Olen keski-ikää lähestyvä, 2-4 vuotta neljäänkymppiin vielä, aviossa oleva kahden lapsen isä. Kohtuuhyvä koulutus takana, koti ja aineellinen puoli ok. Lapsien kanssa välit hyvät, tavallista erimielisyyttä kuten kaikilla joskus. Pari hyvää mieltä tuottavaa harrastustakin löytyy.
Ongelmana vaimon kantama "taakka" kaikesta menneestä, joka aika ajoin, useinkin nykyään, kaatuu minun ja lasten päälle. Tein muutamia vuosia sitten virheen, tutustuin tietyissä ympyröissä nuorempaan naiseen, jonka kanssa tuli chattäiltyä ja "flirttailtua", koska ympyrät olivat samat. Molemmilla oli kuitenkin elämä muualla, ja "suhdetta" ei missään vaiheessa ollut. Oli vaan hauskaa höpistä silloin tällöin joutavia, ei sen vakavampaa. Kieltämättä nuoremman naisen osoittama tietty mielenkiinto hiveli vanhemman miehen egoa, tunsinhan jo oman sosiaalisen arvon jo nollaksi. Pelon takia salasin ja kielsin koko kanssakäymisen vaimoltani, jonka tietoon se kuitenkin tuli, hänen aukottoman "informaatioverkostonsa" takia. (Itse en tiedä hänen menojaan sen jälkeen kun takavalot lakkaa näkyvistä).
Olen katunut joka hetki että edes lähdin moiseen leikkiin mukaan, turhaa ja joutavaahan se oli, ja olen pyytänyt sitä tuhannesti anteeksi. Tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän, vaan koko kasa kaadetaan päälleni aina tietyin väliajoin. Samalla tulee myös muut murheet, esim vaimoni edellisten poikaystävien teot tuntuvat tulevan osakseni ja syykseni. Itse olen pyrkinyt heittämään kokemani vääryydet ja huonot ajat selästäni ja jatkamaan eteenpäin, odottaen parempaa (esim huonoja suhteita ennen avioliittoa) mutta vaimoni ei siihen näytä pystyvän.
Onko ero ainoa vaihtoehto? En halua pysähtyä vähän väliä murehtimaan erehdyksiä, joita vaimokin varmasti tekee tavatessaan valtavan määrän ihmisiä päivittäin ja vapaa-ajallaan ilman minua, josta en varmasti saa keneltäkään kuulla. Sama "verkko" joka tarkkailee jokaista liikettäni ja kertoo siitä vaimolleni, suojelee häntä ja tekemisiään, jättäen minut 100% pimentoon.
En voi elää koko elämääni tälläisessä tilanteessa, vaikkakaan en usko enää pystyväni näin vanhana enää uuteen alkuunkaan. Lapsieni kasvatus on tärkeintä nyt, voin loppuelämäni omistaa sille. Suhteestamme on tulossa parisuhteen irvikuva, jossa vain hypitään ulkoisten vaatimusten ja paineiden, kuten suvun tarpeiden täyttämiseen.
Ongelmana vaimon kantama "taakka" kaikesta menneestä, joka aika ajoin, useinkin nykyään, kaatuu minun ja lasten päälle. Tein muutamia vuosia sitten virheen, tutustuin tietyissä ympyröissä nuorempaan naiseen, jonka kanssa tuli chattäiltyä ja "flirttailtua", koska ympyrät olivat samat. Molemmilla oli kuitenkin elämä muualla, ja "suhdetta" ei missään vaiheessa ollut. Oli vaan hauskaa höpistä silloin tällöin joutavia, ei sen vakavampaa. Kieltämättä nuoremman naisen osoittama tietty mielenkiinto hiveli vanhemman miehen egoa, tunsinhan jo oman sosiaalisen arvon jo nollaksi. Pelon takia salasin ja kielsin koko kanssakäymisen vaimoltani, jonka tietoon se kuitenkin tuli, hänen aukottoman "informaatioverkostonsa" takia. (Itse en tiedä hänen menojaan sen jälkeen kun takavalot lakkaa näkyvistä).
Olen katunut joka hetki että edes lähdin moiseen leikkiin mukaan, turhaa ja joutavaahan se oli, ja olen pyytänyt sitä tuhannesti anteeksi. Tämä ei kuitenkaan tunnu riittävän, vaan koko kasa kaadetaan päälleni aina tietyin väliajoin. Samalla tulee myös muut murheet, esim vaimoni edellisten poikaystävien teot tuntuvat tulevan osakseni ja syykseni. Itse olen pyrkinyt heittämään kokemani vääryydet ja huonot ajat selästäni ja jatkamaan eteenpäin, odottaen parempaa (esim huonoja suhteita ennen avioliittoa) mutta vaimoni ei siihen näytä pystyvän.
Onko ero ainoa vaihtoehto? En halua pysähtyä vähän väliä murehtimaan erehdyksiä, joita vaimokin varmasti tekee tavatessaan valtavan määrän ihmisiä päivittäin ja vapaa-ajallaan ilman minua, josta en varmasti saa keneltäkään kuulla. Sama "verkko" joka tarkkailee jokaista liikettäni ja kertoo siitä vaimolleni, suojelee häntä ja tekemisiään, jättäen minut 100% pimentoon.
En voi elää koko elämääni tälläisessä tilanteessa, vaikkakaan en usko enää pystyväni näin vanhana enää uuteen alkuunkaan. Lapsieni kasvatus on tärkeintä nyt, voin loppuelämäni omistaa sille. Suhteestamme on tulossa parisuhteen irvikuva, jossa vain hypitään ulkoisten vaatimusten ja paineiden, kuten suvun tarpeiden täyttämiseen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Puhukaa kerro vaimollesi mitä mieltä olet...
Ei sitä eroa nyt ihan ensimmäisenä kannata ottaa, kerro vaimolle miltä tuntuu ja ettet jaksa moista mennyt on mennyttä se on sovittu eikä sitä pidä vetää enää mukaan uuteen ja jos niin on niin oman mielenrauhan ja onnellisen elämän takia sitten toki kannattaa alkaa miettiä eroa jos tosissaan toinen on niin katkera moisesta eikä pääse yli lainkaan ja teidän tapauksessa kun ei ole edes mitään tapahtunut tuohan on ihan normaalia chattailua nykyaikana.
puhuttu on puhumasta päästyämmekin, ihan samaa noidankehämäistä länkytystä. Aivan turhaa enää puhua, kun toinen ei anna omista mielipiteistään milliäkään periksi (hän ei ole tehnyt yhtään virhettä koskaan missään asiassa, esim. anteeksipyytäminen minulta on täysin vieras asia) eikä suostu uskomaan sanomaani, että suhdetta ei ole ollut olemassakaan. Olenkin lähinnä sitä mieltä, että vaimoni tarvitsee henkilökohtaista apua järkkymättöminen mielipiteineen, ennekuin kehittyy joku todellinen ongelma.
Mielestäni tämä suhteemme on menossa karille, ja aivan mitättömästä syystä. Olen itse vajavainen, teen useinkin virheitä, olen lapsieni kanssa liian vähän jne, mutta tiedostan sentään omat puutteeni. Miten pystyn vastaamaan täydelliselle ja virheettömälle puolisolleni?
Olen siinä suhteessa itsekäs, että arvostan omia harrastuksiani ja omaa elämääni, että en halua hyppiä esim. vaimoni suvun pillin mukaan (jossa minua ei edes viitsitä kuunnella, kunhan kehutaan itseä).
Olipa tekstisi melkein kuin omia ajatuksiani menneiltä vuosilta. Vaihtoehtoja ei kovin paljon ole. Anteeksi täytyy osata pyytää, ja antaa. Vaimosi ei osaa antaa anteeksi, kaivelee vanhoja ja tämä tulee jatkumaan ikuisesti. Se on jokin kumma juttu, kuvioon tulee kosto, hyväksynnän hakeminen muilta, kylmyys ja tunteiden puttuminen sinua kohtaan yms. Olit myös itse typerä, kun harrastit chattailua muitten naisten kanssa, mitä muuta? Tiedätkö, naiset ei ikinä uhnohda tuollaisia, ei ikinä, vaikka näennäisesti anteeksi anaakin on se esillä heti kun tulee närää jostain muusta asista. Toivotan onnea ettette eroon päädy, lastenne takia. Muista kuitenkin ettei kenenkään tarvitse elää sellaista elämää jossa sinua syyllistetään aiheetta toistuvasti, se on tosi raskasta. Tehty mikä tehty, ja homma ohi.JOs ei vaimosi lopeta puhumista tuosta tapahtuneesta, voi avoimesti kertoa hänelle ettet aio kuunneella loppuelämääsi syyttämistä.
Osaatpas olla samalla aaltopituudella!
Mutta millaisiksi lapseni kasvavat tuollaisessa ilmapiirissä? Eikö heidän kannaltaan olisi parempi asua eri kortteereissa (pelkään kuitenkin vaimoni purkavan pahan olonsa lapsiini, ja millainen mahdollinen uusi isäpuoli tulee olemaan? Liekö jo kuviossa?)
Lisäksi näen eron kohdaltani syöksykierteen aluksi, josta minulla ei ole enää nousua taloudellisesti tai sosiaalisesti. Itsesääliä ehkä, mutta ero on minulle hautausmaan porttien avaamista.
Kun aikuinen mies ei edes ikäänsä tiedä, on hanka ottaa kantaa koko juttuun.
...ikäni, sinun sitä ei tarvitse tietää.
Ongelmasi onkin vainoharhaisuus, kun et uskalla ikääsi kertoa. Siitähän sinut toki oitis tunnistettaisiin.
Minä täytin äskettäin 50, joten soita minulle, mieluusti työnumerooni.
Vainoharhaisuus...höh! Mitäpä tässä silti iällä niin suurta merkitystä on loppujen lopuksi. Yksi seikka on kirkkaasti yli kaiken muun: Lapsieni hyvinvointi...kaikki muu on minulle toisarvoista.
Jatka liitossasi entiseen malliin. Lapset eron suurimpia häviäjiä ovat, liki parikymppisetkin.
Onko kireässä ja rakkaudettomassa ilmapiirissä kasvaminen, jossa vanhemmat vain kyräilevät toisiaan, paras vaihtoehto? Epäilen. Omassa pikku vuokramurjussa pääsisin sentään juttelemaan lasten kanssa (silloin tällöin, jos ei kostonhaluinen mieli vie sitäkin minulta) ilman sarkastisia ja syyttäviä kommentteja väliin.
Valitan kurjaa itsesääliäni, mutta uskoisin pystyväni olemaan parempi isä, jos sanomisiani ja tekemisiäni ei jatkuvasti sivuutettaisi ja mitätöitäisi. En usko eläväni kauan eron jälkeen (terveyden kanssa ogelmia jo nyt) mutta uskoisin pystyväni parempaan kuin jäätävässä ilmapiirissä tällä hetkellä.
Kokemuksesta tiedän, että vasta eron jälkeen todellinen puukotus lasten välityksellä alkaa. Minun lapseni eivät tosin halua puhua kanssani mustamaalaamisjutuista juuri mitään. Ovat jo niin varttuneita, että jättävät nuo puheet omaan arvoonsa.
Kyllä sinun kuitenkin kannattaa erota. Nuorihan sinä vielä olet. Minulle tuli ero muutama vuosi sitten, ja uusi elämäni on hyvällä mallilla. Terveytesi päällekin tuo elosi jatkuessaan käy.
Ns. irtiottovaihe siinä pahin on. Ei kuitenkaan kannata ajatella naapureiden ja suvun suhtautumista yms.
Minäkin, kaikesta huolimatta, tunsin olevani epäonnistuja, kun ero tuli. Nyt naurattaa koko juttu. Ystäväpiirissänikin kun on tapahtunut eroni jälkeen aika huvittaviakin, eroon johtaneita juttuja.
Sattuu sitä paremmissakin piireissä..
Olipa melkoinen yleistys: lapset muka aina kärsivät erosta. Minä erosin vastaavanlaisesta suhteesta, jossa minua iankaiken syyllistettiin asioista joita en ollut tehnyt tai joille en voinut mitään ( esim. veljeni alkoholismi - siis veljeni, ei minun! ). Vanhempi lapseni oli eron aikoihin 12-vuoias. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin hän sanoo että olipa hyvä kun erositte, ero pelasti lapsuuteni viimeiset vuodet, kotielämä alkoi olla sen jälkeen sellaista kuin sen kuulukin olla eikä ainaista mielipahaa. Kyllä hän muuten sanoi samaa jo vuosia aiemmin. Ensimmäisen kerran puoli vuotta eron jälkeen, pari viikkoa ennen 13-vuotissyntymäpäiväänsä: Täällä kotona on nykyään niin rauhallista kun ei koko ajan riidellä, nyt tänne voi kutsua kavereitakin.
Tahtoo vain varsin usein käydä niin, että lapset joutuvat eronneiden vanhempiensa riitojen välikappaleiksi ja sanansaattajiksi. Myös vanhempien "nyxät" mahdollisine omine lapsineen tekevät lasten tilanteen tukalaksikin.
Aika kultaa muistot. On outoa puhua lasten nykyisistä tunnoista kahdeksan vuotta sitten tapahtuneen eron jälkeen.
Enkö juuri sanonut että poika sanoi jo puoli vuotta eron jälkeen että onpa täällä kotona ollut eron jälkeen ihanaa.
Enkä muutenkaan puhu pojan nykyisistä tunnoista vaan hänen nykyisistä sanoistaan, joilla hän kuvailee kahdeksan vuoden takaisia helpotuksen ja turvallisuuden tunteitaan, sekä näkemystään jonka mukaan ero pelasti hänen lapsuutensa. Eiköhän hän ole omien tuntemustensa paras asiantuntija.
Aivan varmasti hän nauraisi jos kuulisi tuollaisen väitteen, että lapset aina kärsivät erosdta! Hän kärsi nimeomaan elämästä yhteiselämän aikana ja ennen eroa. Hän moittii minua vain siitä etten hoksanut erota aiemmin vaan yritin ja yritin niinkin kauan. Ei olisi kannattanut, sanoo hän.
Se mikä TODELLA vaikuttaa lapsiin on kodin ilmapiiri. Ei niinkään se, kuinka monta aikuista kotona asuu.
Alkuperäiselle kirjoittajalle tsemppiä. Luultavasti voisit eron jälkeen olla paljon onnellisempi, ennen kaikkea henkisesti läsnäolevampi ja siis parempi vanhempi, koska saisit lopultain keskittyä LAPSIIN eikä sinun tarvitsisi tuhlata energiaa sellaiseen mikä ei kuitenkaan ikinä onnistu, kuten tässä tap. vaimon tyytyväisenä pitämiseen. Vasta jälkeenpäin tajuaa miten paljon voimia tuollainen vie. Ja voi sitä onnea kun voi käyttää senkin riitelemiseen kuluneen energian johonkin arvokkaampaan, vaikkapa lastensa kanssa elämiseen.
Ai niin, ja hyvää huomista isänpäivää. Iloitse lapsistasi.
Unohda edes vähäksi aikaa se mytrysuutäti-ihminen. Et sinä kuitenkaan onnistu olemaan hänelle mieliksi, joten anna periksi: rouvalle ei kelpaa kumminkaan.
Mököttäköön omissa oloissaan. Joillekin ihmisille katkeruus on huume ja energianlähde numero yksi. Ehkä vaimosi on näitä ihmisiä? Eri asia on, että sellaiset ihmiset ovat perheenjäseniniä sietämättömiä.
Sanopa joskus hänelle: oletko tullut ajatelleeksi, että ympärivuorokautinen kitkeryys ja kärttyisyys on pahempi aviorikos kuin pettäminen konsanaan?
Poikkeus vahvistaa säännön. Kyllä varmasti muitakin samankaltaisia tapauksia on, mutta surullisia nuo erojutut yleensäkin ovat, muodossa tai toisessa. Toki siitäkin puolestaan on poikkeuksia...
Kiitos, vietän rauhallisen Isänpäivän hyvässä seurassa.
Tuota kirjoituksesi loppua jäin ihmettelemään. Ehkäpä se oli yleisesti meille miehille..
Kirjoituksen loppu oli henkilökohtaisesti alkuperäiselle kirjoittajalle, ei suinkaan kaikille miehille.
Olen todellakin sitä mieltä, että loputon kärttyisyys, vihamielinen ja kovasydäminen suhtautuminen puolisoonsa, alituinen pahantuulisuus ja toisen moitiskelu ja pelkkien virheiden näkeminen toisessa on TODELLA suurempi aviorikos kuin pettäminen.
Tiedän mistä puhun, koska olen elänyt juuri tuollaisen moitiskelijan kanssa. Olen elänyt myös sellaisessa suhteessa, jossa mies oli minua kohtaan AINA aivan ihana, siis hellä, kohtelias, huomaavainen jne. mutta suhde loppui siihen että hän jäi kiinni pettämisestä. Siis ei pelkästä flirttailusta ( josta en olisi ollut moksiskaan ) vaan siitä että hänellä oli ollut pitkäaikainen seksisuhde toiseen naiseen. Ts. hän oli ollut ihana myös tälle toiselle naiselle eikä pelkästään minulle.
Summa summarum, näin jälkeenpäin: muistelen tätä ihanaa mutta petollista miestä paljon lämpimämin kuin uskollista mutta alati kärttyilevää ja rähisevää hapannaamaa. Jälkimmäisen kanssa elämisestä minulla ei ole hyviä muistoja juuri ollenkaan, pettäjän kanssa elämisestä ei juuri muita olekaan kuin hyviä. Kärttyilijä pilasi arkemme, edellinen teki sitä juhlaa.
Kokemukseni jälkeen kirjotiin alkuperäiselle niin kuin kirjotin: vaimosi rikkoo avioliittolupausta vastaan käyttäytymällä kuin hapankaali. Tuollaisen Rouva Hapannaaman uskollisuudella ei ole suurtakaan merkitystä: olemalla uskollinen hän siis vannoo ettei ole kärttyillyt samalla tavalla kenellekään muulle miehelle kuin lailliselle puolisolleen. Onpahan ylpeydenaihe!
Menkääpä yhdessä jollekin parisuhdesykologille. Ei kannata vatvoa kaksin tai tässä asioita, ne ei johda mihinkään. Tarvitsette ulkopuolista korvaa keskusteluunne molemmat. Parisuhteen eteen kannattaa tehdä lujasti töitä. Toinen herätyskeino on täyttää yhdessä avioeron harkinta-ajan lomake. Miettikää sitten harkinta-aikana molemmat parisuhteenne ongelmia. Ovatko ne sittenkään nuo mainitsemasi?
Parisuhdeneuvojaa koitimme pari vuotta sitten, aikoihin kun tekemäni vääryys tuli ilmi. Syyllisyys siitä söi minua sisältä rotan lailla, salailu sai minut voimaan pahoin ja purin tätä pahaa oloa myös vaimooni, oireilin.
Tämän "neuvojan" kanssa keskustelemisesta ei ollut mielestäni mitään apua, koska tilanne on vain pieni ympyrä, sovinnon ja hetken hyvän ajan jälkeen likasanko kaatuu jälleen.
Laitanpas lusikkani vielä soppaan, ja tuntuu edelleen tutulta.
Ilman muuta perheneuvolaan, sitten sekin on yritetty.On siitäkin kokemusta. Sinne Ei kannata mennä toista syyttelemään, pahoin pelkään että näin tulee käymään eikä tilanne muutu miksikään. Harkinta-aika..hmm se on sitten tarkoitettu nimensämukaiseksi, usein sillä kuitenkin haetaan sitä ratkaisevaa askelta, ja kun erilleen on muutettu, tulee jommallekummalle "menovaihe" ja vieraita suhteita, seksisuhteitakin..ja sitten n turha enää yrittää yhteen. Aivan varmasti voit myös löytää uuden ja paljon paremman suhteen itsellesi. Sitä vaan luulee ettei näin voi olla. JOs lapset kärsii ja joutuvat olemaan "läsnä" riidoissanne, kärsivät he taatusti siitäkin.En eroa nyt suosittele, mutta tuskin ainakaan voit jatkaa samalla tyylillä kovin pitkään,jonkin on muututtava.
niin mikä neuvola... mahtaako yhtään neuvola asteelle mennytttä suhdetta enää jatkua? kyllä siihen asti mennyttä tilannetta ei enää millään nevoilla enää korjata muuta ku siihen yhteen ja samaan lopputulokseen... eroon,,ja harkinta ajasta oon just samaa mieltä lopulinen niiti on siinä. 99 prosenttisesti...
Kun noihin putiikkeihin pitää turvautua, on peli käytännössä jo pelattu. Jos asiat eivät ilman ammattiauttajaa ratkea, ollaan jo liian heikoilla. Tekohengitystä.
ja yleensä näihin mennään toisen osapuolen alkuunpanemalla ja asiaa ( johdatellaan)sen toisen ns, haluamaan suuntaan. esim mulla ex petti nii oli jo ennen täälllä auttajalla yksin käynyt niin eihän täällä ees ollu puhettakaan et liitto vois jatkua...vaan jo käsiteltiin eron tuomia asioita,,, no nää on näitä ja ei ikinä lopukkaan..
No entä jos tässä onkin käynyt niin, että nyt on vaimosi vuorostaan tilanteessa, jossa potee vaikkapa huonoa omaatuntoa ja purkaa pahan olonsa sinuun?! Ehkä kuitenkin rakastaa sinua sen verran paljon, ettei halua loukata sinua kertomalla, että on esimerkiksi mennyt ihastumaan toiseen mieheen?!
Tämä oli arvailua.
Kyllä noissa putiikeissa on moni avioliitto pelastettu. Ja parempi mennä "liian aikaisin" kuin "liian myöhään".
Itselleni ei valitettavasti tuosta putiikista ollut apua avioliiton pelastamiseen. Mutta se johtui vain siitä, että mies ei kerta kaikkiaan halunnut saada avioliittoa pelastettua. Yhden kerran jälkeen jatkoin käyntejä yksin. helpotti sekin, kun sai puhua ammattilaisen kanssa.
siis tässä kokemus just toisin päin. mentiin yhes perheasiain neuvolaan.. ammattilaisen ensimmäisistä sanoista lähtien puhuttiin heti miten erosta voi selvitä!!! no sitä keskustelua ei mun tarvinnut sen kauemmin jatkaa...
Olen oman avioeron ohella toiminut "keittiöpsykologina" vähän samantyyppisessä tilanteessa. Vaimo ei pääse miehen pettämisestä yli. Tilannekin on niin samankaltainen että mies (väittää itse) ei ole mennyt sänkyyn asti. Sanoisin että pettäjä ei käsitä kuinka syvästi pettäminen vaikka vain henkisellä tasolla sattuu. Petetty menettää täysin itsetuntonsa. Vaimo on omien sanojensa mukaan kostanut. Mutta silti tilanne on edelleen päällä siinä perheessä. Välillä yritetään ja välillä mistään ei tunnu tulevan mitään. Ei voi toivottaa muuta kuin puhukaa ja jaksakaa! Tsemppiä !!!
Rentoudu.Anna itsellesi anteeksi se,ettet jaksa enää.Jokaisella on jaksamisen raja.Vaimosi vaikuttaa "kovalta"ihmiseltä.Osasyynä tähän on varmaan hänen tuntemansa syyllisyys.Luulen,että hänkin tuntee oman vajavaisuutensa teidän suhteenne suhteen.Jos olet itse varma,ettet ole tehnyt mitään vaimoasi loukkaavaa niin seiso tuntemuksesi takana.Vaimosi voi rompottaa niin paljon kuin haluaa eikä sinun tarvi siitä välittää.Ilmoita hänelle,että olet antanut itsellesi anteeksi chattailusi.Ilmoita se vakaana mielipiteenä.Sano,että asiasta on jo niin pitkä aika,ettei sitä kannata enää märehtiä.kehoita häntä menemään hakemaan apua mustasukkaisuuteensa ja epäluottamukseensa.Kerro,että siinä hän tekisi palveluksen ennenkaikkea itselleen,mutta myös sinulle ja lapsille.Vaadi häneltä anteeksianto!!!Se on kohtuullista!!!Vaimosi kiristää sinua tällä hetkellä sinun huonon omantuntosi kautta.Vaadi siitä vapaus!!!
Noin helppoa se on kun osaa!
kun olet kerran pyytänyt anteeksi, se riittäköön.
ei tuo nyt niin kauhean pahalta kuullosta, kun et kuitenkaan ole iho-iholla kanssa käymisessä ollut. Tuomittavaa tosin tuollainen käytös on...
kun olet kerran pyytänyt anteeksi, se riittäköön.
ei tuo nyt niin kauhean pahalta kuullosta, kun et kuitenkaan ole iho-iholla kanssa käymisessä ollut. Tuomittavaa tosin tuollainen käytös on...
..ihminen. Vaimosi on varmasti vaikeaa tyhjentää päänsä kaikesta menneestä. Kulkee mukana joka päivä ja kaikkialla. Luulen että haluaisi jo itsekkin luopua menneestä? Ei ole se helppoa ei kun pää ei ole mikään kone minkä voi tyhjentää..
En silti puolustele vaimoasi toi vaan tämänkin puolen esiin....aina voi mennä myös "vastapuolen housuihin" ja miettiä miksi toinen on sellainen kuin on...liekö miettimisestä apua, kuitenkin auttaa ymmärtämään osaltaan asiaa..pikkasen.
Nyt rankimmalla kädellä juttelemaan, varaa aikaa vaikka viikonloppu kahdenkeskiseen oloon jota kukaan ei keskeytä!!!!!