mitä oireita 10v.työttömyys aiheuttaa ihmiselle?
Kertokaa
kertosäe
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
parantunut kokonaisvaltainen tila
nivel kivut pois olkapäistä,
kaikki stressi poissa,
kotitöiden kaikinpuolinen mielekkääksi muuttuminen,
työssäkäyntikulujen pois jäänti,
on aikaa tehdä juuri sitä mitä itse haluaa, milloin haluaa,
on tarpeeksi aikaa kissalle ja puolisolle
ja ennenkaikkea on aikaa puutarhan hoidolle ja valokuvaukselle.
Mitään negatiivista ei ole kerrottavaa, tosin työttömyys on itse valittua, joten ei ole taloudellista huolta.On jo reilut 5 vuotta mennyt ja hyvin onkin mennyt.