Naiset yliarvioivat itseään ja ulkonäköään

Naisten on turha haukkua miehiä koska itse lutkailevat kaikenlaisten väkivaltaisten jännämiesten kanssa. Lisäksi naiset tekevät lapsia jotka jännämies sitten murhaa tylysti. Minusta nainen kuuluisi sitten vankilaan koska on tehnyt lapsia jännämiehen kanssa ja jännämies tappaa ne. Nainen on yhtä vastuussa viattomista lapsista jos kerran sellaisen jännämiehen itselleen ottaa.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En oikeastaan lukenut koko juttua kunnolla, laskin vaan ne "jännämies"-sanat :D

Äänestä

"kaikenlaisten väkivaltaisten"

"koska on tehnyt lapsia jännämiehen kanssa ja jännämies tappaa ne"


Hauskaa, miten puhut tässäkin naisista yleistäen. Voin sanoa sinulle heti kättelyssä, että tämänastisista partnereistani yksikään (niin seurustelukumppaneista kuin muutamasta yhden illan jutustakaan) kukaan ei kertaakaan hakannut minua, vaikka luonteissa heitä on ollut hieman laidasta laitaan (parista ujosta pariin sosiaaliseen ja yhteen siltä väliltä; lähes kaikki heistä myös olivat saaneet naisia sänkyynsä ennenkin ja myös irtosuhteisiin, vaikkeivät tosiaankaan olleet mitään naistenhakkaajia kukaan). Kumpikaan seurustelukumppani ei myöskään tietääkseni pettänyt, joten voinee kai sanoa että olen edes jollain tasolla tehnyt oikeanlaisia valintoja.

Myöskin lapsenteko on itselleni täysin mahdoton ajatus, koska en ylipäänsä halua lapsia: en kiltin enkä jännämiehen kanssa.

Äänestä

Otsikon perusteella luulin että tässä olisi ollut jonkinlainen vastaisku tuolle toiselle ketjulle, jossa omakohtaisen kokemuksen lisäksi viitattiin myös tutkimustulokseen miesten tavasta yliarvioida omaa viehätysvoimaansa. Oli kyllä ihan mukava huomata että olin väärässä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä selvä. kirjoitti:

Naisten on turha haukkua miehiä koska itse lutkailevat kaikenlaisten väkivaltaisten jännämiesten kanssa. Lisäksi naiset tekevät lapsia jotka jännämies sitten murhaa tylysti. Minusta nainen kuuluisi sitten vankilaan koska on tehnyt lapsia jännämiehen kanssa ja jännämies tappaa ne. Nainen on yhtä vastuussa viattomista lapsista jos kerran sellaisen jännämiehen itselleen ottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu