Yleislakko?!

Riittää jo tää saatanan kyykytys. Rikkaat vaan rikastuu, ja meiltä duunareilta ollaan viemässä koko elintila.
Eikö nää yrittäjätkin ole jotain velkaa tälle yhteiskunnalle, joka on järjestänyt yhteisistä veromarkoista maksetut toimintaedellytykset?

En mä ainakaan haluais päästää jotain järjestäytymättömiä yrittäjä päättämään summamutikassa siitä, onko tässä kuussa varaa maksaa palkkaa kenellekään.

Suurin osa pienistä ja keskikokoisista yrittäjistä on vailla mitään johtamis- tai edes yrittäjyyskoulutusta. Mitä työntekijä niille on muuta kuin rahan tekemisen väline.
Pörssiyritykset maksaa samaan aikaan miljoonien eurojen edestä ylimääräisiä osinkoja omistajilleen, kun potkivat ulos työntekijöitään "tuotannollisista ja taloudellisista syistä".

Herätkää jo, haloo. Nää globalisaatioraportit, viivytetyt tupot ja muut vittuilut on viemässä asuntovelkaisia perheellisiä ihmisiä lapsineen suoraan samaan paska-ansaan, mitä meillä koettiin 1990-luvun alkuvuosina.

Miten olis, ryhtyisittekö yleislakkoon? Mä voisin alkaakin.

Näytetään niille, perkele, että vuosien kouluttautuminen ja uskollisuus työnantajalle on meidän oma sijoitus, jota meillä on oikeus puolustaa.

Perseet kenttään, jos ei herroilla ja rouvilla tyyli muutu, sanon minä.
10754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sun tyyli on ärsyttävä ja argumentoit heikosti mutta asiantynkääkin tuossa on mitä kirjoitit. HS:ssa kirjoitti eilen 10.11.04 joku lehtori samantyyppistä asiaa ja väläytti ammattiyhdistysten ykkösasiaksi ja yleislakon aiheeksi asti sitä, että samaan aikaan maksetaan osinkoja kun irtisanotaan ja lomautetaan työntekijöitä.
Lue se ja viisastu, minusta siinä kirjoituksessa oli oikeat argumentit vaikka sille yleislakollekin.
Btw, olen mukana, jos sen saatte pystyyn eli riittää, kyllä, pelko perseessä on ikävä rehkiä koko paras aikuisikä niin ettei vaimoa ja lapsia nää kuin muutaman tunnin päivässä.

Äänestä

Tosin ei se sun asemaasi mitenkään paranna, päinvastoin.

Äänestä

Kyllä pitäis näyttää noille kyykyttäjille.Eläisvät itte näillä palkoilla mitä me työläiset,niin näkis mitä tää on.Just sen verran maksetaan,ettei ihan nälkään kuolla.

Äänestä

Raha hakeutuu sinne missä se parhaiten kasvaa eikä sitä voi pakottaa pysymään Suomessa. Jos lakkoillaan niin tilanne menee entistä huonommaksi.

Äänestä
  • Mitä Reijo ehdottaisi lakkoilun korvikkeeksi. Kyykyssä oloa. Pää pystyyn Reijo, ei kaikki ole vielä menetetty. Tarvitaan vain rohkeutta ja tarmoa. Tsemppiä.

    Äänestä

  • Lena kirjoitti:

    Mitä Reijo ehdottaisi lakkoilun korvikkeeksi. Kyykyssä oloa. Pää pystyyn Reijo, ei kaikki ole vielä menetetty. Tarvitaan vain rohkeutta ja tarmoa. Tsemppiä.

    Tähän Suomen tilaan ja huonommaksi menee koko ajan.

    Äänestä

Meillä liitossa omien asiat laitetaan tällä kierroksella kuntoon.
On aika hylätä TUPO, ja näyttää että viellä duunareissa on voimaa.

Äänestä

Olen valmis taistelemaan.

Isänmaatani,elämääni ja tulevaisuuttani ei viedä helpolla.

Voin mennä lakkoon ja muitakin konsteja on.

Minun työuran pitäisi alkaa, mutta missään ei töitä ole, pelkkää halveksintaa ja kyykytystä vain.
Ala nyt siinä elää omaa elämääsi kun ei ole rahaa edes nakkisämpylään.

Ei hitto!

Suomen herrat eivät ajattele oman kansan etua vaan ihan muuta. Heille pitää panna vastaan.

Syyllisiä ovat osaksi suuret ikäluokat jotka äänestävät heidän etuaan ajavia poliitikkoja, näille haalitaan etuja,muille ei jääkään sitten mitään.Ja nk.tuomiopäiväpolitiikka saa kannatusta.

He edes saivat aikoinaan velkaisen mutta oman maan.
Mitäpä minun ikäluokkani heiltä saa?
Orjakarsinan?

Ainakin nykyinen Eu-systeemi pitää lopettaa jos sitä ei saada toimimaan suomen kansan eduksi.
Ja teollisuus saada pitää saada pyörimään, ryöstää se edes takaisin suomeen.

Ei ainakaan pidä äänestää saamattomia lässyttäjiä jotka eivät laita roistoille vastaan.

Äänestä

Siinä samassa rytäkässä tipahtaa muutama uusavuton kuin myös uusavuton duunarikin.
Kaupan tiskiltä tuskin tulee löytymään valmisruokia piltteineen päivineen eikä bamberseja (ihan vain esimerkkinä).
Sossun luukutkin ovat kiinni ja rahavirrat kodinhoitoon (kodinhoito yms. tuet) loppuisi

Äänestä
  • Mitä sossutukiin tulee,ei niitä tätä menoa kauaa makseta.
    Ja kauppojen hinnat nousevat, eipä kauaa ostellakaan opintotuella valmisruokia.
    Odotelkaa vaan.

    Lakko olisi vaan hyvää harjoitusta tulevaisuuden varalle, siitä miten ruoka kaivetaan maasta ylös.

    Ja saahan niiltä suomen maatiloilta lähes halpaa ruokaa, jopa ilman myrkkyjä.
    Eikä tarvisi välttämättä maksaa hienoja paketteja,lasipalatsia, eikä 22% Eu-maksua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hanna, espoo kirjoitti:

Riittää jo tää saatanan kyykytys. Rikkaat vaan rikastuu, ja meiltä duunareilta ollaan viemässä koko elintila.
Eikö nää yrittäjätkin ole jotain velkaa tälle yhteiskunnalle, joka on järjestänyt yhteisistä veromarkoista maksetut toimintaedellytykset?

En mä ainakaan haluais päästää jotain järjestäytymättömiä yrittäjä päättämään summamutikassa siitä, onko tässä kuussa varaa maksaa palkkaa kenellekään.

Suurin osa pienistä ja keskikokoisista yrittäjistä on vailla mitään johtamis- tai edes yrittäjyyskoulutusta. Mitä työntekijä niille on muuta kuin rahan tekemisen väline.
Pörssiyritykset maksaa samaan aikaan miljoonien eurojen edestä ylimääräisiä osinkoja omistajilleen, kun potkivat ulos työntekijöitään "tuotannollisista ja taloudellisista syistä".

Herätkää jo, haloo. Nää globalisaatioraportit, viivytetyt tupot ja muut vittuilut on viemässä asuntovelkaisia perheellisiä ihmisiä lapsineen suoraan samaan paska-ansaan, mitä meillä koettiin 1990-luvun alkuvuosina.

Miten olis, ryhtyisittekö yleislakkoon? Mä voisin alkaakin.

Näytetään niille, perkele, että vuosien kouluttautuminen ja uskollisuus työnantajalle on meidän oma sijoitus, jota meillä on oikeus puolustaa.

Perseet kenttään, jos ei herroilla ja rouvilla tyyli muutu, sanon minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu