Entisen kaipaus ja suunnaton ahdistus

ahdistaa niin..

Olen vihdoin myöntänyt itselleni kaipaavani entistä avomiestäni nyt vielä kahden vuoden jälkeenkin. Erosimme suureksi osaksi minun takiani ja koen olleeni jättäjä. Olimme eron jälkeen yhteydessä toisiimme ja tapasimmekin, sain tuolloin pahoja paniikkikohtauksia. Jossain vaiheessa päätin yrittää olla vain yksin ja entinen mies muutti toiselle paikkakunnalle. Aloitin tapailun ihan mukavan miehen kanssa ja entinen mies ilmoitti että ei olla enää yhteydessä. Se pelotti ja tuntui pahalta, mutta nielin väkisin pahan olon. Hän löysi viime vuonna uuden naisen ja kuultuani tästä aliin taas saada paniikkikohtauksia. Nyt he ovat kihloissa enkä ole nähnyt miestä (onneksi) aikoihin. Ahdistus ja paniikkimaiset olotilat ovat nyt viime kuukausina lisääntyneet. Tiedostan etten enää ikinä voi tukeutua häneen ja uusi miess jonka kanssa olen, ei tunnu samalta kuin entiseni. Koen pilanneeni elämäni ja ikävöin eksän ääntä ja hänen läsnäoloaan. Teen mielessäni väärin nykyiselle miehelle. Olen miettinyt eroavani ja olevani vain yksin, kunnes voin viimein unohtaa eksän tai löytää aikanaan jonkun yhtä hienon ihmisen rinnalleni. Nykyisessä suhteessa ns.turvallisuuden tunne ja tuki puuttuu. Olen itkenyt yksin kotona ollessani usein ja mietin vanhoja asioita vuosien takaa. En saa oloani enää rennoksi, vaan rintakehässä tuntuu paino ja ahdistaa. Olen typerä kun kidutan itseäni, mutta tuntuu että olen pitänyt sisälläni kaiken mitä olisi pitänyt entiselle sanoa. Että olen pahoillani ja ilman häntä minulta puuttuu iso palanen. En ikinä anna itselleni anteeksi eroamme ja sitäetten ottanyt häneen yhteyttä viime vuonna ennen hänen uuden naisensa löytymistä. Toivon että hän on onnellinen nyt..

8

615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikille hyvä nyt

      Aika paljon samoin oli minun eroni. Aluksi tuntui ettei ole enää elämääkään, kun ei ole häntä sitä jakamassa. Nyt tiedän että tunteita tulee ja menee. Tapainen aivan ihanaa miestä ja turvallisuuden ja hyvänolon tunne on. Välttäminen on aitoa molemminpuolinen ja parasta se ettei meitä sido yhteen velvollisuudet vaan halu olla yhdessä. Kumpikin saa myös omaa aikaa. Entinen pahaolo on poissa. Ja kukaan ei minua alista eikä syyllistä.Ex oli sellainen että äkäili ja juntturoi omaa pahaaoloaan minulle. Onneksi hän löysi kaltaisensa ja on poissa meidän elämästä.

    • täti sininen

      Miksi aloittaja hakee muista ihmisistä turvallisuutta ja tukea ihan ku pikkulapsi? Kyllä aikuisen ihmisen pitää löytää itsestään turva ja osata olla ihan itsensä kanssa ahdistumatta. Paniikkihäiriökohtauksin reagoiminen eksän kihlautumiseen on mielestäni huolestuttavaa ja kertoo sun psyykkisestä terveydentilastasi aika karua kieltä.
      Mitäs jos hakisit itsellesi ihan ammattiapua? Kyseessä ei ole sun eksän uusi elämä vaan sun ongelmat psyykensäätelyssä ja vinoutuneet ajatusmallit parisuhteesta. Et pysty solmimaan ainuttakaan tasapainoista parisuhdetta ellet kasva itsenäiseen ja aikuiseen maailmaan.

    • älä kaipaa

      en ymmärrä miten kaipaat ihmistä jota pelkäät ja saat paniikkikohtauksia, vai onko mies jotenkin niin mystinen ja charmantti, ettei kuule olis pelkkä narsisti, jos sulla on hyvä kulta nyt, mene vaikka terapiaan ja käy läpi vanhaa suhdettas, sieltä voi löytyä syy miksi nyt tuntuu tältä, jos entinen kohteli sua huonosti, olet sairastunut tohon häiriöön miten muuten paniikkihäiriö voi tulla?!!!!

      • ap.

        No, olimme yhdessä todella pitkään, lähes 11 vuotta. Itse minä asiat sotkin ja sulkeuduin eron jälkeen kuoreeni. Minulla on taipumusta paniikkihäiriöön ollut lapsesta asti eikä sitä tiedä, jos ei ole kokenut samalla tavalla, miltä se tuntuu. Mies oli ja luultavasti on edelleen upea persoona, luotettava ja hieno ihminen. Olen aikuinen, mutta aikuisillakin voi joskus olla vaikeaa. Saan paniikkikohtauksia ajatellessani mennyttä ja sitä, etten tule enää häntä varmastikaan näkemään. Se ahdistaa. Hän oli elämäni tärkein ihminen, josta tyhmyyttäni päästin irti. Sellainen henkilö, joka ei ole kokenut elämässään oikeaa aitoa sielunkumppanuutta, ei ymmärrä tätä kuten vastauksistanne päättelen. Mitä edes tänne kirjoitin, täältä saa vain haukut.


      • ei haukkunut
        ap. kirjoitti:

        No, olimme yhdessä todella pitkään, lähes 11 vuotta. Itse minä asiat sotkin ja sulkeuduin eron jälkeen kuoreeni. Minulla on taipumusta paniikkihäiriöön ollut lapsesta asti eikä sitä tiedä, jos ei ole kokenut samalla tavalla, miltä se tuntuu. Mies oli ja luultavasti on edelleen upea persoona, luotettava ja hieno ihminen. Olen aikuinen, mutta aikuisillakin voi joskus olla vaikeaa. Saan paniikkikohtauksia ajatellessani mennyttä ja sitä, etten tule enää häntä varmastikaan näkemään. Se ahdistaa. Hän oli elämäni tärkein ihminen, josta tyhmyyttäni päästin irti. Sellainen henkilö, joka ei ole kokenut elämässään oikeaa aitoa sielunkumppanuutta, ei ymmärrä tätä kuten vastauksistanne päättelen. Mitä edes tänne kirjoitin, täältä saa vain haukut.

        en tiedä oletko oikeasti aloittaja mutta jotenkin kuulostaa vain kummalliselta miten saat paniikkikohtauksia kun ajattelet häntä, ehkä hän olis sinulle jotenkin "liikaa" sitten tai jotain, uudelleen rakastuminen on tietenkin mahdollista?


      • ap.
        ei haukkunut kirjoitti:

        en tiedä oletko oikeasti aloittaja mutta jotenkin kuulostaa vain kummalliselta miten saat paniikkikohtauksia kun ajattelet häntä, ehkä hän olis sinulle jotenkin "liikaa" sitten tai jotain, uudelleen rakastuminen on tietenkin mahdollista?

        Kyllä, hän on minulle hyvin tärkeä ihminen tai ainakin oli. Saan välillä kohtauksen, kun painun syvälle mieleeni ja tiedostan sen, etten enää voi olla hänen kanssaan tekemisissä. Paniikkikohtauksia saa ihmiset pienemmistäkin asioista. Minä koen kaiken todella syvästi ja luultavasti syvemmin kuin moni muu. Siksi itken myös herkästi, mutta yleensä vain yksin ollessani.


    • yx mahdollisuus

      Voiko kaipaus johtua siitä että tämä nykyinen on ns. huonompi kuin edellinen. Pitäisikö erota nykyisestä ja miettiä onko vielä sama fiilis tuohon entiseen vai takerrutko vanhaan koska nykyinen on vain vielä huonompi kuin miltä edellinen NYT tuntuu...???

      • ap.

        Nykyinen ei ole samanlainen kuin eksä. Eksäni oli ensirakkauteni ja hän pysyy aina tärkeänä minulle. Ehkä nykyinen mies oikeasti on minulle väärä. En saa hänestä samanlaista tukea ja turvaa tai syvällistä rakkautta. Ehkä sellainen mies vielä tulee vastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7132
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6215
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5318
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3555
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe