Ketjuissa on ollut puhetta siitä, miten anoppi ja appi ilman muuta kuuluvat joidenkin puolisoiden vakioperheeseen. Perhe ei heillä rajoitu vain 2 puolisoon ja omiin lapsiin, vaan mukaan on otettu myös sisarukset molempien suvusta, tietenkin omat ystävät, miehen ystävät, työkaverit ja harrastuspiiri ja mahd. muitakin.
Itselläni ei ole koskaan ollut mitään biologista tai geneettistä tarvetta kasata ympärilleni tällaista "tukijoukkoa". Viihdyn vallan mainiosti yksin kotona tai kahdestaan mieheni kanssa, työpäivän jälkeen tai viikonloppuna. Tietenkin meillä molemmilla on omiakin harrastuksia, mutta mieskään ei ole koskaan ikinä tuonut harrastusporukan kavereita meille.
Esim. omille vanhemmilleni käy hyvin, ettemme tänä jouluna vietä varsinaisia joulunpyhiä heillä, vaan olemme ensi kertaa omassa kodissa, ja joulua vietetään ennakkoon. Omista sisaruksistani, joiden kanssa juttelin viimeksi kesällä, 1 menee puolisonsa kanssa mökille ja 2. lähtee ulkomaille. Joulupöytäkin menee näissä järjestelyissä aivan uusiksi, koska vanhempani eivät tee perinteistä jouluruokaa edes itselleen. Ei tule kinkkua, ei laatikoita, mah-ta-vaa. Äiti ei joudu paistamaan yötä myöden eikä tarvitse kokata kuin hieman juhlavampaa arkiruokaa omilla twisteillä.
Mieheni vanhemmat pitävät kovin kiinni juhlapyhistä, ja koska haluavat välttämättä ne kinkut ja laatikot, vaikka olemme jo kauemmin jutelleet vaihtelusta, ettei heidänkään (tai siis mieheni äidin) pitäisi kuoria, keittää, soseuttaa ja valvoa uunin äärellä, niin he haluavat pitää perinteisen joulun. Se vaan, että heidän joulupöytään tulee vain 1 vieras.
Itse uskon, että kaikille tekee välillä hyvää, kun uskaltaa rikkoa perinteitä ja ajatella uudella tavalla. Ilman tukiverkkoakin pärjää ja joulusapuskaa.
Laaja tukiverkko + joulusta
15
275
Vastaukset
- Lillakoordens mamma
Kokeilkaa ja sittenhän sen näette onko se hyvä vaihtoehto.
Meillä kun kokeiltiin niin huomattiin ettei se joulu tuntunutkaan joululta. Ja palasimme entiseen.
Joulumieli tulee joulua tehdessä. Nyt taas kokoonnumme meille. Sillä meillä on tilaa reilusti kaikille. Jouluaatoksi tulee kummankin vanhemmat ja minun 94v isoäiti. Joulupäivänä tulee kummankin sisarukset perheineen syömään.
Jokainen kokkaa tahollaan (ennalta sovitusti) ja tuo tullessaan. Näin saamme juhlapöydän antimet vähemmällä vaivalla.
Ruoka on etupäässä perinteistä, mutta laitamme joka vuosi jotain uuttakin.
Nautin että joulu palasi taas uomiinsa.
Rauhaisaa ja lämminhenkistä joulunodotusta kaikille. - miten milloinkin
Meillä kaikki saavat päättää itse miten viettävät joulunsa, ja lapset perheineen ovat aina tervetulleitä meille jos haluavat. Itse emme halua lähteä jouluna kotoa minnekään, joulu tulee siitä että laitan kodin jouluisaksi, hyvät ruuat ja sitten vain nautitaan tunnelmasta. Joulu on yhtä hyvä kaksistaan tai niin että lasten perheitä on paikalla.
Tämä vaihtelee eri vuosina. Joskus on ihanan rauhaisa joulu ilman jouluvieraita, joskus on isompi tai pienempi porukka meillä, ja silloin nautitaan yhdessäolosta. Lapsetkin haluavat välillä järjestää oman joulun ja välillä tulla maalle tätä lapsuudenperhettä tapaamaan.
Perinteisen joulun voi viettää myös kaksin tai yksinkin. Voi laittaa hyvät ruuat ja tunnelmoida kynttilöiden ja koristeiden kanssa. kuunnella musiikkia, lukea kirjoja, hiljentyä ja pysäyttää kiireet. Joulutunnelmaan ei tarvita mitään yhtä ja oikeaa kaavaa.- Jouluinen
Nimemerkki: "miten milloinkin", osaatpa suhtautua hyvin siihen että lapset saavat perheineen viettää joulua kotona jos haluavat. Olisipa minullakin tuollainen anoppi. Joka jouluinen mökötys kun haluamme viettää joulun kotona.
- Joulun Ilo kaikille
Meillä on vapaus valita haluaako viettää yhteistä joulua, ketään ei pakoteta.
Joulupyhät ovat pieni hetki ja lasten kanssa kulkeminen on rasittavaa, joten ymmärrän oikein hyvin, että lapsiperheet viettävät kotijoulun ihan omissa kodeissaan, lahjat voi toimittaa jo ennen joulua.
Kyllähän omat lapsuuden joulut muistuvat mieleen, ei meillä kuitenkaan suku ollut paikalla, vaan oma perhe ja mummi, joka asui kanssamme.
Olemme myös yrittäneet keventää joulun aterioita,
Aattoiltana saatamme soittaa lapsenlapsille, että saavat kertoa lahjoistaan samalla toivottaa perheille Rauhallista ja Hyvää Joulua.
Joillakin on ollut isojakin joukkoja koolla jouluisin, esim isoissa kartanoissa ennen kaikki lasten perheet tulivat Joulun viettoon yhdessä pitkistäkin matkoista.
Toki joka asialla on kääntöpuolensa, saattaisi olla hyvä asia kutsua nuoriperhe kotiinsa viettämään joulua tai ainakin joulun aterioille, sillä monella nuorella perheellä on varat aika vähissä, joten olisi varmasti suuri apua näin saada jouluruuat.
Lahjajutut ovat paisuneet aivan hirveiksi, joten itse en odota mitään mitään lahjaa , vaan todella jokaiselle kodille rauhallisen ja leppoisan yhdessäolon Joulun. - Kirsi-maarit
Minä olen onnellinen siitä, että minulla on ihanat appivanhemmat. Omat vanhemmat asuu niin kaukana, että he eivät pysty olemaan apuna.
Appivanhemmat tulevat mielellään hoitamaan meidän kolmea tytärtä. Tyttäret rakastavatkin heitä todella paljon. Kun anoppi tulee hoitamaan lapsia, hän hoitaa myös talouden. On ihanaa tulla puhtaaseen kotiin, ei ole rästissä olevia kotitöitä vaan saa antaa aikaa lapsille.
Minun ei tarvinnut lapsena ja nuorena tehdä kotona mitään, joten en myöskään kovin paljoa oppinut. Anopilla on ollut kärsivällisyyttä opettaa ruuan laittoa, tekstiilien hoitoa ym.
He antavat aikaa lapsille tosi paljon. Ottavat mukaan matkoille ja tekevät päivän retkiä heidän kansaan. Lapset ovat myös paljon mummolassa niin kuin mekin. Ja kyllä soitellaan viikoittain toisillemme. Mieheni myös auttaa heitä jos tarvetta on. Minä en kovin paljon ehdi. Mutta kun olemme siellä osallistun kotitöihin.
Joulun vietämme aina meillä, sillä on helpompi ettei tarvitse raahata joululahjoja edes ja takasin. Anopin kanssa teemme jouluruuat ja leivomme yhdessä. Ukki käy lasten kanssa ennen joulua hakemassa kuusen.
Minulle appivanhemmista on tullut näinä vuosina läheisempi kuin omat vanhemmat. He eivät tule jouluna, koska he ovat talvet Espanjassa. Näen heitä vain kesäisin muutaman kerran. Joskus harmittaa kun heistä on vieraantunut. Mutta jos he haluavat nauttia nyt elämästään niin suon sen heille. Onneksi meillä on appivanhemmat ja he ovat ottaneet minut lämmöllä perheeseen.- olitko tosissasi?
"Kun anoppi tulee hoitamaan lapsia, hän hoitaa myös talouden. On ihanaa tulla puhtaaseen kotiin, ei ole rästissä olevia kotitöitä"
Kirjoititko tosissasi, vai oliko tarkoitus herättää keskustelua. Kuulostaa siltä että käytät anoppia hyväksesi ja jätät kaikki työt hänelle. Vaikka kaikki sujuu hyvin, voisit ajatella sitäkin, kuinka paljon kehtaat teettää omia hommiasi appivanhemmilla. Jääkö heille ollenkaan omaa elämää, kun he viikoittain hoitavat lapsiasi ja kotiasi?
Itse en kehtaa edes pyytää appivanhempia kovin usein lapsenvahdiksi, vaikka he tulevat aina jos pyydetään. Teen rajaa ihan itsekseni, mikä määrä on sopivaa vaivata. Haluan myös yksityistä aikaa omalle perheelle aika paljon, jolloin kukaan ulkopuolinen ei ole osallinen siihen mitä teemme. Muutaman vuoden välein haluan myös oman joulun, jolloin ollaan pelkästään omalla perheellä. - oppeliini1
Miten ihanaa että miehesi vanhemmat rakastavat sinua ja lapsianne oman poikansa lisäksi!
Tuo heidän touhuaminen lastenne kanssa aivan varmasti luo molemmanpuolista iloa kaikille. Noinhan sen pitää ollakin. He tekevät yhteisen olonne kaikille sopuisaksi ja varmasti saavat tuosta eniten itselleen!
Lapsenne luottavat heihin ja mielellään osallistuvat isovanhempien mukanana matkoille, kotipuuhiin jne jne. Lapset eivät ole tyhmiä, he helposti vaistoavat kuka heitä aidosti rakastaa ja välittää. Nuo lapsena luodut siteet pysyvät muistissa läpi elämän!
Oikein hyvää joulua teille kaikille! - kirsi-maarit
olitko tosissasi? kirjoitti:
"Kun anoppi tulee hoitamaan lapsia, hän hoitaa myös talouden. On ihanaa tulla puhtaaseen kotiin, ei ole rästissä olevia kotitöitä"
Kirjoititko tosissasi, vai oliko tarkoitus herättää keskustelua. Kuulostaa siltä että käytät anoppia hyväksesi ja jätät kaikki työt hänelle. Vaikka kaikki sujuu hyvin, voisit ajatella sitäkin, kuinka paljon kehtaat teettää omia hommiasi appivanhemmilla. Jääkö heille ollenkaan omaa elämää, kun he viikoittain hoitavat lapsiasi ja kotiasi?
Itse en kehtaa edes pyytää appivanhempia kovin usein lapsenvahdiksi, vaikka he tulevat aina jos pyydetään. Teen rajaa ihan itsekseni, mikä määrä on sopivaa vaivata. Haluan myös yksityistä aikaa omalle perheelle aika paljon, jolloin kukaan ulkopuolinen ei ole osallinen siihen mitä teemme. Muutaman vuoden välein haluan myös oman joulun, jolloin ollaan pelkästään omalla perheellä.Meillä kehtaan pyytää ja he pyytävät itsekkin. Sillä he nauttivat lastenlasten kanssa olemisesta ja touhuamisesta.
En käytä heitä hyväkseni, me olemme samaa perhettä ja on ihan luonnollista jakaa arkea isovanhempien kanssa. Hehän ovat samaa perhettä.
Meillä olisi lasten joulu pilalla jos isovanhemmat ei olisi mukana. Jos menee viikko ettei ne näe heitä heillä on jo ikävä. Ja kyllä lapsilla on oikeus omiin isovanhempiinsa. On julmaa jos ei anna luoda lasten omaa suhdetta isovanhemoiinsa.
Toisistaan välittäminen, -kunnioittaminen ja -rakastaminen on meidän arkea.
- mun mielestä
Vaikka tukiverkko olisi hyvä ja välit isovanhempiin kunnossa, on tärkeää pitää perheet ja sukupolvet myös sopivasti erillään. Jokaisella ydinperheellä kuuluu olla oma elämä ja yhteydet sukuun pitäisi pysyä kohtuuden rajoissa. Toistensa asioihin ei pidä puuttua eikä ihan kaikkia asioita tietääkään, puolin ja toisin.
- näin meillä
Perheelle ja parisuhteelle on hyväksi elää ensisijaisesti omaa elämää niin ettei isovanhemmat osallistu joka asiaan. Omat joulutkin on hyväksi perheelle niin että voidaan keskittyä keskenään olemiseen ilman ulkopuolisia. Ja sukulaisten kuuluu olla ulkopuolisia. Olen pitänyt kiinni rajoista että kaikki meidän asiat ei kuulu isovanhemmille ja meillä pitää olla riittävästi aikaa keskenämme, enkä myöskään halua vaivata isovanhempia avunpyynnöillä. Ja näinkin meillä on ihan hyvät välit.
- Joulumieli kaikilla
Olet kannanotoissasi harvinaisen oikeassa.
Kaikilta eivät vain ole napanuoret vanhempiin katkenneet....
Lämminhenkistä joulua Sinulle, miten ikinä sen vietätkään.- traditions
Kiitos ja samoin Sinulle. Joulua odotellessa...
- my time
Mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä enemmän kaipaan joulun ajalta rauhallisuutta. Haluan nauttia hiljaisuudesta.
En halua jouluna mitään hälinää. En kaipaa edes kuusta, vielä vähemmän lahjoja näin yli 40-vuotiaana. Emme ole mieheni kanssa juuri koskaan ostaneet toisillemme joululahjoja. Mutta panostamme yhteiseen aikaan ja ensi vuoden matkaan ihannekohteeseemme. Haluamme yhteistä aikaa, olla vain kahdestaan, puhelimet kiinni, ei tilannepäivityksiä muille, vain me kaksi.
Haluan aikaa miettiä, minkälaisen joulun juuri minä haluan tänä vuonna. En ole se sama ihminen, joka olin 1 vuosi sitten, 5 vuotta sitten tai 10 vuotta sitten. Joten joulunvietonkin pitää muuttua sen mukana. Aloitin suunnittelun jo kesällä.
Mitä Minä siis haluan joululta tänä vuonna?
Haluan katsoa joulurauhan julistuksen aivan rauhassa, hiljaisuudessa, ei mitään puheensorinaa muilta, ei kommentteja, vain hiljaisuutta. Vaikka en muuten juurikaan kuuntele tai katso ruotsinkielisiä ohjelmia, minusta ruotsinkielisen osionkin kuunteleminen tuossa ajassa ja hetkessä on vaan niin upeaa. Tämä onnistuu vain meidän kahden kotona, ei omien vanhempieni, eikä tosiaankaan mieheni vanhempien luona.
Haluan kerrostaloasuntoni ikkunasta katsoa kun naapureiden (joita en tunne) pihoilla palavat kynttilät ja tulet, ja ikkunoissa on koristevalot.
Teen hautumista odotellessani katselen kun aattona ulkona kävelee pariskuntia, koirien ja rattaiden kanssa.
Haluan tehdä jääkaappiin valmiiksi vaivatonta, kevyttä ruokaa, joka ei kuulu perinteiseen jouluun. Lohta tai oikeammin lohimoussea pitää olla, ja viinirypäleitä, ja keksejä niiden kanssa. Hyvää teetä.
Ei glögiä. Ei luumukiisseliä.
Suunnittelu vielä kesken... :)
Hyvää joulun alusaikaa kaikille teille. :)Hei.
Tästä ketjusta huomaa kuinka erilaisia me olemme, esimerkiksi joulunviettotavoissamme :) Yksi haluaa, että kaikki tehdään kuten ennenkin, perinteisesti - joku toinen kokeilee mielellään uusia juttuja, vaihtelunkin vuoksi. Joulu on helposti "tunteellinen" juhla. Saattaa olla vaikea päättää missä ja kenen kanssa joulua vietetään, jos asia ei ole perheessä täysin selvää. Ikävää on, että toisinaan joulunvietosta saadaan aikaan epäsopua, sitä ei kai kukaan tahtoisi. Se on tietysti totta, että iän myötä ihmisen tarpeet ja toiveeetkin voivat muuttua. Kun asian tiedostaa ja uskaltaa toimia sen mukaan, loukkaamatta muita, voi joulustaan saada itselleen hyvän, joka on varmaankin sitten hyvä myös muille.
Kaikkea hyvää marraskuun viimeiselle viikolle,
Pirkko-pappi
- kaavoja karttava
Olen tarkoituksella välttänyt toistamasta juhlapäiviä aina samalla kaavalla. Koska niistä on sitten vaikea poiketa. En pidä itsestäänselvyytenä tavata joka joulu sukulaisia, joskus jouluun panostetaan enemmän joskus vähemmän. Vieraillaan jos se sattuu huvittamaan. Minäkin olen vanhemmiten ruvennut kaipaamaan yhä enemmän rauhaa ja hiljaisuutta, ei tee mieli touhuta niin paljon kuin joskus ennen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12651Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481198Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 125979
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?205921Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 72825
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13825- 39812