Kiperä kysymys johon viimeksi tänä aamuna mieheni kanssa törmäsin. Eli miten reagoida kun saa toiselta koko ajan vaan negatiivista palautetta? Tyyliin: en osaa tehdä sitä ja tätä, en kelpaa sellaisena kun olen vaan minua ehdollistetaan että kun teet niin ja noin olet hyvä (ja kun sitten toiveen toteutan, tulee heti uusi vaatimus listalle...), minulla ei ole selkärankaa, vain osan mainitakseni. Osan asioista myönnän kyllä täysin, ei siinä mitään, mutta mutta.
Onko minulla oikeutta sanoa hänelle vastaan kun siltä tuntuu? Sillä hänen mielestään se, että sanon hänelle että asia ei noin ole, on väittelemistä, että en ota häntä huomioon ja ymmärrä häntä. Samaa hän sanoo jos olen hiljaa enkä sano mitään, tai oikeammin silloin hän kokee asian sellaisena että minä en välitä hänen sanomisistaan.
Onko minulla oikeutta ottaa tilaa suhteessa eikä vain kiltisti nyökytellä ja sanoa kyllä rakkaani, olet oikeassa, minä en ymmärrä sinua, en ota sinua huomioon, minulla ei ole selkärankaa ja ymmärrän oikein hyvin miksi suljet minut itsesi ulkopuolelle, olenhan täysin epäonnistunut ihmisenä, vaimona ja rakastajattarena.
Onko minulla oikeutta pistää hänelle rajoja siihen, miten minua kohdella? Pitääkö minun aina vaan olla kiltti ja kuunnella, kun hänellä on asiaa, eikä puuttua siihen millään tavalla? Hänen hyväksymiään vastaustapoja ovat: anteeksi, ei ollut tarkoitus, ai oletko tuota mieltä, kerro lisää....
Missä olen minä ja minun oikeuteni???????
Sekava kirjoitus, toivottavasti edes joku ymmärsi mitä tarkoitan...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä rakkaani, olen huono ihminen.
Kyllä kultaseni, olimpa kömpelö.
Kyllä, kaikki vika on minussa.
Kyllä, rakkaani, nuolen saappaasi.
Kyllä. Pyyhi vain jalkasi minuun. Kävele ylitseni, tukahduta minut hengiltä.
Olenhan täysi nolla.
Minua ei kukaan huoli, olen onnellinen, että minulla on SINUT, jumalani.
HERÄÄ JA PAINU HELVETTIIN SIELTÄ, JOS ITSEÄSI YHTÄÄN KUNNIOITAT!!!!!
Olenpa ollut sokea kun en ole tuota kuviota tajunnut. Kiitos, oikeasti. Minut herätti varsinkin lause: "Minua ei kukaan huoli, olen onnellinen, että minulla on SINUT, jumalani."
Tajuan, että eihän tuo pidä paikkaansa. Kyllähän minut huolitaan. Tulevaisuudessa asetan kuitenkin kriteeriksi sen, kenet MINÄ huolin......
Niinhän päin se homma toimii.
Teksti saattoi olla hieman karrikoitua, mutta meillä se meni juuri noin.
Alkoi pikkujutuilla, päättyi siihen, että minulla ei ollut mitä'än, eikä ketään.
Ainoastaan mies, jota piti passata ja pitää jumalana.
Tekstisi kuulosti NIIN tutulta.
Jos vielä kauan asut tuollaisen miehen kanssa, alat itsekin uskoa ja olet se talouskone, joka taatusti pysyy kotona, ei ole enää itsetunnon rippeitäkään jäljellä ja uskallusta lähteä. Tulevaisuudessa hänen uskottomuus/väkivaltaisuus on sinun syysi ja uskot vielä siihenkin.