64% kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia

84447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

on eri asia kuin avioliitto. Homoliitossa laitetaan kyrjä toisen perseeseen liiton sinetin merkiksi, avioliitossa taas sormus pujotetaan sormeen.

Äänestä
  • Totta, esimerkiksi näiden päivälehtien Nato-gallupeissa on tulos aina positiivinen Nato-jäsenyyden kannalta, vaikka oikeiden mielipidemittausten mukaan Naton kannatus on todella pientä. Tulokset on asetettu ennalta, jo muutaman kymmenen äänen jälkeen äänestystulos asettuu 4 prosentin marginaalilla tiettyyn kohtaan.

    Äänestä

  • Kalerwo kirjoitti:

    Totta, esimerkiksi näiden päivälehtien Nato-gallupeissa on tulos aina positiivinen Nato-jäsenyyden kannalta, vaikka oikeiden mielipidemittausten mukaan Naton kannatus on todella pientä. Tulokset on asetettu ennalta, jo muutaman kymmenen äänen jälkeen äänestystulos asettuu 4 prosentin marginaalilla tiettyyn kohtaan.

    Se voi peruspirkko sanoa jossain katugallupissa, ettei kiistä homojen oikeuksia. Kun niin kysytään veikeästi, että saadaan varmaan haluttu vastaus. Kamerat käyvät. Mutta sama pirkko ei yksityisesti kaipaa homon homoa lähipiiriinsä. Lauantai-iltana muutaman paukun jälkeen homottelee jo joustavasti.

    Äänestä

Sotahulluus ja homokiimaisuus käyvät selvästikin käsi kädessä. Näin helposti maailma luisuu uuteen sotaan, ja homot käyvät kaikkein äänekkäimmin mukaan. Naamarit putoavat ja alta ei paljastunutkaan muuta kuin totalitarismin ikiaikainen julma hymy.

Äänestä
  • Ei jää surevia vaimoja eikä lapsia.

    Äänestä

Hienoa, kuinka kansa kannatta tuota. 64% on ylivoimaa.

Äänestä
  • 64% olivat perinteisen avioliittokäsityksen puolella.....täällä kulkee valheellinen tieto! Suomalaiset herätkää jo teille valhdellaan ja manipuloidaan nyt oikein kunnolla, mutta HEI! meitä ei voi pettää enää!

    Äänestä

  • aviliitto on Jumalas kirjoitti:

    64% olivat perinteisen avioliittokäsityksen puolella.....täällä kulkee valheellinen tieto! Suomalaiset herätkää jo teille valhdellaan ja manipuloidaan nyt oikein kunnolla, mutta HEI! meitä ei voi pettää enää!

    "TASA-ARVO" on hyvä täky vaikka ollaankin lasten tasa-arvoa riistämässä

    Kuulin TNS Gallupin kyselyssä 46% vastustaneen ja 14% ei osaa sanoa

    Äänestä

toivottavasti kansan tahto toteutuu eduskunnan äänestyksessä.

Äänestä
  • anti-H mitä äänestykset auttavat.Kauan ollaan äänestetty kaikenlaisissa asioissa,mutta korruptioituneet politikot suosivat homoja ,koska se sotkee kansan ajatukset,niinkuin nytkin,eikä todellisia tarpeita käsitellä ollenkaan.Olisivat ,"torvelot"käyttäneet senkin aikansa työpaikkojen luomiseen työttömille.Siellä isossa "talossa" riehuvat "demonit",niinkuin Sodomassa ja Gomorrassa kauan sitten.Sama tulos on odotettavissa meidän maamme homoille,mutta siihen saattaa mennä vielä pitkä aika ?

    Äänestä

65% kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.

Äänestä
  • Ainakin tuo luku. Miksi kehtaavat tahkota lakia, kun luulis että on tosi tärkeitä talouteen liittyviä asioita käsiteltävä, jotta kansa tulee toimeen? Helevetti kun suututtaa. Itte oon 100% hetero, eikä tiettävästi suvussa seksuaalisesti toisinsuuntauvia, mutta mistä sen tietää ja milloin on. Suomenkin on pakko mennä pohjoismaiden mukana. Olemme ainoa maa jossa ko lakia ei ole. Ja edustajille terveiset, että paneutukaa kurjaan taloustilanteeseen ja siihen miten ihmsiset pärjää taloudellisesti. Seuraavassa äänestyksessä laki läpi, eikä sitä tarvii enää hämmentää.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288777997145.html

    Äänestä

  • tärkeimpääkin on !! kirjoitti:

    Ainakin tuo luku. Miksi kehtaavat tahkota lakia, kun luulis että on tosi tärkeitä talouteen liittyviä asioita käsiteltävä, jotta kansa tulee toimeen? Helevetti kun suututtaa. Itte oon 100% hetero, eikä tiettävästi suvussa seksuaalisesti toisinsuuntauvia, mutta mistä sen tietää ja milloin on. Suomenkin on pakko mennä pohjoismaiden mukana. Olemme ainoa maa jossa ko lakia ei ole. Ja edustajille terveiset, että paneutukaa kurjaan taloustilanteeseen ja siihen miten ihmsiset pärjää taloudellisesti. Seuraavassa äänestyksessä laki läpi, eikä sitä tarvii enää hämmentää.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288777997145.html

    Sorry meni väärä linkki, satuin just lukemaan... tässä oikea

    http://www.hs.fi/politiikka/a1403660036835

    Äänestä

  • tärkeempääkin on kirjoitti:

    Sorry meni väärä linkki, satuin just lukemaan... tässä oikea

    http://www.hs.fi/politiikka/a1403660036835

    "tärkeempääkin on"
    Tämä on juuri sitä tarkoituksellista harhaanjohtamista. Ihmisille syötetään ärsyttäviä uutisia, jotta saataisiin huomio pois hallituksen ja eduskunnan epäonnistumisista, joita kohtaan kansan mielipide muuttuu koko ajan enenevässä määrin tyytymättömäksi.

    Älkäämme antako trollien höynäyttää itseämme vaan pitäkäämme vakaumuksemme kirkkaana. Ainoastaan sillä tavalla voimme estää suomalaisen yhteiskunnan joutumisen sellaisten ihmisten vietäväksi, joilla ei ole arvoperustaista maailman- ja yhteiskuntakäsitystä.

    Äänestä

Onneksi Suomen kansa on tämän gallupin mukaan viisasta porukkaa, eivätkä manipuloidu hihhuleiden propagandasta.

Äänestä
  • Taitaapa olla niin, että aktivistit ovat manipuloituneet päsmäreidensä ohjeiden mukaan äänestelemään.

    Äänestä

  • "enemmistön tahto"
    Tässä taas yksi trolli. Varotaan näitä. Nämä vannoo valheen totuudeksi.

    Äänestä

  • Se viisaus ei vain näy selvästi.Meitä viedään murhajärjestön kynsiin,eikä yhtään mellakkaa esiinny mistään.Sotahulluja on vieläkin suomessa paljon,ja lisää "painetaan".Venäjää kohtaan viha,on jo pilaamassa ainoat elintärkeät asiat,"Kauppasuhteet venäjään".EUusta ei ole meille hyötyä,kun pohja putoaa pois.Heillä on omat vaikeutensa ?Homolakien puiminen hämää ihmiset,tärkeimmistä asioista.

    Äänestä

Kannattaakohan nämä 64% myös toista yksilönvapauden muotoa, eli tasa-arvoista päihdepolitiikkaa jolla voitaisiin vähentää alkoholihaittoja?

Vai ovatko nämä 64% vain valtakoneiston aivopesemiä idiootteja, jotka eivät kykene itsenäiseen ajatteluun?

Vai onko maamme väestöstä 64% homolesboja?

Äänestä
  • Noissa pilipaliäänestyksissä saadaan milloin mitäkin tuloksia. Ei kannata niistä välittää. Ikävää, jos sanomalehti uutisoi tuollaisia jonkin arvoisina.

    Äänestä

  • arvostelukyky??? kirjoitti:

    Noissa pilipaliäänestyksissä saadaan milloin mitäkin tuloksia. Ei kannata niistä välittää. Ikävää, jos sanomalehti uutisoi tuollaisia jonkin arvoisina.

    "arvostelukyky???"
    Hyvin sanottu! Uskon, että asia on juuri noin. Ei sanomalehdilläkään nykyään välttämättä ole selkeätä linjaa. Ja artikkeli on loppujen lopuksi aina jonkun yksityisen toimittajan mielipide ja näkemys, tuskin niitä ennen julkaisua kukaan kontrolloi. Tässä sitä opetetaan kansaa mediakritiikkiin, mikä sinänsä on pelkästään hyvä asia.

    Äänestä

Iltasanomien kysely on oikea, jos tutkimuksen olisi tehnyt tv7 tai radiodei, vastustajia olisi 80%.

Äänestä
  • Iltalehden kyselyssä (sivun otsikko jatain "täpärä äänestys" tms) vain kolmasosa kannatti homoliittoja, kaksi kolmasosaa VASTUSTI

    Niin ... ja "tasa-arvo" liittyy asiaan niin että lapsilta riistettäisiin tasa-arvo

    Äänestä

  • Montako kertaa äänestit?

    Äänestä

  • "oikeus voittaa"
    Mielestäni sen on täytynyt olla 66,6 %. Mistä muualtakaan noin älytön hanke voisi olla peräisin?

    Mutta asiaan: avioliiton pitääkin olla tasa-arvoinen. Mutta sukupuolineutraalius on luonnonvastaista ja sitä läpiajamalla ja tyrkyttämällä vain levitetään moraalinvastaista asennetta ja siten hajotetaan yhteiskuntaa.

    Äänestä

Pitäisin tätä kyllä hieman epäluotettavana mittarina, helposti pystyy äänestämään useita kertoja...

Äänestä
  • Tuommoisissa gallupeissa homoaktivistijärjestöt aktivoituvat. Äkkiä saadaan neuvostoliittolaistasoisia kannatuslukuja.

    Suomalaisten kanssa kun juttelee pienessä piirissä, niin on todella vaikea löytää yhden yhtäkään, joka komppaisi noita nykyisä homotouhuja.

    Äänestä

Miehen ja naisen välistä tasa-arvoista avioliittoa kannatan.
Homppeliliitot on erikseen

Äänestä
  • Tästäkin pitäisi järjestää kansanäänestys, niin loppuisi tämä narina, homppeleita on sentään murto-osa kansasta, perustakoon vaikka kommuunin keskenään, vielä jos he saisivat adoptio oikeuden, niin sen lapsen tulevaisuus tulisi olemaan surkea, varmaan moni ajautuisi itsetuhoon.

    Äänestä

  • Miehen ja naisen tasa-arvoista avioliittoa kannatan!

    Äänestä

Eikö tässä maassa ole mitään tärkeämpää asiaa, kun saako homot mennä naimisiin vaiko ei!!!!
Voi jumalauta miten hyvin meillä asiat ovatkaan! Lisää saatana somaleita maahan ja muita hyvinpäivittyneitä.

Äänestä

Räsänen näyttää seitsemänkymppiseltä.

Äänestä

Räsänen lahkosaarnaajaksi!

Äänestä

Voivat mennä yhteen rekisteröitymällä pariliittoon. Avioliitto on naisen ja miehen välinen juttu. Avioliitossa tehdään lapsia ja rakennetaan perheitä. Mikä kumman avioliitto on kahden miehen tai kahden naisen yhteiselo. He asuvat saman katon alla ja tekevät siellä, mitä parhaaksi näkevät, mutta ei luonnollisesti pysty lapsia tekemään.

Eihän se onnistu aina avioliitossakaan, valitettavasti. Nuokin kaksi lasta, jotka tuli Savossa tapetuksi, olisi voinut adoptoida perheeseen, jossa ei muuten lapsia onnistuta hankkimaan. Suru noitten lasten kohtalosta jälleen kerran.

En tule äänestämään eduskuntaan sellaista henkilöä, joka äänestää homolain puolesta. Olen lukenut monta sellaista viestiä, että eihän sitä lakia edes halua suurin osa homoista ja lesboista. Taitaa olla Jani Toivolan alkuun panema juttu ja sitä hän ajaa henkeen ja vereen asti. Se lienee hänen päätavoitteensa kansanedustajana. Tokkopa on muuta ajanutkaan. Voi näitä VIHREITÄ!

Äänestä

Että silleen.

Äänestä

Tietysti kannattaa. 95% kansasta haluaa sukupuolikiintiöt avioliittoon.

Äänestä

Avioliitto on tosiaan miehen ja naisen välinen liitto.Luulen,että kirkosta eroaminen vaan kiihtyy jos sallitaan kirkollinen vihkiminen samaa sukupuolta oleville pareille johan raamattu määrittelee miehen ja naisen väliseksi liitoksi.Samaa sukupuolta olevat parit voivat rekisteröidä suhteensa puolestani muualla kirkkoon en hyväksy.Tässä pitäisi olla kymmenien vuosien tutkimus lapsista ja nuorista miten se vaikuttaa normaaliin kasvuun ja kehitykseen kun perheessä kaksi äitiä tai kaksi isää....Keskittykää nyt siellä eduskunnassa tosiaan oleellisimpiin asiohin kuinka saada lapsiperheet voimaan paremmin uutisissa aivan liikaa pahoinvoinnin seuraamuksia!!!

Äänestä
  • Eiköhän suurinosa homoista ja homomielisistä ole eronnut kirkosta aikaa sitten.
    Mitenkäs heitä voi sitten siellä kirkossa edes vihkiä?

    Ei homot kirkkohäiden toivossa tätä lakia halua, koittakaa nyt tajuta jo prkele!
    Eikä valtio voi kirkkoa vihkijäksi edes pakottaa, oli lakia tai ei.

    Kyse on niinkin tavallisista asioista kuin: yhteisestä sukunimestä, yhteishuoltajuudesta, oikeudesta huoltajuuteen kuolemantapauksen kohdatessa perhettä. perintöoikeudesta jne jne... Ihan tavallisia asioita, JOTKA PUUTTUVAT REKISTERÖIDYSTÄ PARISUHTEESTA!!!

    Se laki on yhtä tyhjän kanssa, siksi vaaditaan uutta tasa-arvoisempaa lakia.

    YMMÄRRÄTTEKÖ???

    Äänestä

  • kukkahattutäti puhuu asiaa. Jos perheessä on kaksi äitiä, niin kumpi antaa poikalapsille miehen mallin? Vai tuleeko pojistakin aikuisena äitejä? Yksinhuoltajakin on parempi kuin kaksi äitiä, koska kuka tahansa ymmärtää, jos isää ei ole. Mutta ymmärtääkö sitten, jos isä on äiti?

    Äänestä

  • CAPS LOCKed kirjoitti:

    Eiköhän suurinosa homoista ja homomielisistä ole eronnut kirkosta aikaa sitten.
    Mitenkäs heitä voi sitten siellä kirkossa edes vihkiä?

    Ei homot kirkkohäiden toivossa tätä lakia halua, koittakaa nyt tajuta jo prkele!
    Eikä valtio voi kirkkoa vihkijäksi edes pakottaa, oli lakia tai ei.

    Kyse on niinkin tavallisista asioista kuin: yhteisestä sukunimestä, yhteishuoltajuudesta, oikeudesta huoltajuuteen kuolemantapauksen kohdatessa perhettä. perintöoikeudesta jne jne... Ihan tavallisia asioita, JOTKA PUUTTUVAT REKISTERÖIDYSTÄ PARISUHTEESTA!!!

    Se laki on yhtä tyhjän kanssa, siksi vaaditaan uutta tasa-arvoisempaa lakia.

    YMMÄRRÄTTEKÖ???

    Nolottaisi lainmuutoksen jälkeen olla mies ja "avioliitossa".
    Kun se voisi tarkoittaa Ruskean Reiän Ritaria

    Äänestä

  • RuReRi kirjoitti:

    Nolottaisi lainmuutoksen jälkeen olla mies ja "avioliitossa".
    Kun se voisi tarkoittaa Ruskean Reiän Ritaria

    Täytyy saada uusi kategoria: HETEROavioliitto! Se olisi vain miehen ja naisen välinen. Sillä tavoin voisi erottua noista homostelijoista.

    Äänestä

Avioliitto on vain miehen ja naisen välinen liitto.
Ihminen ei voi päätöksillään muuttaa luonnon lakeja. Eivätkö
maamme ja perheiden asiat ole riittävän huonosti jo nyt?
Miten tästä voi seurata tervettä normaalia elämisen arvoista
elämää, jos lapset mm.alkavat etsiä oikeitä äitejään ja isiään ym, ym.

Ei koskaan tasa-arvoista avioliittolakia Suomeen!
Näin säästämme kansamme tuholta!

Äänestä
  • Oikeassa olet!

    Äänestä

onko sitten tasaarvoinen vai vähän älyisten arvo.

Äänestä

Mies ja lehmä tai mies ja emakko ovat jo nyt yleinen pari.

Äänestä
  • mutta totta.

    Äänestä

  • "ei mitään uutta"
    Voipi olla noinkin, mutta ei ne kuitenkaan ole julkisesti suureen ääneen huutamassa, että heidät täytyy virallisesti ja mahdollisesti vielä kirkollisestikin vihkiä avioliiittoon.

    Äänestä

Nämä nettikyselyt on koodarin helppo väärentää.
Koodinpätkä äänestämään haluttua vaihtoehtoa vaikka sekunnin välein,

Iltapäivälehtien kyselyt ovat toistensa peilikuvia.
ILTALEHDEN kyselyssä vastustajia noin kaksi kolmasosaa.
ILTA-SANOMIEN kyselyssa kannattajia noin kaksi kolmasosaa.

Tutkimusfirmojen kyselyt teknisesti luotettavampia.
Niissä tulos riippuu kysymyksenasettelusta.

Äänestä
  • > ... tulos riippuu kysymyksenasettelusta.

    Taloustutkimukselta ostettiin homomyönteinen tulos kysymyksenasettelulla, jossa vadottiin "tasa-arvoon"

    Mitä tasa-arvoa se on jos luokkatovereilla on sekä isä että äiti, molemmat oikeasti biologisia vanhempia.

    Olosuhteiden pakosta on yksinhuoltajia, mutta oikeaa perheasetelmaa pitää YK:n lstenoikeuksien julistuksen mukaan edistää, ei estää

    Äänestä

Aikoinaan teekkarit tekivät jäynän, jossa keräsivät huomattavan määrän allekirjoituksia adressiin, jossa vastustettiin maan nousua Merenkurkun alueella.

Kaikenlaisia listoja ja "kannatuslukemia" on niin kovin helppo kerätä porukoilta, jotka haluavat mahdollisimman nopeasti kyselijöistäeroon . Tosipaikassa sitten kannatus oikeasti mitataan. Itse ainakin aion erota kirkosta samana päivänä kun ensimmäinen homopari vihitään avioliittoon.

Reksiteröity parisuhde riittää. jos siinä puolisoiden väliset lakiasiat ovat samat kuin aviopuolisoiden välillä on.

Homot mainostavat luovuuttaan ja älykkyyttään - kehittäkööt omiin parisuhteisiinsa avoiliittoa vastaavan seremonian ja formaatin, niin ei tarvitse miehen ja naisen välisen liiton arvoa polkea lokaan.

Äänestä

Ei ole mitään tasa-arvoa nimetä laki tavalla, joka tekee vastustajista pellen. Kuka vastustaisi tasa-arvoa? Mut laissahan on ihan muusta kyse. Perinteisen avioliittokäsityksen rikkomisesta. Mun mieöestä se ei ole tasa-arvoa. Vähemmistön oikeudet voi toteuttaa erillisillä laeilla normalisoimatta epänormaalia.

Äänestä

Avioliitto on jo tasa-arvoinen. Jokaisella on samat oikeudet mennä jo naimisiin. Nyt vain jotkut haluavat erikoisoikeuksia: mennä naimisiin tavalla mikä ei ole sallittua kenellekään...

Äänestä

Uskonnonvapauslaki tulee vielä vaatimaan, että mies saa mennä vuohen kanssa naimisiin.
Sanokaa minun sanoneen.

Äänestä

On pöyristyttävää, että monet maamme papit ja piispat hyväksyvät homo-lesboparien siunaamisen parisuhteeseen.
Kysynpä vain että mitähän mieltä itse Taivaan Herra ja Jumala mahtaa olla siitä, että "hengenmiehet- ja -naiset" johdattavat "lammaslaumaansa" harhaan?
Se varmaan selviää viimeistään iankaikkisuudessa, ellei jo täällä ajallisessa elämässä.
Raamattua lukeneena ymmärtäisin, että tällainen laki toteutuessaan vetää Suomen kansamme päälle kirouksen (siunauksen sijaan) ?
Eli homojen ja lesbojen luonnotonta hillittömyyttä siunatessamme, halveksimme samalla Jumalaa, jolle vastaava seksinharjoittaminen on kauhistus ja iljettävä teko.
Raamatun mukaan meidän on tehtävä parannus synneistämme (ts.laittomuuksistamme), ja otettava vastaan pelastus Jeesuksessa, jotta pääsisimme Taivaaseen kuolemamme jälkeen.
Nyt jos tästä tehdään laki, ei se meille uskoville ole pätevä laki, koska R sanoo että "enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä".
Se, että muissa maissa on jo vastaava laki hyväksytty, on jo R ennustanut tämän; Jesaja 24:5-6

Äänestä
  • Jesaja 24; 5-6:
    "Maa on saastunut asukaistensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
    Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät, sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle"

    Näen että tämä homo-lesbojen tasa-arvoinen avioliittolaki on selvää kapinaa Taivaan Jumalaa kohtaan. Kapina Jumalan säädöksiä vastaan on aina syntiä.
    Ja synnistä tulee väistämättä rangaistus. Sitä sitten odotellessa, että tehdäänkö täsä asiassa tyhmä vai viisas päätös.

    Äänestä

Viattomat lapset uhrataan homojen kotileikkeihin.

Hyi h*lv*tti.

Äänestä

Eli pian saa lapseen sekantujat ja eläimiin sekaantujat ym mennä,vaikka keeskenään naimisiin tai luokitelleen normaaliksi tohuksi.Ei ihan normaalia,että persereikä on niin kiinostava,että pappi hymyissä suin sallii ja iloiten vihkii rassaajat,hyi helvetti!

Äänestä
  • Pappi antaa lahjaksi purkillisen Tummelia uudelle avioparille

    Äänestä

Jumala ei luonuthomoja! Ja Jumala katsoi mitä oli tehnyt ja näkii ne huyväksi! Jumaa siirtää homojen kannattajat ö-mappiin!
Joutuvatkon ne olemaan huussin alusena iankaikkisesti! Jonkinlainen ilmestys?
Jumala tuomitsi jo Soddoman ja Gomoran homouden vuoksi. Raamattu
"Tämä maailma on talletettu tulelle!" Raamattu
Herran päivänä Jumala tuomitsee kaikki homot kannattajineen! Raamattu
Apostoli Juudaan kirje
"10 Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä.
11 Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.
14 Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
15 tuomitsemaan kaikkia ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet."
16 He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden.
17 Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet!"

Äänestä

Oksettavaa aivopesua,kiintiöhomppelit huseeraavat joka ohjelmassa niin radiossa kuin tv.ssä. Mikä saaatana tätä maailmaa riivaa !

Äänestä
  • "ei homppeli"
    Tämä on uskonnonvastaisten poliittisten ryhmittymien pitkäjänteinen hanke, jonka perimmäisenä tarkoituksena on murtaa kirkon auktoriteetti ja vaikutusvalta yhteiskunnassa ja siten löyhentää yhteiskunnan moraalia, jotta uusille, "nykyaikaisille" ajattelutavoille avautuisi sijaa ihmisten mielissä.

    Ensin säädetään sukupuolineutraali avioliittolaki. Jonkin ajan kuluttua mitataan kirkon selkärangan kestävyys kysymällä, vihkiikö kirkko homopareja. Jos vastaus on ei, avautuu mahdollisuus syyttää kirkkoa tasa-arvon vastustamisesta. Jos vastaus on kyllä, silloin kirkko on jo itse kaivanut maan jalkojensa alta, kun on suostunut toimimaan Raamatun sanan vastaisesti. Sen jälkeen kirkon arvostelijoiden on helppo ihmetellä, että millainen se sellainen kirkko on, joka hylkää toimintansa eettisen perustan. Näin murretaan kirkon auktoriteetti, minkä seurauksena moni muukin kristilliseen perinteeseen ja elämänkatsomukseen perustuva arvo voidaan mitätöidä ja yhteiskunnasta tulee ateististen onnenonkijoiden maallinen paratiisin irvikuva.

    Äänestä

Millä ihmeellä tämän tasa-arvoisen avioliittolain tasa-arvoinen toteuttaminen maksetaan? Lasten koulukirjoja myöten kaikki menee uusiksi...

Muutenkin maamme talous on romahtamassa, eikö työttömien asioita tulisi hoitaa tällaisella innostuksella, tai vanhusten, maamme köyhimpien ihmisten.... kyllä meidän hyvinvointiyhteiskunnassa on saanut olla rauhassa sukupuolisen suuntautumisensa kanssa mutta järki hoi, aletaanko maksaa yhteiskunnan varoilla esimerkiksi sukupuolen vaihdosleikkauksia jos nyt tämä kuuluisa vähemmistö alkaa niitäkin vaatia?

Asioilla on aina seurauksensa, joten kuka haluaa maksaa tästäkin valinnan vapaudesta?

Äänestä

"vähintäänkin..."
Ei kannata. Tieto on vääristelty tai otanta ei ole ollut edustava.

Äänestä

Parisuhteita on tähänkin asti ollut vain noin 1 % vuosittain solmituista liitoista. Mielestäni avoliitossa (heitä on tosi paljon) olevien asemaa tulisi ennemminkin parantaa eli pitäsi antaa avopareille esim. adoptio-oikeus.

Äänestä

Avioliitto on sopimus siitä että kun liitosta syntyy jälkeläisiä niistä pidetään yhdessä huolta ja sitoudutaan elättää ne.

Homoliitoissa EI voi syntyä jälkeläisiä.

Miksi siis homojen edes pitäisi solmia avioliitto?

Äänestä

Kaikki nyt tietää mikä se OIKEA syy tähän on.

Se ettEI kukaan vois TIETÄÄ onko tyyppi MIEHEN vai NAISEN kanssa yhdessä!!!

Muutenhan niille riittäis se että niitten liiton NIMI EI ole AVIOliitto vaan esim. HOMOliitto.

Mutta koska toi on just se SYY ettei ne halua että jo ensivilkaisulla NÄKIS että ne ON HOMOja, niin siks ne haluaa että niilä pitää nimenomaan lukea SAMA nimi!

Nyt jos ne saa tahtonsa läpi, jokainen normaalissa avioliitossa oleva joutuu SELITTELEMÄÄN onko ne MIEHEN vai NAISEN KANSSA?!! >:(

Eli se VAIKUTTAA niihin jotka jo ovat menneet avioliittoon!

Ottais UUDEN NIMEN eli HOMOliitto niin se EI loukkaisi muiden oikeutta olla AVIOliitossa miehen ja naisen kesken!!!

ON SE toiselta pois kun ne jotka on jo normaalinaimisissa ERI sukupuolten kesken, nyt joutuukin sitten selitteleen että "joo oon mää ihan normaali hetero enkä missään homosuhteessa"!!!

ja mitäs avoliitossa olevat miten niiden oikeutta voidaan loukata?

Yhtä hyvin niidenkin liiton NIMI pitää sitten olla kans AVIOliiitto koska niitäkin kohdellaan epäreilusti?!

Äänestä

> Homous ei ole homojen oma vika. Se tulee vanhempien geeneissä. <

Se on totta ettei homous ole homojen oma vika, se on heidän ÄITINSÄ VIKA.

Mutta se EI ole totta että vika olisi varsinaisesti geeneissä (ellei katsota että HORMOONIHÄIRIÖT ovat geenivika).

Homous ei ole sinänsä sairaus eikä geenivika, vaan kehitysvamma!

Homous johtuu kohdunaikaisesta hormoonihäiröstä joka on johtanut AIVOJEN KEIHTYSVAMMAAN.

Aivokuvaus todistaa että homomies on naismies ja lesbonainen on miesnainen!

Eli jos on OIKEASTI HOMO niin se näkyy Pet eli aivokuvauksella.

Itseasiassa eri sukupuolia pitäisi olla NELJÄ:
Miesmies >> miesnainen (lesbo) >> naismies (homo) >> naisnainen

1) miesmies (normi heteromies, miehen aivot, miehen ruumis)
2) miesnainen (miehenaivot, naisen vartalo, lesbo)
3) naismies (naisen aivot, miehen ruumis, homo)
4) naisnainen (naisen aivot naisen vartalossa)

Äänestä

Mitä toi muija väittää ettei muka mikään muuttuis avioliitossa jo olevilla?

Toihan on suoranainen VALE tottakai muuttuis!

Joutus selitteleen kaikille onko MIEHEN VAI NAISEN kanssa AVIOliitossa!!!

Onhan se nyt päivänselvää että se ON MUUTOS?!

Miten vajukki täytyy olla ettei tota tajua!?

Äänestä

JOS ne väittää olevansa niin helvetin ylpeitä HOMOsuhteestaan
niin MIKSEI ne sitten mene HOMOliittoon joka heti ensi silmäyksellä kertoisi että kyse on HOMOista jotka on liitossa keskenään?!!

Miksi ne ihan väkisin haluaa rinnastaa niiden homoliiton MIEHEN ja NAISEN väliseen liitoon kutsumalla sitä SAMALLA NIMELLÄ?!

Eihän tässä todellisuudessa ole mitään tekemistä millään ihmisoikeudella
vaan sillä että NE SAA SANOO OLEVANSA AVIOLIITOSSA jottei kukaan TIEDÄ ETTÄ NE ON HOMOJA!?

Äänestä

Onko evoluutio erehtynyt? Huomenna meidän edustajat sen eduskunnassa kertovat.
Luonto yleensä korjaa virheensä.. Sitä odotelessa...

Äänestä
  • Suomessa oli vielä ennen 2000-lukua paljon ankarampi homosaation kieltävä laki, kuin Venäjällä. Suomen laki kielsi homoilun edistämisen myös aikuisille eikä vain lapsille kuten Venäjällä.

    HomousKehotuskiellon poistaminen on syynä siihen että homous on nyt niin esillä jokapaikassa.

    Vasta 2000-luvulta lähtien on ollut sallittua levittää homopropagandaa!

    Suomessa EI siis saanut ennen 2000-lukua levittää homopropagandaa
    yhtään kenellekään!!!

    Vajaassa 15 vuodessa, lain kumoamisen jälkeen, homosaatio on saanut tämän kaiken homoilun aikaan.

    Ainoa hyvä juttu on se että kun Venäjä hyökkää kohta tänne, kaikki homosaatiota edistävät löytävät itsensä Siperiasta ;)

    Äänestä

Mitä enemmän on homo ja lesbo pareja maailmassa niin sillä pystytään rajoittamaan globaalia liikakasvua.

Äänestä
  • Niin, eihän mies voi synnyttää eikä nainen siittää lapsia. Sentähden ei homoliitto voi olla avioliitto

    Äänestä

Suurimmalle osalle tervejärkisiä ihmisiä on yhdentekevä..minkä kanssa joku menee avioliittoon...sairaat yksilöt vain hermostuvat

Äänestä
  • Eihän kukaan vastusta sitä että homot panee toisiaan peereikään
    vaan sitä että MIKSI HOMOliittoa pitää väkisin kutsua AVIOliitoksi?!

    Kyllä suurin osa miehistä suuttuisi jos sana MIES tarkottaisi HOMOA?!

    Vai mitä?

    JOS ne väittää olevansa niin helvetin ylpeitä HOMOsuhteestaan
    niin MIKSEI ne sitten mene HOMOliittoon joka heti ensi silmäyksellä kertoisi että kyse on HOMOista jotka on liitossa keskenään?!!

    Miksi ne ihan väkisin haluaa rinnastaa niiden homoliiton MIEHEN ja NAISEN väliseen liitoon kutsumalla sitä SAMALLA NIMELLÄ?!

    Eihän tässä todellisuudessa ole mitään tekemistä millään ihmisoikeudella
    vaan sillä että NE SAA SANOO OLEVANSA AVIOLIITOSSA jottei kukaan TIEDÄ ETTÄ NE ON HOMOJA!?

    Äänestä

kannatan perinteistä miehen ja naisen solmimaa avioliitto lakia

Äänestä

Kaikki nyt tietää mikä se OIKEA syy tähän on että homot haluaa nimenomaan AVIOliittoon eikä HOMOliittoon!

Se ettEI kukaan voi TIETÄÄ onko tyyppi MIEHEN vai NAISEN kanssa yhdessä!!!

Muutenhan niille riittäis se että niitten liiton NIMI EI ole AVIOliitto vaan esim. HOMOliitto.

Mutta koska toi on just se SYY miks ne EI halua että jo ensivilkaisulla NÄKIS että ne ON HOMOja, niin ne haluaa että niilä pitää nimenomaan lukea SAMA nimi!

Eikös niille homoillekin ole parempi että kaikki heti tietää jo etukäteen että ne on homoja, ettei se tule yllätyksenä?

MIten ne perustelee sen että jos ne sais mennä avioliittoon niin vasta sitten ne vois olla "ylpeitä liitostaan" kuten joku äsken tuolla eduskunnassa sanoi?

Jos ne kerran on niin ylpeitä homoudestaan, niin miksei halua tuoda homouttaan ylpeänä tiettäväksi kaikille?

Äänestä

Jos laki menee läpi niin me jotka olemme mies-nainen suhteessa pitää varmaan aina tähdentää sitä että toinen puolisko on erisukupulta.

Äänestä

joo, meidän heteroiden täytyy alkaa mainitsemaan se aina kun tulee puhetta jonkun kanssa, "niin, minä (Maija) olen siis MIEHEN kanssa naimisissa"! :)

sillä lailla mennään.

kyllä siinä erottuu ne, jotka eivät sitä mainitse... joka tapauksessa sukupuolivähemmistöksi.

valitettavasti.

Äänestä

Viimeisellä Tuomiolla ovat vuohet ja lampaat. Vuohet vasemalle puolen! Minkähän täden vasemmistolaiset kannattavat tasa-arvoista menoa asioissa, joita Jumala ei ole tehnyt!? Jumal on tuominnut homooseksualisin synniksi! Eikä Jumala muuta sanojaan! Kannattajien asema Jumalan tuomiossa vain muuttuu! Jumala tuomitsi Sodoman ja Gomooran ja kymmenen kaupunkia homoiluiden ja jumalalattoman menon vuoksi! Olivatkohan hindulaisia nuo? Jos se kuuluukin hindulaiseen uskontoon.
Vuohet siis vasemmallle puolen! Jumalan Viimeiselle Tuomiolle Jumalan tekona! Sielläpä on Tuomarina Jumala Jeesuksen kanssa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vähintäänkin... kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288776585450.html

hienoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu