Koiria ja lapsia

Frendi sanoi muo just pinnaliseks,vaikka en sitä kuitenkaan ole mielestäni.
Näen päivittäin täällä treffeillä ja muualla 1000 ja 1 erillaista vaimo kandia
jotka ovat viimeisen päälle pieniä ja hoikkia. Täydellistä vaimoa vaan yhdistää täysin poikkeuksetta kolme epätäydellisyyttä:

1)Lapsi/lapset

Moni on sanonut, ettei halua elättää toisen lapsia tuo argumentti ei ole
enne ollut validi minulle mutta mitä enemmän tulee ikää haluaa omia lapsia.
Kuinka 35 vuotiaalla naisella ei ole kiire saada lapsia vaan "joskus" on vastaus?
Ei lapsissa vikaa ole ja he ovat syyttömiä isänsä ja äitinsä valintoihin ja vaikka lapsellisuus edustaa minulle huolimatonta / piittaamatonta perhesuunnitelua niin siitä huolimatta yksi menisi ehkä tiukassa paikassa. Ikävä kyllä, että monella on viisi tai neljä =(

2)Koira

Ei riitä, että ihminen yksinäisyydessään tekee ilman pitkäntähtäimen suunnitelmaa pitkäntähtäimen sijoituksen hän ottaa itselleen koiran noin kahdeksaksi huonolla tuurilla 18 vuodeksi. Toki voisin ajatella, että jos en ole koira ihminen niin se on minun tappioni ja tavallaan se näin onkin, mutta haluan silti julki tuoda kuvotukseni siitä millainen koira ollaa otettu. Ei ole olemassa mitään normaalia vaan joko sellainen "ähkijä".dogi(palsta terminologia hallussa) tai sitten sellainen ihmeellinen vinttikoira/villakoira/puudeli/chihuahua josta ei aina tiedä kumpi se pureva pää on? Miksi se koira ei voi olla vaan ihan reilu kultainennoutaja?

3) Toisella kierroksella oleva noin 30.v naisessa on pakko olla jotain vikaa..Vähintää hän on omien vikojeni summa. Täysin epärealistiset odotukset omaan tasoonsa nähden ja mielessä pyörii vielä aikui-iässäkin jyystärikarjut
(taas palsta termi) ja mitä hulluimmat vaaleanpunaiset päiväunet.Niin tai näin ehdokkaat näyttävät olevan yleisesti ottaen ammattikoulu statuksella ja tiettyjä merkkejä tasosta viiden lapsen lisäksi on ehditty hommaamaan sellaista mikä ei lähde 18 vuodessa pois kuten lapset..Ja mitä en kehtaa äidilleni viedä näyttämää joka on syntynyt 1943 eikä silloin tuollais aollut edes miehillä.

Voisiko vähän miettiä sitä elämäänsä ja suunnitella eikä vain elää?
Ei minua naisen lopun elämän sinkkuus häiritse vaan se ,että joudun ottamaan vaimoksi fätön =(
19136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tai sitten et ota vaimoa ollenkaan. Sekin on yksi ratkaisu ;)

Äänestä
  • Mitenkä ne lapset sitten?

    Äänestä

Et sinä joudu yhtään mitään. Paitsi maksamaan veroja ja kuolemaan.

Äänestä
  • Toivon ettei aloittaja joudu tyytymään sellaiseen kumppaniin, joka ei täysin miellytä. Kukaan nainen ei ansaitse olla miehelleen jokin lohdutuspalkinto. Suhdetta pohtiessa kannattaa muistaa miettiä myös sitä mitä itse voi tuoda suhteeseen, ei vain sitä, että saa naisen jolla on tiukka pylly eikä lapsia.
    Yhdenkään lapsen perheeseen ei saisi ottaa miestä, joka suhtautuu lapseen nuivasti. Edes koiran läheisyyteen ei saisi tuoda ihmistä, joka suhtautuu siihen negatiivisesti.

    Äänestä

  • Grrr.. kirjoitti:

    Toivon ettei aloittaja joudu tyytymään sellaiseen kumppaniin, joka ei täysin miellytä. Kukaan nainen ei ansaitse olla miehelleen jokin lohdutuspalkinto. Suhdetta pohtiessa kannattaa muistaa miettiä myös sitä mitä itse voi tuoda suhteeseen, ei vain sitä, että saa naisen jolla on tiukka pylly eikä lapsia.

    Hyvää juttua sinulla, mutta tuli vaan mieleen tuo, (ja tämä nyt voi olla ihan pilkunviilausta) että onko mahdollista löytää sellaista kumppania, joka täysin miellyttää. Voi olla aika vaikea löytää. Jokaisessa kun on niitä ei miellyttäviäkin piirteitä.

    Äänestä

  • mielinkielin mies kirjoitti:

    Täytyy osata itse suhteuttaa odotuksensa oikein. Aikuinen ihminen tajuaa toisen ihmisen ärsyttävienkin piirteiden olevan osa kokonaisuutta, josta syntyy se rakas ihminen.

    Äänestä

  • Onhan se noinkin.

    Äänestä

  • Grrr.. kirjoitti:

    Toivon ettei aloittaja joudu tyytymään sellaiseen kumppaniin, joka ei täysin miellytä. Kukaan nainen ei ansaitse olla miehelleen jokin lohdutuspalkinto. Suhdetta pohtiessa kannattaa muistaa miettiä myös sitä mitä itse voi tuoda suhteeseen, ei vain sitä, että saa naisen jolla on tiukka pylly eikä lapsia.
    Yhdenkään lapsen perheeseen ei saisi ottaa miestä, joka suhtautuu lapseen nuivasti. Edes koiran läheisyyteen ei saisi tuoda ihmistä, joka suhtautuu siihen negatiivisesti.

    Joo,siis totta kait etsin tasoistani. Ja tuon myös suhteeseen
    tiukan pyllyn. Ja kyllä sinulla ihan järkeviä pointteja tässä on

    Äänestä

  • mielinkielin mies kirjoitti:

    Hyvää juttua sinulla, mutta tuli vaan mieleen tuo, (ja tämä nyt voi olla ihan pilkunviilausta) että onko mahdollista löytää sellaista kumppania, joka täysin miellyttää. Voi olla aika vaikea löytää. Jokaisessa kun on niitä ei miellyttäviäkin piirteitä.

    En oikein usko kombromisseihin,olen sellaisakin kokeillut.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Onhan se noinkin.

    Sangen hauskaa. Toivottavasti aloittaja tuo suhteeseen muutakin kuin tiukan pyllyn. Sen kouriminen tuskin jaksaa naista lohduttaa jos aloittaja muuten osoittautuukin pettymykseksi.

    On mulla sitten hihaässiä jokaiselle päivälle ;)
    Sitä paitti oon kourinut sitä jo 33 vuotta eikä vielä kyllästytä.

    Äänestä

"Ei ole olemassa mitään normaalia vaan joko sellainen "ähkijä".dogi(palsta terminologia hallussa) tai sitten sellainen ihmeellinen vinttikoira/villakoira/puudeli/chihuahua josta ei aina tiedä kumpi se pureva pää on? Miksi se koira ei voi olla vaan ihan reilu kultainennoutaja?"

Mitä vikaa on vinttikoirissa, eihän ne edes millään tasolla vastaa kuvaustasi koirasta "josta ei aina tiedä kumpi se pureva pää on"? Itse ottaisin 1000 kertaa mieluummin vaikkapa venäjänvinttikoiran tai salukin kuin mitään "tylsää" ja flegmaattista noutajaa. Kultainennoutaja muuten on yksi aggressiivisimpia rotuja ja johtaa kirkkaasti purematilastoja. Vinttikoirat sitä vastoin yleensä ovat vahvahermoisempia.

Ja puudeli ja villakoira ovat muuten toistensa synonyymeja...

Äänestä
  • Kiitos. No me ei haluttu sitä koiraa nyt ollenkaan =/
    Mietittiin vaan ääneen miksi sellainen lapsenkorvike pitää ottaa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitos. No me ei haluttu sitä koiraa nyt ollenkaan =/
    Mietittiin vaan ääneen miksi sellainen lapsenkorvike pitää ottaa.

    Ei koira ole kenellekään hyvälle omistajalle tai muutenkaan normaalisti lemmikkiinsä suhtautuvalle mikään lapsenkorvike... Kyllä normaali ihminen ymmärtää olla vertaamatta ihmisiä ja eläimiä keskenään, vaikka lemmikkieläin olisi muuten kuinka rakas.

    Itse esim. en halua koskaan lapsia eikä minulla ole varsinaista äidinvaistoa, mutta koirista sen sijaan pidän paljon ja varmasti tulen vielä joskus sellaisen omistamaan (ellei mahdollisella tulevalla miehellä ole liikaa sitä vastaan, silloin kyllä käy kompromissiksi elää vaikka loppuelämä ilman koiraa). Eli en näe koiraa minään lapsenkorvikkeena, vaikka sellaisen haluankin.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    Vähän epäilen,että sulla on tässä nyt lyödä pöytään
    mitään korkeakoulutodistusta? Et suoraan sanoen tunne ihmiseltä
    joka on lukenut sosiaalipsykologia viimeistä kahdeksaa vuotta.

    Mutta olkoon nyt sitten miehen korvike..Jos se on jotekin
    helpompi ymmärtää.

    "Vähän epäilen,että sulla on tässä nyt lyödä pöytään mitään korkeakoulutodistusta?"

    Miten tämä aiheeseen liittyy? Ja kyllä, korkeakoulutodistus löytyy... Sosiaalipsykologian suhteen olet kuitenkin oikeassa, en ole sitä lukenut.

    Edelleenkään, koira ei ole minulle (eikä kellekään muullekaan VASTUULLISELLE omistajalle) minkäänlaisen ihmisen korvike - ihan sama puhutaanko siitä lapsesta vaiko miehestä. Vastuuntuntoiset ihmiset hankkivat koiran puhtaasti lemmikiksi, joko johonkin käyttötarkoitukseen (kuten työ- tai harrastuskoirat) tai sitten seurakoiran tapauksessa puhtaasti koiramaisten ominaisuuksien takia tuomaan iloa arkeen, eivätkä täyttämään mitään hemmetin aukkoa ihmissuhteissa.

    Vai miksi mielestäsi myös pariskunnat hankkivat koiria yhdessä? Myös sellaiset, joiden on ihan mahdollista saada lapsikin?

    Älkää hyvät ihmiset aina jaksako tapella joka asiasta.. Oon samaa mieltä, että ei koirien tarvitse olla mitään korvikkeita..Kyllä ne ihan paikkansa ajaa janiksen perässä olipa sitten sinkku taikka parisuhteessa.

    Olen nähnyt saman,että pariskunnat hankkivat koiran ensin kun ei uskalleta lasta suorilta hankkia ja sen jälkeen kun koira nääkähtää niin sitten tulee se lapsi...No joo teoriassa olet kolme vuotta sitten valmistunut.

    Aiheeseen palatakseni niin kyllä teoriassa olet mahdollisesti oikeassa,
    mutta pyydän teitä jättämään varauksen myös sille näkökannalle,että
    lemmikki (oli se vaikka geggo) on todennäköisesti hommattu ihan vain siihen 1)parisuhteeseen vauvan tai 2)yksinäisyyteen miehen korvikeeksi.
    Pyydänkin teitä jättämään tällaiselle alitajuiselle ajatukselle mahdollisuuden?
    Perustan väittämän sille ,että moniltakin osin ihmistä ohjaa vieläkin
    vaistot ja vietit ohjaavat jotka voi ihan empiirisesti jokaisen itse todennettavissa kotonaan..Siitä nyt näyttönä olkoon se,että olemme ajautuneet dialogiin.

    Äänestä

  • firefox. kirjoitti:

    Älkää hyvät ihmiset aina jaksako tapella joka asiasta.. Oon samaa mieltä, että ei koirien tarvitse olla mitään korvikkeita..Kyllä ne ihan paikkansa ajaa janiksen perässä olipa sitten sinkku taikka parisuhteessa.

    Kukaan tapellut,keskustelimme asiallisesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toinen kierros kirjoitti:

Frendi sanoi muo just pinnaliseks,vaikka en sitä kuitenkaan ole mielestäni.
Näen päivittäin täällä treffeillä ja muualla 1000 ja 1 erillaista vaimo kandia
jotka ovat viimeisen päälle pieniä ja hoikkia. Täydellistä vaimoa vaan yhdistää täysin poikkeuksetta kolme epätäydellisyyttä:

1)Lapsi/lapset

Moni on sanonut, ettei halua elättää toisen lapsia tuo argumentti ei ole
enne ollut validi minulle mutta mitä enemmän tulee ikää haluaa omia lapsia.
Kuinka 35 vuotiaalla naisella ei ole kiire saada lapsia vaan "joskus" on vastaus?
Ei lapsissa vikaa ole ja he ovat syyttömiä isänsä ja äitinsä valintoihin ja vaikka lapsellisuus edustaa minulle huolimatonta / piittaamatonta perhesuunnitelua niin siitä huolimatta yksi menisi ehkä tiukassa paikassa. Ikävä kyllä, että monella on viisi tai neljä =(

2)Koira

Ei riitä, että ihminen yksinäisyydessään tekee ilman pitkäntähtäimen suunnitelmaa pitkäntähtäimen sijoituksen hän ottaa itselleen koiran noin kahdeksaksi huonolla tuurilla 18 vuodeksi. Toki voisin ajatella, että jos en ole koira ihminen niin se on minun tappioni ja tavallaan se näin onkin, mutta haluan silti julki tuoda kuvotukseni siitä millainen koira ollaa otettu. Ei ole olemassa mitään normaalia vaan joko sellainen "ähkijä".dogi(palsta terminologia hallussa) tai sitten sellainen ihmeellinen vinttikoira/villakoira/puudeli/chihuahua josta ei aina tiedä kumpi se pureva pää on? Miksi se koira ei voi olla vaan ihan reilu kultainennoutaja?

3) Toisella kierroksella oleva noin 30.v naisessa on pakko olla jotain vikaa..Vähintää hän on omien vikojeni summa. Täysin epärealistiset odotukset omaan tasoonsa nähden ja mielessä pyörii vielä aikui-iässäkin jyystärikarjut
(taas palsta termi) ja mitä hulluimmat vaaleanpunaiset päiväunet.Niin tai näin ehdokkaat näyttävät olevan yleisesti ottaen ammattikoulu statuksella ja tiettyjä merkkejä tasosta viiden lapsen lisäksi on ehditty hommaamaan sellaista mikä ei lähde 18 vuodessa pois kuten lapset..Ja mitä en kehtaa äidilleni viedä näyttämää joka on syntynyt 1943 eikä silloin tuollais aollut edes miehillä.

Voisiko vähän miettiä sitä elämäänsä ja suunnitella eikä vain elää?
Ei minua naisen lopun elämän sinkkuus häiritse vaan se ,että joudun ottamaan vaimoksi fätön =(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu