Naisenkin masturbointi voi olla syntiä

naistenongelmaesille

Petri kirjoittaa hyvin: "Jotkut puolustelevat naisten masturbaatiota siten, että naisen sukupuolielimet ovat tehty siten, jotta tavallisessa yhdynnässä naisen on lähes mahdotonta saada orgasmi. Jumala loi kuitenkin miehelle ja naiselle sukupuolielimet, joiden avulla mies ja nainen saavat kokea myös seksuaalista mielihyvää, joka huipentuu orgasmiin. Jos nainen ei saa tavallisessa yhdynnässä orgasmia niin syy siihen on useimmiten miehen kyvyttömyys. Miehen tehtävä on tyydyttää vaimonsa seksuaaliset tarpeet. Kun mies huomioi vaimoansa ja käyttää aikaa rakastelussa, niin kyllä silloin vaimokin saa orgasmin. Niin miehen kuin naisenkin on panostettava seksielämään, jotta seksielämä on tyydyttävää. Terve ja toista huomioon ottava seksielämä tuo tyydytyksen avioliiton kummallekin osapuolelle eikä silloin kummankaan tarvitse harrastaa masturbaatiota. Jumala on luonut miehelle sekä naiselle sukupuolielimet, jonka tarkoituksena on mahdollisuus saada lapsia sekä kokea myös seksuaalista hyvänolon tunnetta. Kun ja jos seksi elämässä on ongelmia ettei nainen saa orgasmia, niin silloin on hyvä molempien pysähtyä miettimään tilannetta ilman toisen syyllistämistä. Miehen on hyvä arvostaa naista arkielämän askareissa. Kun mies rakastaa ja kunnioittaa vaimoansa arjen keskellä, niin sen seurauksena myös vaimo syttyy helpommin seksin alueilla. Ja kun mies on vielä valmis käyttämään aikaa esileikkiin sekä itse seksiaktiin, niin sen seurauksena myös vaimokin saa kokea orgasmin. Kun ja jos on näitä ongelmia, niin voi viedä vähän aikaa ennen kuin asiat loksahtavat kohdalleen, joten käyttäkää rauhassa aikaa toinen toisiinne. Myös on hyvä puhumalla selvittää mahdolliset lukot sekä väärät ajatukset omasta seksuaalisuudesta. Seksiä voi harrastaa ilman orgasmiakin eli aina ei seksin tarvitse päättyä orgasmiin. Uskovan aviopari on myös rukoiltava Jumalaa auttamaan heitä ja kun seksin alueella on ongelmia. Jos vaimo ei saa orgasmia, joka kuitenkin kuuluu Jumalan luomaan seksuaalisuuteen, niin sitä voitte yhdessä avioparina rukoilla, jotta tämä tilanne korjaantuu normaaliksi."

Kirjoitus kolahti. Naisten masturboinnista ei paljoa puhuta kun ei tiedetä sen olemassaolosta. Olen lukenut että noin 33 % naisista tekee sitä, mutta miehistä 99,5%. Ristin voitossa oli että USAn raamattuvyövykkeellä pornon kulutus on aktiivisempaa kuin normaalisti. Mutta entä naiset: välttäkää sitä.

46

428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen 59

      Tässä lähdetään nyt sitten taas kerran siitä, että kaikki ihmiset ovat automaattisesti naimisissa. Ja että sinkuilla/leskillä ei ole seksuaalisuutta eikä siihen liitryviä tarpeita. Ei miehillä eikä varsinkaan naisilla. Eikö heillä olekaan Jumalan luomaa seksuaalisuutta?

      Voi olla, ettei puolisoa ole joko vielä tai ei ollenkaan löytynyt tai puoliso voi olla vammautunut tai kuollut. Mutta ei ihmisen luonnollinen hormoonitoiminta lakkaa olemasta ja toimimasta!!! Aina riittää ymmärrystä, että "miehen on päästävä purkamaan paineita" eli saa masturboida, mutta entä, jos naisellakin on "paineet"? Ai, ettekö osaa kuvitella?

      Juoksulenkille kehoittaminen, kylmä suihku, "muut asiat" - kaikki onnettomia yrityksiä torjua luonnollista asiaa, sitä, että "tekee mieli". Seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisenä oloa, kiinteä ominaisuutemme, jota ei voi noin vain laittaa hyllylle tai sulkea pois tai käskeä olemasta olemassa. Siis terveiden ihmisten kohdalla, kaiken ikäisten, eikä vain nuorten. Seksuaalisuus ei myöskään ole jotain likaista, saastaista tai hävettävää, vaan aivan luonnollinen ja mielihyvää tuottava elämän osa-alue.

      Itsetyydytys ei vahingoita ketään, ei itseä, ei toisia. Se on vain yksi seksuaalisuuden osa-alue, joka kuvailemissani elämäntilanteissa on pelkästään positiivista. Ja älkää unohtako, että onnettomiakin (myös seksittömiä) liittoja, joiden osapuolten biologiset ruumiintoiminnot kuitenkin ovat jäljellä. Vieraissa käymistä parempi vaihtoehto joka tapauksessa tämä "oma apu ".

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Ja sitä tekee lähes kaikki. Kansakunnan kynttilät ,papit ynnä muut.


    • Ei meillä tuollaisia ongelmia ole. Petri taitaa kirjoittaa ihan omasta suhteestaan.

      Tuo kun kirjoitit"Olen lukenut että noin 33% naisista tekee sitä, mutta miehistä 99,5%"

      En nyt tiedä puhutko sinkuista vai avioliittolaisista kuten petri.

      Joka tapauksessa uusimpien tutkimusten mukaan naiset ja miehet ovat samanlaisia seksuaalisuudeltaan keskenään.

      Se tutkimus korreloi suoraan omia kokemuksia.

      Ei miehet ole sen seksuaalisempia olleet kuin minäkään. Luulempa että minä oon aktiisempi ja mies ei aina omien sanojen mukaan" tänään jaksa."

    • Mitä ihmettä?

      Mitä ihmette? kirjoittaako Petri naisista?
      Yleensä kaikki kirjoitukset käsittelevät homoja.
      Onko Petri eheytynyt?

    • vanha-viisas

      Oletteko puhutelleet naisia masturbatiosta? Joku voi masturboida salaa. Koskettaminenkin on masturbatiota ja koskettaminen on vain aviopuolison tehtävä.

    • DoctorT

      Klitoris naisella on vain nautintoa ja orgasmia varten!

      Jumala loi seksuaalisuuden ja siihen tarvittavat elimet seksuaalisuuden toteuttamista varten,tosin miehellä virtsaputki kulkee peniksen kautta. Sitä tarvitaan tosin myös siemennesteen kuljettamiseen.

      Hieno systeemi, minkä Jumala loi. Sitä tai sen käyttöä puoskaroivat typerät uskovat,joille joku ihminen on istuttanut oman sielunsa tuotoksen päähän ja laittanut siihen luvatta JUMALAN leimat.

      Eläkää ihmisiksi, nauttikaa naisena ja miehenä olemisesta koko sydämestänne. Täällä ajassa on seksuaalisuus osa ihmisyyttä ja sillä selvä!

      • -ö-

        Itseasiassa Jumalan luoma systeemi on täynnä virheitä.


    • hyvä niin

      Minulla naisena onnoikeus omaan kehooni.

      • tämä tosi

        Masturbatio on synti, ei se siitä muuksi muutu. Puolisoasi voit koskea, et itseäsi. Jos itse itseäsi kutittelet, piru sinua koskettaa.


      • Anonyymi
        tämä tosi kirjoitti:

        Masturbatio on synti, ei se siitä muuksi muutu. Puolisoasi voit koskea, et itseäsi. Jos itse itseäsi kutittelet, piru sinua koskettaa.

        Voi hihhuliparkaa.


    • Nainen 59

      "Vanha-viisas" ja "tämä tosi"- nimimerkit; ei Raamatussa sanota missään kohtaa masturbaatiota synniksi. Ja tuo Onanian tarinakin on keskeytetty yhdyntä, kun ei halunnut kuoleelle veljelleen jälkeläisiä siittää sen ajan juutalaisen tavan mukaan. Masturbaation kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

      Koska kaikilla ei syystä tai toisesta ole vielä/enää/koskaan puolisoa ja ihmiseen luotu biologia on se mikä on, niin masturbaatiota saa harjoittaa ihan ilman minkään sortin syyllisyyden tuntoa.

      Voitte omalta kohdaltanne toimia estoinenne kuten parhaaksi näette, mutta toisille ei tarvitse typeriä neuvojanne jaella. Teidän mielipiteidenne mukaan ihminen ei sitten kait saisi edes pestä itseään, kun ei kerta saa "koskea"...

      • Anonyymi

        Naurettavia nuo hihhulit


    • tirkistelijäjumala

      Vai rukoilee se petrin vaimo jumalaa että saisi orgasmin.

      Jumalalla on biljoona kanavaa samaan aikaan auki ja katsookohan se jumala petrin ja hänen vaimonsa ehkäistyä lähetyssaarnaajaseksiä mieluummin kun toiselta kanavalta tulee julkijumalattomien sadomasosessioita?

      Kumpaa veikkaatte?

      • Anonyymi

        Petri ei taida tietää, että enemmän se heinä kutittaa kuin halko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petri ei taida tietää, että enemmän se heinä kutittaa kuin halko.

        Totta puhut. Halolla ei tule nautintoa, mutta heinällä kyllä


    • älä hulluja puhu

      Joka väittää, ettei sitä tee, valehtelee.

      • Anonyymi

        Taatusti.


    • Anonyymi

      Jumala ei ole luonut sukuelimiä, ne loi saatana! Kaikki seksuaalisuus on saastaista syntiä. Kun ihminen lankesi syntiin hän sairastui himoon, seksuaalisuus on sairautta se on irstaudessa. Jumala vihaa alastomuutta koska saatana loi ihmiselle sukuelimet, ne ovat niin rumia ja vastenmielista. Oikemielinen uskovainen inhoaa sukuelimet ne tulisi poistaa ihmiseltä nii hänestä tulee puhdas Jumalalle kelpaava

      • Anonyymi

        Otahan veitsi esiin, niin toteutat Jumalan sanaa itsellesi


      • Anonyymi

        Mene hirteen


      • Anonyymi

        Hyi minkälaiset vanhemmat sulla on ollut. Hyi sentään, ne on harrastanut kerran seksiä. Onko sulla sisaruksia, jos on, niin on olleet tosi tuhmia


    • Anonyymi

      Naisen tulee siis ymmärtää, että kun hän runkkaa niin se ei ole ainoastaan Jumala joka ylhäältä katselee ja moista toimintaa paheksuu.
      On olemassa myös Petri.

    • Anonyymi

      Nykyään saa erittäin hyviä dildoja verkkokaupasta. Kiitos jumalille niiden kehittämisestä

    • Anonyymi

      Puhdas ja aatteellinen on näemmä edelleen sisimmässään ahdas ja puutteellinen.

    • Anonyymi

      Mene seksipalstoille jauhamaan noita omien mielitekojen tuloksia. Joka päivä teikäläiset jauhaa seksistä tavalla tai toisella . Tavalliset ihmiset ei ole edes yliluonnollisen kiinnostuneita aiheesta , mutta teikäläisillä sitä riittää posmittamista mikä muka on syntiä ja mikä ei.
      Jos jokainen vaan hoitelee asiansa niin. Se riittää neuvoja joita ei ole pyydetty ei tarvitse jakaa ..
      Seksi sivuilta saat ehkä kannatusta mieliaiheeseesi , kuka näitä edes jaksaa lukea , menet alueelle mikä on jokaisen yksityinen .

    • Anonyymi

      Porno on jumalattomien ihmisten tekemää ja sisältää ja johdattaa monenlaiseen syntiin.

    • Anonyymi

      Kun naisen tavaralla ei voi ampua, sillä ei voi tehdä syntiä.

      Tai ei sekään olisi kaikkin mielestä.

    • Anonyymi

      Eihän se olisi syntiä vaikka tavaralla vois tehdä kansanmurhan.

      Kun vain osasaisi sen hyvin selittää.

      Naurettavaa ajatella, että joku muu operaatio sen kanssa voisi olla syntiä tai ei sitä osaisi pois selittää

    • Anonyymi

      Naisen masturbaatio on normaalia! Jumala loi clitoriksen vain ja ainoastaan nautintoa varten!

    • Anonyymi

      Hassua että kehdataan syyllistää naisia klitoriksen olemassaolosta, kun jossain maissa silvotaan lapsia miesten pelkijen vuoksi.

      Lightning

      • Anonyymi

        Pelkojen siis....


    • Anonyymi

      Nämä tekouskovaiset Amerikassa, Suomessa ym masturboi, harrastavat pornoa ,homostelevat paljon. Maailmalle näyttelevät päinvastaista.

    • Anonyymi

      Ei se välttämättä naisella toimi siten että nautintoa tulee vaikka ei olisi silvottu. Tosin se ei silloin ole ylistämisen arvoinen asia, vaan lääkärin. Ja vika ei monesti ole fyysinen, vaan henkisellä puolella.

      Se siinä lähinnä on tabu.

    • Anonyymi

      Toimiessaan naisen elin antaa nautinnon jossa naisen menettää täysin hetkeksi kontrollin ,eikä se ole lasten katseltavaa.

      Mutta sekin on asioita mitä lääketiede ei hallitse eikä voi siihen vaikuttaa kovinkaan paljon.

      Se asia on ihmiselle salaisuus.

    • Anonyymi

      Naisen orgasmi on Jumalan salaisuus. Ei se ole ihmisen hallinnassa.

      Miehen ei niin kovin kummoinen, lähinnä eläimellinen.

      Voi olla että taivaassa kaikki salaisuudet paljastuu ja siellä ollaan siinä tilassa missä nainen on hekumaallisemmillaan. Tosin tunnetaan se tunne ilman kehoa eikä siinä erotella miestä eikä naista, vaan kaikki pelastuneet saavat sen jumalaisen tunteen ja läsnäolon tuntea koko ajan eikä aika käy siten pitkäksi.

    • Anonyymi

      Tunsin aikoinaan naisen joka oli kolmantena pyöränä helluntalais pariskunnille. Lähinnä hän harrasti seksiä naisen kanssa. Ihmettelin kuinka paljon tälläistä homo/lesbous pariskuntia helluntalaisissa on.

    • Anonyymi

      Jos taivaan tila on samanlainen kuin naisen orgasmi parhaimmillaan, niin se on tietenkin miehille yllätys että näin kivaa voi olla. Osalle naisista myös tietenkin eikä se riipu siitä miten monen miehen kanssa ovat olleet onko Jumalan salaisuus heille valjennut.

      Tämä on tietenkin vain spekulaatio, mutta ei ainakaan taivaassa tule olemaan samanlaiset turpaanlyönti kisat ihmisten kesken kuin mitä maan päällä.

      Jotain ihanampaa se tulee olemaan.

    • Anonyymi

      Osin siitä syystä kun nainen luotiin myöhemmin, on naisen orgasmi paljon monisyisempi kuin mitä miehen eikä sillä tavalla hallittavissa eikä ilmene edes kaikille.

      Mies luotiin ensin ja muistuttaa siinä suhteessa enemmän eläintä ruiskiessaan.

      Eläinmaailmassa taasen ei ole vastinetta naisen orgasmille, eivät naaraat mitenkään menetä kontrolliaan, vaan nöyrästi vain ottavat vastaan sen mitä urokset tarjoaa. Miten osin käy myös ihmiselle.

      Siksi Paavalikin antaa ohjeen miten vaimo tulee tyydyttää rakkaudessa eikä himon kiihkossa. Tulee huomioida se, että heikompi asti on herkempi ja soi eri äänilajissa kuin mitä mies kun sen vain antaa tapahtua ja tilanne on otollinen eikä mitään eläimellistä jyystämistä.

      Siksi saattaa olla että taivaan olotila lähentelee naisen orgasmin huippua silloin kun se saavuttaa täydellinen lakipisteen eikä ole vain eläimellistä himoa jossa ei mitään sen ihmeellisempää tapahdu.

    • Anonyymi

      Aloittaja on väärässä naisen haureusprosentti, totuus on jotain 80 prosenttia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Helluntalaisuus ennemin syntiä,amerikan paskaa 1900-luvun.
      Voi juma näitä kalanpää ihmisiä jotka on joutunut 1900-luvun lahkon amerikkalsien uhriksi.
      Jumalan siunausta !

    • Anonyymi
      UUSI

      Mitähän Paavola tietää naisen hyväilystä 😂

    • Anonyymi
      UUSI

      Ei hyvää päivää mitä ajatuksia.

    • Anonyymi
      UUSI

      On raskasta tuo äitiväen elämä kun ei laakua sa ja jos saakin nii n se katoaa saman tien.

      Raskasta on elämä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Se vaatii paljon selfietä, mittausta punnitusta ja puuteria, jumppaa ja voimistelua, lihitaan ja laihdutaan ollaan kehopositiivisia ja metoota !

        Voi luoja minkä teit.


      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vaatii paljon selfietä, mittausta punnitusta ja puuteria, jumppaa ja voimistelua, lihitaan ja laihdutaan ollaan kehopositiivisia ja metoota !

        Voi luoja minkä teit.

        Tiedättekö mitä yhteistä on äitiväellä ja hyttysillä ?

        No enpä kerro, saatte arvata ihan ite.


    • Anonyymi
      UUSI

      Anna naiselle pirri suuhun, niin johan se siitä nauttii !

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      155
      2549
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2410
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2309
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2200
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      59
      1850
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      246
      1695
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1381
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1319
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1205
    10. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      34
      1204
    Aihe