Parisuhdeväkivalta

Hei,
oletteko kokeneet parisuhdeväkivaltaa?

Me ollaan sosionomiopiskelijoita ja ollaan kiinnostuneita kuulemaan teidän omia kokemuksia ja ajatuksia aiheesta. Jokainen palaute olisi tärkeä!

Tässä meidän tekemä nettsivu:
http://rakkausmaisteri.omasivu.fi
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tutustuin niin ihanaan mieheen netissä, olimme etäsuhteessa noin puolivuotta. Kunnes mies muutti kotiini luokseni.

Miehen ensimmäinen raivokohtaus oli jo ensimmäisenä iltana kun hän muutti tavaroitaan luokseni, enkä siltikään tajunnut että suhde oli tuhoon tuomittu jo ensimetreillä. Mies huusi ensimmäisenä yhteisenä iltanamme että minun takiaan hän on jättänyt lapsensa ja sukunsa. Minun takiani hän on muuttanut satojen kilometrien päähän lapsistaan. Ja minä tyhmä rauhoittelin miestä, silittelin myötäkarvaan ja lohduttelin. Itsehän hän halusi muuttaa luokseni.

Muutama kuukausi meni ihan sovussa kunnes mies alkoi haukkumaan minua, en osannut miehen mielestä siivota, pyykätä, kasvattaa lapsiani. En välittänyt, mitäs noista jos ei osaa siivota samoilla laatustandardeilla niin siivoaa sitten itse.

Aikaa meni taas jonkin aikaa, kunnes mies alkoi haukkumaan minun puhetyyliäni, hymyäni, nauruani, kävelyäni, jopa sitä miten nukun. Tietenkin loukkaanuin itkinkin, mies alkoi lohduttelemaan minua, piteli sylissä ja halaili. Kohta taas mentiin haukkuen, en osannut laittaa vaateitani naulakkoon, en oikeastaan osannut mitään.

Lopulta tilanne meni siihen että mies raiskasi minut ja pahoinpiteli muutenkin. Pyysin miestä muutamaan pois kotoani heti, Mutta mies ei suostunutkaan, vaan ilmoitti jäävänsä. Lopulta en uskaltanut edes nukkua koska mies kulki yöt taskulamppu kädessä, ja uhkaili minua ja teini-ikäistä tytärtäni.

Jouduin ottamaan yhteyttä poliisiin ja he tulivat poistamaan miehen kotoani. Mies jatkoi kuitenkin vainoamistaan niin s.postein ja tekstiviestein, hiipailemaala pihamaallani, yritin saada miehelle lähestymiskiellon mutta Oulun syyttäjän mielestä miehen lähettämät viestit, teot eivät olleet riittävän uhkaavia. Kukaan ei ollut ottanut huomioon sitä että minä pelkäsin oikeasti itseni ja lapseni hengen edestä.

Tuon takia jouduin myymään kotini, ja muuttamaan muualle, salaamaan osoitteeni ja vaihtamaan ihan kaiken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkausmaisteri kirjoitti:

Hei,
oletteko kokeneet parisuhdeväkivaltaa?

Me ollaan sosionomiopiskelijoita ja ollaan kiinnostuneita kuulemaan teidän omia kokemuksia ja ajatuksia aiheesta. Jokainen palaute olisi tärkeä!

Tässä meidän tekemä nettsivu:
http://rakkausmaisteri.omasivu.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu