Vapaamuurarilistojen puuttuvat nimet

Hymy-lehti julkaisi aikoinaan luetteloita vapaamuurareista paikkakunnittain ja hyvä niin, sillä yhdistysten jäsenluetteloiden kuuluukin olla julkisia ja kaikkien luettavissa olevia. Mutta totuus on se, että noista luetteloista puuttuvat kaikkein merkittävimpien rapparien nimet. Heitä suojellaan, eikä heidän nimiään löydy miltään listalta. Jo monet kirkkoherrat kuuluvat noihin "suojeltuihin", samoin päätoimittajat ja suuryritysten johtajat. Selvää on myös, että vapaamuurariministereitä ja presidenttejä sieltä on turha etsiä.
421616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Niin eikös Mauno Koivistokin ole tästä syystä tukholman suurloosin jäsen ettei näkyisi tuolla. Ja missähän niinistö on ja heinäluoma. Katainen on varmaan Siilinjärven loosin jäsen, isänsä kanssa.

Äänestä
  • Niin, todennäköisesti Niinistökin on rappari.

    Äänestä

  • Joo, Heinäluoma varma tapaus, samoin Käteinen.

    Äänestä

Rikollisia ovat muurarut, korruption ja maailman mafian jäseniä

Äänestä

Monet kristityt kauhistuisivat jos tietäisivät miten paljon pappeja kuuluu vapaamuurareihin Suomessa. Vasta 33. asteelle päässeelle rapparille paljastetaan heidän todellinen jumalansa. Lucifer.

Äänestä
  • Ovat lisäksi soluttautuneet myös suuriin medioihin myös Suomessa varmistaakseen sen, että vain heille sopiva "totuus" tulisi yleisön tietoisuuteen. Minulla on monen merkittävän rapparin nimet tiedossa, mutta en tietenkään voi niitä täällä paljastaa, koska vaikeuksiahan siitä koituisi.

    Äänestä

  • Kaimanu kirjoitti:

    Ovat lisäksi soluttautuneet myös suuriin medioihin myös Suomessa varmistaakseen sen, että vain heille sopiva "totuus" tulisi yleisön tietoisuuteen. Minulla on monen merkittävän rapparin nimet tiedossa, mutta en tietenkään voi niitä täällä paljastaa, koska vaikeuksiahan siitä koituisi.

    Miten paljon mm. päätoimittajia onkaan vapaamuurareissa! He sitten päättävät median suunnasta ja sisällöstä. Koko maa on rapparien saastuttama, ei ihme että konkkaan ollaan kiihtyvällä vauhdilla menossa.Työttömiä todellisuudessa jo ainakin about 550.000.

    Äänestä

  • Nammtar kirjoitti:

    Perustuuko kaikki siihen ajatukseen, että "kansa ei kykene." Vaikea on suomalaisilla koota mitään tosi vahvaa porukkaa, joka pysyisi yhtä hyvin salassa, kun oman edun tuijottajia löytyy, ja niitä, jotka ovat valmiit kaatamaan koko vastajärjestelmän nauttiakseen sankarina olostaan.

    Äänestä

  • tutkikaapäät! kirjoitti:

    Helsingin sanomien päätoimittaja on rappari.Siksi hesari onkin äärimmäisen epäluotettava lehti aivan kaikessa.

    Äänestä

Vapaamuurarit ei ole mikään rikollinen salaseura senkin pellet!!

Äänestä
  • No mikä se on? Ylempien oksistojen apinoiden leikkikenttä? Ja kuka tähän kysymykseen vihastui, ei ajattele nokkaansa pidemmälle.

    Äänestä

  • Vapaamuurarit OVAT rikollinen salaseura, joka aiheuttaa yhteiskunnalle suurta tuhoa. Hyväveli-järjestelmä tuhoa oikeudenmukaisuuden ja moraalin. Kansainvälisesti heillä on päämääränä totalitaarisen Maailmanvaltion luominen, jossa palvotaan Luciferia.

    Äänestä

  • Tuore blogi jossa todetaan mm:

    "A-Studion erikoislähetyksen salaseuralaiset

    Ylen A-Studion talouden erikoislähetyksessä torstaina oli mukana Deutsche Bankin entinen johtaja ja Bank of Cypruksen hallituksen puheenjohtaja Josef Ackerman. Hän kuuluu salaperäisen Bilderberg-ryhmän ohjausryhmään. Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila on vapaamuurari, ja hän on kuulunut Bilderberg-ryhmän ohjausryhmään. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila on vapaamuurari. Pari viikkoa sitten paljastui, että hänen SRV rakennusyhtiöllä on verojärjestelyt Luxemburgissa.

    Ylen entinen pääjohtaja Sakari Kiuru olisi taatusti älähtänyt tällaisesta menosta. Nyt Ylen ylimpänä johtajana on vuorineuvos Kari Neilimo, joka on vapaamuurari. Hän on toiminut Suomen vapaamuurarien yhdyskuntasuhteiden suurneuvojana. Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen on vapaamuurari. Ajankohtaisohjelmia ja A-studiotakin johtaa vapaamuurari ja Bilderbergin kävijä Atte Jääskeläinen. Yle lienee ainoa julkisen palvelun yleisradioyhtiö maailmassa, joka on näin tiukasti salaseuralaisten käsissä...."

    http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181031-yle-a-studion-erikoislahetyksen-salaseuralaiset

    Ylen ohjelmat tosiaan ovat muuttuneet viime vuosien aikana huonommiksi monella tapaa. Saammeko ollenkaan puolueetonta tietoa YLE:ltä?

    Äänestä

  • Tämmöinen löytyi kirjoitti:

    Tuore blogi jossa todetaan mm:

    Järkyttävää, että "kansallinen" valtamediammekin on noin rapparien valtaama!

    Äänestä

  • Hawexx kirjoitti:

    Järkyttävää, että "kansallinen" valtamediammekin on noin rapparien valtaama!

    Linkin kommenteista lainattua:

    "Katsotaan vaaleissa, mihin suuntaan oravanpyörä lähtee pyörimään.

    Mikäli jonkin sortin "jytky" ei toteudu, niin sitten saavat köyhät ja vaivaiset painua helvettiin.

    Valinta on ensi keväänä nimittäin heidän itsensä. Älköön enää vaalien jälkeen valittako kurjuuttaan, jos mieluummin nukkuvat onnensa ohi."

    Varmaan jotain totuuttaa tuossakin.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Noi suomalaiset tolvanat äänestää juurikin samat ulkomailta ohjatut hörhöt valtaan, siitä ei ole epäilystäkään.

    Äänestä

  • Hahahahhee kirjoitti:

    Noi suomalaiset tolvanat äänestää juurikin samat ulkomailta ohjatut hörhöt valtaan, siitä ei ole epäilystäkään.

    Stub &co painostaneet Yle:n toimittajaa.

    ”Stubb painosti kirjoittamaan myönteisemmin TTIP-kauppasopimuksesta”

    Toimittaja Jaana Kivi oli Suomessa ensimmäisiä, jotka kirjoittivat perusteellisesti ja kriittisesti Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välisestä investointi- ja kauppasopimuksesta (TTIP). Sen johdosta hän kohtasi painostusta eri tahoilta ja joutui lopulta jäämään puolen vuoden hermolomalle..."

    http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3268497/”stubb-painosti-kirjoittamaan-myonteisemmin-ttip-kauppasopimuksesta”

    "Saammeko ollenkaan puolueetonta tietoa YLE:ltä? "

    Ei taideta saada.

    Äänestä

  • kappas vaan kirjoitti:

    Painostusta on varmaan kaikkialla missä rapparit pitää valtaa.

    Äänestä

Vapaamuurarien kansainvälisen agendan tavoitteena on Jerusalemin herruus, onhan Salomon temppelillä heille aivan erityinen merkitys. Tavoitteeseen päästäkseen he liittoutuvat Iranin, arabimaiden ja Venäjän kanssa tuhotakseen Israelin. Tämä on heidän saatanallinen suunnitelmansa.

Äänestä

On eduskunnan puhemiehiä, ministereitä, presidenttejä jne. Järkyttävää.

Äänestä

  • 9777 kirjoitti:

    ja suurin osa amerikan presidenteistä. ja heidän vielä järkyttävämmät puuhat San Fransiscon metsissä, nimeltä bohemian grove.
    obama on antikristus666 ja paavi franciscus on väärä profeetta.
    http://injesuschrististand.blogspot.fi/2013/08/a-revelation-of-lord-about-movies-and.html

    Näin on. Euroopan keskuspankin Draghi on yksi heistä, ajaa liittovaltiota jossa velat sosialisoidaan vielä nykyistäkin tehokkaammin.

    Äänestä

  • Entä arkkipiispa?

    Äänestä

Elinkeinoelämä, kirkko, oikeuslaitos, eduskunta...kaikki on rapparien valtaamia.

Äänestä

EU on vapaamuurarien luomus ja samoin USA:n perustivat vapaamuurarit. ja tämä europelleily on vain jatkoa tuolle agendalle kohti Uutta Maailmanjärjestystä. Henry Kissingerin uusin kirja on muuten nimeltään World Order! Jättänyt vain häveliäisyydestä sen New-sanan pois!

Äänestä
  • Myös nyt vauhkona käyvä neutraaliavioliittolaki on myös peräisin vapaamuurareilta. Niiden tarkoituskin on, että kansanryhmät rupeavat meuhkaamaan toistensa kanssa. Hajoita ja hallitse. Piispamuurarikin saa jatkaa piispan hommia. Vaikka v.2010 Mäkinen on hyväksynyt kirkonkannan: normaalit mies-nainen vain aviosuhteessa olevan lain. Jonka nyt normaaliälyinen tajuaa. Kaikki muu on perverssiä, sairasta toimintaa.
    Miksi muuten homot ja lespot ovat lisääntyneet tuhatkertaisiksi. Onko meidän ruoassa jotain? Esim. soijaa on joka tuotteessa nykyään, MIKSI?

    Äänestä

  • Nainnain kirjoitti:

    Myös nyt vauhkona käyvä neutraaliavioliittolaki on myös peräisin vapaamuurareilta. Niiden tarkoituskin on, että kansanryhmät rupeavat meuhkaamaan toistensa kanssa. Hajoita ja hallitse. Piispamuurarikin saa jatkaa piispan hommia. Vaikka v.2010 Mäkinen on hyväksynyt kirkonkannan: normaalit mies-nainen vain aviosuhteessa olevan lain. Jonka nyt normaaliälyinen tajuaa. Kaikki muu on perverssiä, sairasta toimintaa.
    Miksi muuten homot ja lespot ovat lisääntyneet tuhatkertaisiksi. Onko meidän ruoassa jotain? Esim. soijaa on joka tuotteessa nykyään, MIKSI?

    Nainnain, olet kyllä nyt hakoteillä homofobiasi kanssa. Tasa-arvo lain edessä ei liity millään tavalla salaliittoihin.

    Äänestä

Entäs sitten poliisit? Huhujen mukaan Suomen huume- ja hormonikaupasta merkittävää osaa pyörittävät poliisit ja nimenomaan vapaamuurarien suojeluksessa.

Äänestä
  • No, poliisin ylin johto on tietysti vapaamuurareita. Kaikilla yhteiskuntamme johtopaikoilla on rapparivalta.

    Äänestä

Hys hys. Älkää pilatko meidän hyviä bisneksiä.

Äänestä

Joo- ylin aste 33 on merkittävä tekijä.

Äänestä

Juhani Julin
Mies kuoli mönkijäonnettomuudessa Posiolla
Päivitetty 23.6.2011 15:18
STT

http://www.tv7.fi/vod/player/15677/
Ohjelma nauhoitettiin kesäkuun 6. päivänä ja Jumala kutsui Juhani Julinin Taivaan kotiin kesäkuun 23. päivänä 2011.

Äänestä
  • Kiitos tästä linkistä, sieltä paljon erittäin hyödyllistä tietoa.

    Äänestä

Kyllä näitä rappareita on enemmän, jotka piilottavat itsensä Hymy lehden listalta:

Alexander Stubb 33° vapaamuurari (Suomenruotsalainen loosi)/Bilderberg/CFR
Sauli Niinistö 33° vapaamuurari/Salaisen ritarijärjestön jäsen/Bilderberg
Timo Soini 33° vapaamuurari/Opis Dei /Bilderberg
Eero Lehti 33° vapaamuurari
Ben Zyskowicz 33° vapaamuurari
Jorma Ollila 33° vapaamuurari/Bilderberg/Trilateraalinen Komissio
Erkki Liikanen 33° vapaamuurari/Bilderberg
Göran Stubb 33° vapaamuurari (Suomenruotsalainen loosi)
Eero Heinäluoma 33° vapaamuurari
Sixten Korkman 33° vapaamuurari
Antti Blåfieldt 33° vapaamuurari(Suomenruotsalainen loosi)
Aarne Wessberg 33° vapaamuurari
Ilkka Kanerva 33° vapaamuurari
Jyrki Katainen 33° vapaamuurari/Bilderberg
Esko Aho 33° vapaamuurari
Matti Alahuhta 33° vapaamuurari/Bilderberg
Atte Jääskeläinen 33° vapaamuurari/Bilderberg
Martti Ahtisaari 33° vapaamuurari/Rooman Klubi/CFR/Bilderberg

Tässä nyt pieni lista näistä eliitin Illuminatin satanisteista, jotka ovat salanneet itsensä noilta Hymyn listoilta, koska pelkäävät paljastua.

Äänestä
  • Tuosta salaamisesta sen verran, että Arto Nybergin ohjelmassaan haastattelema vaparien Suomen pääjehu sanoi suoraan, että veljet saa itse valita julkaistaanko nimensä matrikkelissa, joka siis on tuo Hymyn retostelema lista. Arvatenkin mahtimiehet eivät rastita sitä "julkaise matrikkelissa" -ruutua..

    Äänestä

  • Eihän noihin asemiin päästä, ellei ole mukana sisäringissä. Onneksi sadonkorjuu alkaa piakkoin. Viides ja kahdeksas tätä kuuta taitavat olla merkittäviä päiviä.
    Kymmenen kilometrin syvyydessä tapahtuvat "maanjäristykset" ovat kasvattaneet magnitudiaan merkittävästi. Osa lapsista huuhtoutui Saksassa, Hollannissa ja Briteissä tunneleista ulos (n.2000). Siksi noissa maissa ihmisiä kiellettiin menemästä jokien läheisyyteen ja aseistetut armeijan joukot tekivät pelastustyötä palokunnan ja poliisin sijaan. Näittekö Suomen mediassa juttuja tästä? En minä ainakaan.

    Äänestä

Täten korostan vielä sen, että muurari asteissa satanistinen toiminta ja rituaalit alkavat vasta 30 -asteen saavuttamisen jälkeen.

Ennen tuon asteen saavuttamista alemman asteen vapaamuurarit eivät yleensä ole ollenkaan tietoisia, että tämä heidän veljeskerhonsa onkin ollut kaiken aikaa Luciferia palvovaa satanistista rituaalia.

Äänestä
  • On hyvä myös tiedostaa, että asteet eivät lopu 33:een, kuten yleisesti uskotaan.

    Mitä korkeammalla, sitä mustempaa.

    Äänestä

Vanha mutta ajankohtainen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Freimauer kirjoitti:

Hymy-lehti julkaisi aikoinaan luetteloita vapaamuurareista paikkakunnittain ja hyvä niin, sillä yhdistysten jäsenluetteloiden kuuluukin olla julkisia ja kaikkien luettavissa olevia. Mutta totuus on se, että noista luetteloista puuttuvat kaikkein merkittävimpien rapparien nimet. Heitä suojellaan, eikä heidän nimiään löydy miltään listalta. Jo monet kirkkoherrat kuuluvat noihin "suojeltuihin", samoin päätoimittajat ja suuryritysten johtajat. Selvää on myös, että vapaamuurariministereitä ja presidenttejä sieltä on turha etsiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu