Sano: en oo huono! en oo huono! Kusipää kun kuolee… Toivottavasti!
Alkusanat:
Niin vaimolla on endometrioosi, pms yms. Miksikö kirjoitan? Puran näin pahaa oloani. Olemme olleet naimisissa n.5v ja yksi lapsikin on saatettu maailmaan.
Millaista elämämme sitten on kun se tuntuu niin uskomattomalle? Tavallinen arkipäivä: Herään aamulla ja lähden töihin, en anna vaimolle aamuhalia tai suudelmaa tai sano huomenta rakkaani, en, koska vastaus on painu vittuun siitä! Joten lähden töihin…
Palaan kotiin iltapäivällä haettuani lapsemme tarhasta, vaimoni makaa sohvalla ja tuijottaen apaattisena telkkaria, en mene halaamaan sitä ja kysymään kuinka päiväsi meni, se on kuitenkin mennyt huonosti. Yhdistävä tekijä hänen ajatusmaailmassa on negatiivisuus. Mikään ei ole oikein tai hyvin. Jos on sormessa tikku tai tuntuu että saattaa olla flunssa tulossa hän jää sairaslomalle = katsomaan telkkaria. Nämä ilmiöt voimistuvat ja laskevat kuukaitisten yms. mukaisesti. Kuukautisten ajan hän on varsinainen koti terroristi, huutaa mököttää saa mitä ihmeellisempiä raivokohtauksia. Ette arvaa mille tuntuu kun oma lapsi sanoo pelkäävänsä äitiä.
Olen kertonut hänelle että meidän tulisi erota, lähteä omille teillemme. Heti alkoi uhkailu lapsen tapaamisesta, omaisuuteni viemisestä yms.
Ongelmaratkaisu:
Miten ratkaista tilanne? Kotoa puuttuu älykäskeskustelu, kommunikointi, seksi, läheisyys, lämpö, rakkaus. Ratkaisu: Otan rakastajattaren. Huonopuoli: vaikea löytää niin rakastajatarta että huonoja puolia. Ratkaisu 2: Vaimo pihalle ja oikeudenkäynnit vaimoa vastaan jotta saan lapsen huoltajuuden. Huonopuoli: Pitkä ja lapselle kestämättömän raskas.
Ratkaisu 3:Vaimo hoitoon. Huonopuoli: Ei lähde.
Eroaminen:
Toisin sanoen. Ehkä katson tilannetta turhan läheltä joten sen vuoksi en keksi ratkaisua. Aina kun sanon että jos tuo ei lopu niin silloin sinulle tulee lähtö! En jaksa enää! Silloin hän lupaa kuut ja maat. mutta mikään ei muutu. Viikko ehkä kaksi ja sama makaaminen ja ahdistuneisuus jatkuu.
Minä:
Itse olen aika iloinen, reipas, herkästi hymyilevä, luova, keskustelutaitoinen. Pelkään oikeasti että lahjani tukahtuvat tällaisessa elämässä. Niin olen itsekäs. Minulla on vaan oma ja lapsemme elämä jota haluan vaalia ja kehittää. Rakastajatar kandidaateille: Olen yli 30v 172cm hoikka urheilullinen, keskustelutaitoinen, ihan hyvännäköiseksikin kehuttu ja sokeina pohjalla, aika varakaskin vielä…
Koti terroristi. / Perheväkivalta:
Paljon kirjoitetaan että mies hakkaa vaimoaan. Aina mies yleistetään väärintekijäksi. Välihuomautuksena: En ole koskaan lyönyt naista tai yleensä ketään.
Mielestäni henkinen sodankäynti on pahinta väkivaltaa mitä voidaan käyttää. Valitettavasti siihen syyllistyvät naiset lähes yksinomaan. Onko se tasa-arvoa? Nainen saa ja mies ei. Toisin sanoen, jos vaimo haukkuu minut kusipääksi ja idiootiksi se on oikein. jos minä sanon sille että nyt turpa kiinni jos sieltä ei mitään älykkäämpää tule niin minä olen se hullu? En ole vielä koskaan noin tehnyt mutta näin kirjoitettuna vaikuttaa tehokkaalle tekstille. Yleensä kommunikointia yhdistää vain minun puhuminen ja vaimon mököttäminen. Työtäni on neuvottelut, ongelmaratkaisu, sopiminen yms. Minkä teet kun toinen vaan tuijottaa seinään eikä kuuntele.
Itsekäskö?
Sitä että nukun erihuoneessa, emme puhu juurikaan, täydellinen seksittömyys, ympäröivä skitsofreenisuus. Nämä vaan jättävät jättävä jäljen sisimpään. Tätä tilannetta alkaa kohta pitämään ihan normaalina. Onko se oikein? On muutakin elämää kuin koti ja kuinka se vaikuttaa siihen? Onko minun pakko pilata oma elämäni ja muiden sidosryhmien elämä myöskin sillä että antaudun tähän tilanteeseen. Haluanko elämästäni samanlaisen? Arvatkaa? En varmasti, ennemmin vaikka kuolen.
Loppusanat:
Aika rankkaa tekstiä. Mutta valitettavasti totta. Henkinen jaksaminen on aika liukuva raja. Milloin se tulee vastaan, mitä sitten tapahtuu? Näin tämä ei voi jatkua, sen tiedän. Se rakastajatar idea on mielestäni aika hyvä. Sillä täytetään se osio joka perheestä puuttuu, sitoumuksetta ja vain nautintoja tavoitellen. Mielestäni hyvä ratkaisu. Tiedän että samanlaisessa tilanteessa olevia naisia varmasti on jossa mies on se puhumaton/ idiootti.
Pystyn keskustelemaan asiasta kun asiasta rauhallisesti, rakentaen, vaihtoehtoja harkiten ja yhdistellen ilman kyyneleitä tai tunteenpurkauksia. Nyt se ei vaan onnistu. se ei kuuntele!
Arvoisat lukijat: Minä kirjoitin tämän. En kaipaa haukkuja itsekkyydestäni vaan rakentavia kommentteja kuinka itse olette ratkaisseet saman tyyppisessä tilanteessa olevat ongelmat.
Sano: En oo huono! En oo huono! Kusipää kun kuolee… (ei nyt ihan noinkaan)
[email protected]
Alkusanat:
Niin vaimolla on endometrioosi, pms yms. Miksikö kirjoitan? Puran näin pahaa oloani. Olemme olleet naimisissa n.5v ja yksi lapsikin on saatettu maailmaan.
Millaista elämämme sitten on kun se tuntuu niin uskomattomalle? Tavallinen arkipäivä: Herään aamulla ja lähden töihin, en anna vaimolle aamuhalia tai suudelmaa tai sano huomenta rakkaani, en, koska vastaus on painu vittuun siitä! Joten lähden töihin…
Palaan kotiin iltapäivällä haettuani lapsemme tarhasta, vaimoni makaa sohvalla ja tuijottaen apaattisena telkkaria, en mene halaamaan sitä ja kysymään kuinka päiväsi meni, se on kuitenkin mennyt huonosti. Yhdistävä tekijä hänen ajatusmaailmassa on negatiivisuus. Mikään ei ole oikein tai hyvin. Jos on sormessa tikku tai tuntuu että saattaa olla flunssa tulossa hän jää sairaslomalle = katsomaan telkkaria. Nämä ilmiöt voimistuvat ja laskevat kuukaitisten yms. mukaisesti. Kuukautisten ajan hän on varsinainen koti terroristi, huutaa mököttää saa mitä ihmeellisempiä raivokohtauksia. Ette arvaa mille tuntuu kun oma lapsi sanoo pelkäävänsä äitiä.
Olen kertonut hänelle että meidän tulisi erota, lähteä omille teillemme. Heti alkoi uhkailu lapsen tapaamisesta, omaisuuteni viemisestä yms.
Ongelmaratkaisu:
Miten ratkaista tilanne? Kotoa puuttuu älykäskeskustelu, kommunikointi, seksi, läheisyys, lämpö, rakkaus. Ratkaisu: Otan rakastajattaren. Huonopuoli: vaikea löytää niin rakastajatarta että huonoja puolia. Ratkaisu 2: Vaimo pihalle ja oikeudenkäynnit vaimoa vastaan jotta saan lapsen huoltajuuden. Huonopuoli: Pitkä ja lapselle kestämättömän raskas.
Ratkaisu 3:Vaimo hoitoon. Huonopuoli: Ei lähde.
Eroaminen:
Toisin sanoen. Ehkä katson tilannetta turhan läheltä joten sen vuoksi en keksi ratkaisua. Aina kun sanon että jos tuo ei lopu niin silloin sinulle tulee lähtö! En jaksa enää! Silloin hän lupaa kuut ja maat. mutta mikään ei muutu. Viikko ehkä kaksi ja sama makaaminen ja ahdistuneisuus jatkuu.
Minä:
Itse olen aika iloinen, reipas, herkästi hymyilevä, luova, keskustelutaitoinen. Pelkään oikeasti että lahjani tukahtuvat tällaisessa elämässä. Niin olen itsekäs. Minulla on vaan oma ja lapsemme elämä jota haluan vaalia ja kehittää. Rakastajatar kandidaateille: Olen yli 30v 172cm hoikka urheilullinen, keskustelutaitoinen, ihan hyvännäköiseksikin kehuttu ja sokeina pohjalla, aika varakaskin vielä…
Koti terroristi. / Perheväkivalta:
Paljon kirjoitetaan että mies hakkaa vaimoaan. Aina mies yleistetään väärintekijäksi. Välihuomautuksena: En ole koskaan lyönyt naista tai yleensä ketään.
Mielestäni henkinen sodankäynti on pahinta väkivaltaa mitä voidaan käyttää. Valitettavasti siihen syyllistyvät naiset lähes yksinomaan. Onko se tasa-arvoa? Nainen saa ja mies ei. Toisin sanoen, jos vaimo haukkuu minut kusipääksi ja idiootiksi se on oikein. jos minä sanon sille että nyt turpa kiinni jos sieltä ei mitään älykkäämpää tule niin minä olen se hullu? En ole vielä koskaan noin tehnyt mutta näin kirjoitettuna vaikuttaa tehokkaalle tekstille. Yleensä kommunikointia yhdistää vain minun puhuminen ja vaimon mököttäminen. Työtäni on neuvottelut, ongelmaratkaisu, sopiminen yms. Minkä teet kun toinen vaan tuijottaa seinään eikä kuuntele.
Itsekäskö?
Sitä että nukun erihuoneessa, emme puhu juurikaan, täydellinen seksittömyys, ympäröivä skitsofreenisuus. Nämä vaan jättävät jättävä jäljen sisimpään. Tätä tilannetta alkaa kohta pitämään ihan normaalina. Onko se oikein? On muutakin elämää kuin koti ja kuinka se vaikuttaa siihen? Onko minun pakko pilata oma elämäni ja muiden sidosryhmien elämä myöskin sillä että antaudun tähän tilanteeseen. Haluanko elämästäni samanlaisen? Arvatkaa? En varmasti, ennemmin vaikka kuolen.
Loppusanat:
Aika rankkaa tekstiä. Mutta valitettavasti totta. Henkinen jaksaminen on aika liukuva raja. Milloin se tulee vastaan, mitä sitten tapahtuu? Näin tämä ei voi jatkua, sen tiedän. Se rakastajatar idea on mielestäni aika hyvä. Sillä täytetään se osio joka perheestä puuttuu, sitoumuksetta ja vain nautintoja tavoitellen. Mielestäni hyvä ratkaisu. Tiedän että samanlaisessa tilanteessa olevia naisia varmasti on jossa mies on se puhumaton/ idiootti.
Pystyn keskustelemaan asiasta kun asiasta rauhallisesti, rakentaen, vaihtoehtoja harkiten ja yhdistellen ilman kyyneleitä tai tunteenpurkauksia. Nyt se ei vaan onnistu. se ei kuuntele!
Arvoisat lukijat: Minä kirjoitin tämän. En kaipaa haukkuja itsekkyydestäni vaan rakentavia kommentteja kuinka itse olette ratkaisseet saman tyyppisessä tilanteessa olevat ongelmat.
Sano: En oo huono! En oo huono! Kusipää kun kuolee… (ei nyt ihan noinkaan)
[email protected]
Vastaukset 52
Vanhimmat
oon kyllä ittekkiin ihmetelly että miksi ihmiset jää huonoon suhteeseen.. siis kyllähän sitä miun mielestä jos avioon on menty niin pitäis olla myös tasavertainen suhde.
eli kaiken pitäisi pelata asioista osata puhua eikä kiukkuaan kumppaniin purkaa.. toki tulee tietty päiviä et se on väistämätöntä puolin ja toisin. mut jos muuten liitossa asiat hyvin nekin selviää.
sinällään en näe sinua itsekkäänä pitäähän sitä myös itsestään huolehtia. minusta ainankin. mutta tietysti jos jota kuta tulee ajatella niin lasta. ja sitä taidat tehdäkkin:) jaksamisia.
On elämäsi toden totta vaikeaa, mutta vaimosi täytyy saada hoitoon. Tiedän että endometrioosi on todella kivuliasta ja siksi vaimosi täytyykin saada menemään lääkärin vastaanotolle.
Eikö vaimollasi ole yhtään hyvää ystävätärtä jolle myöskin sinä voisit puhua yhteisistä asioista.
Ette voi jatkaa tällä tavoin kovinkaan kauaa, varsinkaan jos vielä lapsikin jo kärsii asiasta.
Yritä vielä jaksaa puhua vaimollesi ja toivottavasti löydätte ratkaisun ongelmiinne.
sairasta
Terve vaan. Näin aluksi aika vaikuttavaa tekstiä. Ote omasta elämästäni. Seurustelin aikoinaan erään naisen kanssa viisi vuotta. Elämä oli aika lailla helvettiä niin kuin sinunkin. Teit mitä vaan niin aina se oli väärin. Kummpani käytti henkistä väkivaltaa ja seksiä vallan välineenä. Itselleni kävi niin minua alkoi vaivata jatkuva väsymys ja hymyä ei juurikaan enään näkynyt. Olo alkoi olla sellainen, että haudassa saa levätä. Lapsen tulokin oli lähellä! No kumppani lähti sitten opiskelemaan puoleksivuodeksi ulkomaille, kannustin häntä siihen. Tämän puolenvuoden aikana kokosin itseni ja sain rauhassa ilman painostusta pohtia missä mennään. Lopputulos oli se että lähdin. Nyttemmin olen tavannut uuden naisen ja mennyt naimisiin ja elämä on kuin toiselta planeetalta.
Mielestäni omaa elämää ei pidä uhrata, koska meillä kaikilla on niitä vain yksi. Eikä kukaan ole ansainnut sellaista tuskaa ja henkistä väkivaltaa mitä henkisesti sairas kummppani voi tuottaa. Entinen kumppanini oli menestyvä ja kavereiden suosiossa, eikä kukaan heistä tuntenut hänen todellista minäänsä.
Mielestäni olet käsitellyt asiaa hyvin siis enään puuttuu toiminta. Oikea ratkasisu ei ole rakastaja vaan ero. Tietysti lapsi hankaloittaa asiaa, mutta sinuna puhuisin vaikka jonku oikeusoppineen kanssa tilanteesta siis huoltajuudesta. Mielestäni lapsi ansaitsee tasapainoiset vanhemmat. Voisin kuvitella että lapselle ero on parempi kuin riitainen yhteiselämä.
Ei muuta kuin tsemppiä
Meillä oli kotona aivan samanlainen tilanne kuin sinulla. Meillä tämä sohvalla makaava äkäpää olin minä (mies). Tätä kesti aika kauan ja vaimoni jaksoi silti yrittää vaikka hänen elämästänsä tuli helvettiä. Lopulta selvisi, että olin erittäin pahasti masentunut.En vain tiennyt oikein mistä, mutta ehkä se johtui liian aikaisesta perhe elämän aloittamisesta ja elämä tuntui liian raskaalta nuorelle miehelle.Lopulta sain otettua itseäni niskasta kiinni ja menin juttelemaan lääkärille, joka määräsi minulle masennuslääkkeitä. Nyt olen noussut ylös tuolta kuopasta ja perhe on edelleenkin kasassa.Kiitos tästä kuuluu vaimolleni joka jaksoi aamusta iltaan huonoa käytöstäni.
Ainakin lukiessani kirjoitustasi saan sellaisen käsityksen, että vaimosi olisi erittäin pahasti masentunut.Itse nimittäin käyttäydyin aivan samalla tavalla kuin vaimosi.
Jos hänellä nimittäin on masennusta niin hänen olisi hyvä saada apua ennen kuin tilanne pahenee vielä entisestään. Yritä varovaisesti kysyä häneltä asiasta ja pyydä, jos hän suostuisi tulemaan kanssasi käymään lääkärissä. Voit jopa tilata itse hänelle ajan jos hän suostuu. Lääkäriltä saa lähetteen ammattiauttajan juttusille halutessaan.Jos hän ei sinulle suostu puhumaan niin voisi varmaan auttaa, jos saisi purettua pahaa oloa jollekin ulkopuoliselle.
Rakastajatar tuskin parantaa tilannetta kummankaan osapuolen ongelmiin.
Kaikkea hyvää sinulle ja yrittäkää jaksaa :=)
Naisena voisin sanoo ensin alkuun, että saisitko sää sen sun vaimokkeen lääkärille? Näihin meidän naisten vaivoihin kun saa nykyään hyvin apua ja lääkkeitä. Toisekseen, ei kai se rakastajatar tuossa tilanteessa oikeen suureks avuks oo. ootteko yrittäny ajan kanssa keskustella ja puhua asioista vai haistatteleeko vaimo aina heti. Kokeile lähestyä vaimoos jotenkin, vie vaikka kukkia, laita teille joskus hyvä ruoka, saunokaa ja hiipikää pikku hiljaa vällyjen väliin. Jos rakastat niin sano se myös selvästi. Yritä väsytystekniikkaa. Mut jos mikään ei oikeen tunnu toimivan niin älä suotta roiku huonossa suhteessa vaan kysy miksi te yleensä yhdessä ootte ja rakastatteko te oikeesti toisianne. Naisena mulle ei tulis mieleenkään olla miehelleni tommonen, me on oltu yli 10 vuotta yhes ja mun mielestä se vaan jotenkin on luonnollista että nainen hellittelee miestään ja on sille hyvä(toki myös toisin päin) Meillä homma toimii ainakin niin että kun mies tulee töistä kotiin mä huikkaan sille jotain kivaa ja saan siltä ilosen virnistykse takasin ja yleensä molemmin puolin jutustellaan päivän kuulumiset. Tää homma on toiminu siis jo yli kymmenen vuotta. Ja niistä menkoista; jos mua potuttaa niitten aikana, sanon miehelleni et nyt voin olla käymistilassa päivän tai pari joten elähän hermostu ja mies on mielissään kun tietää et syy ei ole todellakaan sen. Teidän suhteenne kyllä kuulostaa aika huonolta tällä hetkellä vaikka se varmaan onkin rankkaa myöntää. Mitä sää ite haluaisit?? Se kannattaa miettiä ja jos lapsikin pelkää äitiään niin mitään kulissia ei kannata pystyssä pitää, koska onhan tuo varmaan rankkaa teidän lapsellenne. Sano vaimolles, että ero tulee nyt oikeesti jos se ei ota itteensä niskasta kiinni ja mene ihan ensiks hakeen apua lääkäriltä. Kukaan ihminen ei ansaitse tuollasta suhdetta jossa toinen vaan haistattelee. Anna vaimolles mahdollisuus ja jos se ei sitä käytä niin kävelet lapsen kanssa ulos. En mä nyt mitään viisaita neuvoja sulle osannu antaa, mutta minusta tuommonen elämä ei oo ketään varten. Toivotan sulle voimia ja taitoo päästä asiassa eteenpäin. Kirjottele tänne joskus miten menee.
Kun osaat tuota tiekonetta käyttää niin haepa googlella tms. tietoa vaimosi sairaudesta. Minä löysin mm. nämä oireet:
Krooninen väsymys
Selkäkipu
Iskiaskipu
Tihentynyt virtsaamistarve ja/tai kipua virtsatessa
Runsaat ja/tai kivuliaat kuukautiset
Kipu ja/tai tiputteluvuoto ennen kuukautisia
Krooninen kipu lantion alueella
Yhdyntäkipu tai kipu välittömästi yhdynnän jälkeen
Tärinäkipu
Välivuodot
Vatsakipu
Lapsettomuus
Millään sivulla ei puhuttu, että tulisi tikkuja sormeen......
Kiitos kommentista.
Olen kyllä hakenut tietoa ja tiedän mistä on kyse. Ehkä sinulla unohtui nyt kokonaisuus. Ei kyse ole endometrioosista tai pms:stä vaan vaimoni käytöksestä. Toisin sanoen jos minä olisin sairas ei se oikeuta siihen että tekisin muiden elämästä helvetin! Toisena esimerkkinä: Ei sairaus oikeuta siihen että lapsi juoksee syliini ja sanoo: isä, minä pelkään äitiä kun se aina huutaa! Et voi mitenkään puollustaa millään sairaudella tuollaista käytöstä!
Kyllä hän jaksaa uskollisesti käydä ostoksilla, yms. Kotityöt, lapsenhoito, töissäkäynti on niitä asioita joihin haetaan syyksi endometrioosi tai mikä milloinkin ettei yllämainittuja tarvitsisi tehdä vaan voisi maata kuin lahna sohvalla ja tuijottaa telkkaria.
Anteeksi, nyt tuli vähän piikikästä tekstiä, mutta varmaan aika selkeää, toivottavasti nyt ymmärrät paremmin missä mennään ja mitä tarkoitan.
[email protected]
Masennus, eikä edes mikään lievä vaan keksivaikea tai paha,niinkuiin sinulle jo edellä mainittiin. Pitäisi saada rouva lääkärin puheille ja pian! Tietysti, jos sinä olet jo lyönyt hanskat tiskiin ja luovuttanut ns. paremman toivossa, niin ei sinun päätäsi käännä enää mikään. Vai?
Heipä hei. Kiitos kommentistasi.
Mitenhän rouva saataisiin hoitoon? Olen sitä kyllä varovasti ehdottanut montakin kertaa. Omasta mielestään hänessä ei ole mitään vikaa, kaikki on ihan normaalia, muut ihmiset ympärillä on kyllä ihan erimieltä.
Olenko heittänyt hanskat tiskiin? Mille se näyttää, olenko? Miksi kirjoitan ja etsin ratkaisuja? Toisin sanoen en ole heittänyt hanskoja tiskiin. Etsin ja vertailen eri vaihtoehtoja. Ei se rakastajatar nyt noin huono vaihtoehto ole.
Sitäkö sinä täältä sitten haet, että saisit jonkinlaisen "luvan" ottaa se rakastajatar.
Ihan kuin joku nyt mättäis tuossa jutussa...?
Onko rouvalla mahdollisesti jotain muuta meneillään? Onko tullut mieleen?
Kokeile kirjoittaa kirje vaimollesi. Saisi sen sitten rauhassa lukea. Puhe ei näköjään tunnu auttavan. Naamatusten ihminen on itse puolustuskannalla, kun tilanne on noinkin paha ettei itse ymmärrä. Kirjettä lukiessa saa rauhassa miettiä sanomaa eikä tarvitse yrittää "pitää pokkaa".
Toivottavasti tajuaisi tilanteen vakavuuden, sillä eihän tuo normaalia ole. Sairaus se masennus on ja siihen pitäisi saada hoitoa. Ihailtavaa, että jaksat yrittää!
Ja hommaa kotiin aiheesta vaikka jokin kirja. Ja "unohda" se vaimon näkyville. Jospa sitten tajuaisi oman tilansa.
Hei! Tuohan on loistava idea! Olisiko sinulla mielessä miten sen luonnostelisi? Ihan kaikkia (pahoja juttuja) siihen ei varmaan kannattaisi laittaa, ettei tulisi heti kovaa vastakkainasettelua. Kun aloin tai toin nämä asiat tänne keskustelupalstalle tiesin että joitakin hyviä ratkaisuja löytyisi, useampi ihminen ajattelee asioita eritavoin ja siten saan erinäkökulmia tapahtuneisiin. Vaikkakin aihe on ryhmätyöksi vaikea silti tämä on mielestäni hedelmällinen.
Lisää tämän tyyppisiä ideoita!!! Ja suuret kiitokset sinulle.
Loistavaa, että ehdotus oli sinunkin mielestä hyvä. Koska minusta se kuulostaa hyvältä.
Nimittäin jos vaimosi on sen tyyppinen ihminen, ettei kovin helpolla uskalla avautua niin sitä on puolustuskannalla kun toinen tulee "haukkumaan hulluksi".
Ainakin keskustelutyylisi kuulostaa rakentavalta ja ei-syyttävältä. Varmaan niillä linjoilla olisi hyvä lähteä liikkeelle ja pienin askelin. Mitäs se sitten on? Se onkin vaikeampi juttu. Yritä olla syyllistämättä ja haukkumatta.
Ehkä olisi hyvä aloittaa kertomalla sinun omista tunteista, vakavasti. Ja pyydä vaimoasi vaikka vastaamaan kirjeellä, koska puhuminen on joskus vaikeaa. Tai toinen vaihtoehto voisi ekassa kirjeessä olla: kysymällä miltä vaimostasi tuntuu - tyyliin "keskity" hänen ongelmiinsa. Ehkei ole parasta heti kirjoittaa hoitoon hakeutumisesta, vaan askel askeleelta.
Nämä on vaikeita juttuja, kun vaimo/mies sairastuu masennukseen. Omatuntokin sanoo, ettei saa ottaa avioeroa heti kun toinen sairastuu vaan pitäisi yrittää tukea. Mutta eihän kukaan loputtomiin jaksa tukea. Toivottavasti saatte ulkopuoliselta ammattilaiselta tukea.
Hei ja kiitos vastauksestasi.
Eli nyt on kirje kirjoitettu ja ruusut ostettu. Kirjeestä tuli luonteeltaan sellainen jossa kerroin huoleni hänestä ja lapsestamme, siitä kuinka raskasta tämä on meille kaikille. Ratkaisuhakuiseksikin sitä voisi luonnehtia niinkuin positiivisessa mielessä.
Ajattelin lähteä työmatkalle yhdeksiyöksi jotta han saa rauhassa miettiä missä mennään, onko se hyvä vai huonoidea jää nähtäväksi.
En jaksa uskoa että tällainen tilanne on kenelekkään nautittava, ei tämä enään kovin pitkään näin voi jatkua.
Mielenkiinnolla odottelen kommentteja.
Ideana tuntuu tosi hyvältä tuo kirjeen kirjoittaminen. Tuskin sekään poistaa kaikkia ongelmia kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta toivottavasti se saisi vaimosi ajattelemaan asioita ja tajuamaan tilanteen. Koska siitähän sen on lähdettävä. Pakolla kun ei voi yrittää toista parantaa. Itse on haluttava.
Kerro sitten menikö edes yhtään parempaan suuntaan. Innolla odotan :)
No näin se sitten meni. Ilalla tuli tekstiviesti: olihan se aika saada jo ruusuja. viimmeksi annoit niitä äitienpäivänä! Jaa, mitähän moinen tarkoittaa. Jotain hyvää kuitenkin. Viitsisiköhän sitä kertoa? No ei kukaan kuitenkaan tunne minua, eli kerrotaan sitten. Me ei olla oltu sängyssä n. puoleenvuoteen. Kun yöllä tulin kotiin, heh, arvaa kenellä kävi tuuri! Vaimoni ajaa kuntopyörällä aina sillointällöin lauantaisin/ sunnuntaisin, eipä aja tänään. Aikoi lähteä ostoksille, oli kuulemma paikat vähän hellänä.
No muuttuiko käytös? Ei, sama papatus jatkuu ihan samaan kotoiseen tapaan...
Nyt saa vähän aikaa papattaakkin, ei haittaa... Tyytyväinen virne kasvoilla!
"Nyt saa vähän aikaa papattaakkin, ei haittaa... Tyytyväinen virne kasvoilla! "
Just joo. Eikö tässä sitten muusta ollutkaan kysymys kuin puutteessa olevasta äijästä joka yrittää perustella vieraisiinmenoaikeitaan. Vedätitpä tätä porukka hyvin? Ilmeisesti sivistynyt tyylisi harhauttaa?
Hei. kiitos sinullekin kommentistasi.
Kirjoitin ehkä hieman turhan suoraviivaisesti. En ehkä kertonut ihan riittävän selkeästi tai ymmärsit väärin. Mutta kuitenkin. Onko syytä hymyillä ja olla iloinen? Mitä tapahtunut viestittää? Ajattele? Puolenvuoden jälkeen kosketteluja, rakastelua. Kaikki sen jättämäni kirjeen vaikutuksesta (luulisin) Eikö se ole paljon? Mielestäni on, se kannatti tehdä. Ehkä se viestittää siitä että nyt voidaan lähteä kiipeämään portaita ylöspäin ja yhdessä! Vaikkakin pienen papatuksen kanssa, ennemmin sen kuin jatkuva huutamisen ja tiuskimisen, ainakin iltapäivä mennyt paremmin.
Seksuaalisuudesta.
Onko rakastelu tärkeää? Puolivuotta ilman kosketteluja, onko se normaalia vai vallankäytön väline.
Tästä aiheesta tulisi tekstiä vaikka kuinka, se ei ole tämän keskustelun tarkoitus. Tarkoitus on löytää nk: kohtalontovereita, ehdotuksia, ei ainoastaan minulle vaan muillekin. Tätä keskustelua on lukenut pienenkylän verran ihmisiä, eli en varmasti ole ainoa joka elää moisessa tilanteessa.
Sivistynyt tapa?
Onko se väärin? Ei näitä asioita muutoinkaan voi hoitaa. Syyllisen löytää kyllä joka asiaan, se on helppoa. Mutta entä ratkaisu? Sellainen joka on molempia osapuolia tyydyttävä, sellainen joka on yksinkertainen, kestävä, toimiva, se ei olekaan niin helppoa. Kun näitä asioita itse miettii, tulee hieman sokeaksi ajatuksille/ asioille, sen vuoksi olette te! Niin yksinkertainen asia kuin kirjeenkirjoittaminen ja mihin se johti. En itse keksinyt sitä vaan yksi teistä. Luulen että nyt moni muukin on tehnyt kotonaan samoin en ole ainoa joka on tässä tilanteessa.
Miksi täällä? Viihdykkeeksi vedättämistä? Sinulle, minulle vai meille opiksi.
Ihan oikeasti olen väsynyt. Asun pienessä kaupungissa, ei täällä voi kenellekään kertoa tällaisista asioista. Kirjoitanko viihdykkeeksi? Tämä on sellainen paikka jossa kaikki voi käydä, ottakoon osa sen viihdykkeenä ihan kuinka haluaa. Mutta luulisin että suurin osa on ihan oikeasti kiinnostunut aihepiiristä ja luulisin että tämä koskettaa kaikkia tavalla tai toisella.
Mielestäni tämä on hyvä tapa ja muitakin samassa tilanteessa olevia ihmisiä on, ja paljon! Tämä keskustelumme auttaa sekä minua että monia muita, kylläkään tämä ei ole ihan totuttu tapa, mutta toimii.
[email protected]
Olet oikeassa. Minua on häirinnyt tuo aloituskirjoituksesi otsikko. Kun luen koko ketjua niin huomaan, että olet sydämestäsikin sivistynyt. Minähän se tässä nyt mokasin. Sori.
Älä suotta anteeksi pyydä. Kritiikki on aina tervetullutta, säilyypähän kirjoituksen taso ylempänä ja ei tule kirjoitettua epäselvästi.
Hyvää illanjatkoa sinulle -ottoville-
Kyllä minäkin olisin vahvasti sitä mieltä, että ensin pitäisi mennä lääkäriin ja selvittää psyykkiset ongelmat, mitä päivänselvästi on havaittavissa. Sitten puhutaan gynekologiset ongelmat. Ihan terveyskeskuksesta voisi aloittaa. Muuten olen sitä mieltä, että tilanteesi on täysin sietämätön. Loputtomat uhkailut ilman todellisia toimia syventävät suota. Olen vuorenvarma- minun mielipiteeni- että lapsen PITKÄIAIKAISEN hyvinvoinnin kannalta sinun on toimittava tavalla tai toisella. Tilannetta lapsesi kannalta ei auta rakastajatar.
Hoida tärkeimät asiat ensin. Rakastajattaren kyllä löydät.
Olen täysin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Lapsen hyvinvointi pitää taata ihan ensimmäisenä, joten vaimo lääkärille (masennukselta tuo minustakin kuulostaa) tai ero, jos tilanne ei mihinkään suuntaan muutu. Ymmärrän kyllä miksi rakastajatar tuntuu houkuttavalta vaihtoehdolta, enkä sano etteikö se voisi olla sinulle toimiva vaihtoehto jonkin aikaa, mutta ajattele pidemmälle tulevaisuuteen ja tee ratkaisusi sen mukaan mikä on parasta myös lapsellesi.
Kun olin pieni(6, melkein7v), minun vanhempani huusivat toisilleen todella paljon. Isäni oli väkivaltainen, haukkui kaikki jos sille päälle sattui. Pelkäsin isääni. En uskaltanut nukkua, en syödä, en mitään. Pelkäsin liikaa. Nyt yli 10 vuoden jälkeen, itsetuntoni on huono edelleen(johtunee kaikista haukuista, kun mikään ei ikinä riittänyt), pelkään miehiä (pelko häipyy tai kasvaa mitä enemmän miehiin tutustun), en ole enään väleissä isäni kanssa kun se ei vaan enää halua nähdä, tässä muutamia asioita mitä vanhempieni riidat saivat aikaan. Niin ja sekin vielä että kun isäni on lievästi sanottuna mielenvikainen, pelkään että minustakin tulee tai että jos lapsia joskus hankkisin niin sitten heistä. Ei ole mukavaa tuokaan. Terapiassa kävin vanhempien eron jälkeen, mutta ei tuntunut hyvältä puhua tuntemattomalle naiselle.
Äitini otti eron ja poliisien saattamana piti talosta lähteä. Isäni ei missään nimessä olisi halunnut eroa, asianajajaa siihen sitten tarvittiin. Eron jälkeen isäni haukkui aina äitiäni kun olimme hänen luonaan, minä en halunnut uskoa mitään joten en uskonut. Siskoni uskoi, ja haukkui äitiäni aina huoraksi ja muuksi.Hänkin oli pieni silloin. Näin voi käydä teidänkin tapauksessa, mutta uskon että jos äitini ei olisi lähtenyt silloin, olisin henkisesti enemmän rikki kuin nyt.
Tilanne vaikuttaa lapseesi enemmän kuin uskotkaan, vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Omien kokemusten perusteella voin sanoa että mitä pikemmin nyt saatte asiat, tavalla tai toisella kuntoon niin sitä parempi. Väkisinhän et varmaankaan voi sitä naista hoitoon viedä?
Toivon todella lapsesi kannalta että juttu selviää. Mahdollisimman pian.
on tilanne. Oletko kysynyt/käynyt rauhallista keskustelua vaimosi kanssa siitä, mitä vaimosi elämältään haluaa? Onko hän tilanteessaan onnellinen? Erolla uhkailu ei ehkä useampaan kertaan toteutettuna ole kovinkaan tehokas keino muutokseen, mutta se ehkä olisi, että hankit itsellesi asunnon, pakkaat rauhallisesti tavarasi ja eräänä kauniina päivänä vain rauhallisesti toteat, että nyt on mitta täynnä, sinä muutat lapsenne kanssa hankkimaasi asuntoon. Hetki todella erossa voi tehdä ihmeitä teidän suhteellenne, tai toisaalta saada molemmat tajuamaan, että parempi olisikin jatkaa ehkä erillään. Niin ainakin saa vähän etäisyyttä asiaan. Tässä tilanteessa rakastajattaren ottaminen ei mielestäni ole suositeltavaa, se loukkaisi lopulta vain kaikkia osapuolia. Selvittäkää välinne keskenään ja välttäkää viimeiseen asti tekemästä lapsestanne riitojenne pelinappulaa. Onnea!
Minulle tuli se mielikuva tekstistäsi, että vaimosi voisi olla masentunut. Kaiken näkeminen negatiivisena, apaattisuus, töistä poisjäänti ja kiukkuaminen voisi kaikki liittyä masennukseen. Teidän huonot välinne ei tilannetta hänen kannalta ainakaan helpota.
Sain tekstistäsi myös sen kuvan, että sinä olet älykäs, vahva keskustelija. Kuitenkin tuntui siltä, että olet kova erittelemään asioita ja käsittelemään ongelmia asiatasolla. Parisuhde ja vanhemmuus on kuitenkin myös tunnepuolen asia.
Mitä rakastajatar ratkaisisi? Saisit positiivista palautetta itsestäsi joltain toiselta naiselta ja seksiä, mitä muuta? Asia pahentaisi entisestään kotitilannetta.
Minä ehdottaisin ratkaisuksi esimerkiksi ajan varaamista perheneuvolasta koko perheelle. Voisitte keskustella ulkopuolisen ihmisen kanssa parisuhteestanne, vaimosi tilanteesta ja lapsenne pelosta äitiä kohtaan. Ehkä kynnys vaimollekaan lähteä mukaan ei olisi niin suuri kuin yksin avun hakeminen kurjaan oloon. Jos vaimo ei suostu lähtemään, voit mennä myös yksin keskustelemaan tilanteesta.
Jo lapsen kannalta tilanteen ratkaisu olisi ehdottoman tärkeää. Tuollainen tilanne kotona varmasti on raskasta myös lapselle.
Jaksamista sinulle! Toivottavasti asiat järjestyvät jotenkin.
Tilanne ihan sama kuin nykyisellä miehelläni oli exänsä kanssa (ilman tuota endometrioosia).
Erohan siitä tuli ja vieläpä naisen aloitteesta.
Elämä oli heillä yhtä helvettiä ja vieläkin tuo exä yrittää terrorisoida lapsen kautta ja haukkumalla jatkuvasti miestäni (viesteillä ja soitoilla).
Yhtä kaikki mieheni sanoo nyt elävänsä elämänsä onnellisinta aikaa,kun hänelle ei jatkuvasti huudeta ja haukuta,eikä koko ajan tarvitse olla varpaillaan.
Ehkä sinullakin on onnellisempi elämä odottamassa,älä anna vaimosi tehdä sinustakin synkkää ja epätoivoista.Irtaudu ja tarjoa lapsellesikin onnellisia hetkiä ilman synkkää äitiä.
Meillä eletään ilkeitä hetkiä,kun mieheni lapsi aina itkua vääntäen palaa äidilleen,jos tilanne
ai muutu aiomme hakea lapsen lähivanhemmuutta.
Se lapsen asema on tässä varmaan vaikein.
On kuitenkin hyvä lapselle nähdä riidatontakin arkea,vaikka sitten vain osan aikaa.
Rakastajattaressa on kyllä se hyvä puoli,että vaimosi hakee itse eron heti kun saa selville,niin miehellenikin kävi,silloin sinun ei tarvitse tehdä ratkaisua itse.Minä en kuitenkaan ollut tuo rakastajatar,vaan tapasimme jo mieheni erottua exästään.
Ensiksi sinun täytyy selvittää tietyt asiat:a)mitkä asiat ovat sellaisia jotka voisivat koskettaa vaimoasi jotenkin(työpaikka, teidän suhde, kaipaako välissä kodin ulkopuolelle esim.ravintolaan,onko huoli esim.vanhemmistaan jne.)b)huomaa, että vaimo ei välttämättä kerro sinulle syvimmin koskettavia asioita c) vaimo saattaa olla rakastunut syvästi toiseen mieheen ja kokee suhteenne riippana d)älä tee vaimon puolesta kaikkea, mutta älä myöskään tee liian vähän esim.kotitöitä -->mieti teidän arkielämän yksityiskohtia, missä voisi mättää ja muista perheneuvola ym. voi joskus auttaa.Itse olen ammattiauttaja aviokriiseissä etenkin.Mutta on myös omakohtaista kokemusta vaimosi tyyppisestä roolista itselläni, nyt meillä menee jo hyvin,mutta kriisejä on.Ja jos talous sallii, matkustelkaa vaikka kylpylöissä, piristyy.
Hei, ja kiitos viestistäsi.
Osaan noista esille tulleista asioista otin kantaa alla olevassa viestissä jonka kirjoitin viimeyönä.
Toki aina elämässä on asioita/ seikkoja jotka jotenkin vaikeuttavat elämään.(vanhemmat, terveys, raha, aidan tuollapuolen oleva maailma) Mutta onko se oikein että vastoinkäymisten tullessa eteen ne kostetaan puolisolle? Niin, tiedän ettei kaikki osaa käsitellä vastoinkäymisiä ja sen vuoksi toimivat kuinka toimivat.
Miksi näin? Mikä ongelma on? Ongelma on usein pyöreä, kooltaan pieni ja useimmiten se on väriltään punainen ja tahraa kaiken koskiessaan. Näin luulisin meilläkin olevan.
Jotenkin kaikki on mennyt puuroksi josta ei saa kiinni. Olen kyllä ehdottanut ammattiapua (perheneuvola yms.) hän ei vaan suostu lähtemään.
Ongelmaratkaisusta:
Kuinka teen työssäni sitä? Puolueetonmaaperä, Erimielisyyksien kirjaus, Tarkastus onko asiat ihan oikeasti käsittelyn arvoisia, Jaan ongelmat n.viiteen eri kategoriaan, alinna on asiat/seikat jotka haittaavat vähän ja ylinnä asiat/seikat jotka haittaavat todella paljon. Tämän jälkeen alamme purkamaan noin keskivaiheilta ongelmia, tekemään kompromisseja, etsimään ratkaisuja, etsimään sitä kultaista keskitietä. Liike-elämässä onnistuminen on tällä kaavalla n.95% niin että kaikki on tyytyväisiä, ja lopuksi nimet paperiin. Onnistumisen edellytys on se että molemmat jo heti alussa ymmärtää ettei kaikkea voi saada, nyt on pakko tehdä kompromisseja jotta asiat saadaan hoitumaan.
Hermostua ei saa. täytyy olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen.
Niin, se on toimiva ohjenuora silloin kun kyse on rahasta, mutta parisuhteessa tuo ei ihan toimi. Kerroit että teet työksesi parisuhteiden kriisityötä. Teillä on varmasti joku kaava kuinka toimitte ongelmaratkaisu tilanteissa. Kuinka/ miten se toimii ja mitkä on sen keskeisimmät oleelliset säännöt.
Kerroit myöskin että teillä on ollut omakohtaisia ongelmia parisuhteessanne. Tai kerrotaan hieman pohjaa, meillä tämä tilanne on jatkunut jo aikapitkään, n,2v. Se että kaikki olisi hyvin taas ja heti ei taida olla mahdollista. Eli kauanko teillä meni että tilanne kotona normalisoitu?
Malttamattomana odotan vastaustasi.
[email protected]
hei!Luin vastauksesi ja yhden päätelmän tein.Tukeudut paljon kaavamaiseen käytökseen ja ratkaisuihin eli tekninen, kaupallinen tyyli.Miten olisi inhimillisempi, syvällisempi luotaus ihmisyyteen, naiseuteen??Ei ole selvää kaavaa, koska ihmiset ovat yksilöitä ja toinen ratkaisumenetelmä sopii toiselle, toinen toiselle.Hakeudut ratkaisuissa keskivaiheille ongelmia ja pyrit kompromisseihin.Ydin onkin siinä, että juuri se ei tyydytä ihmissuhteissa vaan huomiota pitääkin kiinnittää juuri niihin ääripäihin, koska tuollainen pattitilanne vaikuttaa siltä, että taustalla on ns.ääripään ongelma.Ehdotan, että kirjoitatte paperille, kumpikin omalle, mistä tykkäät toisessa, mistä et tykkää,ja vaihdatte papereita.Tämä edellyttäisi onnistuakseen ulkopuolisen ammattiauttajan kontrollia, mutta voitte yrittää.Vaikuttaa siltä, että vaimosi on yleisesti ottaen tyytymätön elämäänsä, hän haluaisi ehkä miehen joka huomioisi hänen TODELLISET tarpeensa, eikä kuviteltuja.Ne saa selville vain keskustelemalla.Kannattaa pyrkiä keskustelemaan vaikka viinin avulla, jos ei muuten lähde käyntiin.Onko vaimosi yksinäinen?Vaikuttaa käytöksestä päätelleen ylistressaantuneelta.Meillä oma suhde huononi parin vuoden ajaksi todella, mutta taustat ovat 10 vuoden ajalta.Eli minuun oli rakastunut, on edelleen, mieheni puolituttu ja minun entinen työkaveri.Ja mieheni on tämän vaistonnut 10 vuotta.Kärjistyminen johtui mieheni mustasukkaisuudesta esim.ilmeni epäilyinä.Sitten mieheni oli varma, että petän ja hakeutui toisen naisen luokse, sain selville.Keskustelimme, riitelimme, hän sanoi erehtyneensä, luuli, että petän vaikka en ollut sitä tehnyt.Meillä on kaksi lasta ja aina kannattaa yrittää lapsen takia kaikkensa.Lapselle ero on iso juttu!!Totuus nimittäin on, että rakastan tätä toistakin miestä, mutta olen järkeillyt itseni olemaan erossa hänestä.Mutta olen ollut kiukkuinen miehelleni, koska olen tyytymätön ollut elämäntilanteeseeni, välissä kaipaan tätä toista mielettömästi.Minua myös väsytti yhdessä vaiheessa olla kotona hoitamassa lasta, koska aikuiskontakteja oli vähän jne.Voisit vielä selvittää vaimostasi sen, käyttääkö hän mitään huumeita, lääkkeitä, esim.e-pillerit voivat aiheuttaa masennusta, raivareita jne.Tiedän kokemuksesta.Jaksamista sinulle.
Yhteenveto.
Kiitoksia kaikilla jotka olette osallistuneet keskusteluun. Lähes teidän kaikkien kommentit ovat olleet todella rakentavia ja ratkaisuhakuisia. Teistä kaikista on ollut minulle paljon apua. Yhteydenotot minulle on tulleet suurimmaksi osin sähköpostin kautta suoraan. Kiitos netin ja sen mahdollisuuksien.
Päällimmäisiksi asioiksi tai seikoiksi on noussut vaimoni hoidon tarve, lapsemme hyvinvointi, itsekkyyteni, onko vaimollani jokin toinen mies josta kaikki perimmiten johtuu, minun kotityöt, ja rakastajatar tai sen tarve. Ehkä meillä on tässä kokoonpano jota voisimme alkaa purkamaan tätä asiaa. Osa kommenteista on ollut aika ala-arvoisia, vai onko? Ehdottomasti ei! Kaikilla on oikeus mielipiteisiin! Tosin meinasin haukkua ensin osan keskustelijoista sinne minne aurinko ei paista… Se on heidän mielipiteensä ja heillä on oikeus siihen. Nöyrät kiitokset heillekin.
Hoidontarve:
Se on ihan ilmeistä! Mutta kuinka se tehdään? Olen ehdottanut sitä moneen kertaan, mutta ei. Perheneuvola on ollut myös puheissa minun puoleltani useinkin. Jotenkin aistin että hän pelkää mennä kertomaan jollekin ulkopuoliselle elämästämme, kohdata asiat niin kuin ne on. Ymmärrän kyllä häntä, totuus sattuu ja sille ei voi mitään, on vaan kärsittävä jos sytytyslankaa ei osaa lyhentää. Meillä on menneisyytemme, jossa on varmasti paljonkin selviteltävää. Olen tehnyt elämässäni paljon töitä ja olen kyllä menestynytkin ihan hyvin. Kylläkin sen hinta on ollut aika kova, terveys, yms. Kylläkin olen korjannut näitä asioita kovasti viime vuosina. Alkanut urheilemaan, syömään terveellisemmin, olemaan enemmän kotona, olemaan enemmän läsnä. vähentänyt töitäni kovasti. Kun luet tätä ymmärrät varmaan kuinka paljon on selvitettäviä asioita. Muistetaan kuitenkin mikä on ongelma. HVaimoni huutaminen, raivoaminen, lapselle tiuskiminen, alkeellisten käytöstapojen puuttuminen.
Lapsemme:
Se pahuksen vekara on tärkein juttu mitä minulla on. En halua hänelle kivuliasta lapsuutta jota hän joutuisi selvittelemään terapioissa lopunikäänsä, kuten eräällä kirjoittajallemme on käynyt. Jo nyt, lapsessamme on havaittavissa keskittymiskyvyn puutteita (silloin kun on ollut päivän kotona äidin kanssa eikä tarhassa) Lasta täytyy kasvattaa rakastamalla eikä huutamalla! Kehua ja kannustaa onnistumaan, luomaan onnistumisen elämyksiä. Ei huutamalla!
Entä joku toinen vaimolla:
Voi kun olisikin, mutta vähän parempikuin nykyien (kuvitteellinen) Olisi paremmalla tuulella. Miten sen nyt kauniisti sanoisi, ei kiinnosta! Tai sinänsä kiinnostaa että onko hän ainoastaan rahan vuoksi kanssani, sellaistakin tapahtuu kuulemma aika paljon. En ole oiken mustasukkaista tyyppiä, suoraansanoen ei ole kyllä käynyt edes mielessä.
Kotityöni:
Huti meni ja pahasti, minä olen se joka siivoaa ja pitää kodin kunnossa, vaimo makaa sohvalla ja katsoo telkkaria. Olenko liian kiltti? Jaa, kerron kyllä suoraan mielipiteeni sohvalla olosta, huutamisesta, yms. Olen aika suora, mutta myöskin aika suvaitsevainen, ei kaikesta tarvitse mainita, luotan siihen että ihminen haluaa olla pohjimmiltaan hyvä ja rakentaa yhteistä elämää sen hyvinvointia. Toisaalta kun sanon että nyt riittää, ei minun tarvitse huutaa, äänenpainolla saa uskomattomia aikaan.
Rakastajatar:
Aihe josta on tullut eniten kommentteja puolesta ja vastaan. Vastaan osiossa on lähes kaikki olleet netissä nähtävillä. Puolesta olleita on ollut enimmäkseen sähköpostissa, ja ne kaikki on olleet naisilta! Ei yhtään ehdotusta vaan naisten omia kertomuksia. Tämä oli minulle suuri yllätys. Mutta kun luin kertomuksia ymmärsin heitä kaikkia. Tarina oli hyvin samankaltainen kun minullakin, tai ainakin kertomuksen runko. Rakastajatar, mikä se/hän on? Nainen joka antaa pillua? Ei ja vielä kerran ei. Rakastajatar on suurella sielulla, ymmärtäväisyydellä ja lojaalisuudella varustettu.Keskustelutaitoinen, viehättävä, sivistynyt,( onkohan tuollaisia muualla kuin elokuvissa)
Ajatellaan vaikka ranskaa, italiaa, yms. (tavallaan) Etelä-Eurooppaa, rakastajatar on näissä maissa aika tavallinen juttu. Lähestytään erikautta asiaa. Jos minusta ei olisi tyydyttämään vaimoani, sallisinko hänen käydä vieraissa? Nyt ajatellen sanon että: Kyllä!
Minä:
Jaksanko? Ei ole muuta vaihtoehtoa. Kun luen kirjoittamaani tekstiä, tämä helpottaa, varsinkin kun kirjoitan anonyyminä muiden luettavaksi/ osin arvosteltavaksi, säilyy vastuuntunto sisällöstä. Komiikkaa asiaan tuo se että annan elämäni herkimmät asiat teidän luettavaksi ja arvosteltavaksi. Onko se oikein? En tiedä ketään muutakaan kenelle kirjoittaa näistä. Toki tämä on epäoikeudenmukaista vaimoani kohtaan että paljastan kaiken täällä, miksi en kertoisi näitä vaimolleni? Vastaus olisi … niin, vastaus olisi Se on sinun syysi, haista vitt.
Loppusanat:
Mitä nyt? Tosi hyvä kysymys? Olisiko muita kysymyksiä? Jaa, antaa ajan toistaiseksi kulua. En aio jättää vaimoani (vielä). Toivottavasti se olisi viimeinen ratkaisu. Meillä on yhteinen menneisyys jota ei kukaan toinen voi korvata, vaikkakin menneisyytemme on mitä on. Tärkeimpänä asiana koen lapsemme psyykkisen jaksamisen ja sen turvaamisen. Jotenkin aion lopettaa henkisenväkivallan joka kohdistuu lapseemme ja minuun.
Ensimmäiseksi yritän saada hänet perheneuvolaan, toiseksi aion soittaa hänen työterveyslääkärille ja kertoa ihan suoraan missä mennään. Ja se paljon puhuttu rakastajatar, ei se niin helppoa ole. Kyllä hänen täytyy olla jonkinlainen sielunkumppani jotta se onnistuisi, en ole sellainen joka ottaa kenet vaan. Taso on minullakin ja vielä aika korkeakin (vaimo valinta meni vaan hieman pieleen) Rakastajatar, mistä se alkaa? Sähköposteista, kommunikoinnista, ajatuksista, arvoista, haaveista, eli se on pitkän ajan työ. Ainakin aloitan sen etsimisen, eri asia on mihin se sitten johtaa. ystävyyteen, kaveruuteen, vai rakastajatieksi.
[email protected]
Jätä tuo eukko. Jos se on niin sairas kuin annat ymmärtää ja lapsikin sanoo pelkäävänsä äitiä, voi huoltajuuskiista mennä oikeuteen mutta sulla on hyvät mahkut saada lapsi ittelles. Jos eukko uhkailee omaisuuden viemisellä, niin puntaroi asiaa: toiseen vaakakuppiin sinun ja lapsen mielenterveys ja toiseen kalliit kultakellot ja astiastot. Rahalla saa tavaraa muttei mielenterveyttä. Vaikeampi uhkailu on poliisiasia. Tsemppiä!
Ei se omaisuuttani pääse viemään, meillä on avioehtosopimus, sille jäisi putkikassi. Kerroin ehkä vähän epäselvästi hänen käyttäytymistään. Negatiivinen käytös voimistuu kuukautisten ja vuodenaikojen mukaisesti. Mutta kun hän pääsee vauhtiin mököttämisessä ja terrorisoimisessa silloin ei vauhtia kyllä puutu, sitä aihetta harrastetaan sitten ja täysillä, mikä milloinkin on päällä. Kumpa se olisikin positiivisuutta, vaan ei niin ei.
Lyhyenä kuvauksena tuo ja siihen lisättynä liian lyhyt sytyslanka.
Eroaminen olisi keikkein lyhin ja nopein ratkaisu, mutta silti hän on lapsemme äiti. Lapsella on tavallaan oikeus äitiinsä vaikka hän on mitä on. Mielestäni asiaa pitäisi lähestyä siten että ongellma/t tulisi ratkaistua, siten kaikkien elämä olisi helpompaa. Tämä ei ole lyhin/nopein tie eikä riskittömin vaan kestävin.
[email protected]
käyttäydyin juuri noin..
yli 20v aviossa ja 3 lasta, työ vei voimat ja kaikki tuntui hiipuvan ja "masennus" kyllästyneisyys yleisesti ottaen kaikkeen kävi mieheni voimille.
En suostunut lääkäriin ja mieheni löysi toisen EROSIMME
ja nyt voin mitä parhaiten ja annan myös lapsilleni kaiken
jaksan olla töissä ja rakentaa uutta elämää
EX-Mieheni ei saanut minua pysähtymään vaan vajosin aina vain syvemmälle
tästä kulunut nyt vuosi ja elämäni alkaa ola raiteillaan toivon että myös ex:älläni jolla on hyvät välit lapsiin niin kuin minullakin
En osaa sanoa mikä on teille oikein mutta itse ko asemassa olleena tiedän että tehtäväsi on TODELLA VAIKEA
Kaikkea hyvää ja
jaksamista sinulle Ottoville
Hei! Kiitos että kirjoitit.
Hienoa että sinulle kuuluu nyt hyvää.
Mitä mieltä olet nyt jälkeenpäin oliko ratkaisunne oikea? Olisiko jotain voinut tehdä toisin?
Toivoisin ihan oikeasti että kommentoisit vaikkakin se on vanhojenhaavojen aukirepimistä.
Juuri sinun mielipiteistäsi olisin kovin otettu.
Voisitko hieman spekuloida kuinka olisi käynyt eri vaihtoehdoissa. Jatkaminen, perheneuvola, hoidonvaikutus yms. Kerroit että olit juuri sellainen nainen. Yksin on aika vaikea riidellä, kyllä siihen kaksi tarvitaan. Meissä kaikissa on syymme.
Suomi24 · Sähköposti · Opastus Hae Internetistä:
Kirjaudu sisään | Liity jäseneksi
Hei !
Piti hetken aikaa ajatella menneitä, en ihan kaikkea varmaankaan saa nyt ajatuksiin sillä olen tietoisesti yrittänyt jotain unohtaa koska on niin monta käsittelemätöntä asiaa vielä itselläni selvitettävänä.. mutta tässä muutamia mietteitäni.
Viisihenkisen perheen pyörittämiseen
( harrasutkset, koulu jne) vie omat voimavarat ja ex-mieheni työnjohdosta hän ei juurikaan osallistunut tämän rumban pyörittämiseen.
Sitten oma työtahtini senkuin kiihtyi ja koin etten pysy enään mukan missään
( en tosin silloin sitä tajunnut)
Parisuhteelle en juurikaan antanut aikaa sillä olin niin väsynyt etten jaksanut kuin hoitaa työni ja pakolliset kodin askareet.
Pidän meitä kumpaakin ns. kunnollisina ja vastuuntuntoisina ihmisinä/kuten myös vanhempina.
Helpoin oli ( nyt jälkeenpäin ajateltuna) jättää yksi häirö tekijä pois ja vältellä oli ex-mieheni,
tarkoitan tällä fyysistä kontakstia ja siitä meidän parisuhde ongelmat lähtivät.
No mitä sitten olisi voinut tehdä:
Hän kyllä yritti saada minua lääkäriin ja perheneuvolaan, mutta olin niin loppu että lähinna suutin kun hän sitä ehdotti, olin loukkaantut kuin koin että vain minä olen se ongelma joka olin anatanut kaiken perheelleni
Joten "vihani" häntä kohtaan senkuin kasvoi.
Jopa niin että voin sanoa että ajoin hänet toisen syliin. ( tietoiseti/tiedostamatta )
Itse ajattelen että MINUA ei hän olisi saanut "herätettyä" muuta kuin noin radikaalilla teolla joka tosin oli sitten liittomme loppu.
Kohtalaisen vahvana ihmisenä se asioiden (oman tuskani) selvittäminen olisi pitänyt lähteä MINUSTA itsestäni.
Nyt olen kuitenkin osittain käynyt asioitani läpi ja yritän hyväksyä tilanteen jossa nyt elän.
Takaisn en halua enkä voi tietenkään palata kun ex:llä on uusi..
Mutta vaikka ei, olisi minun ja hänenkin pitänyt tehdä niin paljon töitä / luottamista jne
etten usko että se olisi onnistunut sillon,
eikä enään koskaa . ainakaan meidän kohdalla.
Joten " sita sain mitä tilasin"
en tosin ihan näin mutta kuitenkin ja tämän kanssa on opittava elämään.
Lapsisata sen verran että tätä pahaa oloani kesti noin pari vuotta, en tosin huutanut eikä ne minua ole koskaan pelänneet, päin vastoin tulivat murheineen luokseni ja se uuvutti entisestään) ja nyt huomaan että vieläkin he ovat vähän ihmeissään ( ei yhteisä isänpäivä juhlia, ei joulua jne) mutta näen heistä että ovat sopeutuneet hyvin tilanteeseen ( murkkuja ei siis ihan pieniä )
Lapset sopeutuvat varmasti meitä aikuisia paremmin, joten älä siitä murehdi päätät sitten mitä tahansa.
En juuri nyt saa enempää ajatuksia ja tääkin voi olla vähän sekavaa kun ajatukset pomppii mielessä
Voin vain todeta että ihme olisi pitänyt tapahtua että olisin/mme selvinneet tai se olisi vienyt aivan liikaa aikaa jota kukaan meistä viidestä ei olisi jaksanut.. ei varsinkaan lapset..
Joten olen tyytyväinen tähän, olisi pitänyt tapahtua vähän aikaisemmin
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja TODELLA PALJON VOIMIA
Hei ja kiitos että jaksoit vastata, se taisi ottaa voimille, kaivella vanhoja haavoja. Olen sinusta todella ylpeä.
Tiedän että polkumme tulee kivinen ja suuria ylämäkiä täynnä. Luulen että me jaksamme sen. Jos ajattelee että pahin olisi nyt takanapäin se ei taidakaan olla niin, uskon että se on vasta edessä. Kaikki nöyrtyminen, ja haavoittuvuus. Saada toinen ymmärtämään että nyt on ihan pakko tehdä jotain. Siihen puuttuu vielä keinot kuinka se alkaa, kuinka saada toinen huomaaman että tämä ei ole ihan normaalia.
Jos haluat, ainakin toivoisin, kirjoita suoraan sähköpostiini. Siellä voidaan keskustella avoimemmin kuin täällä, en halua että joku näsäviisas alkaa tekemään teräviä huomautuksia sinulle menneisyydestä.
[email protected]
Hei vielä!
Kyllä on ottanut koville .. on muutama kyynelkin vierähtänyt, mutta se lienee kuuluvan asiaan, mikäli näin ei olisi olisin muuttunut jo täysyin tunteettomaksi..
Kyllä polkunne on kivikkoinen ja vasta alussa
Vaimosi on tosi onnekas kun jaksat yrittää, muista pitää huolta myös itsestäsi.
Ai niin unohdin kokonaan enometrioosin.. pika pikaa gynegologille ja tähystyksellä mahdolliset kiinnikkeet saadaan korjattua, se helpottaa ja voihan 30:selläkin olla hormooneissa häikkää nekin saadaa lääkityksellä hoidettua, siitä ainakin kannattaa lähteä liikkeelle.
( minullekin kävi näin)
Kiitos huolenpidostasi ja ainahan näitä ilkeitä ihmisiä ja kannanotttoja riittää mutta jokainen pitäköön mielipiteensä, kestän sen kyllä (jotenkin)
Täällä pienellä "kyllällä" on varmaan joku jo tunnistanut.. mutta mitä sitten..
Ajattelin myös tota uskottomuus ja avioero osastoa että katkeruus ei kannata, se tuhoaa vain katkeran ihmisen itsensä.
Sillä se "toinen nainen" ei minua pettänyt vaan ex-mieheni ja miksi hän niin teki on osa syy minun..
Mutta kohta nuoriso palaa yksitellen kotiin ja minun "aikani" koneella on käytetty ja sulattelen tämän päivän ajatuksiani joten
Ottoville sinulle ja vaimollesi
voimia ja hyvää yötä
Purkauksia…
Sitä isänpäivää ja mitä nyt kuuluu.
Niin nyt on ollut hieman seesteisempi jakso. Mutta normaali papatus on kylläkin jatkunut. Jotenkin tuntuu että hän haluaa käydä jotain ihmeenvaltataistelua. Vaikea kertoa mitä tarkoitan moisella vaan kerrotaan muutama esimerkki.
Olen aina sanonut että avaa postisi ja tuo laskut minulle. (en avaa toisten posteja, ei ole oikein kohteliasta) No eipä rouva ole postejaan avannut niitä oli siellä aika isopinkka, vaikka siellä on ollut luottokortti lasku, arvannet kai kuinka sitten kävi, eipä kortti ollut kelvannutkaan kaupassa. Se oli sitten minun syy! Onko se minun vika jos se ei tuo laskujaan minulle että maksaisin ne?
Esimerkki 2. Lähdettiin yhtenä iltana autolla, kello oli aika paljon ja lapsemme oli turvaistuimessa takapenkillä. Sanoin ennen lähtöä että mene takapenkille ettei vekara nukahda kesken matkaa, jos se nukahtaa niin se on aika vaikea saada sitten illalla nukkumaan. En kuulemma saa määrätä missä hän istuu. Lopputulos oli että vaimo istui etupenkillä, ja lapsi nukahti autuaasti takapenkille ja tietysti heräsi kun kannoin sitä sisälle, arvaa nukahtiko uudelleen kotona? Valvottiin sitten aika myöhään.
Ei se haittaisi jos näitä olisi vaan silloin tällöin vaan kun näitä on jatkuvasti, riidan/ kiukuttelun aiheita löytyy jatkuvasti. Uskotko, että en halua ihan kaikista kommenttia, mitä vaatteita laitan päälle, mitä syön ja onko minun nälkä vai ei ole. Ääh… ahdistaa!
Äkkiä saa varmasti sellaisen kuvan että Herra kotona määrää ja sanoo missä kaappi seisoo. Ei se ole niin, ei missään nimessä. Annan vaimolle tosi vapaat kädet tehdä mitä haluaa. Joihinkin asioihin ei ole vaan kuin yksiratkaisu. Postit on avattava, esim.
Jotain hyvää ja hauskaakin.
Sain muuten tosi hienon isinpäivä kortin jonka lapset oli tarhassa tehneet. Vekara kurvasi aamulla sukat savuten luokseni, antoi kortin, täräytti oikein koirannuolaisu pusun poskelle ja tuumasi: Kuule, minä tykkään sinusta!
Nyt pitää välissä tehdä vähän töitäkin, kirjoittelenpas päivänmittaan sitten lisää..
-ottoville-
Rakastajatar.
Ottaisinko rakastajattaren? Mikä sen tarkoitus ja merkitys olisi? Ja paras kysymys, mistä?
Minulle on kirjoittanut aika moni nainen jolla on rakastaja. Eräs nainen kommentoi siihen että: nyt jaksaa nauttia kaurapuurosta kun tietää että mannapuuroakin on joskus tarjolla. Toisin sanoen täyttämään sitä osiota joka parisuhteesta puuttuu.
Onko se sitten niin väärin? Ravistellaanko hieman pakkaa? Kumpi on enemmän väärin se että kirjoitan tänne aika intiimejä asioita parisuhteestamme vai se että minulla olisi rakastajatar? Toisin sanoen jos vaimoni tietäisi kummastakaan asiasta lopputulos olisi varmaankin ihan sama.
Olkapäälle itkeminen tai surkuttelu pylväs, hyväksynnän hakeminen.
Olisiko se sellaista? Tai ajatellaan asiaa toisinpäin. Kuinka paljon on naisia jotka elävät epätyydyttävässä parisuhteessa, kuitenkin siten ettei eroaminen ole ihan varteenotettavin vaihtoehto? Vastaus on valtavasti! Ainakin saamani postin määrästä päätellen.
Rakastajatar vai kaveri? Kyllä se taitaa kääntyä enemmän sinne kaveri puolelle. En ihan oikeasti viitsi kirjoittaa työkavereille kuinka kiva on kun lunta sataa tai kuinka kiva on kun odottaa alkavaa lomaa. Tähän rakastajatar olisi ihan kätevä.
Kuvitteellinen tilanne rakastajattaresta.
Kun avaan sähköpostini, odottaisin mitä hän on kirjoittanut. Kirjoittelisimme ihan arkipäivän asioista, haaveista ja toiveista, ihan tavallisesta maailman menosta. Ei perheen ongelmista tai vastoinkäymisistä. Ehkä kävisimme aina silloin tällöin lounastamassa. Se ei olisi jatkuvaa seksuaalista kanssa käymistä mikä on yleinen luulo rakastajattaresta. Ehkä rakastajatar on väärä nimike mutta en ole muutakaan nimikettä keksinyt.
Seksuaalisuus.
Kun asiaa tarkastelee tältä puolen… niin vuoden sisällä sängyssä yhdenkäden sormien verran. Riittävästikö? Mutta se ei ole ihan kaikkein tärkein asia.
Voin vaan kuvitella mille tuntuisi rakastella antaumuksella, ihan hiljaa, toisesta nauttien, nautintoja antaen. suudella hänen kaulaa, koskettaa, katsoa kuinka hän nukahtaisi kainalooni. Pelkäämättä että sitä käytettäisi seuraava päivänä kiristyskeinona. Saithan eilen pillua! Siivoa nyt!
Ahdistaako tämä?
Arvaa parikertaa? Miksen sitten jätä häntä? Tiedän ettei se olisi oikea ratkaisu, kylläkin helpoin ja nopein, muttei oikein. Kun ollaan oltu pitkään yhdessä takana on jo historiaa, tavallaan tuttuutta ja turvallisuutta, vaikkakin hieman sairasta niin silti tavallaan turvallisuutta. Onneksi itseään voi purkaa kuntosalilla, uimassa, juoksemassa. Arvaa mennäänkö silloin lujaa kun on huono päivä?
Puutteessa vai rakkauden puutteessa?
Ennemmin tunteiden vastakaiun puutteessa. Aina kun kerron hänelle että olisiko parempi että me erottaisiin, koska et rakasta minua. Hän alkaa itkemään että kyllä hän rakastaa. Se ikuinen kiertokulku. Taas paripäivää hyvin ja sitten marmatus ja papatus alkaa taas. Mutta kun ulkopuolista apua hän ei halua.
Tuli hieman rikkonainen ja sotkuinen teksti, tänään ei ole hyvä päivä. Jos lähtisi uimaan 4km jos se vähän helpottaisi.
Jaksanko? Kyllä, se on ainoa vaihtoehto. Tiedän että nyt tulee kommentteja jossa minut haukutaan alimpaan hel…Ja kysymyksiä: haenko hyväksyntää teoilleni. Mutta muistetaan etten ole tehnyt vielä mitään, pohdin eri vaihtoehtoja kuinka jaksaisin paremmin.
Kukaan ei ole syyllinen ennen kuin…
[email protected]
Olipas tekstiä. Olen tässä lueskellut pohdintojasi jo jonkin aikaa, ja huomannut että meissä taitaa olla yhtäläisyyksiä. Pohdit suunnilleen samoja asioita kuin minä.
Ongelmia on siis ollut. Ja niitä on pohdittu niin yhdessä kuin erikseenkin. Ilman että lopputulokseen ollaan tultu. Ennen kuin... minä tein oman ratkaisuni.
Seksuaalinen itsetuntoni oli aivan nollissa erinäisistä syistä. En enää kokenut olevani Nainen, haluttava, objekti. Koin olevani vain välttämätön paha, piikki mieheni lihassa. No, olen tässä jo jonkin aikaa viestitellyt erään miehen kanssa ja kun satuimme samoihin aikoihin samalle paikkakunnalle niin... eipä varmaan tarvitse enempää sanoa. Mutta nyt en enää tunne olevani seksuaalisesti kelpaamaton :-)
Oli aivan ihana, seksin ja himon täyteinen yö, joka palautti uskoni itseeni naisena.
Tämä tapahtuma antoikin sitten minulle uskomattoman määrän voimaa ja energiaa. Pystyin sanoutumaan irti mieheni kommenteista ja tajusin, että ei kaikki vika meidän suhteessa johdukaan minusta eikä se, mitä mieheni minulle sanoo olekaan välttämättä totta. Joten totesin, että nyt loppuu mateleminen ja tallattavana oleminen. Minä elän elämääni, aitona ihmisenä itseäni kunnioittaen, ja annan hänen elää elämäänsä omana itsenään. Avioeroa ei tule mutta muunlaisia muutoksia päiväjärjestykseen tulee. Alan rakentamaan suhdetta mieheeni omilla ehdoillani, kertoen selkeästi miehelle mitä häneltä haluan ja mitä itse suhteeltamme tarvitsen. Vaikea selittää tässä kaikkea mutta toivottavasti ymmärrät kirjoitukseni pääpointin...
Avoimmuus, rehellisyys ja omien tarpeiden kunnioittaminen (toinen ihminen tietysti huomioiden) on kaiken a ja o. Yhden asian kuitenkin pidän itselläni, tiukasti salassa. Se on tämä yksi yö toisen miehen kanssa, se yö joka osoitti minulle että olen edelleenkin NAINEN. Se tulee olemaan ikuisesti salaisuuteni, voimani. Voi kuulostaa kamalalta salailla tällaista asiaa kun muuten kannatan avoimmuutta, mutta aikuisen ihmisen vastuulla teen tämän päätöksen.
Ymmärrystä en todellakaan teolleni kaipaa, enkä hyväksyntää. Riittää että itse hyväksyn ja ymmärrän tekoni. Koen, että tämä ihana yö oli juuri sitä mitä tarvitsinkin päästäkseni taas ylös itseinhon alhosta. Antoi voimaa jatkaa taas eteenpäin. Ja, niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, se antoi minulle myös itsekunnioitukseni takaisin.....
Heipä hei!
Tiedätkö? Et muuten ole ainoa joka on tehnyt noin. Sähköpostiini tulee valtavasti kaltaisiasi kertomuksia, kaikkia niitä yhdistää positiivisuus, kuinka on jaksanut sen jälkeen paremmin, maailmankuva on avartunut, jotenkin löytänyt itsensä uudelleen.
Mistä se johtuu? Kait tapahtuneen jälkeen katsoo asioita hieman kauempaa, eikä takerru enää pikkuseikkoihin.
Itsellä kynnys madaltuu jatkuvasti… Mutta entäs jos kandidaatti rakastuukin ihan oikeasti? Mitä sitten. Pahimmassa tapauksessa tuhotaan monen ihmisen tulevaisuus. Mutta entä jos molemmat on naimisissa, molemmilta puuttuu suhteesta se jokin. Onko se silloin niin väärin? Toisin sanoen kaksi onnetonta ihmistä tai kaksi onnellista ihmistä, rakastaja ja rakastajatar.
Kaikesta huolimatta olen kovin iloinen puolestasi että uskalsit astua tuntemattomaan, se vaatii ihan oikeasti rohkeutta. Vielä onnistuit.
Pahuksen vaikea asia!
Revolverisysteemi!!!
Nyt taisin keksiä ratkaisun kuinka vaimo saadaan hoitoon tai ainakin asiaa eteenpäin. Tai itse asiassa minä en sitä keksinyt vaan yksi teistä monista jotka minulle kirjoittavat ideoi tämän.
Kuten kerroin juniorilla on mielestäni jonkinlaisia tarkkaavaisuus häiriöitä… (minun mielestä)
Vaikea vaan sanoa onko ne normaaleja vai ei, mutta kuitenkin.
Olisiko hyvä? Tarhassa on lastentarhanopettajana sellainen kiva tyttö. Kertoisin hänelle ihan kaiken, vaikkapa näyttäisin kirjoituksiani, no ei nyt sentään. Kuitenkin ajatus olisi että hän kertoisi vaimolleni perheneuvolan tarpeellisuudesta, lapsen turvallisuuden tunteen tarpeesta siitä kuinka tärkeää on tasapainoinen perhe. Näin asia tulisi kerrottua ulkopuolisen suulla ja puolueettomalla maaperällä. Toimisiko?
Perheneuvolassa:
Olen ihan varma että vaimolla menee hermot siellä, tai ainakin jotenkin se ilmaisee ylimielisyytensä kaikkeen. Nyt kysymys kuuluu; millaista porukkaa siellä on töissä? Kaverin pitäisi olla aika ammattitaitoinen, sen pitää onnistua kerralla jotta hän huomaisi että nyt on ihan oikeasti jotain vialla. Väkisinkin tulee mieleen että miksi minä en voisi soittaa tälle ko. henkilölle etukäteen. hmm.
Se voisi auttaa? Mitenhän siellä hoidellaan moista hommaa? Kaikki yhdessä, vai kuinka se toimii?
Ainakin äkkiä ajatellen ihan toimiva systeemi.
Rumaako?
Sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot on sallittuja! Vähän kieroja mutta sallittuja. Minkäs teet kun se ei itse halua lähteä apua hakemaan.
Kumpi parempi/ pahempi lapselle? Näin ei voi jatkua, hyviä lisäideoita odotellessa.
[email protected]
Pohdintoja
Kylläpä elämä on vaikeaa. Vaimo nalkuttaa, töissä ei ole kivaa, kahvikaan ei maistu kahville eikä ruisleipä leivälle. Mikään ei ole kuin ennen. Joku sanoi eilen vielä pahasti. Voi voi.
Mitä meidän elämä sitten on? Tragedia heille jotka ainoastaan tuntevat ja komedia heille jotka ajattelevat.
Valitetaanko?
Voi kun on kiva etsiä syyllisiä, syyttää heitä, se on heidän syynsä! Vai onko? Kuka vastaa elämästämme? Kurkataanko peiliin? Kukas sieltä katsookaan? Taidamme itse vastata elämästämme ihan kokonaan. Elämämme on juuri sellainen miksi teemme sen.
Negatiivisuus.
Ota päivänlehti! Montako hyvää uutista lehdessä on? Kuuntele ihmisiä, mistä he puhuvat? Katso uutiset, katso telkkaria, mitä ohjelmissa tapahtuu? Minne katosi positiivisuus, iloisuus, elämästä nauttiminen? Tavallaan yhteiskunta opettaa meidän elämään harmaudessa.
Hassuja tilanteita.
Kuten joskus aiemmin kerroin työni on ongelmaratkaisua. Teen monesti siten että kun menen selvittämään jotain riitatilannetta, kehun ensin molemmat osapuolet onnistumisesta, kerron kuinka asiat olisivat voineet mennä huonomminkin, mistä nyt selvittiin hyvin. Tulee muuten hauskoja tilanteita. Ei toimittakaan opitun negatiivisen tavan mukaisesti. Ihmiset ottaa väkiselläkin etäisyyttä, ajattelevat ihan toisin. Kait olemme liian lähellä omaa napaa.
Meneekö meillä huonosti?
No jaa, Kaikilla on ruokaa, kattopäänpäällä, mahdollisuuksia ihan mihin vaan. Ihan meidän kaikkien sisällä asuu se pikkupoika/ tyttö, kaivetaan se esiin, alkaa muuten tapahtumaan. Ole nöyrä, kuuntele mitä ihmiset kertovat, kyseenalaista, nauti elämästä, ole iloinen, Auta mummu suojatien yli, auta raskaana olevaa naista lastenvaunujen kanssa . Kysy voinko auttaa kun joku on vähän pihalla. Ole kohtelias, älä riitele.
Näin yritän ajatella maailmaa, ja toimii kuin junan vessa. Sinua kohdellaan juuri niin kuin kohtelen muita.
Kokoperheen pikku filosofisti. Niin että mitenkö liittyy asiaan? Ei juuri mitenkään. Lähinnä kirjoittelin vaan siksi kun teille on ihan kiva kirjoitella, tulee hauskoja palautteita sähköpostiini.
Aurinkoista työpäivänjatkoa: [email protected]
Loppusanat.
Ensinnäkin kiitos teille kaikille! Kommentteja tuli todella paljon joista suurin osa sähköpostiini. Kävijöitä oli n.3300kpl Eli aihe oli aika kiinnostava. Puhun töissä aina ryhmätyön tarkoituksesta, merkityksestä sen tehosta ja voimasta. Voi kun tietäisivät missä olen opettamaani/ oppimaani käyttänyt.
Minulla alkaa piakkoin töissä suuri projekti joten ajankäytön vuoksi en enää ehdi tänne kirjoitella. Kirjoittelu oli todella auttavaa itselleni ja näemmä myös monille muillekin, jotenkin vaan huomasi asiat täsmällisemmin, sai etäisyyttä katsoa missä mennään, onko tapahtuneet normaalia vai ei.
Minä.
Touhuilen suurin piirtein samoja juttuja kuin aiemminkin. Töitä en enää tee enää niin paljoa kuin ennen (aikaa perheelle), olen ymmärtäväisempi, löysin itsestäni paljon puutteita teidän avullanne (pahus, en olekaan täydellinen) harrastan liikuntaa ja touhuja lapseni kanssa.
Jaksanko? Katse kuin susikoiralla ja selkäranka kuin rautakanki. Totta kait jaksan.
Vaimo.
Tarhateoria on menossa, eli perheneuvolaan käy meidän tiemme. Aika näyttää kuinka siellä käy, löytyykö lisää sytytyslankaa ja elämäniloa vaimolle.
Me
Olemme yhä naimisissa ja aiomme ollakin, vaikka elämä on mitä on, eiköhän siitä jotenkin selvitä. En tiedä maailmassa yhtään asiaa joka ei olisi selvinnyt. (naisen ajatusmaailma heh, heh)
Pahin/ kovin juttu on edessä, nöyrtyminen, anteeksianto/ pyyntö, kaikkien ratkaisemattomien asioiden selvittely, ja noin parimiljoonaa muuta juttua.
Rakastajatar
Mitähän tuohon sanoisi?
Te / lopuksi
Olette edelleen ihan uskomattomia! En tiedä kuinka kiittäisin teitä, jään kiitollisuuden velkaan.
Kunnes työkiireet helpottavat kommentoin jotenkin välikuulumisia. Sähköpostini edelleen käytössä, lueskelen sitä aina silloin tällöin.
Ja nyt, villasukat jalkaan, uimaan, hakemaan vekara tarhasta, ihan ”tavallista” elämää.
Huh! Kylläpä helpotti. Vielä kerran, kiitos teille!
Joulupukkia odotellessa –ottoville-
[email protected]
Kolinaa, ryminää… Ai! ja taas... Tästä tulee patteja päähän.
Onneksi eloveenapaketti pehmittää. hih.
Kenties, kenties. Mutta pohjassa ei lue: Avataan toiseltapuolen, ja se sirppi.
Käännellä? Siihen voi lyödä salama kirkkaalta taivaalta.
Joku ruudinkeksiä saataisi äkkinäisyyttään olla varamaton…
Ne netin mahdollisuudet ovat joskus kummallisia, se vaan välähtää, arvaamatta.
Kepillä tökkiä? Ajattele nyt. Silloin joku voi vetää maton alta seuraukset saattavat näkyä vielä vuosikausia, juuri sen vuoksi kannattaa syödä puuroa vaikka alaportaalla, harkiten. tai… toisaalta mistä sen tietää kolahtaako pöydänkansi.
Katse kuin susikoiralla, selkäranka kuin rautakanki.
Matottomalla lattialla, käyskennellä turvallisesti karsinassa… Yleisesti tämäntyyppiset mielipiteet ovat vanhanaikaisia ja yliarvostettuja. Harkiten, Harkiten ja ajatellen.
Hait joutuvat joskus deletonin uhreiksi syystä tai ei. Kalastus on tunteetonta ja omanedun tavoittelua joillekin ihmisille.
Totta! Tiikeri on vaarallinen, mutta onneksi niillä on vain terävät hampaat ei ne verkon läpi pure. Pahempi on mureena varpaassa, sen hampaista pääsee eroon ainoastaan kokemuksella.
Pikkukalat ne vasta huvittavia ovat, voivat saada aikaan kaikkea hauskaa, epäsuotuisaakin.
Matottomalla lattialla, turvallisesti karsinassa. Hätiköityjä mielipiteitä, yliarvostettua ja vanhanaikaista.
Tiikerit ovat tosiaan vaarallisia, onneksi niillä on ainoataan terävät hampaat.
Mutta mureena vieressä, pikkukalat ympärillä joilla voi olla puhelinkin ja haikin deletoitu, sellaista kalastus on. Täytyy olla luonteenlujuutta.
Harppuna on muuten terävä, ja eloveena paketti näppäimistössä hausuttaa työpäivää