Onko kellään kokemusta, että puolisonne on duunipaikan saunailloissa tai muissa tapahtumissa harrastanut duunikavereiden kanssa yhteissaunomista? Siis, että miehet ja naiset ovat yhdessä saunassa. Onko se kuinkakin yleistä? Ja miten olette asiaan suhtautuneet? Ja onko se vain ja ainoastaan sitä saunomista vai liittyykö siihen jotain enemmänkin? Kertokaas kokemuksistanne. Please.
Miten suhtautua?
Mietiskelevä
3669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Relaa vähän. Jos on isompi porukka, tuskin siellä mitään ryhmäseksiä aletaan harrastaa. Mä en ainakaan maindais, lienee suomalaiset alastomia ihmisiä nähneet ennenkin.
Olen kyllä kuullut tapauksista. Ja nimenomaisessa nämä johtivat henkiseen pettämiseen. Että se siitä relaamisesta. Eihän siinä mitään jos kaikki ovat sinkkuja, vapaata riistaa. Mikäli parisuhteessa elävänä osallistuu tuollaisiin herättää se kyllä kysymyksiä. Kyseessä on kuitenkin intiimi asia.
Olin ennen työpaikassa, jossa harrastettiin yhteissaunomista. Ei siellä mitään erikoista tapahtunut. Porukkaa osastollamme oli reilut 100 ihmistä, joten joitain työpaikkasuhteita oli joskus. Niillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä yhteissaunan kanssa. Kuka ihme alkaisi harrastamaan seksiä muiden läsnäollessa?
Suosittelen yhteissaunomista kaikille. Kun olet muutaman kerran käynyt ja totut siihen, ei se tunnu enää mitenkään erikoiselta. Onpahan vain mukavampaa, kun saunominen ei aiheuta iltaan samanlaista katkosta kuin silloin, jos saunotaan erikseen. Alaston ihminen on luonnollinen. Nykyinen yhteiskuntamme suhtautuu alastomuuteen minusta liian kielteisesti. Tosin Suomi on aika vapaamielinen maa moneen muuhun maahan verrattuna.