Sikojen dietti

jkiuhytr

Muuan maajussi yritti lihottaa sikojaan antamalla niille tähteiden lisäsapuskana rasvaa eikä jauhoja/viljaa. Hassua kyllä siat söivät itsensä rasvalla kylläisiksi - ja laihtuivat kun nälkä pysyikin poissa.

Joten sattuneesta syystä sikoja ei lihoteta rasvoilla koskaan/missään. Ei edes jämärasvoilla.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä lapsena maalla syksyisin oli joka toisessa torpassa sika tai kaksi että saatiin joulukinkut omasta takaa. Meillä lapsilla oli syksyisin perunaloma koulusta ja meidän tehtävänä oli kerätä kaikkein pienimmätkin perunat talteen sikojen ruoaksi. Niitä sitten keitettiin saunan padassa ja annetiin sioille. Kaikki ruoan tähteet, kuivuneet leivänkannikat menivät myös sioille. Koulu keittolan tähteet sai hakea myos sioille.

      Näin sioista kasvoi jouluksi lihavia ja pulleita rasvasikoja joilla oli muutaman sentin paksuinen silavakerros.

      Näin ne ihmisetkin lihovat kun syövät joka aterialla perunaa, pastaa ja leipää eli runsasti hiilihydraatteja. Sikojen elinkaari on niin lyhyt että ne eivät ehdi sairastua suuren hiilihydraattikuorman alla mutta ihminen ehtii.

      • lässyn lässyn

        Mitä v....a se teidän persettä kaivaa mitä muut mättää naamaansa omapa on asiansa hankkikaa elämä tampiot


    • tsaari60

      Mattila oli itse sikana maalla vuonna 1955 ja nyt 2000-luvulla emakkona Vantaan paskaisessa Satoyksiössään.

      • ....

        Siinä toinen sika pahimmasta päästä


    • käsiala Allan

      kuka tunnetun henkilön nimi annettiin sialle ?

      • .....

        Syö paskaas


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1428
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      962
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      682
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      677
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      634
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe