheeseen?)
Siis pakko kommentoida tota nirppanokkasuutta... Mullakin on pari kaveria ystäväpiirissä (nyt kyllä ne seurustelevat), joilla oli vapaana ollessaan ihan tajuttomat vaatimukset mieheltä!! Piti olla pitkä ja komea ja tumma ja leveet hartiat (miten se määritellään? ottivatko ne mittanauhan baariin?) ja hyvä auto ja tyylikkäät kuteet ja pälä pälä... Siis aina meinas hermo mennä... Sitten he ite olivat hieman ylipainoisia ihan tavallisen näkösiä osa silmälasipäisiä (en tarkoita, että nämä ominaisuudet 'huonontaisivat', viittaan vaan heidän omiin vaatimuksiinsa ja ei-listoihinsa) tyttöjä, joilla ei ollut autoa tms. Noh, kuinkas kävikään, kaksi heistä seurustelee oman pituisensa tavallisen näköisen vaalean miehen kanssa, jotka ovat hieman ylipainoisia, ja yksi kaksimetrisen silmälasipäisen miehen kanssa! Siis he tavallaan löysivät kuitenkin laisensa (useinhan sanotaan, että samannäköiset sopivat hyvin yhteen)!! Itselleni on aina ollut ulkoinen olemus aika sama, kunhan on ollut miehekäs, sisäiset ominaisuudet ovat huomattavasti tärkeämpiä. Kas vain, sitten minut iski mies, jolla oli uusi auto, leveät hartiat, ja 20 cm minua pitempi. HAHAAA!!!
Mutta kuitenkin kinnität huomiosi silmälaseihin sun muihin. Jaa. Jos oikein rehellisiä ollaan, mitenkähän oikein asiat ovat.
No siis noilla silmälaseilla ja painoilla viittasin ominaisuuksiin, jotka ovat HEILLE TÄRKEITÄ JA JOHON HE KIINNITTIVÄT HUOMIOTA. Älä arvostele jos et ymmärrä jutun pointtia. Mulla niillä on yks paskanhailee, esim. silmälasit parentavat monen ulkonäköä. Nyt sitten kommentoit heti, että ainiin, kumminkin pitää siis olla hyvännäköinen, ei en tarkoittanut sitä...
"Kas vain, sitten minut iski mies, jolla oli uusi auto, leveät hartiat, ja 20 cm minua pitempi. HAHAAA!!!"
- Ja sinä et sitten välitä ulkonäöstä yms.?
En, mutta tämä joka minut iski oli näiltä mainitsemiltani ominaisuuksilta juuri sellanen, kun kaverit ois halunneet. Minulle riitti, että hän on kiltti, hauska, rehellinen, uskollinen ja eläinrakas. Muu tuli ohessa.
minäkin haluan ajatella!
Kohtuuttomia vaatimustasoja löytyy myös mun tuttavapiirini naisista. Tosin meillä ikää jo 35-40 v. ja osalla taso vaan näyttää nousevan iän myötä...
Itse erosin muutama vuosi sitten pitkästä, komeasta, hyvinkoulutetusta, varakkaasta yms. ominaisuudet täyttävästä (luonnehäiriöisestä) miehestä, jota puolitutut edelleen kummastelevat. Kummastelkoot, ei niille kuulu pätkän vertaa miksi näin kävi! Ystävät tietää ja se riittää, mut ihmetelkööt vaikka maailman tappiin miksi halusin erota tästä kaikkien äitien unelmavävystä.
Ja eräät ihmettelevät, kun tällä hetkellä seurustelen oikein kaikkien amis-vitsien kuninkaan - asentaja-koneistajan - kanssa! Eivätpä vaan tiedä, että sattuu olemaan ihanin mies, mitä ikinä olen tuntenut :-) Kaikkea sitä, mikä mun mielestä on ihmisessä tärkeää: ottaa huomioon muut ihmiset, puhuu, kuuntelee, pitää hyvänä, on kaiken kaikkiaan mahtava mies.
Ja voitko kuvitella, eräs näistä supervaatimustason naisista oikeesti ehdotti mulle, että laittaisin miehen pihalle, kun sillä on korvis korvassa, sillä eihän miesten kuulu käyttää koruja...!!!
Oli pakko sen kerran kommentoida, että jos se on tän miehen ainoa "vika" niin pitäköön korviksensa. Eiköhän tässä elämässä ole muut asiat PIKKASEN tärkeämpiä! (Sitä paitsi musta se korvis on aika seksikäs...)
Toivottavasti tämäkin neiti edes hetkeksi pysähtyi ajattelemaan omia miehenvalintakriteerejään ja syitä siihen, miksi on edelleen nelikymppisenä sinkku, ja epätoivoinen sellainen.
se onneton rakastaa vielä sitä yhtä,
eikä halua muita. Sitä se rakkaus teettää. : )
Ehkä kannattais hänenkin vain ajatella valintakriteerejä ja vaatimustasoja, eikä höpöttää siitä rakkaudesta niin paljon.
Toisaalta pitäiskö lopettaa rakastaminen ja ottaa joku toinen, että ympäristö sen hyväksyisi?
Olet oikeassa.
Minäkin seurustelin varakkaan, hyvin koulutetun, komean, hyvässä duunissa olevan luonnehäiriöisen (narsisti) unelma- aviomies- kandidaatin kanssa. Onneksi se suhde loppui. Nyt olen löytänyt aivan ihanan miehen joka kulkee raappahousuissa kun muut eivät näe ja aidosti välittää minusta eikä siitä miltä näytän. :-) Exä vahti jokaista suupalaanikin jotta pysyisin esittelykunnossa. Nykyinen tuo minulle karkkia.
Ulkonäkö on sivuseikka. Tottakai kumppanin ulkonäön täytyy jollakin tasolla miellyttää, kuka sitä nyt vastenmielisen ihmisen kanssa voisi seurustella, mutta harvoin niillä kiiltokuvapojilla on henkisellä tasolla paljoakaan tarjottavaa.
Parhaat ominaisuudet ovat ne mitä ei heti olla mainostamassa.
kivasti sanottu tuo "en nirpistele nenääni", näin miehenä joka ei ole niin adonis muodoltaan, voin sanoa että arvostan suuresti tuommoisia ihan tavallisia naisia jotka uskaltavat jutella ihan noin vain. Että eivät ensimmäisenä ole ajattelemassa "mitähän tuokin nyt haluaa". Voin kertoa että yleensä jutella ihan niitä näitä, jos tulee juttua niin ok, en toki voi puhua kaikkien miesten puolesta, ja ymmärrän kyllä että on joskus vaikea päätellä miehen motiiveja varsinkin jossain baarissa. Itse olen vain viettämässä hyvää aikaa, en todellakaan ole mikään ihannemies, ja tiedän sen varsin hyvin.
Mutta tuollainen käytös tosiaan tuo hyvän mielen koko päiväksi, vaikka olisi vähän harmaana alkanutkin.
Muutama vuosi sitten minut erotettiin silloisesta liitostani, ja tulin lukeneeksai netti-ilmoituksia.
Naisilla oli hyvin tarkka käsitys siitä, millainen kumppanin oli oltava. Akateemisuus oli arvossaan. Tärkeämpiä olivat kuitenkin ulkonäkövaatimukset: suuri piti olla, mutta ei lihava. Varsinkin ihmettelin pienten naisten esittämiä miehen pituusvaatimuksia. Puolet miehistä hylättiin alamittaisina.
Tukan väri ja pituus, ym., ym. seikat olivat listalla, aivan kuin niillä nyt olisi jotain tekoa parinvalinnassa.
Ylipäätään näytti siltä, että kaikki hakivat mahdollisimman "tasokasta" seuraa. Ei luonteeltaan, harrastuksiltaan, kiinnostuksenkohteiltaan, sosiaalisilta ym. taidoiltaan, poliittiselta tai uskonnolliselta kannaltaan samankaltaista. Ei naiselle itselleen mahdollisimman sopivaa, vaan "pitkää, tummaa, sinisilmäistä akateemista miestä".
Jostakin syystä tuli mieleen, että miestä haettiin näyttelyesineeksi. Että eronnut nainen halusi näyttää ystävilleen, miehensä suvulle ja muullekin ympäristölle, kuinka näyttävän miehen pystyi iskemään.
Jos luonne miehellä on aivan mahoton, ei paljon kehtaa näyttelyesineenä pitää.
Kyllä näyttelymiehen pitää tietysti sisäsiisti olla, mutta jos on akateeminen, niin tiettyä sovinnaisuutta voi jo odottaa.
Jos luonne kokonaisuutena olisi oleellinen parinvalintaan vaikuttava tekijä, se mainittaisiin kontakti-ilmoituksissa.
Liian moni kiinnittää huomionsa siihen, mitä muilta voisi saada. Sitä ei sovi miettiä, mitä itsellä on annettavana. Jos asiaa ei ole tullut ajatelleeksi, ei varmaan ole mitään annettavaa. Tärkeintä on että saa, mahdollisimman paljon ja heti.
Ja kysymys ei tietenkään ole ulkonäöstä tai muista ulkoisista puutteista.