kertokaa minulle mitä mieltä olette kaukosuhteista? tai tarkemmin ottaen kertokaa omista kokemuksistanne! itse olen elänyt kohta vuoden kaukosuhteessa (välimatka reilu 1000 km), nyt on ensimmäinen todellinen kriisi ja haluaisin kuulla teidän kokemuksia jotka elätte tai olette eläneet joskus kaukosuhteessa! olisin kiitollinen jos edes joku kertoisi omia kokemuksia!:)
kauanko kaukosuhde-vaihde kesti? menikö teillä poikki vai muutitteko yhteen? yms yms....
kauanko kaukosuhde-vaihde kesti? menikö teillä poikki vai muutitteko yhteen? yms yms....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo..tutustuin pari vuotta sitten netin ja tekstiviestien
kautta poikaan, joka asui n.200 km päässä minusta.
Tavattiin muutaman kuukauden viestittelyn jälkeen ja ihastuttiin & rakastuttiin.
Kesä meni hyvin ja ehdittiin nähdä riittävän usein. Syksy tuli ja koulut alko ja kaikki
muuttu taas vaikeemmaks. Nähtiin siinä kahden, kolmen viikon välein vain viikonloppuisin.
Rakkautta kyllä riitti ja viikolla yhteyksiä pidettiin puhelimella. Sitten tuli taas kesä, joka
oli huippuaikaa meidän suhteessa. Toisena syksynä ei enää kumpikaan oikein jaksanu kaukosuhdetta, kun
yhdessä vaiheessa tuli kuukaudenkin tauko tapaamisissa... Meillä oli tarkotus muuttaa myöhemmin samaan
kaupunkiin asumaan ja opiskelemaan...siitä nyt ei vaan tullu mitään kun suhde meni poikki..ja välimatkalla oli
osansa asiassa, vaikka muitakin syitä oli. Puoltoista vuotta ehdittiin olla yhdessä..
Jooo..mä olin kaukosuhtees yhden muijan kans..meil oli välimatkaa noin 400-500km...juttua kesti noin 4kk,sen jälkeen meni poikki...ei siitä mitään tullut..toinen koko ajan viestii ja tekee tarkastuspuheluita et oonko mä baarissa ku asun toisel puolel suomea...se vitutti vaikka mä en tehnyt mitään...olin kyl uskkollinen,mut hänen uskollisuutta ei voi kuin voimakkaasti epäillä..kyl kaukosuhtees se luottamus kärsii aika lujaa...koko ajan epävarma olo...sit miks se ei vastaa puheluihin nyt ja miks sil puh kiinni nyt...koko ajan tommosta paskaa vain...mä en jaxanu sitä enää..joten poikki meni..kummatkin osapuolet pitää olla sellaisia ihmisiä ettei välimatka haittaa,ja jaksaa odottaa..mut jos sellaisia kun mä ja mun exä..niin hyvää ei seuraa kyllä...mut mieti tarkkaan,mitä teet..jompikumpi pitää jossain vaihees tehdä se siirto ja muuttaa samalla paikkakunnalle mis toinen asuu..mut setvikääpä asioita siellä...
Terppa!
En yleensä kirjoittele tänne,luen vaan,mutta nyt on niin helppo vastata että oli pakko ottaa kantaa.Kaukosuhteet,joo,olen ollut semmoisessa 2 kertaa.Eka kerta ei kestänyt,muutenkin äijä oli ihan kusipää,epäluotettava,ym,mutta tokalla kerralla kesti(Varmaankin osa syy kestämiseen oli tämän miehen luonne.Häneen voisin esim.luottaa joka asiassa,ym,joustava,pitkäpinnainen).Kaikki alkoi siitä kun tavattiin täällä,mun kotikaupungissani,ravintolassa.Eli,meillä(molemmat ollaan yli 30-v) ei siis ollut mitään arvaussuhdetta heti alkuunsa,vaan nähtiin heti toisemme ja juteltiin.Mutta,äijäpä asuikin 330 kilmoterin päässä.Sitte kävi niin,että oltiin mun luona se yö(ja tosiaan,nukuttiin ja oltiin vielä kännissäkin),ja aamulla se tyrkky mulle kuvansa puh.numeron kera ennen kuin häipyi.Pistin heti textaria illalla ja vastausta tuli.Tyyppi oli jo matkalla kotiinsa.Soiteltiin joka päivä siitä lähtien.Kyselin jotta tuleeko taas v-loppuna tänne,mutta silloin ei päässyt.Mutta kahden viikon kuluttua jo saapui.Ja sen jälkeen menin minä sen luokse.Semmoista se sitten oli,joka viikonloppu mentiin molempiin suuntiin edestakaisin,ja rahaa meni ihan helvetisti just siihen.Ja puhelinlaskut oli suuria.Tätä kaukovaihetta kesti meillä 1& puoli vuotta.Ensin mun piti lähetä sinne asumaan,mutta aloin katumaan,ja peruin.Osat muuttui toisinpäin ja se muutti sitten lopulta tänne.Ratkaisua helpotti hänellä paljon se että sen työt loppui siellä kotopuolessa.Hän näki täällä päässä muutakin kuin vaan mut.Uuden mahdollisuuden.Haki kouluun ja pääsi.Nyt opiskelee ja valmistuu ammattiin.Asumme nyt yhdessä täällä meillä päin,ja nyt kun hän on asunut täällä puoli vuotta,ja utelin että miten on viihtynyt ja onko koti-ikävä ym,mutta eipä kuulemma vaivaa.Ja viihtyykin,jopa.Kyllä hän käy n.kerran kuussa kotonaan,joten varmaan auttaa ikäväänkin.Kyllä tää kaukosuhe meillä kesti.Joten miksei siis muillakin?Mutta sen sanon,että kaukosuhteessa kun ollaan,niin mitään siitä ei tule,jos kumpikaan ei edes harkitse muuttoa toiseen suuntaan.Kaukosuhteessa ei voi elää ikuisesti kunnollista elämää,suhdetta.Eihän mikään muukaan pysy paikoillaan,kaikki muuttuu ja kehittyy,niin myös kaukosuhteen täytyy.Kun suhde on siinä kaukosuhde vaiheessa kauan,se ei kehity enää mihinkään.Pelkka raakile.
Mutta,älähän vielä toivoosi heitä,kyllä sä itse tiedät milloin on aika päästää irti.Kyllä sen tietää,jos vaan uskaltaa tunnistaa sen.Jos ei vaan eväät enää riitä,MUTTA, jos on vähääkään meininkiä että yhdessä ollaan,niin ottakaa suunnaksi yhteen meno.Ei sen tarvitse tapahtua heti,mutta se suunta täytyy olla.
Kiitos siitä että olette vastanneet mulle ja sillä auttaneet mua paljon!:) oli hyvä kuulla erilaisia tarinoita. Tällä hetkellä meidän suhde on melkoisessa kriisissä, mutta toivotaan että aurinko paistaa vielä meillekkin. Mutta kiitoksia teille ja lycka till!:)
kata
Kata!Kiitti kiitoksista.Mulle tuli sika siisti fiilis siitä,jos mun tarinallani oli jollekin(tässä tapuksessa sulle) jotakin todellista apua.Jos suhteenne on kriisissä,tehkää sille jotakin.Viekää se jonkin moiseen päätökseen.Jutelkaa,keskustelkaa,punnitkaa.Jos näyttää hyvältä,kaikki OK,mutta jos tuntuu ettet sinä halua lähteä sinne 1000 kilometrin päähän asumaan eikä hän sun luoksesi,voisi olla ehkä paras unohtaa koko juttu.Helppoa ei varmaan ole,sen kyllä tiedän kokemuksesta,mutta kasvattaa kummasti!!Mutta,onnea matkaan!Ehkäpä yllätyt vielä iloisesti?!
Elimme poikaystäväni kanssa 3 vuotta kaukosuhteessa (400 km) ja nyt asumme onnellisesti yhdessä, kun sain opintoni päätökseen ja pystyin muuttamaan samaan kaupunkiin hänen kanssaan. Vuodet olivat pitkiä, mutta rakkaus kuitenkin kesti. Luotamme toisiimme 100 prosenttisesti ja asennoiduimme tilanteeseen realistisesti. Matkustelimme puolin ja toisin koko ajan, näimme lähes joka viikonloppu. KYLLÄ KANNATTI!!
Välillä oli toki vaikeeta, varsinkin sunnuntait oli aina tosi raskaita kun piti erota taas viikoksi. Kriisejäkin oli (niinkun kai jokaisessa suhteessa), mutta niistä onneksi selvittiin puhumalla.
Viikot meni yleensä suht nopeesti kun odotti viikonloppua. Joskus kuitenkin oli kertynyt niin suuret odotukset viikonlopulle, että pettyi, jos ei ollutkaan niin ihanan taivaallista. Mutta siihenkin oppi asennoitumaan paremmin..
Kaikkea hyvää teille!! Helppoa se ei ole, mutta hyvään kannattaa satsata.
Hei!
Olen elänyt elänyt kaukosuhteessa ja olen edelleen, mutta en saman miehen kaa, meillä ei kyllä ole välimatkaa kuin 144km, mutta joskus se tuntuu ongelmalta, ei ehkä niin paljon minulle, kuin tälle mun miesystävälle. Mulla on kaksi poikaa, jotka käyvät koulua täällä kaupungissa, missä asumme ja hällä on nyt sellainen kiristys päällä, että jos me ei muuteta sinne missä hän asuu, se on pieni paikkakunta, niin meille tulee ero.
Olen ajatellut, että jos mies ei jaksa odottaa sitä päivää kun asumme yhdessä saman katon alla, niin meidän kohtalo ei ollut sitten asua saman katon alla.
Annankin sulle neuvoksi, että kuuntele sydämesi ääntä.
Tee kuten parhailta tuntuu.