Tunteet alkavat särkeä, ei tässä oo mitään järkeä

Tälle ois löytyny monta eri osastoa mutta laitoin nyt tänne

Niin pohjalukemista taas auringonpaisteeseen.
Pakko ois erota kun ei jaksa miestä juurikaan yhtään.
Meillä on kohta 2v poika ja vanha koira.

Mies juo 2 kertaa viikossa ja ne illat hän muuttuu narsistiksi, herra tädellisyys provosoi minua kaikesta jota olen tehnyt tai jättänyt tekemättä , mollaa sukulaisiani asioista jotka ovat normaaleja juttuja minun sukulaisille. Ärsyttää tahallaan että räjähtäisin. Valehtelee. Tulee huutamaan makkariin ja metelöimään, ei välitä vaikka poika heräis. Kerää huomiota kokoajan ja käskyttää tekemään sitä ja tätä ja syömistä jne.. Purskahdan itkuun helpotuksesta aina kun hän sammahtaa.

Selvinpäin hän on joo joo mies, ei tee mitään tai no ramppaa tupakalla,työtä vieroksuva, no okei hieno hyvä apu kun kattoo ja leikkii pojan kanssa kun minä teen kotityöt.

Mä olen joskus ollut aika masentunut, kokenut koulukiusaamiset, lapsettomuushoitoja, raiskauksen, monen alkoholipitoisen suhteen, luottotietojen menetyksen ja paljon muuta, viimeisemmäksi sosiaalisten tilanteiden pelon. Ystäviä kavereia ei ole ollut ainakaan 7 vuoteen. (kaverit jäi kun lopetin juomisen) ja mies hääti loputkin tuttavat. Mieheni Lihotti minut jotta en saisi muita miehiä (sanoi ihan suoraan ettei kukaan veisi minua häneltä)
Varmaan kohta sairaudet lihavuuden takia vielä päälle. Inhoan itseäni, mikä itsetunto?

Mä en tiedä mitä mä pelkään kun en saa itseäni pojan kanssa lähtemään tästä pois?
Mies voi olla että heittää kakkaa niskaa ja rupee tappelee pojasta, Koiraa hän ei halua ja minä en sitä voi ottaa koska en pysty ottamaan vastuuta ulkoilutuksista yksinään koirasta.
Miksen pääse tästä pois? Ahistavaa. olen niin raukka kun en pysty. Tiedän kuinka helpottavaa se olisi asua pojan kanssa kahdestaan ja saisi kymmenen vuoden jälkeen määrätä itse omat tekemiset.


Tää on varmaan vaan itkuhuutoa muiden kitinöideni joukossa mutta tässä jos missä se yks kaveri vois olla tukena ja jeesinä. Ois se hieno tyyppi.

Hassua kuinka ihminen muuttuu.
Mieheni oli tavatessamme iloinen, sosiaalinen, vakkariduunilainen, huomioonottava, kaikkea semmosta jossa sitten ihastuin häneen.

Kaikki muuttu kun synnytin. Olin viikon sairaalassa. Kotiuduimme mies lähti siltä seisomalta ryypylle koko loppuillax ja minä rupesin siivoomaan, pesemään lattioita ja pyykkäämään viikon jälkiä ja pyykkejä ja kauppaankin piti mennä kun jääkaapissa ollut mitään. (en olisi saanut sektioleikkauksen takia) ja siitä tää alamäki alkoi.. olen kohta 2 vuotta antanu anteeks ja uusia mahdollisuuksia...mut ei tää henkinen väkivalta 2 x viikossa oo enää nautinnollista.

Tästä on pakko itse ruveta nyt jotai tekemään että pääsee tarjoamaan pojalle parempaa elämää, en vain oiken tiedä että mistä aloittaa, olen jo hieman pakkaillut muuten uskalla miehelle näyttää että nyt lähdemme kun se sitten pistää kapulaa rattaisiin ja jättää mut jollain tapaa kusiseen tilanteeseen. Ja ei oo autoa millä lähtis yhtään mihinkään karkuun.

Ai ku helppas purkaa pikkasen :) voi käydä pojan viekkuun nukkumaan.
5206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet jotenkin uponnut erilaisiin syihin ja pelkoihin, että et voisi lähteä pois onnettomasta tilanteesta. Mutta sinä voit, ja sinun pitää tehdä se lapsesi ja itsesi takia. Teistä tulee onnelliset, kun pääsette pois.

Onko sinulla joku ystävä tai tuttava, joka voisi auttaa? Ensikotiinkin voit mennä vaikka heti. Ota yhteyttä sosiaalitoimistoon, perheneuvolaan tai vaikka terveyskeskukseen. Ammattilaiset neuvovat ja auttavat sinua, miten pääset pois.

Soita jonnekin tänään.

Äänestä

Kiitos vastauksestasi.
Ystäviä/kavereita ei ole tuttavat/sukulaiset heiltä olen joskus jutusteluaikaa kyselleet eivät he kerkiä, ovat kiireisiä joten annan heidän olla.

Se miksi kynnys on niin korkea soittaa on että pelkään lasun tulevan johonkin väliin ja vetävän punaisen korttinsa. (tuli liikaa luettua palstoja kuinka hepposin perusten ottavat huostaan)

Mullahan ei ole mitään tapahtunut eikä tapahdu semmoista että olisi syytäkään mutta se pelko että jos ni se on suuri.

Minäkun olen tämmönen joka ei uskalla apua pyytää ja en halua kenenkään tuhlaavan aikaani minuun. Varmasti heillä on tärkeämpää tekemistä kuin minun asiani.

Mutta yritän ylittää kynnykseni ja soittaa /etsiä asunto ensimmäiseksi.

Äänestä

Sinun pitää heti lähteä pois. Se on velvollisuutesi lasta kohtaan. Senkun hilppaset lastenvalvojalle/sosiaalitoimistoon/perheneuvolaan. Laitat asuntohakemuksen. Jos liian kamalaksi käy, lähde turvakotiin. Lapsen ja koiran kanssa selviät, kun saat asian järjestykseen. Voisiko kukaan esim. naapuri hoitaa koiraa? Ellei, laitat ilmoituksen lehteen, tai kysyt eläinsuojeluyhdistyksestä. Siellä tiedetään kyllä koirille huostaanottokoteja. Miehellesi älä koiraa jätä, pahoinpitelee sitä kuitenkin.

Äänestä

Lähde ehdottomasti kun voit, pitkällä kokemuksella voin sanoa, ettei puolisosi tule muuttumaan ja lapsesi kärsii.
Meillä 3 aikuista lasta ja mieheni oli täysin samanlainen, en vaan saanut irrotettua itseäni.
Nyt kaksi nuorempaa ovat alkaneet oireileen,vanhempi sanoi miksi en aikoinaan lähtenyt ja nuorempi, ettei hänellä ole mitään tunteita isää kohtaan on niin paljon pahoja muistoja.
Olen luokittellut itseni läheisriippuvaiseksi, koska en pysty vieläkään päästämään irti vaikka on koko ajan huono olo ja rakkaus on loppunut jo aikoja sitten.

Äänestä
  • Aloittelija on tyhmä kun saapas- vai mieskö työnsi sulle ruokaa väkisin suuhun? Sen lisäksi olet entinen juoppo...voi h...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enuskalla kirjoitti:

Tälle ois löytyny monta eri osastoa mutta laitoin nyt tänne

Niin pohjalukemista taas auringonpaisteeseen.
Pakko ois erota kun ei jaksa miestä juurikaan yhtään.
Meillä on kohta 2v poika ja vanha koira.

Mies juo 2 kertaa viikossa ja ne illat hän muuttuu narsistiksi, herra tädellisyys provosoi minua kaikesta jota olen tehnyt tai jättänyt tekemättä , mollaa sukulaisiani asioista jotka ovat normaaleja juttuja minun sukulaisille. Ärsyttää tahallaan että räjähtäisin. Valehtelee. Tulee huutamaan makkariin ja metelöimään, ei välitä vaikka poika heräis. Kerää huomiota kokoajan ja käskyttää tekemään sitä ja tätä ja syömistä jne.. Purskahdan itkuun helpotuksesta aina kun hän sammahtaa.

Selvinpäin hän on joo joo mies, ei tee mitään tai no ramppaa tupakalla,työtä vieroksuva, no okei hieno hyvä apu kun kattoo ja leikkii pojan kanssa kun minä teen kotityöt.

Mä olen joskus ollut aika masentunut, kokenut koulukiusaamiset, lapsettomuushoitoja, raiskauksen, monen alkoholipitoisen suhteen, luottotietojen menetyksen ja paljon muuta, viimeisemmäksi sosiaalisten tilanteiden pelon. Ystäviä kavereia ei ole ollut ainakaan 7 vuoteen. (kaverit jäi kun lopetin juomisen) ja mies hääti loputkin tuttavat. Mieheni Lihotti minut jotta en saisi muita miehiä (sanoi ihan suoraan ettei kukaan veisi minua häneltä)
Varmaan kohta sairaudet lihavuuden takia vielä päälle. Inhoan itseäni, mikä itsetunto?

Mä en tiedä mitä mä pelkään kun en saa itseäni pojan kanssa lähtemään tästä pois?
Mies voi olla että heittää kakkaa niskaa ja rupee tappelee pojasta, Koiraa hän ei halua ja minä en sitä voi ottaa koska en pysty ottamaan vastuuta ulkoilutuksista yksinään koirasta.
Miksen pääse tästä pois? Ahistavaa. olen niin raukka kun en pysty. Tiedän kuinka helpottavaa se olisi asua pojan kanssa kahdestaan ja saisi kymmenen vuoden jälkeen määrätä itse omat tekemiset.


Tää on varmaan vaan itkuhuutoa muiden kitinöideni joukossa mutta tässä jos missä se yks kaveri vois olla tukena ja jeesinä. Ois se hieno tyyppi.

Hassua kuinka ihminen muuttuu.
Mieheni oli tavatessamme iloinen, sosiaalinen, vakkariduunilainen, huomioonottava, kaikkea semmosta jossa sitten ihastuin häneen.

Kaikki muuttu kun synnytin. Olin viikon sairaalassa. Kotiuduimme mies lähti siltä seisomalta ryypylle koko loppuillax ja minä rupesin siivoomaan, pesemään lattioita ja pyykkäämään viikon jälkiä ja pyykkejä ja kauppaankin piti mennä kun jääkaapissa ollut mitään. (en olisi saanut sektioleikkauksen takia) ja siitä tää alamäki alkoi.. olen kohta 2 vuotta antanu anteeks ja uusia mahdollisuuksia...mut ei tää henkinen väkivalta 2 x viikossa oo enää nautinnollista.

Tästä on pakko itse ruveta nyt jotai tekemään että pääsee tarjoamaan pojalle parempaa elämää, en vain oiken tiedä että mistä aloittaa, olen jo hieman pakkaillut muuten uskalla miehelle näyttää että nyt lähdemme kun se sitten pistää kapulaa rattaisiin ja jättää mut jollain tapaa kusiseen tilanteeseen. Ja ei oo autoa millä lähtis yhtään mihinkään karkuun.

Ai ku helppas purkaa pikkasen :) voi käydä pojan viekkuun nukkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu