Ranskan presidentti Jacques Chirac on esittänyt ensimmäisten joukossa surunvalittelujaan palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin kuoleman johdosta.
Myös presidentti George W. Bush pahoitteli Arafatin poismenoa ja kutsui sitä "merkittäväksi hetkeksi" palestiinalaisille heidän pyrkiessään kohti rauhaa ja itsenäistä valtiota. Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton pahoitteli palestiinalaisjohtajan kuolemaa ja sanoi, että Arafatin suuruuden hetki oli vuonna 1993, kun hän allekirjoitti Oslon rauhansopimuksen.
YK:n pääsihteeri Kofi Annanin mukaan Arafat symboloi palestiinalaisten kansallispyrkimyksiä.
Suomen presidentti esittää myös osanoton Jasser Arafatin perheelle ja kaikille palestiinalaisille. Samalla presidentti Tarja Halonen kehottaa jatkamaan rauhanponnisteluja Lähi-idässä.
Halonen muistuttaa, että viime vuosikymmenen rauhanponnistelut toivat Arafatin ja palestiinalaiset lähelle tavoitetta itsenäisestä Palestiinasta. Viime vuodet ovat kuitenkin siirtäneet alueen uudelleen epävakauden ja väkivallan aikaan ja palestiinalaiset kauemmaksi unelmansa toteutumisesta.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mielestä palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat ansaitsi Nobelin rauhanpalkinnon, joka myönnettiin hänelle vuonna 1994 yhdessä Israelin pääministerin Jitzhak Rabinin ja ulkoministeri Shimon Peresin kanssa.
Tuomiojan mukaan palestiinalaisista tuli Arafatin johdolla koko maailman tunnustama ja tunnistama kansakunta. Hän laskee Arafatin ansioksi sen, että palestiinalaisten pyrkimykset ja heidän kokemansa vääryydet nousivat koko maailman tietoisuuteen.
Ulkoministeri Tuomioja pitää nyt tärkeänä, että vallansiirto uudelle palestiinalaishallinnolle tapahtuu järjestäytyneesti ja rauhanomaisesti.
- Arafatilla oli kansansa selkeä mandaatti. Sitä tarvitsevat myös hänen seuraajansa, Tuomioja muistutti. (STT)
Myös KTS esittää suomi24:n ja koko Suomen kristikansan nimissä syvimmät osanottonsa Palestiinan kansalle ja toivottaa presidentti Arafatille siunattua kotimatkaa taivaalliseen Al Qudsiin.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei kukaan tule Isän tykö muuta kuin minun kauttani. Olikohan Arafat Jeesuksen uskova. Olisihan se mahtavaa kun voisimme julistaa ihmisille taivaspaikkoja, mutta eiköhän jätetä se Jumalalle. Tekisiköhän Jumala poikkeuksia Sanastaan aina kun joku kuuluisuus on kyseessä. Eiköhän kaikki ole samanarvoisia. Ei yhteiskunnallinen asema tuo mitään etuja ainakaan Raamatun mukaan.
Ymmärtääkseni Tuomioja vetelee perinteistä Suomalaista "kuolema pyhittää"-linjaa. Mm. seuraava kommentti kuulostaa käsittämättömältä:
>Arafatilla oli kansansa selkeä mandaatti.
>Sitä tarvitsevat myös hänen seuraajansa,
>Tuomioja muistutti
Tarkoitan, "palestiinan kansa" alkoi pitää Arafatia liian passiivisena Israelin pitäessä häntä liian aktiivisena, mies oli tässä puristuksessa mahdollisesti luomiensa järjestöjen sätkynukkena, eli ei hänellä helppoa ollut. Tai sitten hän todella hallitsi kaikkea ja tahallaan sabotoi rauhanpyrkimykset vallan- ja kunnianhimollaan. Sanotaan ettei kuolleista saa puhua pahaa, mutta ei moni Raamatunkohta väitettä tue.
Tuomiojan kannanotot olivat noilta osin aivan asianmukaisia.
Ehkä yhdellä silmällä sitä ei voi nähdä eikä ymmärtää!
no nyt minä ymmärrän, vihdoinkin näytit minulle totuuden, sinä suurin ja kaunein.
Et sinä tiedä vieläkään koko totuutta, vaan korkeintaan puolet totuudesta, koska katsot asioita vain yhdellä silmällä, ja kaikesta päätellen ajattelet vain osalla aivokapasiteetistasi, ellei sekin ole peräti jähmettynyt.
Ja näemme taas argumentointia, joka sekoittaa asiat ja ihmiset. Minuako vastaan sinä ja vasurimediasi olettekin? Olisit heti sanonut, ettei olisi tarvinnut Israelia tähän vetää.
Pääsi todellakin kotiinsa, sen herran luokse jota hän palveli.
On kaksi herraa, joista tulee valita täällä ajassa - ei voi kahta herraa palvella, jos hän on toista rakastava niin toista hän on vihaava.
Miksi hän valitsi Jeesuksen hylkäämisen ja taistelun Jumalaa vastaan. se koti minne hän meni on paikka jonne ne menevät jotka hylkää Jumalan. Jumalan sana osoitta sen olevan iankaikkinen kadotus. Hänkin tiesi Jeesuksesta. Hänelle on kerrottu, mutta itse hän hylkäyksen on tehnyt. Vaikka hautajaiset olisi kuinka mahtavat ei ne hänen sieluaan auta.
En tiennytkään, että Agbal on jumala, joka päättää kuka minnekin joutuu/pääsee kuoleman jälkeen. Jos et ole jumala, kehoittaisin sinua pitämään pienempää suuta, ettet vain itse joutisi sinne minne muita olet tyrkkimässä.
Ökyrikas terroristi, joka ei käyttänyt penniäkään miljoonistaan palestiinalaisten hyväksi, ansaitsisi Nobelin rauhanpalkinnon?
Sureekohan maailma yhtä lailla Sharonia kun hän kuolee!? Sharon ei tosin ole niin ökyrikas, mutta lähes yhtä viaton ja veretön on hänen elämänhistoriansa...
Tai ei helevetti, kyllähän Sharon on pulmunen kaikesta huolimatta jos sitä vertaa Jasseriin -jolle kuitenkin suotakoon lepo.
Hän on nyt taivaallisessa tilintarkastuksessa ja toivokaamme että Jumala on aivan erityisen hyvällä päällä muuten...
on viatonta verta vuotanut Sharonin toimesta.
Pelkästään Libanonissa oli viattomien siviilien surma israelilaisten oman arvion mukaan 15000-25000
? Niinkö!
Wau... entäpä ploon poikien toimet Jordaniassa, jonka saivat senkin ensin melkein sisällisodan partaalle ennenku Libanonia lähtivät kiusaamaan! Miten lasket nämä ploon aiheuttamat siviilitappiot?
israelilaisten esittämiä lukuja siitä. Kaikkien muiden esittämät luvuthan ovat pelkkää propakandaa.
En muuten ole laskenut kenenkään tappioita, niinkuin kysymyksesi kuuluu. Ilmoittamani siviiliuhrien määrä Libanonissa perustuu israelilaisten omaan ilmoitukseen.
Sharonin kädet ovat noiden viattomien siviiliuhrien veren tahrimat, kuten myös Sabran ja Shatilan vanhusten, naisten ja lasten veren.
Sharonhan vei joukkonsa Beirutiin, vaikka hänellä oli hallituksensa antama mandaatti edetä vain 40 km omien rajojen taakse. Tämän kertoi tuon hallituksen ministeri, joka erosi tuon tapahtuman vuoksi joidenkin muiden kanssa tuosta hallituksesta, koska he pitivät sitä rikollisena tekona. (Ellei sitten tuon ministerin lausunto ole vain pelkkää Israelin vastaista propagandaa)
kädetkö ovat puhtaat noin niinku yleensä(pommi-iskut lentokentillä, lentokonekaappaukset jne.)ja erityisesti hän lienee myös osaton ja syytön israelin libanoniin tunkeutumiseen!?
rauhaa israelilleKö plo libanonissa duunaili? noh käyhän se murhamies jasser vasemistokoirien idoliksi siinä kuin che guevarakin. ymmärrän.
hitler ja stalin ovat kyllä selviä murhamiehiä kaikille meille, mutta jasser ja che ovat sellaisia lutusia "vapaustaistelijoita", joiden murhapolitiikka saadaan unohtaa aatteen takia. no mutta onhan niiden media kuva toisaalta kärsivän vetoava ja romanttinenkin.
diktaattorien ja terroristien tuloo siis jatkossa aina satsata tuohon imagoon, niin johan kansa ja maailma rakastaa heitä...
tuota väitettä näytät markkinoivan, en minä.
Ja sinun tekstisi ovat aina puolueettomia, vai kuinka?
Mitähän eroa on vasemmistokoiralla ja oikeistokoiralla?
Vastaus; ei mitään, ainoastaan oikeistokoira on niin sokea, että ei huomaa olevansa samanlainen kuin lajitoverinsa!!
Arafatista, ei Sharonista.
Two wrongs don't make a right.
"Myös KTS esittää suomi24:n ja koko Suomen kristikansan nimissä syvimmät osanottonsa Palestiinan kansalle ja toivottaa presidentti Arafatille siunattua kotimatkaa taivaalliseen Al Qudsiin. " kuka sinulle on antanut tämän mandaatin? Edustaa koko kristikansaa ja vielä suomi24:ää ?
Esitit pelkän sanomalehtikatsauksen, johon kokosit pelkkiä Arafatia puoltavia näkemyksiä, josta monista olen kuitenkin samaa mieltä. Paavilla voisi olla ehkä mandaatti (ainakin kuvitella) esiintyvänsä kristityn maailman edustajana. Suomessa arkkipiispa Paarmallakaan ei liene vastaavaa mandaattia. Sinä kuvittelet kuitenkin olevasi kaikkien yläpuolella oleva kaikkien suomalaisten kristittyjen yhdistävä tekijä. Millaisessakohan maailmassa sinäkin oikein elät?
Mandaaattia minun edustamiseeni et saa koskaan.