Onko vielä mahdollisuuksia?

Toivoa täynnä

Elikkäs oltiin melkein 10 vuotta yhdessä ja nainen päätti lopettaa suhteemme.
Lapsia meillä ei ole ja ikää 30 paikkeilla. Vuokralla asutaan ja töissä nykyään käy kumpikin.
Huonosti on mennyt tässä noin kuukauden ajan. Pikku riitoja ollut koko ajan. Itse olen ennen ollut aina joka on pyrkinyt samaan keskutelun aikaan, jotta voisimme sopia. Nyt en sitä kuitenkaan tehnyt. Olen ollut ns. Neutraali tässä viime ajat ja keskittynyt enemmän työ asioihin/ muuhun omaan perheeni asioihin. Isäni sairastui vuosi sitten pahasti ja olen joutunut hänen asioitaan hoitamaan paljon, joka on riipponut minua myös henkisesti.
Asumme vielä yhdessä, mutta nukumme eri huoneissa. Olemme sopineet että kahden viikon päästä muutan pois.
Eilen otin asiat puheeksi ja kysyin, että mikä tässä kiikastaa? Vastaukseni sain useita asioita. Näitä olivat että kemiamme eivät kuulema toimi, käyttäytymiseni häntä kohtaan on ollut huonoa. En ole antanut hänelle huomiota. Tämä varmaankin on totta. Seksiä emme ole harrastaneet kovin usein ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, kuin 1-8 kertaa kuukaudessa. Olisin itse halunnut useammin, mutta lopulta kyllästyin yrittämiseen ja annoin asian vähän niin kuin olla. Hän halusi aina kovasti seksiä vain kännissä.
Haluaisin jatkaa hänen kanssaan ja mielestämme tulemme todella hyvin yhteen, joten olikin yllättävää kuulla että kemismme ei toimi hänen mielestään.
Tämän lisäksi olen kuulema myös lapsellinen ja hän haluaa tehdä omia juttujaan.
Syksyn aikana myös yhteiset lenkkeily hetkemme ja koirien ulkoilutukset ovat jääneet pois ja hän on alkanut käymään salilla ahkerasti.
En osannut varautua, että tässä kävisi näin ja tekisin kaiken suhteen pelastamisen eteen. Mutta onko enää mitään mahdollisuuksia. Tarkoitus oli kuitenkin lähiaikoina ostaa oma asunto johon on säästytty ja perustaa perhe.

13

809

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cokiscookie

      Mahdollisuuksia ei ole niin kauan kuin nainen ei halua mitään muuta kuin erota.
      Ei auta kuin jutella ja pyytää jos sittenkin jäisit asumaan tuohon nykyiseen vuokrakämppään, että voisitte yrittää ja muuttaa tapojanne ja arkeanne sellaiseksi, että teillä olisi tarpeeski yhteistä ja yksin-olo aikaa, että voisitte olla onnellisia parina.

      • Edistystähavaittavis

        Pientä edistystä havaittavissa. Sain avattua vähän onglmien syytä. Hän oli jo tehnyt vahvan päätöksen, että erotaan, mutta nyt hän alkoi vähän jo miettiä. Silti hän toki on eron puolella, mutta en tiedä mitä seuraavaksi tekisi, jotta hän voisi kääntyä päätöksessään.


      • Vituttaakovasti
        Edistystähavaittavis kirjoitti:

        Pientä edistystä havaittavissa. Sain avattua vähän onglmien syytä. Hän oli jo tehnyt vahvan päätöksen, että erotaan, mutta nyt hän alkoi vähän jo miettiä. Silti hän toki on eron puolella, mutta en tiedä mitä seuraavaksi tekisi, jotta hän voisi kääntyä päätöksessään.

        Mutta kyllä kirves oli kaivoon heitettävä. Hänen käyttäytymisensä oli todella rääkkäävää. Antoi ymmärtää, mutta ei silti antanut mahdollisuutta.
        Ymmärsi syyt, mutta jotenkin kaikki oli lian myöhäistä.
        En tiedä tekikö hän eroa jo mielessään pitkään vai onko takana koku mies.


    • HuuhLääh

      Nauroin, 1-8 kertaa kuukaudessa? 1 kerta vuodessakin on jo aika usein, mutta sä et selvästi tiedä mistä kirjoitat. ;)

    • SamassaJamassa

      Hei Toivoa täynnä!

      Täällä "yritetään erota" myös... Olen keskustellut mieheni kanssa erosta, hän ei haluaisi erota, mutta ei kyllä osoita mitään tunteitakaan minua kohtaan (ei myönteisiä eikä kielteisiäkään), kuin seinälle puhuisi välillä. Meilläkään ei ole lapsia ja olemme saman ikäisiä kuin te. Toisaalta nythän se järkevintä olisi erota, kun ei lapsiakaan ole, eikä yhteistä asuntoa...

      Ihmisillä riittää paljon neuvoja ja asioita on helppo yksinkertaistaa, mutta kun ne tunteet! Niistä on vaikeaa päästä irti, kun tunteita vielä toista kohtaan on.

      Toivon, että saatte juteltua kaikesta avoimesti ja rehellisesti niin, että molemmat tulevat kuulluiksi, kävi miten kävi. Voimia!

      • Toivoatäynnä

        No niin,
        Eli erosimme. Muutin pois kuukauden päästä kun ero ilmoitus tuli. Saimme keskusteltua kaiken. Hän ymmäräsi että oli ymmärtänyt asiat väärin. Erosimme hyvissä väleissä. Tästä viikko tasan tuli iskemään minun eteen jotain ukkoa. Emme ole keskustelleet 2 kk mitään. Tiedän että hänellä on jo uusi mies, todennäköisesti löysi jo suhteemme aikana. Emme varmaankaan tuli ikinä olemaan tekemisissä toistemme kanssa.


      • samassaveneessä

        Ihan perinteinen kuvio. Naiset petaa aina kaiken valmiiksi ja sitten tulee eroilmoitus. Mulle kävi samoin. Toivotaan että molemmat löydämme naisen joka on tasapainoinen eikä pelaa selän takana ja osaa olla avoin ja keskustella asioista, varsinkin kriisitilanteissa.


      • Toivoatäynnä kirjoitti:

        No niin,
        Eli erosimme. Muutin pois kuukauden päästä kun ero ilmoitus tuli. Saimme keskusteltua kaiken. Hän ymmäräsi että oli ymmärtänyt asiat väärin. Erosimme hyvissä väleissä. Tästä viikko tasan tuli iskemään minun eteen jotain ukkoa. Emme ole keskustelleet 2 kk mitään. Tiedän että hänellä on jo uusi mies, todennäköisesti löysi jo suhteemme aikana. Emme varmaankaan tuli ikinä olemaan tekemisissä toistemme kanssa.

        Meinasin juuri kommentoid, että kuulostaa siltä, että naisellasi on toinen. Niin kuin olikin.


      • rehellisyyttäpeliin
        samassaveneessä kirjoitti:

        Ihan perinteinen kuvio. Naiset petaa aina kaiken valmiiksi ja sitten tulee eroilmoitus. Mulle kävi samoin. Toivotaan että molemmat löydämme naisen joka on tasapainoinen eikä pelaa selän takana ja osaa olla avoin ja keskustella asioista, varsinkin kriisitilanteissa.

        Naisetko petaa aina kaiken valmiiksi? Minulle teki mies näin, "petaili tilanteen valmiiksi uuden naisen kanssa" ja lähti tehden selväksi kaikille että syy eroon oli minussa, hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Vaikka minun puolesta suhteemme oli jo loppusuoralla muutenkin mutta mies "petaili" itselleen ensin uuden entistä paremman(???) kuvion ettei tarvitsisi katsoa peiliin josko sielläkin olisi oma osuutensa suhteemme ongelmiin ja eroon. Että näinkin päin.


      • typerääyleistystä
        samassaveneessä kirjoitti:

        Ihan perinteinen kuvio. Naiset petaa aina kaiken valmiiksi ja sitten tulee eroilmoitus. Mulle kävi samoin. Toivotaan että molemmat löydämme naisen joka on tasapainoinen eikä pelaa selän takana ja osaa olla avoin ja keskustella asioista, varsinkin kriisitilanteissa.

        Eiköhän sole miehissä ja naisissa ihan sama! Nimimerkillä "mies etti uuen suhteen ja pudotti eropommin yks kaks yllättäin".


    • Niinp_niin

      Veljeni tilanteessa eukko petasi eroa 5 vuotta.
      Siirteli pikkuhiljaa omaisuutta piiloon.

      Mistä tiedän?

      Tiliotteessa v. 2009 maksu asianajajalle , aihe avioehto, sekä muistiinpanoja joissa teksti jos jään, jään vain rahan takia.

      Tuli mieleen että vohan sitä huorata tuollakin lailla, rahaa vastaan vehjettä.

    • Onneksiensaanutoivoa

      Eli ketjun aloittajana nyt vähän yli 2 vuotta myöhemmin halusin tulla jakamaan tämän tarinani loppuun.
      Koen, että sain hyvin paljon apua täältä keskustelupalstalta silloiseen elämääni ja pääsin jatkamaan sitä.
      Eron aikana/jälkeen kävin juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa 4 kertaa tasaisesti parin viikon välein. Tämä oli jaksamiseni kannalta hyvin tärkeää. Siellä keskusteluissa mietin eron syitä ja eri skenaarioita. Minulla oli päässäni hyvin vahva visio, että viikonloppuna jolloin olin poissa työmatkalla kotoa, oli tapahtanut jotain. Tästä eroon meni n.2 viikkoa. Nainen oli käynyt silloin 2 päivää baareissa ja oli hyvin äkäinen minulle. Hän yritti aloittaa riitoja kanssani, mutta ei onnistunut siinä kuin kerran. Loppujen lopuksi 2 viikossa hän sai luotua uskon itsensä ja uskalsi ilmoittaa minulle että erotaan. Hän tiesi myös ajankohdan, että olen seuraavan viikonlopun taas työmatkoilla. Nämä olivat tyylin vuoden ainoat työmatkani viikonloppuisin.
      "terapiassa" keskustelllessani minulle vastattiin että ajattele eroa kuin videonauhaa, siitä voi puuttua kohtauksia ja et ikinä niitä välttämättä löydä.
      Minulla oli vahvat skenaariot kaikesta kuten kerroin, en uskaltanut kuitenkaan kellekkään oikein kertoa näistä ajatuksistani, koska ajattelin että minua aletaan pitämään hulluna. Uskoin silloin kuitenkin tuntevani naisen niin hyvin, että jotain oli pitänyt tapahtua silloin työmatkaviikonloppuni aikana. Aloin myös miettiä, että tuntemattoman miehen kanssa hän ei ole tehnyt mitään. Sen on oltava jokin tuttu töistä, kuntosalilta tai baarissa tavattu vanha tuttu. Epäilin paria henkilöä ja selvitin ihan internetistä taustat. Nämä skenaariot oli kuitenkin mahdottomia. Silti olin hyvin varma koko ajan, että olen oikeassa edelleenkin vaikka se ei ollut kumpikaan ensimmäisistä vaihtoehdoistani.
      Muutin omilleni ja nainen sanoin ja tyylin itki että ei ole ketään hänellä. Hän haluaa olla yksin, ym. Hän antoi minulle toivoa. Kun hän lähti viimeisenä aamuna töihin ja aloin itse tekmään muuttoa hän sanoin minulle halatessaan minua: "eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu". Aikaisemmin pakkaamistani aloittaessa hän purskahti myös itkuun, halasi minua ja sanoi minulle: " ei tämäkään ole oikein". Elin toivossa. Kerkesi kulua n.1kk, kun kaverini kertoi nähneen naisen pitävän kädestä kiinni jonkun miehen kanssa. Hän kertoi minulle tuntomerkit, mutta en tunnistanut henkilöä. Omasin kuitenkin paljon ystäviä. Eräs ystäväni saikin urkittua naiselta tiedon kuka mies oli. Nainen luuli että ystäväni oli ns. hänen kaverinsa, vaikka todellisuus olikin toisin päin. Siksi hän avautui hänelle. Kertoi että olivat tavanneet baarissa, mutta ei kertonut ajankohtaa ja oli painottanut että minulle ei sais kertoa, vaikka ei se minun asia kuulema olisikaan.
      Tämä kyseinen mies oli siis naisen ala-aste ihastus, jonka kanssa hän oli vaihdellut kirjeitä. Kaiken lisäksi mies oli naista vuoden nuorempi ja miehen isoveli oli seurustellut pitään ja eronnut naisen parhaan kaverin kanssa. Muistan kuinka nainen joskus kertoi minulle tästä miehestä ja naureskeli hänelle ja itselleen, sekä miehen ulkonäölle.
      Tarkkaa ajankohtaa en itse siis vieläkään tiedä milloin he tapasivat. Uskon että olivat tavanneet kesällä ensimmäisen kerran joko kuntosalilla tai baarissa. Sitten työmatkani aikaan olivat harrastaneet jo seksiä. Nainen oli tosissaan yhdessä vaiheessa erossa lähellä jo muuttaa mielensä, mutta aina työpäivän aikana se mieli muuttui. Myös ylityöt, jota hänen alallaan ei ollut ikinä alkoivat eron aikana. Ne kestivät n.1h aina. Naiselle oli joku myös varmana kertonut, että ei vaan antaisi minun koskea häneen. Sitä hän ei ikinä tehnyt.
      Eron aikaan/jälkeen älysin paljon asioita suhteesta. Hän oli tosissaankin kusettanut minut suhteeseen uudelleen, erottuamme 2 vuoden seurustelun jälkeen n.3 viikoksi. Hän oli silloin harrastamut seksiä toisen miehen kanssa ja ollut muuttamassa hänen kanssaan eri paikkakunnalle. Naisen äiti ei ollut kuitenkaan hyväksynyt tätä ja nainen "äitin tyttönä" ei muutanut, vain itki minut takaisin. Kiisti kaiken seksuaallisen tapahtuman, koska tiesin että hän pyöri miehen kanssa. Minut siis kusetettiin suhteeseen 8 vuodeksi. Siitä olen hyvin katkera. Olisin varmasti saanut elämässäni muuta aikaan. Uhrauduin kuitenkin suhteen takia muuttamaan 3 eri paikkakunnalle, ilman takuita varmoista töistä.
      Olen myös jälkikätren ymmärtänyt että kaikki muutkin hänen tarinansa olivat valehtelua. Hän petti minua useasti. Tuli fritsu olkapäässä kotiin 7 aikaan aamulla, oli yötä miehen luona. Aina sinisilläisenä uskoin selitykset, että seksiä ei ollut. Siinä meni siis rajani eron suhteen. Lopussa hän halusi varmasti valehdella vain maineensa takia, että pettämisiään ei tulisi julki.
      Hän on ilmeisesti miehen kanssa yhdessä ja ostanut talon. En ole tavannut häntä 1.5 vuoteen missään.
      Itse löysin naisen 6kk erosta ja olen todella onnellinen. Menin syksyllä kihloihin ja nyt loppu kesästä naimisiin.Nimerkille Huuhlääh tiedoksi: Seksiä tulee ny päivittäin.

    • Anonyymi

      En tiedä käytkö vielä lukemassa tätä ketjua, mutta kiitos kun jaoit tarinasi. Melkoinen nainen tuo eksäsi(!) Olin itse vähän yli kymmenen vuotta monella tapaa hyvässä suhteessa, joka päättyi eroon. Mies alkoi käyttäytyä oudosti, emme enää viettäneet aikaa yhdessä ja kommunikaatioyhteys katkesi. Siinä vielä ollessamme yhdessä selvisi mieheni ihastus toiseen naiseen, vähän peliäkin oli ollut (mies myönsi). Silti tahdoin edelleen yrittää, vaikkei mies tullut yhtään vastaan. Aloitti sitten seurustelemaan tuon naisen kanssa sitten heti muutettuani pois...Harmittaa vaan etten luovuttanut aiemmin, vaan eroa tehtiin hartaasti, varmaan koska en vain suostunut luovuttamaan. Yritän olla olematta katkera, mutta kuten tiedät, kymmenen vuotta on pitkä aikaa. Tarinasi loppu antoi toivoa siitä, että jotain parempaa on vielä edessä minullakin ja nopeasti sitten näin kolmekymppisenä asioita tapahtuu. Kiitos siitä. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2681
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      151
      1258
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1135
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1008
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      949
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      899
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      855
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      855
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      40
      851
    Aihe