Saamattomuus / toimettomuus

2late

Lähdin pitkästä aikaa eilen viihteelle ja ilta oli onnistunut, tuli jopa täysin vieraiden ihmisten kanssa puhuttua paskaa ongelmitta ja yhden kanssa jopa hetkellisesti vaihdettua baaria.

Hauskaa siis oli ja näin muutaman tutunkin sattumalta. Huomioitavaa tässä oli vielä se, että olin todellakin "niitä tyyppejä"; jotka ovat äänessä, vetävät läppää ja saavatkin muut repeämään. En toki ainoa, mutta kuitenkin yksi niistä. Eli niitä tyyppejä, joiden läppään reagoidaan ja kuittaillaan, ei niitä, jotka kuittailevat tai vaan naureskelevat mukana.

Käy harvemmin baarissa ja jos käyn, en uskalla itse lähestyä naisia. Kuitenkin jos joku nainen lähestyy (tapahtuu yllättävän usein) tai näen jonkun tutun, olen kuitenkin pian äänekkäämpi ja repeilemisestä päätellen se sopii molemmille osapuolille. Jos joku tulee samaan pöytään, eipä tuo siitä yleensä hievahda mihinkään - paitsi hakemaan lisää juomista tai kuselle/paskalle. Muuten läppäni ja juttuni tuntuvat todellakin kelpaavan.

Tähän toki liittyy känniefekti. Selvinpäin en ole yhtä sosiaalinen ja estoton, mutta en todellakaan mikään tuppisuukaan. Selvinpäinkin huomaan omaavani johtajan ja viihdyttäväjän ominaisuuksia, ts. henkilön joka useimmin vetää keskustelu/läppää vetää kuin on kommentoijan osassa.

Eli kaikkea ei voi pelkän känni piikkiin laittaa, eikä känni poista muutamia kuvitelmia ja perusestoja. Vaikka kuinka selvästi huomaan (kännissä ja selvinpäin) olevani hauska tyyppi ja osaan ilmeisesti ilmaista itseäni hauskasti (ihan naisten suusta kuultuna olen kuulemma "luonnostaan hauska") niin en siltikään usko omiin mahdollisuuksiin. Vaikka tiedostan hyvät puoleni, etenkin verrattuna moniin miespuolisiin tylsiin tuppisuihin (joilla on jopa muija), uskon siltikin, että taustalla on liikaa paskaa enkä sen takia uskalla edes lähestyä ketään.

Sekään ei tunnu auttavan, että täysin palstan totuuksien vastaisesti naiset ovat mulle jopa ystävällisiä, hymyilevät ja usein lähesyvätkin. Se enenmpää viina kuin naisten positiivinen käyttäytyminen ei auta, eli en oikein itsekään ymmärrä mistä ongelmat johtuvat. Veikkaisin edelleen, että ovat teinivuosista kiinni (olen siis nyt 28).

Perusongelma on siis jonkinlainen saamattomuus / toimettomuus eri, minkä muut joutOn vaan jotenkin helpompi ottaa ohjaat käsiinsä, jos ei ole itse aloitteen tekijä, vaan "mukaan vedetty" henkilö. Se luo tunteen, jossa ei ole tunkeilija, vaan mukana muiden halusta (tässä mielessä olen ilmeisesti nainen).

Tiedä sitten mistä ongelmat oikeasti johtuvat. Ehkä olen itsetunnoton tai saamaton ja toimeton. Mutta mitä enemmän nykyistä tilannettani kelaan, sitä enemmän tuntuu siltä, että olen yksinkertaisesti vain typerä (HUOM! typerä, en tyhmä).

4

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ujo atm 25

      Minäkin kävin tänään pitkästä aikaa baarissa ja sain jopa naisen nauramaan mutta ei homma kuitenkaan kantanut loppuun asti.

    • HC-ATM

      Itse en ole yli neljään vuoteen tehnyt minkäänlaista aloitetta mihinkään suuntaan. En kyllä ole muutenkaan tehnyt naisille koskaan aloitteita muuten kuin räkäkännissä. Ei sitä viitsi hirveästi nähdä vaivaa kun palstalta ja muista metagame-lähteistä tietää jo valmiiksi että lyhyt ja kemiaton mies ei niissä useinkaan onnistu.

    • Syy on selvä

      Menit tietysti yksin baariin. Siitä kaikki ainakin salaa ajattelivat kaikkea negatiivista ja siksi et pillua saanut.

    • Ujo atm 25

      Suoraan sanoen aika kummallinen tuo DarkFearin teoria siitä että yksin liikkeellä oleva mies ei saisi seuraa ja että kaikki siitä yksinolosta ajattelisivat jotain negatiivista. Itse en suoraan sanoen enää edes jaksa välittää mitä ihmiset siitä minun yksinolosta ajattelevat. Ajatelkoot mitä lystäävät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2753
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2340
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2090
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1854
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 100
      1656
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1477
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe