Eli normaalilla miehellä on normaali parisuhdehistoria, parikymppisellä vuosia/kuukausia seurustelua ja viimeistään 35 iässä mieluummin takana vähintään yksi avioero. Jos ei ole, häneltä tietysti puuttuu kehitysteorian tai tikapuuteorian mukaisesti parisuhdetaidot.
Koska en ole ikinä seurustellut, kysyisin mitä tarkkaan ottaen ovat nämä parisuhdetaidot? Ja onko niitä mahdollista oppia vanhempana jos vaihekaavioon kuuluvia kehitystehtäviä on jäänyt suorittamatta silloin nuorempana? Mikä lopulta tekisi vaikkapa minusta täysin mahdottoman kumppanin?
Oletetaan että kyseessä on muuten aivan normaalisti töissäkäyvä, itsensä elättävä ja oman taloutensa kunnialla hoitava mies - jonka CV:ssä on p/s-historian kohdalla tyhjä aukko.
Kiitos.
Koska en ole ikinä seurustellut, kysyisin mitä tarkkaan ottaen ovat nämä parisuhdetaidot? Ja onko niitä mahdollista oppia vanhempana jos vaihekaavioon kuuluvia kehitystehtäviä on jäänyt suorittamatta silloin nuorempana? Mikä lopulta tekisi vaikkapa minusta täysin mahdottoman kumppanin?
Oletetaan että kyseessä on muuten aivan normaalisti töissäkäyvä, itsensä elättävä ja oman taloutensa kunnialla hoitava mies - jonka CV:ssä on p/s-historian kohdalla tyhjä aukko.
Kiitos.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Oikein jouduin miettimään tätä juttua. Mitä on parisuhdetaidot? Muutamia juttuja tuli mieleen.
Kykyä tuntea ja osoittaa tunteita.
Kommunikointitaitoja.
Toisen huomioonottamista.
Ne on periaatteessa kuin mitä tahansa ihmissuhdetaitoja. Ne opitaan jo ihan lapsesta pitäen leikeissä, kotona ja koulussa.
Varmasti noita taitoja voi opetella myöhemminkin, pitää vaan olla vahvasti motivoitunut opettelemaan eikä saa pelätä pettymyksiä, niitä tulee aina kuitenkin.
Itselleni vaikeinta on suostua kompromisseihin. Parisuhteessa on pakko asettaa välillä toisen tarpeet omiensa edelle. Tarvitaan sitä taitoa tietysti läheisissä ihmissuhteissakin (mutta juuri siksi en esimerkiksi halua matkustella kavereiden kanssa vaan yksin).
Sellaiselle, joka ei koskaan ennen ole ollut ihastunut/rakastunut/rakastanut suhde tuo mukanaan tunteita, joiden käsittelyyn ei ole varautunut. Ei voi tietää, miltä tuntuu mustasukkaisuus, ikävä tai hylätyksi tulemisen pelko, jos ei koskaan ole niitä kokenut. Jos ei koskaan ole tullut rakastamansa ihmisen loukkaamaksi (tahattomasti tai tahallaan) ei voi tietää kuinka siihen reagoi. On ihan turha kuvitella tietävänsä, miten kypsästi osaa riidellä, jos ei ole koskaan siinä tilanteessa ollut. Jne.
Näin vanhana kurppana sitä tietää jo, että usein kannattaa nukkua yön yli ennen kuin hötkyilee. Kokemattomana (ja omalla kohdallani nuorempana) oli aina hirveä pelko, että jos toisen kanssa on erimielisyyttä eikä sitä sovita heti, niin hän etsii toisen. Jos ja kun toisella oli omia menoja, pikkujouluja ja muita pippaloita, niin omasta ajasta ei osannut nauttia, kun pelotti että mitähän siellä tapahtuu. Koko ajan piti myös tingata toiselta, että "missä mennään", "mikä tää meidän juttu on".
Tietenkään noita ei voi yleistää kaikkia kokemattomia koskeviksi, johtuivathan ne myös nuoruudesta.
Parisuhdetaidot on sitä, että tilanteessa jossa järki on sinut jättänyt täydellisesti pulaan (siis rakastumisen ja rakastamisen tila), osaisit toimia edes jotakuinkin järkevästi ja toista (ja itseäsi) kunnioittavasti.
Ensimmäinen ja tärkein on taito valita parinsa oikein.
Ei siinä muuta sitten tarvitakaan.
Sorry, sorry @Gentle Man korjaan vastaustani.
Tarvitaan parisuhdetaitoja parisuhteessa. Että onnistuu.
Pohjan niille taidoille antaa omien vanhempien parisuhde ja sitten oma(t).
Just vasta äsken, kun tapasin yhden kauan jo tuntemani miehen, tajusin, että siksi meillä ei onnistunut parisuhteen luominen, kun kummallakaan ei ollut tarpeeksi parisuhteessaolo-osaamista.
Seuraava mies, jonka kanssa yrittelen parisuhdetta on leski, jolla on ollut pitkä hyvä parisuhde ja joka haluaa mut. Mies, jolta parisuhdepeli sujuu luonnostaan. Senkun hyppään kelkkaan mukaan.
Olen joutunut joskus pohtimaan tuota samaa ja tiedän vastauksen: ei ole mitään opittavaa. Ellei sitten lasketa sitä, että naiset kaipaa pikkuista draamaa elämäänsä, esim silloin tällöin törppöillä jotain jota voi sitten pyydellä anteeksi.
Tässä ketjussahan on fiksua porukkaa.
Aina vituttaa kun höpistään jostain kuvitteellisesta ja mystisestä parisuhdetaidoista.
Ei sellaista ole olemassakaan, on vain vääränlaisia kumppaneita.
Monenlaisia vittupäitä oon nähny parisuhteessa. Mitä taitoja näillä on.
Jep, se antaa kuvan että toinen olisi jonkinlainen operoitava kone, tai että yhteisen ikeen vetäminen olisi yhden tehtävä ainoastaan.
Ei ole, parisuhde on kahden kauppa.
Ajattele että barbarasi ääntelee, haisee,liikkuu ja elää ja sinun tulee huomioida hänet 24/7. Parisuhde eroaa yksinolosta siinä että pitää joka hetki ottaa toisen hyvinvointi ja toisen tunteet huomioon. Ei voi sanoa mitä tahansa. Ei voi tehdä mitä tahansa.
Perseestä semmonen suhde,jossa ei voi puhua vapautuneesti. Kuka tässä perseen nuolenta suhdetta kaipaa. Kyllä sulla ainakin on vielä oppimista. Eiköhän Se joku nyt hetken pärjää ihan ilman kellon ympäri paapomistakin. Vai oletko sinä muka pikkuvauvaan verrattava poloinen. On nää jutut lapsellisia oikeasti....
No lähinnä sitä ajoin takaa jos molemmat...on himas. Nyt kun oon sinkku niin ajattelen usuöein et tekis mieli ampua se ja se ja se. Jos oisin parisuhteessa niin näitäkään ajatuksia ei kannattaisi kertoa eikä niitä tunteita näyttää koska jollei parisuhde ole molemminpuolista toisen huomioonottamista, se on täysin ala-arvoista pelleilyä. Toisen kunnioittaminen ja luottamuksen arvoisena pysyminen lienee tärkeimmät parisuhdetaidot.
Toisen kunnioittaminen ja toiseen luottaminen ei liity mitenkään opittuihin parisuhdetaitoihin...Kunnioitus pitää ansaita, säälin saa ilmatteeksi.
Okei.. Käydään juttu vielä läpi.
Parisuhdetaidoilla voidaan tarkoittaa ainoastaan sitä, että sä opettelemalla opettelet nieleen kiukkus arkisissa tilanteissa ja pidät sen itelläs, mutta kunka kauan tämä futaa? Kuinka kauan nielet paskaa ja otat turpaan ja selkään kuvainnollisesti, ennekun annat takas.? Monesti toisen kunnioitus tulee jo siitäkin, et toinen ei oo mikään vitun lapanen, vaan antaa takas. Sitä oppii arvostamaan. Itse en kykene nielemään kovinkaan paljoa, en sinkkuna, enkä parisuhteessa. Asiat on saatava järjestykseen heti kohta, eikä kymmenes päivä.
Toisekseen fakta on se, että ihmiset on mitä ne on.. Jos sä oot sinkkuna itsekäs muita huomioimaton vittupää, niin tohdin väittää, että sitä sä oot parisuhteessakin. Hetken voit yrittää kusettaa, mut perimmäinen luonne tulee aina esiin lopulta.
Kolmannekseen, edelleen väitän, että paras parisuhdetaito on etsiä mahdollisimman samankaltainen kaveri, että on oikeasti yhteistä ja jokaisesta vitun asiasta ei tarvitse erikseen vääntää ja kääntää ja tehdä niitä paljon puhuttuja kompromisseja jatkuvalla syötöllä, koska sillon siinä jää jo omakin elämä elämättä.
Parisuhdetaidot ovat minusta esimerkiksi juuri tuota Helkan mainitsemaa kykyä kompromisseihin. Parikymppisenä ensimmäisessä parisuhteessa otin aluksi silloisen kumppanin kanssa kovastikin yhteen, kun kumpikin haki toisen rajoja. Yhdessä sitten vähitellen soviteltiin niiden rajojen paikkoja. Jos ei ole koskaan ollut parisuhteessa ja aivan erityisesti asunut toisen ihmisen kanssa, voi sen opettelu aikuisiällä olla vaikeaa. Esimerkiksi itse olen nyt elämäni toisessa parisuhteessa, ja jos tämä olisi ensimmäinen kierros, niin paljon olisi tullut mutkia matkaan jo tässä vaiheessa. Jonkin aikaa kesti tottua ihan siihen, että nukkuu toisen kanssa. Miten arjessa toimitaan yhdessä. Miten toista huomioidaan ja miten suhdetta hoidetaan siinä vaiheessa, kun se vaaleanpunainen höttö alkaa hävitä. Minä väittäisin, että monia karikkoja voi välttää sillä, että on voinut nuorempana "harjoitella" parisuhteessa olemista.
Toisten suhteiden perusteella myös paremmin tietää, että mitä parisuhteelta oikeasti odottaa. Mikä sopii itselle ja mikä ei. Mikä on tärkeää ja mistä voi tinkiä. Jos mies ei olisi ollut kertaakaan parisuhteessa (ja asunut naisen kanssa) 35-vuotiaana, niin ajattelisin, että on olemassa riski, ettei se onnistukaan. Parisuhteessa olleella miehellä on minusta paremmat edellytykset uuteen parisuhteeseen, koska hän on omalla tahollaan harjoitellut sitä suhteessa oloa, oppinut tekemään kompromisseja, oppinut riitelemään ja tietää, mikä vuorostaan hänelle on tärkeää. Parisuhde harvoin onnistuu ensimmäisellä kerralla, vaikka ihmiset olisivatkin sopivia toisilleen. Suhteet ovat monimutkaisia ja aina rakkaus ei riitä. Kokemus ei takaa onnistumista, mutta antaa minusta hyvät eväät siihen.
Parisuhdetaitoja voi oppia vanhempanakin, mutta omasta kokemuksesta sanoisin, että se on haastavampaa nyt kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Entisessä suhteessani oli ongelmia, joiden takia joudun nyt opettelemaan joitakin asioita ensimmäistä kertaa ja voin sanoa, että yhteentörmäyksiltä ei olla vältytty. Minusta kokemattomuus ei tee sinusta mahdotonta kumppania, mutta se voi vaikeuttaa pitkäkestoisen parisuhteen muodostamista.
No kyllä minusta paremminkin jo kertaalleen, tai jopa moneen kertaan eronneesta on syytä epäillä, et siitä ei ole parisuhteeseen, niinkuin ikisinkusta mahdollisesti on. Sä oot oppinu ainakin eroamaan jos et muuta. Luulen, et sun evääs on jo syöty, mitä tulee parisuhteisiin.
Hyvä vihje ikisinkuille miehille,että suhde ei oo sitten tavoittelun arvoinen juttu. Mix hukata elämää johonkin suhteeseen, jos tietää ettei onnistu siinä. Mutta sittenhän on helppo joidenkin erityisesti naisten ihmetellä että mixei jotkut miehet ees yritä suhteeseen. Mutta vastauxexhan kelpaa, että syötetään propagandaa ikisinkkumiehille, että suhteeseen ei kannata pyrkii koska et tuu onnistuu siinä. Siinähän on looginen syy ettei jotkut miehet yritä tai haluu suhteeseen. Toinen juttu sitten, onx oma tahto vai tullut propaganda tehnyt vaikutuxen
Itselläni kun on takana pitkä suhde jossa kaikenlaista on koettu ja sitä parisuhdetaitoa taisi kertyä tarpeeksi. Ainakin tiedän mitä en halua enää suhteeseen, olen hyvinkin oppinut omiakin huonoja puolia, tiedän että alkuhuuma häviää ja alkaa se arkirutiini jossa molemmilta tarvitaan panostusta ja halua olla yhdessä. Parisuhde vaatii työtä, aina. Ei ole olemassa suhdetta jossa kumpikaan ei tee mitään ja eletään onnellisina. Tyhmä se joka usko sellaiseen. Tuon ymmärtämiseen tarvitaan sitä kokemusta.Suhde on kompromisseja, joustoa, antamista, omista haluista ja tarpeista luopumista, toisen hyväksymistä, asioiden sietämistä.
Nyt en lähtisi kokeilemaan suhdetta ihmisen kanssa joka ei koskaan seurustellut, asunut yhdessä toisen kanssa. Ja tällä hetkellä myös tiedän etten ole valmis suhteelle koska en pysty, en jaksa, ei kiinnosta ottaa se toinen ihminen huomioon niin kuin pitäisi. En jaksa välittää toisen tunteista, haluista, tarpeista.
En mäkään lähtis ikisinkkuna enää seurustelee kenenkään kans kun kerta suhteet tekevät ihmisiä niin onnettomix. Ei olis mitään väkivaltasuuxii jos suhteita ei olis olemassakaan
Kokeilin parisuhdetta. Ei toiminut. Olen liian itsekäs. Nykymaailman juttu. Oma napa ensiksi. Sinkkuna on mukava vapaana elellä:) Antaa muiden pyöräyttää ne kakarat.