oletko

Tunnetko olevasi suhteessa rakastettu? Mistä se tunne tulee - kumppanit vai itsestä?
7117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kumppani hokee koko ajan rakastavansa minua ja tekee vuokseni paljon asioita.. silti on tunne ettei kaikki ole kohdallaan, että rakkaus on näyteltyä, jotenkin yliampuvaa.. eikä hänen rakkaudentunnustuksensa tunnu oikein miltään.. Hän tietää, että vastaan aina takaisin rakastavani häntä, ihan kuin hän kerjäisi jatkuvaa rakkautta häntä kohtaan.

Äänestä
  • Pettäjät juurikin palvovat ja rakastavat kotona ihan liikaakin, mutta annas olla kun sulkevat koti oven niin kaivetaan esiin salapuhelin ja soitetaan panolle, kuin myös kaikilla reissuilla ja kursseilla, miehellä on käsipuolessa vieras nainen.

    Äänestä

Tunnen olevani rakastettu. Tunne tulee varmasti pääosin siitä ilmapiiristä, joka meillä vallitsee: meitä on tässä kaksi maltillista ja keskustelukykyistä aikuista, joilla on halu pitää tämä suhde kunnossa.

Käytännön teoissa rakastettuna oleminen on esimerkiksi sitä, että pieniä hellyydenosoituksia annetaan ja otetaan vastaan auliisti. Se on molemminpuolista. Tunnen itseni rakastetuksi, kun kumppani tulee esimerkiksi halaamaan minua - mutta ihan yhtä lailla silloin, kun menen itse halaamaan häntä ja hän ottaa sen mielihyvin vastaan.

Äänestä

En tunne.

Äänestä

Rakastan, mutta en tarvitse muiden rakkautta.

Ihminen, joka ei rakasta, on varmaan onnellisempi.

Äänestä
  • Minäkin rakastan, mutta en tunne tarvetta siihen, että minua rakastetaan. Itse asiassa olen onnellisempi yksin, ilman suhdetta.

    Rakastaminen tekee onnelliseksi, mutta jos joku rakastaa minua, tulee ahdistava olo, että minulta odotetaan tai suorastaan vaaditaan jotain..

    Äänestä

Tunnen oloni rakastetuksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi. Mieheni, lapseni ja ystäväni osoittavat teoillaan ja sanoillaan tämän minulle. Kuten minä myös heille. Rakkaat ihmiset ympärillä on elämä. Tärkein kaikesta. Ei tarkoita jatkuvaa yhdessäoloa tai rakkaudenosoituksia... sillä rakkauden tuntee yksinkin ollessa.
Olen usein yksin koirani kanssa mökillä. Kaipaan omaa rauhaa. Sielläkin, ollessani hiljaisuuden kanssa yhtä, koen ja tunnen rakkauden. Koen olevani hyvin onnellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakastettu kirjoitti:

Tunnetko olevasi suhteessa rakastettu? Mistä se tunne tulee - kumppanit vai itsestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu