Mikähän siinä on, että ei taida olla juuri ilmoitettu uskollisuuden kyllästämiä avioliittoja syinä otsikon kaltaisiin ilmiöihin. Kuitenkin yhteiskunnankin taholta eri tavoin kannatetaan (jopa 'kulttuurin' nimissä) hankkeita ja kehitystä, jotka ovat omiaan edesauttamaan tuollaisiin ajautumista. Lastensuojelun tukahtuminen ongelmatapauksiin on sitten kai joidenkin pimentyneissä mielissä omiaan edesauttamaan vahvan ja tuottavan tuotantohenkilöstön kehittymistä maan tarpeisiin. No, onhan sitä ennenkin käynyt, että yhteisöt ja yhteiskunnat ovat romahtaneet holtittoman menon aika äkillisiinkin konkursseihin, kun kieltäytymällä on kieltäydytty näkemästä kehitystä, vaan ennemminkin on kaikella siirappisellakin valheen voimalla haluttu uskotella, että 'rauha, rauha, ei hätää mitään'.
Hoos. 4:11 Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen.
5. Moos. 28:28 Herra lyö sinua hulluudella, sokeudella ja mielisairaudella
Joh. 10:12 Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne. (Aivan kuin näyttäisi siltä, että olisi sellaisiakin, joiden olettaisi olevan paimenia, niin he esiintymisellään enemmänkin vaikuttavat palkkalaisilta, ja saattavat 'totuuden kompastelemaan toreilla'.)
Matt. 6:23 .. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.