Tämä usein esiin tuleva monien työntekijöiden turhautuminen, ja masennus johtuu siitä että joku pölvästi on keksinyt että suomen paras ja ainoa oikea vientituote on tieto ja asiantuntemus. Viedään sitä. Ei tehdä enää mitään. Ylikoulutetaan kaikki. Lakkautetaan sahat ja pajat. Tietoon ei tarvita raaka-ainetta. Sitähän tuottaa kuka vaan kun on hiukan luovuutta.
Luovien työntekijöiden rinnalla pyörii kuitenkin organisaatioittain tietoduunareita jotka hoitavat ne rutiininomaiset paskahommat. Yleensä ne ovat sellaisia töitä joissa ei hirveän suurta koulutusta vaadita, muuta kuin muodon vuoksi, eikä sen kummempia älynlahjojakaan kaivata, mutta tarkkaavaisuutta kuitenkin. Ei saa ajatus harhailla. Täytyy keskittyä. Tällainen voi olla todella kuluttavaa tietyille yksilöille.
Se joka väittää että en puhu totta, voi kokeilla seuraavaa vaikka lomalla. Esim. tekemällä viikon vaikka seiraavanlaista harjoitetta: Avaa Excel ohjelma klo 8.00 aamulla. Rupea kopioimaan puhelinluetteloa excel taulukkoon. Kun saat A4-sivun valmiiksi tulosta se ulos. Sen jälkeen tarkista vielä kirjoittamasi. Lopeta klo 16:00. Tee tätä aluksi viikko ja seuraa miltä sinusta alkaa tuntua. Muista että sinun ei ole pakko tehdä tätä. Joku muu voi tehdä sen puolestasi. Niin ja miten paljon normaali ihminen tätä jaksaa? Kuinka monta riviä sinun pitäsi saada tehtyä viikossa jotta olisit palkkasi ansainnut? No sehän ei tietotyössä nykystandardien mukaan olekkaan pääasia vaan se että nautti työstään. Työn iloa kaikille.
Edellä kuvaamani työ on lähes suora lainaus todellisesta työtehtävästä joka kesti kuukausien ajan, kunnes työsuhde armollisesti päättyi.
Kun tähän lisätään se että tiedon tuotantoa ei osata organisoida, ei ole kehitetty mittareita joilla mitata eri yksilöiden ylikuormittumista ja alikuormittumista kuten tuotantolaitoksissa lasketaan valmistuneiden tuotteiden määrää, on aikamoinen terveysriski valmis.
Olen työskennellyt monissa erilaisissa organisaatioissa sekä fyysisissä että älyä vaativissa töissä ja huomannut että tietotyö aiheuttaa yksilöille lähestulkoon aina psyykkisiä oireita, aivan kuten fyysinen työ aiheuttaa lihaskipuja. Se on normaalia.
Ongelma on se että on lähes mahdotonta kehittää työvälineisiin suojamekanismeja jotka työtapaturmalta (esim. ylirasittumiselta) suojaisivat.
Tuotantolaitoksessa on koneissa anturit ylikuormittumista varten. Ne sammuttavat laitteen kun sitä kuormitetaan liikaa. Tietokoneet eivät sulkeudu eivätkä pomojen vaateet lopu kun aivot ylikuormittuvat. Kukaan ei voi myöskään sitä nähdä kun "pannu ylikuumenee". Tietoduunari on sikäli suojaton.
Kun urheilijan ylikuormitettu lihas revähtää hän usein pyrkii jatkamaan harjoittelua ja kilpailua viimeiseen asti. Usein kipulääkkeiden ja tukisiteiden turvin.
Kun tietotyöläisen aivoissa revähtää hän usein yrittää jatkaa ilman minkäänlaista apua tai tukea kunnes tilanne on niin kaaottinen että joku muu puuttuu peliin. Usein suuremmalta vahingolta olisi vältytty jos työpaikan "valmentaja" eli johtajat olisivat perillä ja kiinnostunut organisaation tilanteista. Aina syy ei toki ole sielläkään. Rutiinityöntekijä on toki myös helpompi korvattava kuin huippulahjakas ja treenattu urheilija, joten kiinnostus ei välttämättä aina ole kovin suuri, ja luultavasti johdossakin esiinty samoja "venähdyksiä".
Kun urheilija lopettaa kilpailemisen sekä harjoittelun hänen suorituskykynsä laskee ja lihasmassa pienenee lisäksi vytärölle kertty ylimääräistä painolastia.
Kun tietotyöläistä alikuormitetaan, hänen työmotivaationsa ja tarkkaavaisuutensa heikkenee. Pikkuhiljaa alkaa kertyä turhaa painolastia, työntekijän on ehkä vaikea sopeutua koulutusputken jälkeen tilanteeseen jossa hankittuja valmiuksia ja resursseja ei tarvitakkaan. Tilanne on vähän kuin urheilijaa käskettäsiin säännöllisiin toistuviin rutiininomaisiin harjoituksiin ilman että tähdättäisiin mihinkään kilpailuun. Lisänä että urheilijalle ei kerrota minkälaisiin tuloksiin hänen pitäisi yltää ollakseen kilpailukykyinen. Suorituksista ei näin ollen anetta siis palautettakaan.
Tietotyössä tarvitaan todella hyvää johtamista ja ennenkaikkea johtamisen asiantuntemusta. Lisäksi ihmistuntemusta sekä "valmentajuutta". Nykinen malli jossa yrityksen johtoon nostetaan esim. paras tekninen asiantuntija, johtaa kaaokseen monilla työpaikoilla. Muodostuu kuormitushuippuja maksimeja ja minimejä. Tekninen asiantuntija on johtajan paikkansa ansainnut tehdessään työtä puhtaasti teknisten asioiden parissa. Jos häneltä yhtäkkiä vaaditaan hyvää ihmisten johtamista on se väärin työyhteisö sekä johtajaa itseään kohtaan, ellei hän ole ehitnyt harjaantua ihmistuntemukseen.
Tietoyhteiskunnan johtamiseen ei riitä että on ollut pitkään firmassa, on hyvä jätkä ja tuntee nurkat ja työkaverit. Tietoyhteiskunnassa työkaluna on ihmisaivot, niiden herkkien viestien tulkitseminen onkin monimutkaisempaa kuin moni asiantuntija uskookaan.
Luovien työntekijöiden rinnalla pyörii kuitenkin organisaatioittain tietoduunareita jotka hoitavat ne rutiininomaiset paskahommat. Yleensä ne ovat sellaisia töitä joissa ei hirveän suurta koulutusta vaadita, muuta kuin muodon vuoksi, eikä sen kummempia älynlahjojakaan kaivata, mutta tarkkaavaisuutta kuitenkin. Ei saa ajatus harhailla. Täytyy keskittyä. Tällainen voi olla todella kuluttavaa tietyille yksilöille.
Se joka väittää että en puhu totta, voi kokeilla seuraavaa vaikka lomalla. Esim. tekemällä viikon vaikka seiraavanlaista harjoitetta: Avaa Excel ohjelma klo 8.00 aamulla. Rupea kopioimaan puhelinluetteloa excel taulukkoon. Kun saat A4-sivun valmiiksi tulosta se ulos. Sen jälkeen tarkista vielä kirjoittamasi. Lopeta klo 16:00. Tee tätä aluksi viikko ja seuraa miltä sinusta alkaa tuntua. Muista että sinun ei ole pakko tehdä tätä. Joku muu voi tehdä sen puolestasi. Niin ja miten paljon normaali ihminen tätä jaksaa? Kuinka monta riviä sinun pitäsi saada tehtyä viikossa jotta olisit palkkasi ansainnut? No sehän ei tietotyössä nykystandardien mukaan olekkaan pääasia vaan se että nautti työstään. Työn iloa kaikille.
Edellä kuvaamani työ on lähes suora lainaus todellisesta työtehtävästä joka kesti kuukausien ajan, kunnes työsuhde armollisesti päättyi.
Kun tähän lisätään se että tiedon tuotantoa ei osata organisoida, ei ole kehitetty mittareita joilla mitata eri yksilöiden ylikuormittumista ja alikuormittumista kuten tuotantolaitoksissa lasketaan valmistuneiden tuotteiden määrää, on aikamoinen terveysriski valmis.
Olen työskennellyt monissa erilaisissa organisaatioissa sekä fyysisissä että älyä vaativissa töissä ja huomannut että tietotyö aiheuttaa yksilöille lähestulkoon aina psyykkisiä oireita, aivan kuten fyysinen työ aiheuttaa lihaskipuja. Se on normaalia.
Ongelma on se että on lähes mahdotonta kehittää työvälineisiin suojamekanismeja jotka työtapaturmalta (esim. ylirasittumiselta) suojaisivat.
Tuotantolaitoksessa on koneissa anturit ylikuormittumista varten. Ne sammuttavat laitteen kun sitä kuormitetaan liikaa. Tietokoneet eivät sulkeudu eivätkä pomojen vaateet lopu kun aivot ylikuormittuvat. Kukaan ei voi myöskään sitä nähdä kun "pannu ylikuumenee". Tietoduunari on sikäli suojaton.
Kun urheilijan ylikuormitettu lihas revähtää hän usein pyrkii jatkamaan harjoittelua ja kilpailua viimeiseen asti. Usein kipulääkkeiden ja tukisiteiden turvin.
Kun tietotyöläisen aivoissa revähtää hän usein yrittää jatkaa ilman minkäänlaista apua tai tukea kunnes tilanne on niin kaaottinen että joku muu puuttuu peliin. Usein suuremmalta vahingolta olisi vältytty jos työpaikan "valmentaja" eli johtajat olisivat perillä ja kiinnostunut organisaation tilanteista. Aina syy ei toki ole sielläkään. Rutiinityöntekijä on toki myös helpompi korvattava kuin huippulahjakas ja treenattu urheilija, joten kiinnostus ei välttämättä aina ole kovin suuri, ja luultavasti johdossakin esiinty samoja "venähdyksiä".
Kun urheilija lopettaa kilpailemisen sekä harjoittelun hänen suorituskykynsä laskee ja lihasmassa pienenee lisäksi vytärölle kertty ylimääräistä painolastia.
Kun tietotyöläistä alikuormitetaan, hänen työmotivaationsa ja tarkkaavaisuutensa heikkenee. Pikkuhiljaa alkaa kertyä turhaa painolastia, työntekijän on ehkä vaikea sopeutua koulutusputken jälkeen tilanteeseen jossa hankittuja valmiuksia ja resursseja ei tarvitakkaan. Tilanne on vähän kuin urheilijaa käskettäsiin säännöllisiin toistuviin rutiininomaisiin harjoituksiin ilman että tähdättäisiin mihinkään kilpailuun. Lisänä että urheilijalle ei kerrota minkälaisiin tuloksiin hänen pitäisi yltää ollakseen kilpailukykyinen. Suorituksista ei näin ollen anetta siis palautettakaan.
Tietotyössä tarvitaan todella hyvää johtamista ja ennenkaikkea johtamisen asiantuntemusta. Lisäksi ihmistuntemusta sekä "valmentajuutta". Nykinen malli jossa yrityksen johtoon nostetaan esim. paras tekninen asiantuntija, johtaa kaaokseen monilla työpaikoilla. Muodostuu kuormitushuippuja maksimeja ja minimejä. Tekninen asiantuntija on johtajan paikkansa ansainnut tehdessään työtä puhtaasti teknisten asioiden parissa. Jos häneltä yhtäkkiä vaaditaan hyvää ihmisten johtamista on se väärin työyhteisö sekä johtajaa itseään kohtaan, ellei hän ole ehitnyt harjaantua ihmistuntemukseen.
Tietoyhteiskunnan johtamiseen ei riitä että on ollut pitkään firmassa, on hyvä jätkä ja tuntee nurkat ja työkaverit. Tietoyhteiskunnassa työkaluna on ihmisaivot, niiden herkkien viestien tulkitseminen onkin monimutkaisempaa kuin moni asiantuntija uskookaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoitit osuvasti eri vertauksia aivojen kuormittumisesta ja seurauksista.
Olen ollut itse pitkään firmassa olleen, hyvän jätkän alaisena, joka tunsi nurkat ja työkaverit. Eikä hyvää seurannut, ei ollut minkäänlaista osaamista työsuojelullisista asioista, kaiken lisäksi esimies oli nainen joka halusi miellyttää ja tulla hyväksytyksi(perusti työpaikalle "oman hovin"). Johan alkoi olla jos minkälaista piiri pieni pyörii-leikkiä.
Pahinta tietysti asiassa oli työnantajalle ja asiakkaille aiheutunut haitta huonoista johtamistaidoista, mutta nehän vedettiin "luonnollisesti" maton alle - kuinkas muutenkaan.
Tavallisena duunarina erinomainen tyyppi ja työntekijä, mutta esimiehenä puolvillainen.
Tuo Excel-esimerkki on sentään konkreettista työtä, tuloksena selvä tuotos, johon kenelläkään ei pitäisi olla nokan koputtamista. Perinteistä, rutiininomaista toimistotyötä, ei luovaa tietotyötä.
Vaativampi tietotyö sen sijaan on esimerkiksi suunnitelmien, määrittelyjen ja ohjelmakoodin vääntämistä ja muiden motivointia. Työn tuloksena on kasa A4 -saastetta, ylimalkaisia PowerPoint -esityksiä ja luokatonta ohjelmakoodia, joista välttämättä kukaan ei ole kiinnostunut. Hyvä näin, sillä tuon roinan aikaansaanut tyyppi pelkää koko ajan, että hänen kyvyttömyytensä paljastuu.
Turha pelko, tuo tyyppi on työpaikallaan kuitenkin oman suppean alansa paras ja samalla ainoa asiantuntija. Kukaan muu ei ole kiinnostunut tuon tyypin työtehtävistä, eikä kukaan osaa häntä neuvoa. Kaikki on revittävä irti omasta selkänahasta ja mielikuvituksesta. Tärkeintä on pokan pitäminen, vaikka itse-epäilys kaivaisi sisintä koko ajan.
Tässä maassa ei kannata muut kuin sirkus-ja sirpalehuvit. Tietenkin ralli-ja jääkiekko mukaan luettuna. Katsoppas vaikka näiden huuhaa-taiteijoiden verotuloja.
Näinhän se on. Todella.
Omassa työpaikassani johtoon tuli juuri tuollainen pitkän linjan hyvä jätkä, miespuolinen.
Hän alkoi välittömästi pitää "hovia" ja kaikki jotka eivät kumartaneet häntä, joutuivat nöyrryytysputkeen, esimerkiksi kirjoituksessasi mainittuun alikuormitukseen. Kirjoituksessasi mainituin seurauksin.