Vartiotorniseuran hallintoelin vakuuttaa olevansa Jumalan valitsema lopunajan ainoiden puhtaiden totuuksien puhekanava.
Itseään se eri yhteyksissä rinnastaa profeettoihin ja epäilijöitään tapettuihin kapinallisiin Korahiin ja kumppaneihin.
- ->
Vartiotorniseuralle Kristus oli palannut näkymättömänä ensimmäisen kerran vuonna 1874.
Sitten Kristus otti näkymättömästi kuninkaallisen vallan taivaissa vuonna 1878 (lopunaika oli alkanut 1799 ja maailmanloppu piti tuleman 1914).
Jeesus ja Jehova kitenkin muuttivat mielensä.
Sitten Jeesus ja Jehova tekivät koko maailman uskovien tupatarkastuksen ja valitsi ainoan oikean totuuden kanavaksi vilpittömän Vt-suran hengelisen / hengelliset hallitsijat vuonna 1919, jotka edelleen 20-luvulla julistivat hänen tulleen näkymättömästi kuninkaaksi 1878 (sekä ostivat ja kannustivat jäseniään ostamaan USA:n sotaoblikaatioita vuonna 1918).
Sitten Jeesus palasi jälkijättöisenä oppina Vartiotorniseuralle uudestaan näkymättömänä kuninkana vuonna 1914 joilloin lopun ajat alkoivat uudestaan vs. 1799 alkanut lopunaika.
Vartiotorniseura julisti puolen vuosisataa, että Jeesuksen mainitsema sukupolvi on kirjaimellinen vuoden 1914-sukupolvi ja ennusti ehdottoman jumalallisena totuutena Harmagedonin ehdotoman varmasti tapahtuvan heidän elinaikanaan.
Vuoden 1925 Harmagedon tuli ja meni ja seuraavan tuli tapahtuman vuoden 40-luvun alussa.
Sitten seuraava varma Harmagedon tapahtui 1975 jonka ajan nuoret eivät ehtisi luoda mitään ammattiuraa, sillä loppuun oli vain jokunen vuosi. Osa myi omaisuutensa ja lahjoitti siitä suuren osan seuralle ja ryhtyivät kokoaikaisiksi lopun saarnaajiksi jotta loppurynnistyksen julitus saisi lisää tukea. Heidät seura esitti toisille seuraajilleen erinomaisina esimerkkeinä siitä miten lyhyt jäljellä oleva aika ja raha ("kun rahalla on vielä arvoa") on viisasta käyttää.
Sitten Jeesus muutti jälleen mieltään ja päätti, että vuoden 1914-sukupolvi olikin tuplasukupolvi, eli rinnakkaiset, eli sukupolvi, joka on elänyt samaan aikaan vuoden 1914 tapahtumat nähneen sukuplven aikana. Ymmärrättehän. Loppu on aivan lähellä. Kova kiire.
Mikäli joku yllättäen mm. kaiken edellä olevan vuoksi uskaltauisi epäilemään hallintoelimen itsejulistuksellista asemaa Jehovan valittuna ainoana puhtaiden totuuksien puhetorvena, niin alla muistutus ja ruotuun palautus, jossa hallintoelin ei unohda rinnastautua Jumalan profeettaan.
''Aivan kuten suuri rukouksen Kuulija käyttää 'uskollista ja ymmärtäväistä orjaansa' nykyään, hän valtuutti leeviläisen profeetan Jahasielin antamaan koolle olleille Hänen vastauksensa (Matt.24:45). '' Vartiotorni 1.5.1998 s.20
"Uskollinen orja on myös ymmärtäväinen siinä mielessä, että se ei toimi julkeasti menemällä Jehovan edelle eikä myöskään vitkastele, kun jotakin asiaa koskeva Jumalan ohjaus on selvä." (Vartiotorni 15. helmikuuta 2009, s. 27)
"Ryhmänä orjaluokka on antanut erinomaisen mallin ”seuraamalla jatkuvasti Karitsaa, minne hän meneekin”. - - Heidän suustaan ei löydetä mitään opillisia valheita, ja he pysyvät ”moitteettomina” eli puhtaina Saatanan maailman tahroista." (Vartiotorni 15. helmikuuta 2009, s. 24)
"Orja saa siis ohjausta Jehovalta. Siksi voimme luottaa täysin siihen raamatulliseen ymmärrykseen ja opastukseen, jota orja meille antaa." (Vartiotorni 15. helmikuuta 2009, s. 24, 25)
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009 s. 14)
Mikäli vielä tämänkin jälkeen edelleen tekee ääneen kiusallisia kysymyksiä, niin hänet kutsutaan rakkaudellisesti oikeusvaltaisen tuomiokomitean eteen ( useinkin kokoonpanolla 1 vs. 3-4) vastaaman luopioajatusista ja hänet tuomitaan rakkaudellisesti itse Kaikkivaltiaan Jumalan vastustajaksi, luopioksi ja Jumalan suosion, sekä ikuisen elämän toivon menettäneeksi.
Hänet Vartitorniseura lähettää itse valmistamaansa elinikäiseen, sekä inhimilisesti ajatellen että tunepräis-henkisesti sadistiseen Siperiaan, eli keskusjohtoisen ehdottoman karttamisvaatimuksen muodossa karkoittaa eliniäksi erilleen rakkaista läheisitään, sekä käyttää viimeksimainittuja aseina häntä vastaan.
Kaiken tämän jälkeen Vartiotorniseura viattomasti hämmästellen vielä kysyy, että "miksi he eivät vain mene"?

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Orja" ole pelkästään tarjonnut pilaantunutta ruokaa, vaan vaatinut syömään sen ja vaatinut lisäksi, että ruokaa pitää ylistää parhaana mahdollisena ravintona. Raymond Franz sanoi muistaakseni jotain tähän tapaan, totta joka tapauksessa.
Niinpä. Silloin kun se ankarasti loputtomassa itseriittoisuudessan arvostelee ja tuomitsee ylimmälle korokkeelle itsensä nostaen kaikkia toisia, se muistuttaa kuulijoitaan seuraavasta asiasta, joskin narsistista moraalia ja rehellisyyttä soveltaen sivuuttaa kokonaan omat edesottamuksensa.
”Useimmat uskonnot kyllä opettavat, että ihmisen ei pitäisi valehdella eikä varastaa ja niin edelleen. Mutta riittääkö se? Joisitko mielelläsi lasillisen myrkyllistä vettä, jos joku vakuuttaisi sinulle, että suurin osa siitä mitä juot on vettä?”(s 379). 'Puhu Perustellen'-kirja?
"Itseään se eri yhteyksissä rinnastaa profeettoihin ja epäilijöitään tapettuihin kapinallisiin Korahiin ja kumppaneihin."
Hallintoelin verenhimossaan unohtaa, että Raamatun mukaan kuninkaat saivat välillä profeetoilta pyyhkeitä, profeetoillakin oli omat heikot hetkensä (esim. Joonalla) ja apostolit ottivat välillä yhteen keskenään.
Missään ei anneta sellaista mallia, että uskonnon pitäisi olla jotenkin totalitäärinen. Keskustelu sallitaan.
Ja kannattaisikin sallia, kun VT-seuran yksi keskeisimmistä opeista eli 1914-opetus on täysin vailla raamatullista ja historiallista pohjaa.
>> Hallintoelin verenhimossaan unohtaa, että Raamatun mukaan kuninkaat saivat välillä profeetoilta pyyhkeitä, profeetoillakin oli omat heikot hetkensä (esim. Joonalla) ja apostolit ottivat välillä yhteen keskenään.
Ristiriitojen ainoiden oikeiden totuuksien itsejulistautunut kanava.
Itse asiassa Vt-seuran halintoelin muistaa profeettojen kinastelut ja Jeesuksen opetuslasten kinastelut (joihin viimeksimanittuihin se oitis aina tarpeen tullen tuolia vaihtaen väärin rinnastautuu) silloin kun se narsisitisesti hakee puolustelua mm. avauksessa oleville Raamatun vastaisille erityisen vakaville räikeyksilleen.
Samaan aikaan se ei unohda tuomita toisia, jota ovat syyllistyneet tai syyllistyvät samaan. Vain sillä yksin on yksinoikeus Raamatun vastaisiin vääryyksiin, kuten vääriksi osoitauneisiin ylösnousemusopin julistuksiin (vrt. Hymenoksen kuolio josta se kanssaan osinkin eri mieltä olevia syyttää) ja vääriin Harmagedonin ennusteluihin.