Kaksoiselämää

Jokin aika sitten kirjoitin ja purin sydäntäni tänne uskottomuudestani. Sain kiitettävän paljon niin rohkaisevia, haukkuvia kuin ymmärtäväistä palautetta, kiitos kaikista.
Nyt tämä ongelmani on edennyt aivan uusille poluille ja olen ymmälläni. Minun ongelmani kun on eläminen "onnellisessa" parisuhteessa, mutta jatkuva "toisen miehen etsiminen".
Olen tämän kohta 6v. kestäneen avoliittomme aikana ollut useissa pitempi aikaisissa sivusuhteissa, joista viimeisin työkaveriini.
Ja toisin kuin tässä tapauksessa minä olen aina ollut se joka katkaisee ja tekee pisteen ks. suhteelle, mutta suhteeni tähän työkaveriini on jotain aivan uskomatonta. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä olen se "kärsivä" osapuoli.

Hänen mielenkiintonsa minuun on jo lakannut. Ennen hän leikitteli kanssani ja olemme me muutaman kerran suudelleetkin. Mutta nykyään olen kuin ilmaa, ja sekös panee minut hulluksi. Olen yrittänyt kaikin tavoin saada hänen huomionsa minuun. Alussa yritin olla ystävällinen ja "viehättävä" , mutta kun se ei tepsi niin äkäilen ja käyttäydyn kuin kuriton teini, ja jokainenhan tietää mitä se tekee väleille. Huonontuvat ensisestään.

Joka ilta voisin itkeä itseni uneen, kun minusta tuntuu niin pahalta tämän "toisen" miehen käytös. Mitä yhtäkkiä tapahtui kun hän ei enää välitäkään tai halua viettää aikaa yhdessä?! Ongelmani on niin monimutkainen ja sairas, etten tiedä mitä tehdä! Miksi tämän "toisen" tai ylipäätänsä aina muiden miesten huomio on pakko saada? Mitä väliä sillä on rakastaako minua muut miehet kuin omani? Kotona menee ihan hyvin. Mieheni rakastaa minua ja luottaa sokeana. Ja minä idiootti en tunne edes häpeää saatika myötätuntoa. Ainut mitä ajattelen on tämä "toinen" ja se, miten saisin hänet taas kiinnostumaan ja olemaan kanssani!

Pidemmän päälle ajatellen en edes haluaisi aloittaa mitään vakavaa tämän "toisen" kanssa, tai jättää nykyistäni. Haluaisin vain olla hänen kanssaan ja nauttia elämästä ja hänestä, sillä tunnen todella syvästi häntä kohtaan. Mutta todellakin ensimmäistä kertaa en saa vastakaikua, mitä todella haluaisin! Olen siis aivan sekaisin. En tiedä mitä tehdä, mitä ajatella, sillä minuun todella sattuu. Ja pahalta tuntuu myös iltaisin maata oman miehen vieressä ja ajatella jatkuvasti mitä voisin tehdä saadakseni tämän "toisen" huomion.

Onko mahdollista etten pysty aloittamaaan ikinä vain ystävyys suhdetta mieheen yrittämättä jollakin tapaa saada hänen huomiotaan. Onhan minulla toki muutamia "vain" ystävyys suhteita, mutta niidenkin alussa he olivat palavasti rakastuneita minuun, ja minusta johtuvista syistä tilanne jäi vain ystävyydeksi. Mutta nykyään tuntuu että kaikki mies suhteet joita solmin / tapaan ovat minulle kuin pakkomielle saada heidät rakastumaan itseeni ja aloittaa jonkinäköinen suhde! Tämä on niin vaikeaa.

Toivoisin saavani asiallista palautetta, joihin voisin itsekin vielä vastata!
142030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Todennäköisesti olet seksiaddiksti. Tunnet tilanteesta syyllisyyttä, mutta et voi sille mitään. Olet kuin juoppo..lupaat lopettaa, mutta et omin avuin pysty. Kannattaa mennä terpaiaan ja pian. Olet ehkä tuon toisen miehen silmissä vain huomiota kerjäävä kiusanhenki. Olet ehkä myös hiukan huvittava ja säälittävä. Ehkä mies näkee sinusta enemmän, ja pysyy fiksusti erossa sinusta. Voi olla myös, että sairautesi on jo edennyt vaiheeseen, missä enää et ole edes viehättävä. Niin juopoillekin jossain vaiheessa käy..

Mene ihmeessä terapiaan. Hienoa sinänsä, että kirjoitit tänne. Rehellisyys itsellesi voi pelstaa sinut, mutta ilman hoitoa et taatusti selviä.

Äänestä
  • Olen suhteellisen nuori ja ulkonäöllisesti viehättävä ja kaunis, enkä siis sillä tavalla kuvainnollisesti sopiva kuvaukseesi. Tiedän herättävän miesten huomion vain kävelemällä jossain ja kehuja saan kuulla päivittäin. Ei tämä minun puoleltani mitään huomionhakua ole, saan sitä osakseni tarpeeksi muutenkin. Lähinnä tuntuu että haen jatkuvasti sitä oikeaa. Koska mikä muu olisi ihanampi tunne kuin se ensi ihastuminen. Haen varmaan sitä tunnetta jatkuvasti muualta, koska kaikkihan aina kääntyy rutiiniksi!

    Äänestä

  • Queen kirjoitti:

    Olen suhteellisen nuori ja ulkonäöllisesti viehättävä ja kaunis, enkä siis sillä tavalla kuvainnollisesti sopiva kuvaukseesi. Tiedän herättävän miesten huomion vain kävelemällä jossain ja kehuja saan kuulla päivittäin. Ei tämä minun puoleltani mitään huomionhakua ole, saan sitä osakseni tarpeeksi muutenkin. Lähinnä tuntuu että haen jatkuvasti sitä oikeaa. Koska mikä muu olisi ihanampi tunne kuin se ensi ihastuminen. Haen varmaan sitä tunnetta jatkuvasti muualta, koska kaikkihan aina kääntyy rutiiniksi!

    Valaistakseni tilannetta vielä, kyse ei ole ikinä seksistä. Seksi ei ole se mitä tunnun hakevan! Pidän jalkovälini tiukasti kiinni, kunnes itse toisin haluan

    Äänestä

Mene hoitoon ja hoidata tuollainen itsestäsi.Se ei ole normaalia aikuisen käytöstä.

Äänestä

Tämähän on evoluution tulosta eli naaras haluaa koiraat kiinnostumaan itsestään. Miksi muuten kaikki naiset lähtisivät pyntättynä baareihin. Kun tätä on jatkunut viimeiset 100 000 vuotta niin ei ole syytä ihmetellä omaa käyttäytymistä. Me olemme niiden seksihullujen esi-isiemme jälkeläisiä ja ei meistä itsestäämmekään voi muuta odottaa.

Äänestä
  • Et ehkä ole seksiaddikti, paremmin rakkausnarkomaani. Kannattas jutella jonkun terapeutin tai vastaavan kanssa.

    Äänestä

tilanteelta. Koko elämä menee muiden hyväksyntää hakiessa. Oletko kokeillut tutustua vaikka miehesi kavereihin pelkkinä kavereina? Siinä on ainakin turvallinen tilanne tutustua kaveruuden rakentamiseen. Itse en ennen seurustelua omannut yhtään mieskaveria (ei sinällään puute elämässä :) vaan ei vain tullut mieleen olla miehen kanssa pelkkä kaveri), mutta nyt vuosien seurustelun jälkeen miehini kavereista on tullut minunkin kavereita ja olen oppinut aivan uudenlaisen suhtautumisen muihinkin miehiin ja luonut "omiakin" miesystävä suhteita. Ei kuitenkaa yhtä läheisiä kuin naisiin, mutta kuitenkin ilman mitään seksuaalista tai ihastumisjuttua! Kaikki uudet ihmiset kuitenkin vain rikastuttavat elämää ja avartavat maailmankuvaa! Toivottavasti löydät jonkun ratkaisun voimia vievään toimintamalliisi. tsemppiä :)

Äänestä

Luettuani tarinasi, tunnistin itseni välittömästi. Itsekin olen suhteellisen nuori, ollut "onnellisessa" parisuhteessa pian 3 vuotta ja viehättävä miesten mielestä. Minulle tämä on ensimmäinen kerta, kun petän poikaystävääni. En tunne häpeää enkä kadu ollenkaan.

Tämä ihminen jota tapailen, on samassa työpaikassa. Hän on erilainen kuin oma poikaystäväni, ehkä sen takia tapailen häntä. En voisi koskaan jättää nykyistä kumppaniani, mutta minusta tuntuu, että nyt kun vielä olen suhteellisen kaunis ja viehättävä, haluan ottaa elämästä kaikki irti enkä katua "hukattua" elämääni myöhemmin. Suuri tarve nähdä ja kokea on johtanut minut kokeilemaan, onko nurmi vihreämpää aidan toisella puolella.

En ole kovinkaan ylpeä teostani, mutta niin kuin sanoin, en kadu. Kerrankin teen jotain itseni hyväksi. Minun tilanteeni on toki lievempi kuin sinun, mutta ymmärrän täysin, että tunnet pahaa oloa, kun hän ei vastaa tunteisiisi.

En usko, että olemme sairaita. Ehkä silti etsimme omaa itseämme, eikä sitä voi ketään tuomita.

Äänestä

En tunne hakevani niinkään kenenkään hyväksyntää, sillä olen sitä sorttia joka tulee kaikkien kanssa toimeen muutenkin, eli normaalia sosiaalisempi.
Ja kaikki mieheni ystävistä on myös minunkin ystäviäni ja tulemme hyvin toimeen. Osa syynä voikin olla että oma mieheni on heistä komein, joten en ole ikinä tuntenut minkäänlaista "vetoa" heitä kohtaan. Mutta esim. opiskelu aikana minulla oli suhde komeaan luokkakaveriini. Hän oli ollut minuun vuosia jo rakastunut ja kerran ravintolassa ollessamme hän tunnusti rakkautensa minulle, josta puolivuotinen suhde alkoi. Hän oli palavan rakastunut minuun. Mutta jossakin vaiheessa kyllästyin häneen ja katkaisin välit.

Meni vähän aikaa ja olin kiltisti uskollinen miehelleni, kunnes sain työpaikan ja tapasin tämän työkaverini. Alussa hänkin oli rakastunut minuun, se näkyi jo kaukaa ja kaikki muutkin huomasivat sen. Jopa oma mieheni epäili hetken asiaa. Mutta kuten jo kerroin, tilanne muuttui aivan yhtäkkiä. Tilanne pyörähti ympäri ja minä olen nyt se joka "vinkuu ja vikisee", koska tunnen häntä kohtaan selvästi enemmän kuin hän minua. Mutta ohi menevää sorttia tämäkin on. Entäs tämän jälkeen?! Mitä jos tapaan taas jonkun komean ja miellyttävän miehen joka rakastuu minuun ja aloitan taas suhteen. Voiko olla että tunteenikin ovat yliaktiivisia ja ylisosiaalisia niinkuin luonteenikin?! Milloin pystyn tekemään tälle pisteen. Opinko ikinä olemaan ketään kohtaan uskollinen ja tuntea syyllisyyttä tekemisitäni. Enhän voi leikkiä saavani kaikkea, kun muutkin ihmisen tyytyvät yhteen puolisoon!? En tunne että luonteeni olisi jäänyt "rakentumatta", tai jäänyt "jälkeen" sillä kaikki muut sosiaaliset "taidot" omaan ja erittäin laajan ystävä piirin. Miksi en voi tyytyä yhteen?
Mukaan laskettuna ne useat kerrat kun olen jättänyt ravintoloissa kertomatta että olen varattu ja nauttinut muista miehistä (vain suuteluun saakka). Seksi on minulle tunnepohjainen asia. Olen ainoastaan näiden ihmisten kanssa harrastanut oman sänkyni ulkopuolista seksiä, joita kohtaan olen tuntenut ihastusta. Mutta miten voin ihastua jatkuvasti?! Suurin ongelmani onkin kai se!

Äänestä
  • sanon, että älä päästä kovin lähelle miestä, joka ihastuu/rakastuu sinuun. Työnnä kauemmaksi ja yritä ystävyyttä. Ellei se onnistu, unohda koko juttu. Ihastua ja rakastuakin voit edelleen, mutta pidä se salaisuutena. Sosiaalisuuden kanssa kummallakaan, ihastumisella eikä rakastumisella ole mitään tekemistä, ystävyydellä kylläkin.

    Äänestä

Ota asia siltä kantilta, että tuo työpaikkasi mies Todella Välittää sinusta - siksi hän ei enää kuolaa perääsi. Jos hän näkee ongelmasi - sen että janoat suhdetta joka miehen kanssa, vaikka olet vakisuhteessa niin eikö se ole pikemminkin palvelus sinulle, että jättää sinut rauhaan? Voisit siinä samalla oppia elämästä jotain muutakin ja saada elämäsi järjestykseen.
Ystävyyssuhteista saa paljon enemmän kuin sivurakkaussuhteista, jotka vain syövät sinua sisältäpäin. Pitkäaikaisia ystävyyssuhteita on tosin paljon vaikeampaa solmia kuin lyhytaikaisia rakkaussuhteita.

Eikö itsekunnioituksesi ole jo pahasti vaarassa tai peräti vaurioitunut jos nyyhkit miehen perään, joka ei välitä sinusta (tai ainakin käyttäytyy niin)? Haluatko olla tyrkky? Miltä tuntuisi jos vakimiehesi lemppaisi sinut nyt pihalle, et tunnu paljon häntä arvostavan kuitenkaan? Elämässä on ihan hyvä ajatella välillä asioita ihan järki kädessä.

Äänestä
  • En ole niinkään tyrkysti käyttäytynyt tätä "toista" kohtaan. Olen vain itse sisäisesti "kärsinyt" näistä tunteistani häntä kohtaan. Eikä KUKAAN tutustani, ystävistäni, työkavereistani tai sukulaisistani tiedä mitään elämästä jota elän suhteen ulkopuolella. Olen osannut käyttäytyä niin "kaksinaamaisesti" ja pitää asian salassa.

    Enkä niinkään janoa suhdettakaan, enkä ketään miestäkään. Minä vaan yksinkertaisesti - ihastun. Niin hassulta tai naivilta kuin se saattaa kuulostaakaan. Tunteeni vaan on herännyt joka kerta kun nämä "toiset" miehet ovat alkaneet ensin varovaisemmin ja sitten toinen toistaan ihanimmilla tavoilla tehdä minuun vaikutusta. IHASTUN!

    Itsekunnioitus on ensimmäistä kertaa tämän tapauksen ansioista koetuksella. Enhän koskaan eläissäni ole tuntenut mitään vastaavaa. Eihän minun ole koskaan tarvinnut "nyyhkiä" kenenkään perään sillä olen aina ollut niin itsenäinen ja varma ja jättänyt heti kun itse en enää tunne mitään. Olen alkanut myös harkitsemaan olisiko tässä tapauksessa se "haaste" joka minua viehättäisi, mutta en halua haasteitakaan. Haluan rutiinia ja yksinkertaisuutta elämään (vaikka se saattaa kuulostaa minun kirjoittamana typerältä) ,sen vuoksi rakastan miestäni niin kovasti koska meillä on se hyvä ja turvallinen parisuhde.

    Äänestä

  • Queen kirjoitti:

    En ole niinkään tyrkysti käyttäytynyt tätä "toista" kohtaan. Olen vain itse sisäisesti "kärsinyt" näistä tunteistani häntä kohtaan. Eikä KUKAAN tutustani, ystävistäni, työkavereistani tai sukulaisistani tiedä mitään elämästä jota elän suhteen ulkopuolella. Olen osannut käyttäytyä niin "kaksinaamaisesti" ja pitää asian salassa.

    Enkä niinkään janoa suhdettakaan, enkä ketään miestäkään. Minä vaan yksinkertaisesti - ihastun. Niin hassulta tai naivilta kuin se saattaa kuulostaakaan. Tunteeni vaan on herännyt joka kerta kun nämä "toiset" miehet ovat alkaneet ensin varovaisemmin ja sitten toinen toistaan ihanimmilla tavoilla tehdä minuun vaikutusta. IHASTUN!

    Itsekunnioitus on ensimmäistä kertaa tämän tapauksen ansioista koetuksella. Enhän koskaan eläissäni ole tuntenut mitään vastaavaa. Eihän minun ole koskaan tarvinnut "nyyhkiä" kenenkään perään sillä olen aina ollut niin itsenäinen ja varma ja jättänyt heti kun itse en enää tunne mitään. Olen alkanut myös harkitsemaan olisiko tässä tapauksessa se "haaste" joka minua viehättäisi, mutta en halua haasteitakaan. Haluan rutiinia ja yksinkertaisuutta elämään (vaikka se saattaa kuulostaa minun kirjoittamana typerältä) ,sen vuoksi rakastan miestäni niin kovasti koska meillä on se hyvä ja turvallinen parisuhde.

    Niin tai näin, mutta todellinen haaste onkin siinä miten voit olla hallitsematta tunteitasi toisiin suuntiin ja samalla jatkaa hyvää sekä turvallista suhdetta mieheesi. Ei onnistu pidemmän päälle. Ja mitä pidemmälle menet sitä vaikeampaa on oppia hallitsemaan tunteita.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    En tahalteni / tietentahtoen tee tätä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Queen kirjoitti:

Jokin aika sitten kirjoitin ja purin sydäntäni tänne uskottomuudestani. Sain kiitettävän paljon niin rohkaisevia, haukkuvia kuin ymmärtäväistä palautetta, kiitos kaikista.
Nyt tämä ongelmani on edennyt aivan uusille poluille ja olen ymmälläni. Minun ongelmani kun on eläminen "onnellisessa" parisuhteessa, mutta jatkuva "toisen miehen etsiminen".
Olen tämän kohta 6v. kestäneen avoliittomme aikana ollut useissa pitempi aikaisissa sivusuhteissa, joista viimeisin työkaveriini.
Ja toisin kuin tässä tapauksessa minä olen aina ollut se joka katkaisee ja tekee pisteen ks. suhteelle, mutta suhteeni tähän työkaveriini on jotain aivan uskomatonta. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä olen se "kärsivä" osapuoli.

Hänen mielenkiintonsa minuun on jo lakannut. Ennen hän leikitteli kanssani ja olemme me muutaman kerran suudelleetkin. Mutta nykyään olen kuin ilmaa, ja sekös panee minut hulluksi. Olen yrittänyt kaikin tavoin saada hänen huomionsa minuun. Alussa yritin olla ystävällinen ja "viehättävä" , mutta kun se ei tepsi niin äkäilen ja käyttäydyn kuin kuriton teini, ja jokainenhan tietää mitä se tekee väleille. Huonontuvat ensisestään.

Joka ilta voisin itkeä itseni uneen, kun minusta tuntuu niin pahalta tämän "toisen" miehen käytös. Mitä yhtäkkiä tapahtui kun hän ei enää välitäkään tai halua viettää aikaa yhdessä?! Ongelmani on niin monimutkainen ja sairas, etten tiedä mitä tehdä! Miksi tämän "toisen" tai ylipäätänsä aina muiden miesten huomio on pakko saada? Mitä väliä sillä on rakastaako minua muut miehet kuin omani? Kotona menee ihan hyvin. Mieheni rakastaa minua ja luottaa sokeana. Ja minä idiootti en tunne edes häpeää saatika myötätuntoa. Ainut mitä ajattelen on tämä "toinen" ja se, miten saisin hänet taas kiinnostumaan ja olemaan kanssani!

Pidemmän päälle ajatellen en edes haluaisi aloittaa mitään vakavaa tämän "toisen" kanssa, tai jättää nykyistäni. Haluaisin vain olla hänen kanssaan ja nauttia elämästä ja hänestä, sillä tunnen todella syvästi häntä kohtaan. Mutta todellakin ensimmäistä kertaa en saa vastakaikua, mitä todella haluaisin! Olen siis aivan sekaisin. En tiedä mitä tehdä, mitä ajatella, sillä minuun todella sattuu. Ja pahalta tuntuu myös iltaisin maata oman miehen vieressä ja ajatella jatkuvasti mitä voisin tehdä saadakseni tämän "toisen" huomion.

Onko mahdollista etten pysty aloittamaaan ikinä vain ystävyys suhdetta mieheen yrittämättä jollakin tapaa saada hänen huomiotaan. Onhan minulla toki muutamia "vain" ystävyys suhteita, mutta niidenkin alussa he olivat palavasti rakastuneita minuun, ja minusta johtuvista syistä tilanne jäi vain ystävyydeksi. Mutta nykyään tuntuu että kaikki mies suhteet joita solmin / tapaan ovat minulle kuin pakkomielle saada heidät rakastumaan itseeni ja aloittaa jonkinäköinen suhde! Tämä on niin vaikeaa.

Toivoisin saavani asiallista palautetta, joihin voisin itsekin vielä vastata!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu