Olen kokeillut tällä palstalla tutustua uusiin ihmisiin , mutta vaikealta näyttää. monet kyllä vastaavat, mutta s-posteilu jää yhteen, kahteen viestiin..onko se nin iso este kun mul on paniikkihäiriötä ja sosiaalista jännittämistä?
Eikö ole muka muita yksinäisiä?
TiinueLiinue
11313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä täällä tutustuu uusiin ihmisiin.Toiset kirjoittavat muutaman viestin ja toiset pitempään.Ihmiset ovat eriläisiä ja joitenkin kanssa ei löytyy yhteisiä asioita tai ajatuksia ja siksi vaikea kirjoitella.
Sosiaalinen jännitys ja paniikkihäiriö on ehkä vaan kiusallinen aluksi ja ihmiset suhtautuvat asioihin eri tavalla.Varmaan niistäkin pääse eroon ajan kanssa eikä varmaan häiritse niitä ketä sut tuntee.
Oma tarinani lyhyesti.Olen seurustelu suhteessa naisen kanssa.
Koen itseni joskus yksinäiseksi, koska ei minulla ole yhtäkään ystävää jolle puhua, vaikka mieleeni sattuukin joskus kovin.
En tiedä.Olen ollut aina samanlainen jo pienestä lapsesta alkaen.Hyljeksitty syistä joita en ymmärrä.
Kaikki välttelivät tai mikäli eivät niin hyökkäsivät loukatakseen.Muistan ivaamiset ja kiusantekemiset..aivan kaikki mielessäni.
Tänä päivänä piiloutuvat itseltäni kuin halpa vitsi.
Älkää pilkkaajani pelätkö tiedän missä olette jokaikinen yksinään tai perheenne kanssa.
Ehkä siksi ajan myötä kuten kirjoitit aloin välttää sosiaalisia tilanteita.Paniikista en osaa sanoa, koska en tunne enää mitään.
Ehkä kirjoittamistasi syistä pääsee eroon, mutta ne ovat itselläni palaneet alitajuntaan niin kovin, että tätä kirjoittaessani olen keskellä korpea omalla tavallani paossa sosiaalisia tilanteita.
Kannattaisi ehkä chattailla spostien sijaan.
Hei tiinueliinue! Mikä on s-postisi?
onhan meitä.
olis kiva löytää ystävä.
Jos et osaa kirjoittaa mistään muusta kuin sairauksistasi, niin viestittely voi jäädä lyhyeen. On myös pidemmän päälle hyvin raskasta, jos toinen on erittäin masentunut eikä osaa oikein muusta puhua kuin siitä miten elämä on sontaa... yhden sellaisen kanssa yritin monta kuukautta olla kaverina ja tukena, mutta huomasin että siitä tuli entistä pahempi olo itsellekin eikä enää ollut mitään jaettavaa... Viimeinen niitti oli kun haukkui perhettään/paljon tukena ollutta veljeään siitä etteivät joka hemmetin päivä kertakaikkiaan jaksa mielistellä häntä ja voivotella että voi kun sinulla on kurjaa. Sanoin että yrittäisi olla ymmärtäväinen että se on heillekin rankkaa, muttaloukkaantui niin että katkoi välit. Ihan hyvä. Syvästi masentuneet näyttävät olevan hyvin sokeita ympärillään tapahtuville asioille.
"yhden sellaisen kanssa yritin monta kuukautta olla kaverina ja tukena"
Mutta mitä se kaverina olo käytännössä tarkoitti? Oliko se vain sitä että juttelit hänelle kauniita vain silloin kun sattumalta törmäsitte jossain kaupan tiskillä? Vai piditkö häneen ihan vartavasten yhteyttä? Kutsumalla häntä kylään, käymällä hänen luonaan kylässä ja muutenkin kulkemallaan hänen kanssaan yhdessä. Nimittäin ollakseen ystävä toiselle niin siinä ei pelkät puheet riitä, vaikka ne olisivat kuin kauniita. Vaan kyllä siinä tarvitaan myös tekoja.
Hei! Täällä olisi yksi yksinäinen joka kaipaisi juttu kaveria. Olen yh äiti. Asun pohjoisessa.
Ei minun mielestäni pitäisi olla este, että kärsit yllämainituista. Suvussani on myös kyseisiä asioita. Ja meille kaikille on luoja kaiketi antanut jos jonkin laisia esteitä ja kärsimyksiä eteen. Kumpa me ihmiset huomaisimme toisissamme sen hyvän, emmekä tuijottaisi aina niihin ihmisten heikkouksiin. Kun uskalsit kertoa täällä, niin se osoittaa myös vahvuutesi, että uskallat kertoa heikkoutesi. Kuinka moni muu uskaltaisi?
Minäkin kärsin sos.til. pelosta, laita yhteystietosi, ikä, asuinpaikka.
Onhan niitä yksinäisiä poikamiehiä!!,mutta kun on yhden kerran petetty ja jätetty niin kannattaako se enää tulla petetyksi toiseen kertaan??