Välillä mieheni sanoo että haluisi asua yksin, ja varsinkin kännissä hän sanoo että haluisi olla muidenkin naisten kanssa kuin minun. Jotenkin se on ymmärrettävää, koska olemme molemmat nuoria, ja minä olen hänen ensimmäinen tytttöystävä, jonka kanssa hän on mennyt sänkyyn...vai onko se sittenkään hyväksyttävää edes ajatella ja sanoa tuollaista?..
Jotenkin tuntuu että mä kahlitsen häntä, ja estän häntä elämästä elämäänsä täysillä, toisaalta taas tuntuu, että hänen täytyy rakastaa vain minua ja muut puheet ovat kiellettyä... Mutta haluaisin olla realistinen. En halua kahlita häntä, toivoisin että hän voisi olla kanssani, tuntien olonsa kuitenkin vapaaksi, niin että hän HALUAISI olla minun kanssani, saisi kuitenkin elää "omaa elämäänsä" ja toteuttaaa unelmiaan. En halua estää häntä olemasta sellainen kun hän todella on, en halua muokata häntä päässäni joksikin unelmamieheksi, niinkuin yleensä olen tehnyt ja sitten pettynyt kovasti kun olen huomannut totuuden.
Haluaisin oppia tuntemaan sen todellisen ihmisen vikoineen päivineen, en halua olla esteenä onnellisuuteen vaan tuoda sitä, haluan kuitenkin kunnioitusta ja "yksiavioisuutta"...
Näen että miehelläni on jo ahdistunut olo kanssani, miksi? mitä voisin tehdä toisin? mikä minussa ärsyttää eniten? En voi tietää koska mieheni ei kerro vaikka kysyn, miten voisin helpottaa hänen oloaan, tehdä hänen olonsa mukavaksi kotona ja yleensäkin mun seurassa niin ettei hän tunne olevansa kahlittu liikaa, mutta kuitenkin niin että hän tuntee että mä välitän???!
Pelottaa, että teen koko ajan jotain "väärin", ja kun mieheni ei puhu, niin jonain päivänä hän on vaan poissa, lähtenyt luotani, koska ei kestänyt enää... KESTÄNYT MITÄ? Haluan että tää juttu toimii, ollaan oltu 2vuotta yhdessä, en haluis ajatella että se aika olis ollu ihan turhaa, kaikki tähän suhteeseen panostaminen olis ollu turhaa... Haluun yrittää, haluan toimia paremmin, haluan olla hyvä (avo)vaimo...
Mieheni on vaikea ymmärtää että mä voin olla joskus masentunut, siis todella masentunut, hänestä tuntuu että mä loukkaan häntä kun en jaksa tehdä mitään tai nousta sängystä tai tiskata. Kun olen masentunut, mieheni ajattelee että olen vain laiska, tyhmä, luuseri joka ei viitsi tehdä mitään...Enhän mä tahallani masennu, ei sille voi mitään!!!
Mieheni on joskus vaan vihanen, ei vastaa kun kysyn, tiuskii, ei huomaa mua... Kun kysyn mikä mieltä painaa, hän vaan suuttuu enemmän kyselyistäni ja sitten minä loukkaannun, kun yhtäkkiä ollaan kärttysiä, enkä mä tiedä yhtään mistä on kyse. Olisko mies vaan niin väsynyt, vai onko hänen mielessä oikeesti jotain ongelma-asioita, miksei hän kerro niistä mulle, mäkin kerron hänelle aina kaiken...
Ahdistaa, pelottaa, en tiedä mitä pitäis tehdä ja mitä jättää tekemättä, toisena päivänä hän työntää mua pois kun yritän halata, toisena päivänä taas suuttuu kun en mee halaamaan häntä kun hän tulee kotiin..
Ja joku sanoo että naiset on vaikeita?! =(
pitkä teksti, toivottavasti saitte jotain tolkkua, kertokaa nyt ulkopuolisen silmin, jotain mitä mä en oo vielä tajunnut!? Kommenttia kiitos!?
Jotenkin tuntuu että mä kahlitsen häntä, ja estän häntä elämästä elämäänsä täysillä, toisaalta taas tuntuu, että hänen täytyy rakastaa vain minua ja muut puheet ovat kiellettyä... Mutta haluaisin olla realistinen. En halua kahlita häntä, toivoisin että hän voisi olla kanssani, tuntien olonsa kuitenkin vapaaksi, niin että hän HALUAISI olla minun kanssani, saisi kuitenkin elää "omaa elämäänsä" ja toteuttaaa unelmiaan. En halua estää häntä olemasta sellainen kun hän todella on, en halua muokata häntä päässäni joksikin unelmamieheksi, niinkuin yleensä olen tehnyt ja sitten pettynyt kovasti kun olen huomannut totuuden.
Haluaisin oppia tuntemaan sen todellisen ihmisen vikoineen päivineen, en halua olla esteenä onnellisuuteen vaan tuoda sitä, haluan kuitenkin kunnioitusta ja "yksiavioisuutta"...
Näen että miehelläni on jo ahdistunut olo kanssani, miksi? mitä voisin tehdä toisin? mikä minussa ärsyttää eniten? En voi tietää koska mieheni ei kerro vaikka kysyn, miten voisin helpottaa hänen oloaan, tehdä hänen olonsa mukavaksi kotona ja yleensäkin mun seurassa niin ettei hän tunne olevansa kahlittu liikaa, mutta kuitenkin niin että hän tuntee että mä välitän???!
Pelottaa, että teen koko ajan jotain "väärin", ja kun mieheni ei puhu, niin jonain päivänä hän on vaan poissa, lähtenyt luotani, koska ei kestänyt enää... KESTÄNYT MITÄ? Haluan että tää juttu toimii, ollaan oltu 2vuotta yhdessä, en haluis ajatella että se aika olis ollu ihan turhaa, kaikki tähän suhteeseen panostaminen olis ollu turhaa... Haluun yrittää, haluan toimia paremmin, haluan olla hyvä (avo)vaimo...
Mieheni on vaikea ymmärtää että mä voin olla joskus masentunut, siis todella masentunut, hänestä tuntuu että mä loukkaan häntä kun en jaksa tehdä mitään tai nousta sängystä tai tiskata. Kun olen masentunut, mieheni ajattelee että olen vain laiska, tyhmä, luuseri joka ei viitsi tehdä mitään...Enhän mä tahallani masennu, ei sille voi mitään!!!
Mieheni on joskus vaan vihanen, ei vastaa kun kysyn, tiuskii, ei huomaa mua... Kun kysyn mikä mieltä painaa, hän vaan suuttuu enemmän kyselyistäni ja sitten minä loukkaannun, kun yhtäkkiä ollaan kärttysiä, enkä mä tiedä yhtään mistä on kyse. Olisko mies vaan niin väsynyt, vai onko hänen mielessä oikeesti jotain ongelma-asioita, miksei hän kerro niistä mulle, mäkin kerron hänelle aina kaiken...
Ahdistaa, pelottaa, en tiedä mitä pitäis tehdä ja mitä jättää tekemättä, toisena päivänä hän työntää mua pois kun yritän halata, toisena päivänä taas suuttuu kun en mee halaamaan häntä kun hän tulee kotiin..
Ja joku sanoo että naiset on vaikeita?! =(
pitkä teksti, toivottavasti saitte jotain tolkkua, kertokaa nyt ulkopuolisen silmin, jotain mitä mä en oo vielä tajunnut!? Kommenttia kiitos!?
Vastaukset 8
Vanhimmat
heh...kohta saat paaaaaaaaljon viestejä naisilta että jätä se paska.......feminististä paskaa....ei se elämä niin mene. Et sä sitä jättää voi kun rakastat liikaa.
Elämä on paskaa. Opi se. Ei ole helppoa olla nainen...saati sitten mies....Mutta kestettävä on. Yksin tai yhdessä.
Saattaa olla kysymys siitä, että mies suree elämätöntä elämäänsä. Joillekin miehille on vaikeaa ajatella, että olisivat olleet / tulevat olemaan vain yhden naisen kanssa koko elämänsä aikana. Naisille on helpompi ajatella niin koska se vanhojen arvostuksien mukaan nostaa naisen arvoa. Miehen arvoa taas nostaa kokemukset. Voi olla, että miehesi suree tätä kokemusten puutetta ja kohdistaa turhautumisensa sinuun vaikeana käytöksenä.
Sinä et voi siis asiaa auttaa. Miehesi on järjestettävä tämä asia omassa päässään, hyväksyttävä se tai sitten voitte tulla johonkin muuhun tulokseen. Joka tapauksessa keskustelkaa . Asian kuuleminen voi tuntua sinusta pahalta ja johtaa paniikkiin. Mutta: elämä ei aina ole reilua. Toivottavasti löydätte ratkaisun.
Voi olla erilaisia kokemuksia,
joko useita suhteita, jotka eivät syvene riittävästi, koska ei ole aikaa, resursseja
tai yksi suhde, jolle on aikaa ja resursseja ja joka sitten syvenee ja siksi tulee uusia kokemuksia.
Voi valita, mitä haluaa. Näinhän se on. Elämä on valintatilanteita. Kaikkea ei voi saada aina.
että olemme liian nuoria, tai siis että meidän olisi jotenkin pakko tehdä ensin kaikkea muuta kuin seurustella vakavasti.. Mutta edellisen suhteeen lopetimme siihen, että "olimme liian nuoria", ajattelimme että "tapasimme vain liian aikaisin", mutta ymmärrän nyt että toi ihan täyttä paskaa...
Toisaalta mietin että miksei kokemuksia voisi hankkia yhdessä, miksi pitäisi luopua haaveistaan vain toisen tähden, ainakaan kaikista. Mieheni näkee sen varmaan niin että kaikki täytyy tapahtua minun ehdoilla tms, vaikka olen antanut hänen mennä tapahtumiin kavereidensa kanssa, olen jopa sanonut että mene vaan kyllä sulla saa olla oma elämä.. mutta silti hän syyttää mua siitä että en anna hänen olla oma itsensä, enhän mä sitä halua!
Mä haluan että mieheni voi olla oma itsensä, vaikka asuukin mun kanssa... Sekavasti selitetty, mutta haluaisin että olisimme sitä mitä olemme ja toetutamme haaveitamme, kumppani on vaan siinä mukana tai jotain... Asioita voi tehdä kumppanin kanssa ja ilman, toista kunnioittaen, hyvän maun rajoissa... mikä on se raja..?
Jos aina on vaan "liian nuori" ja elämässä on "vielä muita asioita" ja täytyy tehdä vielä kaikkea ennen kun alkaa vakavasti seurustelee, niin KOSKA nää jutut on tehty, koska ne loppuu, eiköhän elämässä aina tule uusia haasteita, miksei niitä voisi kokea yhdessä kumppanin kanssa? Koskaanhan ei oo sitä oikeeta aikaa, jollei päätä että on se oikea aika jollekin...
Miksi, mitä, milloin, miksei, miten..????? =(
En tiedä enää mistään mitään. Miten ajattelisin asioita järkevästi, miten toimisin oikein, kuka sanoo miten elämän pitäisi sujua, missä järjestyksessä tehdä asioita, mitä jättää tekemättä... Itse se pitäisi osata määrittää, mutta kuinka mä siihen pystyn? =( Mähän oon vaan nuori likka.
Kun mulle tulee tekstiviesti, pelkään että mieheni vaikka toisesta huoneesta lähettää että "ei tää enää toimi" tai vastaavaa! Joskus taas ajattelen että me varmasti mennään naimisiin ja hankitaan talo ja lapsia, mutta niinhän mä luulin edellisenkin kohdalla!?
Osaako joku selkiyttää tätä jotenkin!?
puhuimme, tai no minä puhin enimmäkseen, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minusta tuntui että mieheni todella kuunteli ja oli mukana jutussa ja ymmärsi mistä puhuin.
Olemme noin kuukauden verran syytellet ja tiuskineet toisillemme lähes kaikesta, ilmapiiri kotona on ollut ahdistava. Asiat eivät ole mitenkään erityisen huonosti, muttei sitten hyvinkään.
Tänään puhimme ihan rauhallisesti ja realistisesti ja mä sanoin suunnilleen näin että
"joko me erotaan tai mennään naimisiin".
Eli en nyt tarkoittanut että nyt heti pitäisi naimisiin mennä, mutta kuitenkin jotain selkoa tähän juttuun ettei olisi koko ajan niin epävarma olo, että tulisi edes hieman turvallisempi olo, kun toinen tosiaan sanoisi haluavansa olla minun kanssa, eikä vaan että "katotaan nyt miten tää menee..".
Asiat selkeni varmaan kummallekin hieman kun puhuttiin ihan suoraan, että millaista olisi jos asuttaisiinkin erillään, jos ei seurusteltaisi, jos erottaisiin. Tiedän että mieheni on miettinyt asiaa mutta emme ole uskaltaneet ottaa sitä puheeksi ennen kuin nyt. Puhdisti hyvin ilmaa!!
Jotenkin kai sovimme jatkavamme ja yrittävämme enemmän ottaa toisiamme huomioon, mutta yksi lause jäi silti mua vaivaamaan vielä, jonka mieheni sanoi mulle:
"en mä voi vannoa, etten petä sua joskus"!!!
Se päätöshän on vaan tehtävä!:joko mä olen sun kanssa tai sitten lähen pois!
Vähän parempi olo, mutta silti tuo jäi vielä vaivaamaan... =(
enpä tiedä lukeeko näistä viestejäni enää kukaan, mutta itseäni helpottaa jo pelkkä kirjoittaminen, kiva olis jos joku viitsis vielä jotain kommentoida...
pettämisestä ja muista naisista/miehistä puheenollen... Mä sanoin miehelleni että mulle riittää kun hän sanoo että ei halua mua pettää, noh eihän hän haluakaan, "mutta ei voi tietää jos joskus kännispäissä menee tekee jotain tyhmää..." Mä sit kysyin että mitä jos niin tapahtuu, mitä sen jälkeen. Hän vastas ettei tiedä. Käänsin jutun niin että miltä hänestä tuntuisi jos mä pettäisin häntä, noh ei kai meidän suhteesta pettämisten jälkeen enää mitään tulis...
Jotkut pitää asiaa pikkumaisena, mutta minulle uskollisuus on tosi tärkeetä!
Ja kyllähän mä tiedän miten kännissä voi oikeesti tapahtuu jotain ihan vahingossa, vaikka haluisinkin väittää että sen pystyy valitsemaan mitä itse tekee, mutta kännissä ei välttämättä..
Sovittiin että ollaan yhdessä ja yritetään olla uskollisia, eihän mitään asioita voi etukäteen murehtia. Sovimme että yritämme ottaa toisemme enemmän huomioon ja näyttää välittävämme toisistamme.
Eli ilmapiiriä on nyt puhdistettu, mutta mielessä painaa kuitenkin se, että onko miehen mahdollista olla vain yhden naisen kanssa koko elämänsä?!? Varsinkin jos tämä mies ei ole naisen ainoa! Tää asia syö miestä kyllä, toivoisin etten olis koskaan kertonut niin paljon omasta menneisyydestäni kuin mitä mä olen miehelleni kertonut...
Ensi viikolla lähdemme Ruotsiin lemmenlomalle 4päiväksi! =) Onneksi saatiin asioita sovittua, ettei sitten lomalla tuhlata aikaa riitelyyn!
Ihan tähän alkuun haluan sanoo, että olen kyllästynyt koko Suomi24:een, ja tylsän yksipuolisiin, tunteettomiin tarinoihin.
Sun tekstis oli niin inhimillinen, ja fiiliksiä herättävä, että halata tekis mieli!
Vaikuttaa kovasti siltä, että miehesi kyllä rakastaa sinua.
Olette nuoria (?) ja olleet jo jonkin aikaa yhdessä, joten on jokseenkin luonnollista että muut vaihtoehdot pyörivät joskus mielessä.
Haluat ehdotonta uskollisuutta (hyvä asia sinänsä)
etkä todellakaan vaikuta nalkuttavalta, perässä juoksevalta eukolta.
Olet realistinen, ja annat vapautta, muttet koe saavasi miestä ymmärtämään "mitä vapauksia hänelle oikeasti olet valmis antamaan".
Vaikea selittää mutta... ...
Rakkautta ei voi vangita eikä pakottaa, sen olet selvästikin tajunnut.
Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta mitä jos olisit miettimättä koko juttua sen enempää?
Ei etukäteen kannata elellä petämisen pelossa.
Nauti jokaisesta hetkestä rakkaasi rinnalla, ota kaikki irti.
Älä valmiiksi satuta itseäsi hänen "sanomisillaan" tai spekuloi niitä mielessäsi sen enempiä.
Sillon (jos) se tapahtuu, sattuu varmasti. Siihen voi salettiin jokainen luottaa.
Onko järkevää syödä omia sisuksiaan jo valmiiksi, ja pohtia, "mitä sitten jos/kun" ?
Oma periaatteeni on, että "Pettäjien perään ei itketä", eikä kenenkään mahdollista pettämistä voi estää (edes omaani!).
Jos niin on käydäkseen, niin käy, ja sit mennään eteenpäin sen mukaan.
Voimia kuiteskin! Ymmärrän pointtis =)
kiitos viestistäsi! Niin, eipä tässä kannata turhia murehtia tai etukäteen miettiä "mitä jos sittenkin"... Mun pitäis tosiaan vaan oppia elämään tässä hetkessä, tätä päivää. Kun mulla on aina se että "sitten kun" esm. sitten kun koulut loppuu ja valmistun, niin sitten mun elämä alkaa, noh sehän loppus eikä mun elämä sen enempää alkanut päinvastoin olen työttämänä ja taas odotan, että sitten kun pääsen töihin, sitten kun oon säästänyt rahaa, sitten kun muutetaan uuteen asuntoon, sitten kun sitten kun sitten sitten kun...
Täytyis elää tässä päivässä ja hyväksyy tämä tilanne mikä nyt on meneillään, eikä vaan ajtella että tää on väliakainen vaihe vaan, odotan koko ajan sitä seuravaa muutosta ja tilannetta...
Kohta huomaan että tilanteet menee ohi, asiat muuttuu, elämä menee koko ajan eteenpäin ja aika menee hukkaan ellen käytä sitä TÄNÄÄN viisaasti, ymmärrän nyt sen, ettei saa odottaa vaan elää täysillä aina! =)
Olen vaan kohdannut niin paljon surua ja menetyksiä, pettämistä ja valehtelua että mun on vaikea NAUTTIA elämästä, nauttia tästä ajasta mikä on nyt, mutta ei auta muu kuin yrittää!
Kiitos vielä viestistäsi ja hyviä jatkoja myös sulle! =)