Onko joku pystynyt jatkamaan suhdetta pettämisen jälkeen?

Särkynyt sydän

Kysyisin, että onko kukaan pystynyt jatkamaan suhdetta pettämisen jälkeen? minulla on se tilanne että mieheni petti n. puoli vuotta sitten ja yritämme jatkaa suhdetta, mutta se on pelkkää riitelyä. Rakastamme toisiamme ja yritämme kovasti päästä suhteessamme eteenpäin ja unohtaa menneet.. mutta kun pääsemme askeleen eteenpäin seuraavana päivänä meneekin viisi askelta taakse päin. Toivon että jaksamme taistella..

223

103093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hilu

      Miehelläni oli suhde 2 vuotta,paljastui kesällä.Silti jatkamme yhdessä.Mutta kokoajan mielessä ja kokoajan tarkkailen taas merkkejä.Yrittää voi jatkaa,unohtaa ei koskaan.

      • minä

        Niimpä meillekin kävi. Yritin unohtaa mutta epäluuloisuus nousi aina pintaan kun hän oli kymmenen minuuttiakin myöhässä. Yksinkertaisesti aloin voimaan niin pahoin eikä käytös ollut minulle ominaista joten jouduin laittamaan eron vireille.

        Nyt jälkeenpäin miettien en voi miestä syyttää asiassa sillä olisi minunkin pitänyt huomata etten aina niin ihana minäkään ollut.


      • ehdoton
        minä kirjoitti:

        Niimpä meillekin kävi. Yritin unohtaa mutta epäluuloisuus nousi aina pintaan kun hän oli kymmenen minuuttiakin myöhässä. Yksinkertaisesti aloin voimaan niin pahoin eikä käytös ollut minulle ominaista joten jouduin laittamaan eron vireille.

        Nyt jälkeenpäin miettien en voi miestä syyttää asiassa sillä olisi minunkin pitänyt huomata etten aina niin ihana minäkään ollut.

        niin ainahan suhdetta voisi jatkaa, mutta jatkuuko se samana kuin ennen pettämistä, onkin jo toinen juttu.Onko valmis antamaan anteeksi petoksen, sillä eihän sille voi enään mitään.tehty mikä tehty.onko valmis elämään sen asian kanssa, jos on -niin miksi siitä vielä muistuttaa.Petettynä loukkattuna osapuolena en itse kykenisi olemaan ihmisen kanssa joka voi pettää minua ja ei pysty houkutukselle sanomaan ei
        pystynhän minäkin.Haluan että kumppanini ajattelisi päällänsä eikä sillä.


      • elena
        minä kirjoitti:

        Niimpä meillekin kävi. Yritin unohtaa mutta epäluuloisuus nousi aina pintaan kun hän oli kymmenen minuuttiakin myöhässä. Yksinkertaisesti aloin voimaan niin pahoin eikä käytös ollut minulle ominaista joten jouduin laittamaan eron vireille.

        Nyt jälkeenpäin miettien en voi miestä syyttää asiassa sillä olisi minunkin pitänyt huomata etten aina niin ihana minäkään ollut.

        Jumalauta, pitäiskö aina skarpata ja mielistellä toista siinä pelossa että jos ei oo ihana niin toinen painuu panemaan muita mieluummin? Sellaisesta maksetaan palkkaa ja sitä kutsutaan huoraamiseksi, ei ihmissuhteeksi. Monilla miehillä vaan on niin epärealistiset käsitykset suhteen arjesta.


      • tuntematon

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -


      • erhe
        tuntematon kirjoitti:

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -

        olen seurannu sivusta muutamia tällaisia juttuja. ensin petetään ja erotaan, sitten halutaan palata. Tiedän perheen joka onnistui palaamaan yhteen, mutta en tiedä miten heillä menee. Toisaalta jos sinun täytyy elää jatkuvasti epäillen ja ilman luottamusta, niin onko se hyvää elämää? Ei kannata jousta pää edellä seinään toista kertaa, jos jo nyt tietää, että se sattuu... Toisaalta jos itse rakastat miestä ja voit kuvitella normaalin suhteen välillenne, niin ainahan se on lapsenkin etu, että koti on ehjä. Toisaalta taas riitaisessa ja epäilevässä ilmapiirissä ei lapsenkaan ole hyvä olla.


      • angel

        minun mieheni petti myös, oli vielä niin nuori (selitys sekin) ettei osannut elää vielä vakavassa parisuhteessa. puoli vuotta meni että hän ei enää mitään tehnyt, ja hän kertoi näistä itse, vuosien kyselyllä, silä jokin minussa sanoi ettei hän ole ollut pulmunen. Ja hän kertoi viimeisen asian vuoden jälkeen. aina, kun luulin osaavani luottaa, tuli uusi asia. Hän pilasi jouluni,syntymäpäiväni,päättäjäisjuhlani,ju´hannukseni. ai miksi? hän kertoi aina ennen niitä asiansa... mustasukkaisuus jyllää ja unohtaa ei tosiaan voi koskaan..


      • pettänyt ja jatkanut
        elena kirjoitti:

        Jumalauta, pitäiskö aina skarpata ja mielistellä toista siinä pelossa että jos ei oo ihana niin toinen painuu panemaan muita mieluummin? Sellaisesta maksetaan palkkaa ja sitä kutsutaan huoraamiseksi, ei ihmissuhteeksi. Monilla miehillä vaan on niin epärealistiset käsitykset suhteen arjesta.

        Sairasta, jos koko ajan pelkää ja elää pelossa.
        Syyttely tai hissuttelu ei auta.
        Jos luottamus on mennyt sen takaisin saaminen vaatii suunnattoman paljon. Se ei onnistu yksipuolisesti vaan molempien täytyy olla mukana täysillä. Mikäli jompi kumpi on touhussa mukana vain silmänlumeeksi suhde on auttamattomasti ohi... mieti miten toimit!


      • henkilö-o

        Siis miehelläsi oli suhde 2 vuotta ja jatkat silti suhdetta..? Huhhuh.


      • Jylppy

        Mihinkäs se "tiikeri" karvoistaan pääsisi?Ei vaan se jylpytys ja pettäminen vaan pahenee ja kohteet vaihtuu,hetken kestää "lojaalius"On vaan pikkasen opittu salailemaan paremmin ettei jäädä kiinni.Ja ne vanhat parit jotka jatkaa jylppäämistä ovat seksiriipuvaisia addikteja sillä jos eronneet ihmiset ovat normaaleita ihmisiä niin he eroavat ja piste.Sen jälkeen ei jylpytellä vaikka oltais väleissä.Joka muuta väittää on addikti.


      • Luottamuksen menettänyt?
        pettänyt ja jatkanut kirjoitti:

        Sairasta, jos koko ajan pelkää ja elää pelossa.
        Syyttely tai hissuttelu ei auta.
        Jos luottamus on mennyt sen takaisin saaminen vaatii suunnattoman paljon. Se ei onnistu yksipuolisesti vaan molempien täytyy olla mukana täysillä. Mikäli jompi kumpi on touhussa mukana vain silmänlumeeksi suhde on auttamattomasti ohi... mieti miten toimit!

        Pitää pystyä luottamaan parisuhteeseensa, se on se perusta johon rakennetaan ja yhdessä asioista keskustelemalla voidaan se luottamus taas saavuttaa vaikka syrjähypyn jälkeenkin. Täytyy käydä läpi ne asiat jotka siihen ovat vaikuttaneet. Elämähän menee elämänkaaripsykologian mukaan ja tietyssä iässä vain tekee suunnanmuutoksi, jotkut vääriä ja jotkut oikeita. Minä väsyin mustasukkaiseen mieheeni ja muutin pois, kuitenkin sovimme että olemme yhdessä ja käymme noita asioita läpi, jotka eroomme vaikuttivat ja jotta pystyisimme sitten mahdollisesti aloittamaan alusta. Heti eron jälkeen sain tietää miehestäni asioita joita en olisi uskonut hänen tehneen, hän itse oli hyvin mustasukkainen ja rajoitti minun pukeutumistanikin ja käydä en saanut missään, en edes tyttökavereiden luona, kuitenkin hänellä on näiden vuosien aikana ollut vispilän kauppaa itsellään. Hakenut tositarkoituksella seuraa netistä, en tiedä kuinka kauan ja pitänyt sähköpostiosoitetta (salaista), onneksi ystävät kertoivat, enkä olisi uskonut, mutta laitoin itse tekaistulla nimellä viestiä siihen osoiteeseen ja niinhän sieltä vastasi minun mieheni, kuvaili vielä itsensä ja laittoi oikein helliä suukkoja juuri saamaansa viestiin. En tiedä onko sänkyyn mennyt, mutta kuitenkin. Sellainen ihminen joka toista koko ajan epäilee tekee itse juuri näitä asioita joista toista syyttää. En olisi tuota saanut tietää ellen olisi ottanut etäisyyttä, harmi sinänsä koska hän on se minun elämäni suuri rakkaus, valitettavsti minä en ole hänen. Kuitenkin rakkaus on sokea ja haluan yrittää vielä, pyrimme keskutelemaan asioista, hän itse vain koko ajan kiistää tehneensä mitän väärää ja pettänyt ei ole. Kysyinkin mitä mieltä hän olisi ollut jos se olisinkin ollut minä joka noin olisi tehnyt...olisiko se ollut pettämistä? Luottamus siinä kuitenkin on mennyt, kosk nimenomaan olimem sopineet että minä en pidä yhteyttä muihin miehiin ja hän ei muihin naisiin.


      • Anonyymi
        tuntematon kirjoitti:

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -

        Älä missään tapauksessa ota takaisin


      • Anonyymi
        tuntematon kirjoitti:

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -

        Älä missään tapauksessa ota takaisin


      • Anonyymi
        tuntematon kirjoitti:

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -

        Älä ota takaisin


      • Anonyymi
        tuntematon kirjoitti:

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -

        Älä helvetissa ota takaisin


      • Anonyymi
        tuntematon kirjoitti:

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -

        Älä ota takaisin


      • Anonyymi
        tuntematon kirjoitti:

        Hei,

        minun mieheni petti minua n. 1½ vuotta sitten.
        Hän hyppäsi 10vuotta, nuoremman kelkkaan.
        Olimme molemmat silloin 30vuotiaita, ja hän hyppäsi 20vuotiaan seuraan. Olemme, puheväleissä ja Mieheni saa tavata lastaan, Iidaa. Janne, pitää Iidaa joka toinen viikonloppu. Rakastimme toisiamme kovasti, mutta nyt en anna enään anteeksi. 3kk, oli aikaa tulla takaisin mutta, hän oli niin rakastunut että, ei halunnut tulla. Nyt hän kuitenkin haluaisi jatkaa minun kanssani, koska kyseinen henkilö jonka kelkkaan hyppäsi. Teki suuren syrjähypyn ja jätti exäni. Siitä olen sille naiselle todella vihainen. Kuinka joku ihminen voi pettää niin pahasti? Jos pettää kerran pettää toisenkin. Kyseinen henkilö tuli viimeviikolla, pyytelemään minulta kovasti anteeksi, ja kysyi voisinko ottaa exäni takaisin. Harkitsen ehkä vielä, asiaa. Voisinko saada kommentteja?

        Ps: Onko muilla paikkakunnilla, jo lumi maassa? Täällä on. Nyt juuri on kova lumipyry. :)

        - Tuntematon -

        Älä ota takaisin


      • Anonyymi
        ehdoton kirjoitti:

        niin ainahan suhdetta voisi jatkaa, mutta jatkuuko se samana kuin ennen pettämistä, onkin jo toinen juttu.Onko valmis antamaan anteeksi petoksen, sillä eihän sille voi enään mitään.tehty mikä tehty.onko valmis elämään sen asian kanssa, jos on -niin miksi siitä vielä muistuttaa.Petettynä loukkattuna osapuolena en itse kykenisi olemaan ihmisen kanssa joka voi pettää minua ja ei pysty houkutukselle sanomaan ei
        pystynhän minäkin.Haluan että kumppanini ajattelisi päällänsä eikä sillä.

        pakko kertoo ja tunnustaa yksi juttu naiset teille olen aikuinen mies itse ollut täys mieshuora ja pettänyt yli 200 sen jälkeen oo jaksanut laskea mutta enimmäkseen saanu paljon rahaa...en kerro miten mutta tapansa kullakin..nainen on jaksanut kattoo mua ja antanut anteeksi ei varmaan tosin unohtanut siinä naiset olette oikeassa mutta joskus voi löytyy aarrekkin niinkuin mulla melkein 30 yhdessä ollaan kumpikin hyvännäköisiä ..hymy..sain anteeksi ja mitä unohtamisen tulee niin mulla loppuelämä aikaa korvata se luojan kiitos..kaikki vain rakkauden takia sydän ollu aina kuitenki vain yhdessä ihmisessä ja muille vain ripauksia..olen itse aika suora ja rehti ja usein kertonutkin mitä tullu tehtyä että en voi mitään itselleni Sen verran ollu liian suora sit en enää kertonut muuta kuin ettei kysy liikaa...mun vaikea valehdella kellekään mutta sitten itse asiaan ...meillä rakkaus kukoistaa tänä päivä enemmän kuin koskaan ikinä...ja saan korvaa ja rakastaa täysillä loppumatkan ihmisen kanssa ketä rakastaa ja tuntuu takaisin samalta...nimimerkki Toivoakin on naiset riippuu vaan miehestä paljon ..mitä sillä on annettavaa ja sanottavaa..se tarkota rahaan on monenlaista rikkautta sydän on se eka ...toinen on sielu maailma jos omistaa semmosta..useimmilla ei...toivoa naiset teille kenen miehet sit pettääkin ...löytyy oikeita joku niistä..eikä ketään saa omistaa kokonaan oli se nainen tai mies vapaus saa olla kaikilla...eikö niin mutta mä olen rakastanut omaa naista ja antanut sen ite päättää kelpaako...ja nyt olen uskollinen kokonaan ja kaikki on paremmin kuin koskaan..nm:miehinen mies


    • Mm63

      Tiedän yhden parin ja muutamat kulissit. Tuo pariskunta, joka pysyi jatkamaan oli tasoissa, eli molemmat olivat pettäneet, kun käry kävi. Joku juttu sen sijaan näytti onnistuvan, mutta lopullinen hajoaminen tapahtui parin vuoden päästä ensimmäisistä pahoista oireista.

      Siiten on niitä, jotka pitävät kulissit yllä, mutta seksi yms haetaan muualta. Tapa sekin elää.

      • Nici81

        Elin itse suhteessa n vuoden ja mun äijä petti mua melkein koko sen ajan.. aina viikonloppuna muilta naisilta kaikenlaisia viestejä jotka muhun sattus ja aina löytyi kaikenmaailman selityksiä.. joka toinen viikonloppu teki ohareita ettei tullutkaan kotiin eikä vastannu puhelimeen.. se sattui mielettömästi, mut annoin aina anteeks ku se osas lässyttää ja vakuuttaa rakkauttaan. mäkin rakastin häntä täydestä sydämestä.. lopulta sanoin et yhdet oharit vielä ja sit saa äijä lähteä.. sit lopulta ne tuli, ja sai lähteä. hetkeä myöhemmin kuulin, että aina kun se oli ollu viihteellä ja tehny ohareita, niin aina oli ollu jossain jonkun muijan kans.. tuli paljon muitakin totuuksia ilmi!! tajusin että koko suhde oli ollut vain feikkiä ja hyväkskäyttöö.. rakastin tätä ihmistä täydestä sydämestä ja sain kunnolla takkiin!! nyt luottamus itseeni ja miehiin on oikeastaan täysin menny!menee aikaa et saa ittes taas pinnalle ja pystyy jatkamaan eteenpäin..ja se on aivan varma et jos mies pettää mua tästä eteenpäin, niin menee heti vaihtoon!!!


      • eteenpäin sano mummo hangessa
        Nici81 kirjoitti:

        Elin itse suhteessa n vuoden ja mun äijä petti mua melkein koko sen ajan.. aina viikonloppuna muilta naisilta kaikenlaisia viestejä jotka muhun sattus ja aina löytyi kaikenmaailman selityksiä.. joka toinen viikonloppu teki ohareita ettei tullutkaan kotiin eikä vastannu puhelimeen.. se sattui mielettömästi, mut annoin aina anteeks ku se osas lässyttää ja vakuuttaa rakkauttaan. mäkin rakastin häntä täydestä sydämestä.. lopulta sanoin et yhdet oharit vielä ja sit saa äijä lähteä.. sit lopulta ne tuli, ja sai lähteä. hetkeä myöhemmin kuulin, että aina kun se oli ollu viihteellä ja tehny ohareita, niin aina oli ollu jossain jonkun muijan kans.. tuli paljon muitakin totuuksia ilmi!! tajusin että koko suhde oli ollut vain feikkiä ja hyväkskäyttöö.. rakastin tätä ihmistä täydestä sydämestä ja sain kunnolla takkiin!! nyt luottamus itseeni ja miehiin on oikeastaan täysin menny!menee aikaa et saa ittes taas pinnalle ja pystyy jatkamaan eteenpäin..ja se on aivan varma et jos mies pettää mua tästä eteenpäin, niin menee heti vaihtoon!!!

        Sinunhan se juuri pitäisi luottaa itseesi, koska olet sen arvoinen. Et ole pettänyt. Mutta kaverin, jonka kanssa seurustelit, on vaikea elää itsensä kanssa. Kaikki pettämiset tulevat vastaan elämässä tavalla tai toisella. Hän saa maistaa omaa lääkettään ja jää yksin. Silloin et ole sinä enää lohduttamassa, vaan jonkun tasapainoisen ja luotettavan miehen sylissä.n


      • sivusta seuraava

        Luulen että tänäpäivänä on paljon parisuhteita, sexy ei toimi,, ja silloin lähdetään etsimään sitä muualta,,,, kulissit pidetään joko taloudellista syistä tai ehkä perheen vuoksi.
        Useasti toinen puolisoista on haluton,,, elämä on lyhyt ja me kaikki tiedämme että intiimiasiat kuuluvat avioliittoon ja toimiessaan ovat mitä ihanampia...... jos ei toimi niin kuka haluaa menettää elämän ja nautinnon?


    • PÄIVÄ KERRALLAAN

      Tässä on menty eteenpäin yli puoli vuotta miehen puoli vuotta kestäneen suhteen jälkeen. Oli shokki, kun mies petti 32:n avioliittovuoden jälkeen. Selityksenä oli, että hän aikoi tappaa itsensä, kun kaikki tuntui kaatuvan päälle. Loukkaavaa minusta oli se, että vieras ihminen on sellainen, jolle voi vaikeudet kertoa, mutta ei vaimolle.Minulle hän sanoi,ettei mitään hätää ole. Miten outo ihminen voi koko meidän yhteisen historiamme tietää? Itse olet varmasti nuorempi kuin minä. Olisin ymmärtänyt pettämisenkin joskus aikaisemmin, mutta kun piti alkaa viettää eläkepäiviä, niin tuli kuudenkympin "kullitus".
      Seksi ei voi olla pääasia tässä, sitä on saanut kotonakin.Aikaisemmin olisin varmasti eronnut, mutta nyt en tiedä. Yhtä onneton olisin yksinkin.

    • mies

      Minäkin yritin noin vuoden samanlaisessa tilanteessa. Sitten mies taas petti saman naisen kanssa. Lähti jopa asumaan sen luo. Romanssia kesti vajaan kaksi kuukautta, ja sitten oli kierroksessa taas toinen nainen. Pelastaudu hyvä tyttö..

    • Mia-Maria

      Hei!

      Kyllä se on mahdollista, jos molemmat osapuolet todella sitä haluavat. Meille on käynyt näin. Mies petti mua moneen otteeseen ensimmäisen seurusteluvuotemme aikana. Tämä johti siihen että en halunnut enää jatkaa suhdettamme. Sanoin että mä en oo mikään itsestäänselvyys enkä hätävara. Hän sanoi kuitenkin rakastaneensa minua aina yli kaiken, että siitä ei ole kysymys. Hän sanoi että vika on hänessä ja hänellä on jotain selvittämättömiä asioita itsensä kanssa. Hän itki ja aneli, että antaisin vielä mahdollisuuden. Sanoin että hän saa sen, mutta jos hän vieklä kerrankin edes ajattelee pettävänsä minua, niin jätän hänet. Sanoin, että muuta vaihtoehtoa ei ole, hänen on nyt muututtava ja perinpohjin mikäli haluaa jatkaa.

      Niin me sitten jatkoimme. Tapahtuneista on yli 2 vuotta aikaa, ja voin sanoa että ainakin vuoden kesti minulta päästä tapahtumista kunnolla yli. Vasta nyt alkaa luottamukseni olemaan kohdallaan, tosin tiedän että samanlaista 100% luottamusta (mikä minulla oli alussa) ei varmasti koskaan enää palaa. Myöskään meihelle ei tietysti ole ollut helppoa, hän on joutunu itse miettimään syitä käytökseensä ja vielä selvittämään niitä minun kanssani. Hän on joutunut auttamaan minua pääsemään yli siitä valtavasta tuskasta, jonka hän teoillaan aiheutti minulle. Olemme riidelleet, puhuneet ja jauhaneet samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Voin sanoa, että vasta se auttaa, kun asiat on vatvottu niin läpeensä puhki ja pinoon kuin niitä vain voi. Vasta sitten asioista voi puhua kunnolla, ymmärtäen toistakin, kun tapahtumista on kulunut tarpeeksi aikaa, ettei tunnekuohu enää ole niin kova. Että voi antaa anteeksi, on tärkeää ymmärtää myös toista. EI voi alkaa marttyyriksi. Myöskin pettäjän on osattava antaa itselleen anteeksi. ja ennen kaikkea pettäjän on pystyttävä käsittelemään nämä asiat itsessään, myöntämään itselleen tekonsa ja sen oikeat syyt; sillä ne syyt ovat aina pettäjässä itsessään, eivät petetyssä. Ainakin meidän tapauksessamme.

      Samalla pitää vielä muistaa pitää huolta parisuhteesta, tehdä yhdessä uusia, kivoja asioita. Yrittää saavuttaa sama lämpö, läheisyys ja luottamus kuin ennen tapahtuneita asioita. Säilyttää huumori ja keskinäinen kunnioitus. Asiat on hyvä käsitellä (ne on pakko käsitellä, jos haluaa jatkaa), mutta täytyy muistaa, että niihin ei saa jäädä piehtaroimaan ja takertua niihin. Ja kun jokin asia on selvitetty, se tulee muistaa; ettei aina kaivella samoja haagvoja auki uudestaan ja uudestaan. Tämä tietysti edellyttää molemminpuolista ehdotonta rehellisyyttä, ettei asioita tarvitsekaan enää kaivella.

      Ei se helppoa ole. Ei todellakaan. Yhtä helövettiä itseasiassa. Mutta jos on sen valmis läpikäymään, sen surutyön, selvittelyvaiheen, raivon, itkut... Itse voin sanoa, että olen todella iloinen että me teimme niinö. Loppujen lopuksi. Mies on todellakin muuttanut koko ajatus- ja arvomaailmansa. Nykyään olemme onnellisia ja elämme suhteemme parasta aikaa.

      • Petetty

        Jos mies on pettäjä tyyppiä hän tuskin siitä pääsee kovin helpolla eroon. Mutta jos miehesi on pettänyt sinua kerran ja tuntee siitä pahaa oloa hän ei sitä välttämättä toista kertaa tee.
        Minua on petetty kerran ja pistin hänet katsomaan kun itse petin häntä. En kylläkään vierestä kirjaimellisesti katsomaan kun vehtattiin. Vaan sen kuinka ihastunut olin ja tiesi kyllä missä yöni vietin. Ei varmasti kovin mukavalta tuntunut vaan eipä se minustakaan mukavaa ollut kun hän petti ,niin pahalta tuntu et tärisi ja oksetti. Rakastan miestäni enkä vaihtaisi pettämisiä pois elämästäni.
        Se vahvisti meitä.


    • kokemusta on

      Kyllähän jatkaa pystyy, muttei unohtamaan eikä samaa onnea enää pysty kokemaan pettäjän kanssa. Katkeruus on vahvempi tunne kuin rakkaus, usko pois. Itse elän tällä hetkellä sellaisessa suhteessa, että mies petti vuosi sitten ja kokemukset ovat tällaiset.

    • Tiina

      henkilökohtaista kokemusta, mutta tiedän useita, joiden suhde on pettämisestä huolimatta jatkunut. Ja useita, joiden suhde on ollut yhtä taaksepäinmenoa, vaikkei pettämistä ole esiintynytkään...

      Tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä tosissasi unohtaa pettäminen. Se on ihan kaiken a ja o. Suhde ei kertakaikkiaan toimi jos aina palaat asiaan. Riitelyäkin voi kehittää: Vyön alle ei saa osua koskaan, siitä on pahemmat seuraukset kuin mistään muusta.

    • Onnellinen

      Olemme pystyneet mieheni kanssa tähän. Suhteemme alkoi pettämisellä. Olemme tunteneet monta vuotta ennekuin rakastuimme. Hänellä oli suhde samaan aikaan entisen tyttöystävänsä kanssa, kun aloittelimme suhdettamme. Mieheni kertoi itse asiasta ja pyysi mahdollisuutta, jonka annoin. Asiasta ylipääseminen on vienyt aikaa ja teettää töitä tulevaisuudessakin. Elämme nyt rehellisessä suhteessa ja se on vahva. Kun voittaa ylipääsemättömiä esteitä pystyy mihin vaan. Puhuminen on ainut asia joka auttaa. Omista tunteista kertominen, vaikka ne eivät olisikaan mukavia kumppania kohtaan. Koska olemme rehellisiä toisillemme kaikessa olemme päässeet eteenpäin. Meidän suhteemme oli sen arvoinen, että halusin yrittää, enkä ole sitä katunut.

    • siskosi69

      meillä ei onnistuisi enään suhteen jatkaminen pettämisen jälkeen, eikä siitä asiasta edes keskusteltaisi vaan se olisi ero välittömästi!aika karkeeta tekstii, mutta näin on tässä suhteessa

      • Ei se mennytkään niin..

        Sanoin aina, että jos minua pettää -se on kerrasta poikki ja ihan heti. Mutta kun se sattuikin omalle kohdalle, ei se ollutkaan niin helppoa jättää toista... Ja edelleen ollaan yhdessä ja rakastetaan...
        Toivottavasti virheistä oppii...


      • Marja

        Ajatteli samoin et se kerrasta poikki,mutta ku se meidän kohdalle sattu ei sitä pystynytkään jättämään.Olin n.20 vuotias kun mieheni petti ja meillä oli pieni tyttövauva.Olin niin tyhmä etten huomannut,ettei ollut kavereidenluona ,niin ainakin itselleni olin uskotellut.Sitten jostain syystä aloin tarkkailla hänen puhelintaan ja huomasin oudon nimen (oli laitettu muka joku peite nimi).Kerran sattui soittaamaan useita kertoja ollessani kotona,ni aloin ihmettelemään kuka se oikein on(kuului naisen ääni,sen jälkeen havahduin mieheni,kun oli pettänyt minua jo kerran aikaisemmin luottamus oli jo silloin mennyt).Mieheni itse sitten kertoi mitä oli tapahtunut ja minä olin itkun,raivon partaalla ja minulla oli pahaolo.Mietin joka aamu kun lähti töihin,et onko se edes töissä ja illalla jos meni kavereiden luo taas mietin( olin aina ihan sekaisin,kun ei tullut sovittuna aikana kotiin.Minulle tulee vieläkin joskus pahaolo kun ajattelenkin mitä joskus on tapahtunut ja itken.Olen patouttanut tämän kun olin yksin,ei ollut ketään jolle olisin voinut purkaa tunteitani ja keneltä olisin voinut saada apua ja ei ollut kavareita ( oli vieraspaikkakunta,ku oltiin vasta muutetttu).Olin ihan yksin pienen tyttövauvan kanssa.Siitä on jo n.3v ,ku viimeeksi tapahtui ja meillä nyt kolme ihanaa lasta,2poikaa ja tyttö.Riitelemme aika usein,kun en voi luottaa (Luottamusta ei voi saada takaisin kokonaan 100 prosenttiseksi)haluaisin kyllä luottaa,koska mieheni vaistoaa aina etten luota.se aiheuttaa monesti riitaa,tutkin vieläkin sitä puhelinta vaikka ei kyllä saisi,mutta en voi sille oikein mitään...Toivotavsti pystymme elämään lopun ikämme sovussa ja et olisimme silti onnellisia..


      • Anonyymi
        Marja kirjoitti:

        Ajatteli samoin et se kerrasta poikki,mutta ku se meidän kohdalle sattu ei sitä pystynytkään jättämään.Olin n.20 vuotias kun mieheni petti ja meillä oli pieni tyttövauva.Olin niin tyhmä etten huomannut,ettei ollut kavereidenluona ,niin ainakin itselleni olin uskotellut.Sitten jostain syystä aloin tarkkailla hänen puhelintaan ja huomasin oudon nimen (oli laitettu muka joku peite nimi).Kerran sattui soittaamaan useita kertoja ollessani kotona,ni aloin ihmettelemään kuka se oikein on(kuului naisen ääni,sen jälkeen havahduin mieheni,kun oli pettänyt minua jo kerran aikaisemmin luottamus oli jo silloin mennyt).Mieheni itse sitten kertoi mitä oli tapahtunut ja minä olin itkun,raivon partaalla ja minulla oli pahaolo.Mietin joka aamu kun lähti töihin,et onko se edes töissä ja illalla jos meni kavereiden luo taas mietin( olin aina ihan sekaisin,kun ei tullut sovittuna aikana kotiin.Minulle tulee vieläkin joskus pahaolo kun ajattelenkin mitä joskus on tapahtunut ja itken.Olen patouttanut tämän kun olin yksin,ei ollut ketään jolle olisin voinut purkaa tunteitani ja keneltä olisin voinut saada apua ja ei ollut kavareita ( oli vieraspaikkakunta,ku oltiin vasta muutetttu).Olin ihan yksin pienen tyttövauvan kanssa.Siitä on jo n.3v ,ku viimeeksi tapahtui ja meillä nyt kolme ihanaa lasta,2poikaa ja tyttö.Riitelemme aika usein,kun en voi luottaa (Luottamusta ei voi saada takaisin kokonaan 100 prosenttiseksi)haluaisin kyllä luottaa,koska mieheni vaistoaa aina etten luota.se aiheuttaa monesti riitaa,tutkin vieläkin sitä puhelinta vaikka ei kyllä saisi,mutta en voi sille oikein mitään...Toivotavsti pystymme elämään lopun ikämme sovussa ja et olisimme silti onnellisia..

        Itsepä hyväksyit älä uikuta eroa


    • OlenNainen

      Mieheni ja minä olemme pystyneet ja olemme hyvin tyytyväisiä molemmat. Vaikeita hetkiä on ollut mutta puhuminen ja luja tahto sekä ammattiapu ovat auttaneet. Näiden kokemusten jälkeen en usko että voisi tulla enää mitään, mikä meidät erottaisi.

      Hakekaa ihmeessä ammattiapua, esim. perheasiain neuvottelukeskuksesta. Riitelynne taustalla on varmasti paljon selvittämätöntä. Ulkopuolinen ihminen auttaa teitä näkemään tunteidenne taakse ja pääsette pohtimaan toiveitanne ja tarpeitanne. Periksi ei kannata antaa ennen kuin olette tämän ammattiapu-kortin katsoneet! Joskus suhteen hyvää joutuu odottamaan kärsivällisesti vähän pidempään.

      • mary

        Mieheni on pettänyt minua useasti ja jopa meni toisen kanssa sängyyn.Minuun sattui ja olin vihainen hänelleni ja itselleni kun en ollut mitään huomannu.Mutta olemme keskustelleet asiasta ja pohtineet miksi näin aina käy..Olen antanut anteeksi mutten koskaan unohda.En tiedä pettääköhän minua edelleenkin..ei ainakaan tieto ole minun korviin tullut,mutta sen tiedän että rakastamme toisiamme ja yritän jaksaa.Mieheni haluaa nyt osoittautua luottamukseni arvoiseksi ja on luvannut tehdä kaikkensa...toivotaan että hän puhuu totta.


      • hypothalamus

        Jos kumppani pettää, on se merkki siitä, että kiinnostus suhteeseen on lopahtanut.Itse olin kihloissa ja petin samaa tyttöä 3 kertaa. Seurauksena oli mielipahaa kummallekkin. Jos ihminen on niin HEIKKO, ettei voi katkaista suhdetta ennen kuin hyppää vieraaseen sänkyyn, kannattaa miettiä, onko soveltuva edes olemaan vakituisessa parisuhteessa. Vaikka omasta paskatempustani on kulunut jo vuosia, toivon että joku iso karpaasi vetää jonain päivänä mua lättyyn sen asian takia...häpeän itseäni!!


      • onnittelut
        hypothalamus kirjoitti:

        Jos kumppani pettää, on se merkki siitä, että kiinnostus suhteeseen on lopahtanut.Itse olin kihloissa ja petin samaa tyttöä 3 kertaa. Seurauksena oli mielipahaa kummallekkin. Jos ihminen on niin HEIKKO, ettei voi katkaista suhdetta ennen kuin hyppää vieraaseen sänkyyn, kannattaa miettiä, onko soveltuva edes olemaan vakituisessa parisuhteessa. Vaikka omasta paskatempustani on kulunut jo vuosia, toivon että joku iso karpaasi vetää jonain päivänä mua lättyyn sen asian takia...häpeän itseäni!!

        Sinulla on tulevaisuutta naismaailmassa ja maailmassa muutenkin - sullahan on selvästi omatunto.Se ei ole kovin yleistä nykymiehillä.Anna vaan itsellesi lättyyn, tai olet kai jo antanutkin tarpeeksi, ja jatka eteenpäin paremmin eväin, harvinainen lintu!


    • apigail

      Miksi joku edes haluaisi jatkaa suhdetta pettämisen jälkeen? Itse en ainakaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että taas tuhlaisin elämäni parhaimpia vuosia epäluotettavan kumppanin kanssa. Ehkä olen omahyväinen ja rakastan itseäni liikaa pystyäkseni riskeeraamaan elämääni tällaiseen farssiin. Maailma on kuitenkin täynnä miehiä ja naisia ja aivan varmasti jokaiselle löytyy se rakastava ja luotettava ihminen.

      Mikäli kuitenkin miettii jatkavansa pettäjän kanssa eloa, kannattaa miettiä syitä syvällisesti. Rakastaako todella NIIN paljon, että on valmis kohtamaan saman asian uudelleen vai onko ero kenties vaikeaa muista syistä esim. on vain tottunut toisen läsnäoloon eikä halua siksi erota??

    • Lara

      Kyllä tai ei, kukaan ei voi sitä sun puolesta päättää.. Jos mun mieheni pettäis ja saisin kuulla asiasta(ei oo onneks vielä tapahtunu) niin mä miettisin erittäin pitkään ja hartaasti et jatkaisinko tätä suhdetta koska sananlaskuhan on: Kun kerran pettää, pettää aina.. Sä oot varmaan miettiny asiaa todella pitkään? Voimia sulle ja koita jaksaa!!! Kyllä kaikki aina jotenki selviää ajallaan..

    • ninni

      vaikka riitaa on edelleen mutta aikaa se vie ja hermoja

    • menninkäinen

      miun mies petti mua n. 2v sitten yhden yhteisen tutun kanssa.. oltiin noin vuosi aikaisemmin menty kihloihin ja tosi onnellisia.. mies lähti tytön äidin pyynnöstä käyttämään tyttöä sairaalassa tutkimuksissa... mie en ois halunnu hänen lähtevän, mutta en voinu jostain syystä sanoa että pelkään hänen pettävän minua siellä, vaan vetosin säähän, oli alkutalvi ja tiet liukkaana... sain tietää suudelmasta vasta pari viikkoa tapahtuneen jälkeen ja purin kihlauksen saman tien... jonkin aikaa oltiin erossa, mietittiin asioita omilla tahoillamme, kunnes ei enää pystytty oleen erossa ja alettiin alusta, tutustumisesta lähtien...
      välillä on ollut rankkaa kun asioita on muistunut mieleen mutta niistä on sitten puhuttu.. mies ymmärtää että välillä on vaikeaa päästää häntä esim. yksin reissuun tai poikaporukalla baariin... tytön kanssa ollaan ihan väleissä nyt kun ollaan saatu juteltua asiat halki.. kihloihin mentiin uudestaan alkukesästä aj muutettiin yhteen.. naimisiinkin olisi tarkoitus mennä lähikesinä.. jos rakkautta on niin kannattaa sen takia taistella...

    • irina*77

      tiiän kokemuksesta sulle vaan sanoo että on todella vaikeeta antaa pettämistä anteeks....mutta koittakaa unohtaa menneet ja antakaa toisillenne menneet anteeks ja eläkää tulevaisuuteen vaikka tiädänki että oot tilantees semmoses että ei eteenpäin pääse millään mutta kyllä se siitä menee ku on vaan se aito usko ja rakkaus siinä mukana kulkemas!!!!ja ennen kaikkea kuuntele itseäs,ja sä oot se joka päättää nyt tässä tilanteessa!!!toivon teille että pääsette yli tosta inhottavasta tilanteesta!!!

      • "pettänyt"

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.


      • enya
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Kysyit mikä on pettämistä! ajattele se näin, olet rakastunut johnkin erityiseen ihmiseen etkä koskaan ole tuntenut samoin.. hän on kaikkea mitä kumppaniltasi olet aina halunnut ja sitten eräänä päivänä näet hänet baarissa suutelevan ja halailevan toista?? ajatteletko ensimmäisenä "eipä tuo haittaa, varmaan ihan harmitonta"!! musta kaikki asiat pitäs miettiä siltä kannalta ettei tee mitään mitä ei haluaisi toisen tekevän sulle!!


      • PaAn
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Mun mielestä halailu ja pussailu on pettämistä yhtälailla. Jo se on pettämistä että ajattelee toisia romanttisessa tai kiihkeässä mielessä. Elämän kumppaneille on annettava yksinomainen antaumus, silloin suhde toimii.


      • Mimmi
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Yhdyn sun viestiin... mikä on pettämistä?
        eikö se ole jokaisen ihmisen itse määriteltävissä minkä kokee pettämiseksi... Missä menee raja.. Tässähän testataan omaa sietokykyä ja toisen luottamusta..
        Minusta pieni harmiton pusu/suudelma ei ole pettämistä... Ystäviäkin voi pussailla... Jos sänkyyn meno on pettämistä niin, onkos pettämistä jos vain nukkuu mispuolisen ystävän vieressä ja oma puoliso tietää siitä ja hyväksyy sen, koska luottaa... joidenkin mielestä on mutta minun ei ja ilmeisesti ei puolisonikaan, vai onko meillä liian avoin ja luottavainen suhde toisiimme?!?!?!!!
        Kommentoikaa....


      • ei kiva
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Jos oikeasti olet tuota mieltä niin mietippä jos oma miehesi sattuisi halailemaan jossakin kapakassa toisia naisia ja kaverisi tulisivat kertomaan kuinka olivat nähneet miehesi "imuttamassa" kunnon kielareita jonkun pornahtavan eukon kanssa niin mikä sinun olosi tämän jälkeen olisi? Kysyn tätä koska olen itse tämän nähnyt kun kamut ilmoittivat olevansa samassa baarissa joten halusin nähdä sen omin silmin sen jälkeen emme yhdessä olleet koska oli minulle liian kova pala


      • eronnut
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Oletko todellakin noin naiivi? Oma puolisoni uskoutui toista sukupuolta olevalle ja suhde saattoi olla jopa ilman seksiä, niin kyllä se vie puolin ja toisin jatkamishalut parisuhteessa.

        Lajitteletko poski- ja kielisuudelmat erikseen?

        90% seksistä tapahtuu päässä ja muutenkin pettäminenkin on tunneside, eikä mikään sarja toimenpiteitä.

        Olet jo omassa mielessäsi antanut liian suuren sijan ihmiselle, jonka kuuluisi olla tuttava.

        En sano, etteikö työtovereita tai hyviä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä voisi halata. Mutta kyllä sen ihan varmasti tietää milloin halaus on eroottinen ja milloin se vaan osoittaa pitkää ystävyyttä.

        Ja nyt en käytä sanaa 'ystävä' samassa kaunistelevassa merkityksessä kuin pettäjät yleensä!

        Olkaa nyt rehellisiä edes itsellenne!


      • Eronnut
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Oletko todellakin noin naiivi? Oma puolisoni uskoutui toista sukupuolta olevalle ja suhde saattoi olla jopa ilman seksiä, niin kyllä se vie puolin ja toisin jatkamishalut parisuhteessa.

        Lajitteletko poski- ja kielisuudelmat erikseen?

        90% seksistä tapahtuu päässä ja muutenkin pettäminenkin on tunneside, eikä mikään sarja toimenpiteitä.

        Olet jo omassa mielessäsi antanut liian suuren sijan ihmiselle, jonka kuuluisi olla tuttava.

        En sano, etteikö työtovereita tai hyviä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä voisi halata. Mutta kyllä sen ihan varmasti tietää milloin halaus on eroottinen ja milloin se vaan osoittaa pitkää ystävyyttä.

        Ja nyt en käytä sanaa 'ystävä' samassa kaunistelevassa merkityksessä kuin pettäjät yleensä!

        Olkaa nyt rehellisiä edes itsellenne!


      • "tiitu"
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Olen seurustellut ja elänyt "avoliitossa" kohta 1,5 vuotta. tämän suhteen aikan on ollut monia mutkia matkassa, ja kerran olen itse erehtynyt pettämään jätkäkaveriani tämän kaverin kanssa, joka on myös varattu.Kiinnijäämisenriski on ollut todella suuri ja se olisi kaiken loppu. Pari viikonloppua sitten jätkäkaverini oli kovasti kännissä menossa toisen muijan luo "jatkoille"..näillä jatkoilla ei olisi ollut muita..jätkäkaverillani on ollut aikasemminkin näitä "jatkoja" (n.1 x 2kk) joissa ei kuulemma ole ollut muita kuin miespuolisia kavereita mukana...mutta kun hän näille jatkoille menee, niin siinä "unohtuu" sitte ilmottamiset ettei tule yöksi kämpille..epäilykset on joka kerta herännyt,mutta leppynyt olen jokaisen reissun jälkeen, koska oma pettäminen painaa taustalla...


      • mörkö
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        Miettisin ite tota ihan samaa asiaa..jos mietitään että "eroottinen"lähekkäin tanssiminen on pettämistä myönnän pettäneeni..Joskus hetken huumassa olen joutunut suudelluksikin mutta ikinä en oo mennyt niin pitkälle että olisin antanut koskea rintoihin tai muuallekkaan intiimeille alueille jotka katson kuuluvaksi omalle rakkaalleni.Ja uskon että rakkaani olisi mustasukkainen näistä jutuista, mutta omasta mielestäni en katso pettäneeni, koska niillä jutuilla ei ole mitään väliä. rakastan kultaani vain ja ainoastaan sitä!!


      • epätietoinen
        "pettänyt" kirjoitti:

        Mikä katsotaan pettämiseksi?
        itse olen sitä mieltä, että jos mennään sänkyyn asti niin se on vasta pettämistä. Halailut ja pussaamiset ei vielä ole pettämistä, minun mielestäni.

        olen seurustellut nyt vuoden "mieheni" kanssa.viime kevät talvella meille tuli välikatkos sillä mieheni väitti että en anna tarpeeksi huomiota hänelle että kaikki aika menee kavereiden ja minun perheen kanssa. sillä aikaa hän oli heti entisen tyttöystävänsä kanssa.tiesin éttä hällä on jotain juttuja kostaakseni lähdin paarista yhen miehen matkaan mutta välillämme ei tapahtunut mitään ei edes kädestä pitämistä.

        palasimme yhteen kerroin avoimesti mitä minulle oli tapahtunut sillä välin ja kysyin mieheltäni oliko hän ollut sängyssä tämän tytön kanssa, hän kielti jyrkästi.joittenkin viikkojen päästä mulle tuli klamydian oireita ja sehän se oli. sitten miehenikin myönsi että olihan tuota tullu oltua ihan pedin puolella.mutta sen enempää mieheni ei suostu kertomaan hän kuittaa aina vaan että ei hän muista koska se ei merkinnyt mitään.annoin asian olla ja ajattelin olinhan minäkin antannut huomiota toiselle.
        kesällä kuitenkin kun luvin sitten mieheni puhelinta kun mieheni sammu siellä oli jotain viestejä siltä tytöltä, päätin että nyt se on loppu en kato tällästä...
        mutta olenko liian hyvä uskonen??kaiken sen selittelyn ja uskottelun jälkeen miten minua rakastetaan annoin anteeks ja uskoin sen kaiken en tiiä vieläkään uskoakko...
        me ollaan tosi onnellisia mutta meilläon tosi usein riitoja luottamuksesta mieheni ei luota minuun.mie olen elänny ennen häntä miten olen mutta ei se oikeuta häntä syyttämään minua katteettomasti.ja taas kerran kun hän oli ihan varma että en ole uskollinen häntä kohtaan hän töitten jälkeen (portsari) oli menny jatkoille samaan paikkaan missä tämä entinen oli ja oli tanssinut illan aikana entisen kanssaan hitaita....ja taas sain kasan selityksiä ja rakkauden osotuksia ja annoin asian olla..
        mutta en voi luottaa mieheeni aina kun en ole ihan varma missä hän on olen ihan sekasin ja kuvittelen aina ihan hulluja.
        ei voi vaan luottaa vaan sille ei mahda mitään vaikka kuinka yrittää.ja olen sitämieltä ettehän ei voi luottaa minuun koska ite ei ole täysin luotettava!!!!!!kun en luota en pysty heittäytymään täysin hänelle ja hän huomaa sen sillä asetan pikku siskoni aina hänen edelle.janyt hän on ihan passivinen ja pyörii illat missä sattuu kun minä olen kuulma kohdellut häntä kaltoin kun ole täysin hänen vaan saatan olla kotonani toisella paikka kunnalla useamman päivän.


      • Nosferatu82
        eronnut kirjoitti:

        Oletko todellakin noin naiivi? Oma puolisoni uskoutui toista sukupuolta olevalle ja suhde saattoi olla jopa ilman seksiä, niin kyllä se vie puolin ja toisin jatkamishalut parisuhteessa.

        Lajitteletko poski- ja kielisuudelmat erikseen?

        90% seksistä tapahtuu päässä ja muutenkin pettäminenkin on tunneside, eikä mikään sarja toimenpiteitä.

        Olet jo omassa mielessäsi antanut liian suuren sijan ihmiselle, jonka kuuluisi olla tuttava.

        En sano, etteikö työtovereita tai hyviä vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä voisi halata. Mutta kyllä sen ihan varmasti tietää milloin halaus on eroottinen ja milloin se vaan osoittaa pitkää ystävyyttä.

        Ja nyt en käytä sanaa 'ystävä' samassa kaunistelevassa merkityksessä kuin pettäjät yleensä!

        Olkaa nyt rehellisiä edes itsellenne!

        Samaa mieltä tuosta että päässä se pettäminen (ensimmäiseksi) tapahtuu. Eikä voi väittää rehellisesti sanoa toista (kumppaniaan) rakastavansa jos pettää/on valmis pettämään. Ei sitä voi selitellä millään hetken mielijohteella/hairahduksella eikä MISSÄÄN NIMESSÄ alkoholilla yms. aineilla.

        Kerrasta poikki..


    • Zägä

      Se riippuu onko lapsia tai muita intressejä jatkaa.
      Jos seurustelu suhteessa,eikä lapsia tai yhteistä omaisuutta niin silloin suhteen lopettaminen helpompaa.
      Keskinäiset kemiat kuitenkin ratkasee jatkuuko liitto vai ei olosuhteista riippumatta.
      Syrjähyppy sinne tänne ei maailmaa kaada jos on kaks järki ihmistä kyseessä.

      Mutta teidän kohdalla tuntuu ettei ole todellista halua,suhteenne laatu ei ole rakkauden pohjalla vaan jollain muulla pohjalla.

      Miettikää omalta kohdalta mille asioille suhteennen yleensä on perustettu.

      • Aikuinen nainen

        Olen kanssasi samaa mieltä, ei syrjähyppy suhdetta välttämättä kaada. Voiko kukaan meistä mennä vannomaan, että en minä ainakaan, vastustamaton tilanne voi tulla joskus kohdalle. Ja muistakaa ihmiset: seksi ja todellinen rakkaus ovat ihan eri asioita! Jos oikein perimmäisiä mutia kaivetaan, niin eikö tässä ole kysymys itsetuntoasiasta? Minua on petetty, mutta seksi oli seksiä ja en todellakaan tuntenut olevani huonompi kuin tuo toinen nainen, päinvastoin. Jos parisuhteessa yrittää itse parhaansa, niin ei tarvitse tuntea alemmuutta siitä, että toinen menee vieraisiin. Se on sitten sen toisen tyhmyyttä. En aio tästä eneenpäinkään laittaa toiselle palloa jalkaan, meillä on vain yksi elämä!


    • Dimensus

      Haluaisin kertoa tarinan..

      Kun aloin seurustella nykyisen tyttöystäväni kanssa, oli hänellä toinen samaan aikaan. tytttöni päätti jättää tämän silloisen, ja tekikin niin, sääli vain, että petti minua kaksi kertaa sen saman viikon aikana. sama mies.

      Noh, elämä jatkuu,ajattelin, ja kului pari viikkoa, ja soitin tytölleni hänen silloiseen opiskelupaikkaansa. Lienee vaikeata arvata mitä oli tapahtunut. Taas sama mies. tosin, jo viikko sitten. Sen jälkeen menikin kuukausi ja kaikki näytti hyvältä, kunnes tyttöni alkoi vaikuttaa masentunelta. Viikkoon ens aanut kuulla syytä, mutta lopulta hän kertoi.
      sama mies.

      Sain kuulla myös vielä yhdestä kerrasta, josta ei ollut kertonut aikaisemmin. Olin varma siitä, että kanssani vain pelleillään, ja päätin laittaa välit poikki.

      Kysyin kuitenkin vielä, että rakastatko sitä jätkää, johon sain vastauksen en. Silloin jouduin syömään masennuslääkkeitä yms. olin aika rikki.

      Siksi kai annoin vielä yhden mahdollisuuden.

      Siitä alkoi varsinainen helvetti. varmasti satoja tunteja kului kun asioita käytiin läpi, ja aina vain paljastui uusia asioita, monta kertaa oltiin eroamassa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun halasin viimeistä kertaa ei vain osaanut lähteä.

      Niinpä me sitten jatkettiin ja työstettiin suhdetta pikkuhiljaa, vaikka se oli vaikeaa. Ei siitä mitään meinannut tulla, mutta tulipa kuitenkin. Nyt vuosi tapahtuneen jälkeen olen päässyt siitä yli, mutta unohtanut en ole, enkä luota enää samalla tavalla. Kuitenkin suhteemme on nyt 100x vakaammalla pohjalla kuin aivan alussa. Ja yllätys yllätys olemme onnellisia.

      Jos teillä riittää jaksamista ja kärsivällisyyttä niin yrittäkää jatkaa suhdetta, jos se on teistä vaalimisen arvoinen. Helpommalla olisin päässyt jos olisin silloin aikoinani jättänyt homman sikseen, mutta en oikeastaan kadu yhtään että kävimme kaiken läpi. Oli se kai sellainen henkinen kasvuprosessi kummallekin.

      On oikeastaan vain yksi neuvo:
      Kysy kaikki mitä mieltä vaivaa ja sitten vain loputtomat keskustelut. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka pettäjä onkin altavastaajana niin hänkin on ihminen, eli aina ei vain jaksa käydä sitä läpi eikä ymmärtää toista. pettäkätkään eivät ole superihmisiä, monissa tapauksissa pettäjälle koko asia on paljon vaikeampi kuin kuin itse petetylle.

      onnea teille ja voimia taistella.. =)
      *Halaukset kummallekin*

    • Viluinen kissa

      Itse petin miestäni vuosi takaperin viiden eri miehen kanssa. Olimme avioliitossa ja minusta tuntui kuin en olisi saanut tarpeeksi huomiota mieheltäni. Todellinen syy on itsetunnon puute.. Minua ei ole koskaan sanottu kauniiksi ja koskaan en ole ollut tyytyväinen ulkonäkööni. Ja ravintolassa kun mies tulee huppelissa minua kehumaan, niin olin sulaa vahaa... niin ainakin olen itselleni tapahtuneen selittänyt...

      Mies ei tätä pettämistä tiedä vieläkään, mutta itselleni en antanut tapahtunutta anteeksi... en enään pystynyt elämään niissä kulisseissa, jotka ympärilleni olin rakentanut... onnellinen pikku vaimo, kahden lapsen äiti jne. ulos päin suhteemme näytti ihanalta ja ruusuiselta.

      Olin hirveän kärttyinen koko ajan tämän tapahtuman jälkeen ja aloin salamaan muitakin asioita, ihan pieniäkin mieheltäni...Sillä olin vihainen itselleni. Miksi minun piti tehdä niin tuntematta edes katumusta... joten välimme kiristyivät huomattavasti ennen päätöstäni.

      Muutimme erilleen noin puoli vuotta sitten ja hain avioeroa. Miehelleni selitin että olimme niin kovin erilaisia jne. kertomatta kuitenkaan totuutta asiaan. Ja vielä tänä päivänä hän miettii mikä on todellinen syy eroomme. Se saako hän totuuden tietää, niin... ei ainakaan minun suustani...

      Oloni helpottui kun minun ei tarvinnut enään valehdella suoraan kysymykseen "oletko pettänyt minua" sillä kukaan ei ole sitä minulta nyt kysymässä. Samalla olen yksin lasteni kanssa.


      Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, joten seuraavalla kerralla kun löydän itselleni "rakkaan" tiedän mitä teen toisin:)

      • Just

        >> Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, joten seuraavalla kerralla kun löydän itselleni "rakkaan" tiedän mitä teen toisin:) >>

        Niinhän sinä luulet. Kerran pettänyt, aina pettää. Koska miehesi kuitenkin oli avuton sijaiskärsijä, toivon sydämeni pohjasta, ettet toistamiseen pääse tuollaista järjestämään.
        Voidaan ajatella, että mies oli syyllinen kun ei antanut huomiota. Niin.. olihan hän syyllinen siihen toki, mikäli olit yrittänyt jo asiasta puhuakin. Mutta petokseen hän ei ollut syyllinen mitenkään. Sen teit itse ja mielestäni on vähintäänkin kohtuutonta, että nyt kärsii tuo miespoloinen lapset ovat poissa. Olit paha ihminen ja sen tiesitkin. Onneksi voimme kuitenkin antaa anteeksi, mutta vähintä mitä voisit ex-miehellesi tehdä, olisi kertoa totuus tapahtuneesta. Etpä kiduttaisi häntä pitempään. Uskon, että tämä kasvattaisi sekä hänen, että sinun loppuelämän laatua. Salaamalla asian jatkossakin, olet yhä pettäjä.


      • PaAn
        Just kirjoitti:

        >> Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, joten seuraavalla kerralla kun löydän itselleni "rakkaan" tiedän mitä teen toisin:) >>

        Niinhän sinä luulet. Kerran pettänyt, aina pettää. Koska miehesi kuitenkin oli avuton sijaiskärsijä, toivon sydämeni pohjasta, ettet toistamiseen pääse tuollaista järjestämään.
        Voidaan ajatella, että mies oli syyllinen kun ei antanut huomiota. Niin.. olihan hän syyllinen siihen toki, mikäli olit yrittänyt jo asiasta puhuakin. Mutta petokseen hän ei ollut syyllinen mitenkään. Sen teit itse ja mielestäni on vähintäänkin kohtuutonta, että nyt kärsii tuo miespoloinen lapset ovat poissa. Olit paha ihminen ja sen tiesitkin. Onneksi voimme kuitenkin antaa anteeksi, mutta vähintä mitä voisit ex-miehellesi tehdä, olisi kertoa totuus tapahtuneesta. Etpä kiduttaisi häntä pitempään. Uskon, että tämä kasvattaisi sekä hänen, että sinun loppuelämän laatua. Salaamalla asian jatkossakin, olet yhä pettäjä.

        Olen asiasta samaa mieltä edellisen kanssa. Nyt tämä väärintekijä pääsi tavallaan helpommalla, pois vaikeasta tilanteesta kun ei tarvinnut kertoa mikä oli eron todellinen syy. Hän teki asian itselleen helpommaksi ottamalla eron. Kyllä olisi kohtuullista kertoa kyseiselle jätetylle miehelle eron oikea syy!


      • Kallu

        Mielestäni sinun pitäisi pyrkiä korjaamaan välisi miehesi kanssa, jota olet pettänyt. Olet rangaissut häntä liian rankalla tavalla huomiotta jättämisestä, ensin pettänyt, vaikka hän ei sitä tiedäkään, ja sitten eronnut.


      • juulia

        itse menin aika nuorena naimisiin 21 v ja mieheni kuvitteli että siitä se iloinen ja auvoinen yhteiselo alkaakin...koulutukseni oli juuri pahassa vaiheessa..lopputyötä vaille valmis.sitä pakersin koko seuraavan syksyn ja vietin muutenkin kunnon opiskelija elämää...miehelläni oli vakituinen työ eikä hän voinut ymmärtää ulkona hillumista joka viikko useaan otteseen...olin todella kammottava puoliso, olin pahalla päällä, sätin miestäni, mutta ulospäin muille esitin eläväni elämäni onnellisinta aikaa...tätä jatkui vuoden verran, kunnes joku vain napsahti...oltiin tavalliseen tapaan taas kavereiden kanssa ulkona ja minua alkoi ahdistaa itseluomani kulissit..tuli valtava paniikki päästä vaan pois..äkkiä pois.lähdin toiseen baariin ja mieheni vei minut sinne...matkalla saimme taas jumalattoman riidan aikaiseksi ja silloin vaan päätin että nyt riittää.heitin sormukset mieheni silmille ja kävelin loppu matkan ravintolaan.iskin itselleni miehen,, menin ja petin...tuli totta kai ero minun pyynnöstäni...sen puolen vuoden aikana kun asuimme erillämme sain aikaa ajatella ja tajusin mitä olin menettämässä...en olisi ansainnut toista tilaisuutta, tiedän, mutta olen niin kiitollinen että sen sain.nyt tiedän, kuinka arvokas ihminen mieheni on ja osaan myös kunnioittaa häntä ja ennen kaikkea tiedän rakastavani ehdoitta. minua on itseäni petetty ja tiedän miltä se todellakin tuntuu..on poljettu maton alle ja niin kummalinen kuin ihmisen mieli onkin se toimii vanhojen mallien mukaan...tiedostamattani poljin mieheni sinne maton alle, ettei minua ainakaan sinne kukaan enää koskaan polkisi. ei se ollut tietoinen valinta, mutta jälkikäteen sen voi ymmärtää, miksi on toiminut jollakin tavalla.en puolustele pettämistäni, se ei ole selitettävissä millään tavalla, mutta kun asiat menee määrättyyn pisteeseen, tuntuu ettei ole mitään ulospääsyä...se tuntui jotenkin sillä hetkellä edes jonkinlaiselta ratkaisulta, kun kaikki muut asiat junnasivat paikallaan, eikä puhumalla selvinnyt mikään, seurauksena aina vaan isompi ja pidempi riita!
        itse olen saanut toisen tilaisuuden ja olemme onnellisempia kuin koskaan. olen myös sitä mieltä, että jos emme olisi asuneet erillämme ja miettineet molemmat tahoillamme, mitä haluamme ja mitä olemme valmiita tekemään..emme olisi nyt yhdessä...pettäminen oli suuri hairahdus, josta olen maksanut omallatunnollani suuren hinnan ja tiedän ettei se enää koskaan tule tapahtumaan. en usko sanontaan että kun pettää kerran pettää toisenkin..uskon siihen että ihminen on inhimillinen ja tekee virheitä,suuriakin, mutta että se myös oppii niistä.ainoastaan tyhmä tekee saman virheen kahdesti!
        aurinkoista talvea kaikille :)


      • huora

        mieti sitä


      • sami
        PaAn kirjoitti:

        Olen asiasta samaa mieltä edellisen kanssa. Nyt tämä väärintekijä pääsi tavallaan helpommalla, pois vaikeasta tilanteesta kun ei tarvinnut kertoa mikä oli eron todellinen syy. Hän teki asian itselleen helpommaksi ottamalla eron. Kyllä olisi kohtuullista kertoa kyseiselle jätetylle miehelle eron oikea syy!

        Todella kerro miehellesi totuus ja anna anteeksi vaikka yhden elatusmaksun verran.

        Siinä olisi kuule hyvä joululahja niin sulle henkisesti ja ex-miehellesi rahallisesti/henkisesti.

        Jos et asiaa hoida, viluinen olet jatkossakin ja vilustuminen on vakava asia.


    • hanicia

      Mulla on ollut kaksi sellaista suhdetta missä on ollut pettämistä. Ensimmäisessä suhteessa mä petin. Tavattiin silloisen miehen kanssa. Tulin aika nopeasti raskaaksi. Vauva syntyi mutta rakkaus jäi mun puolelta synnytys saliin en tuntenut miestäni kohtaan enään mitään. tuntui pahalta ja mä aloin pettään. Yritin lopettaa suhdetta. En pystynyt. Olimme vain poikamme takia yhdessä. Mieheni tiesi koko ajan että petin. Hän ei sanonut mitään vielä siinäkään vaiheessa kun minulla oli suhde miehen parhaaseen kaveriin. Hän vain jaksoi rakastaa minua. Se ärsytti. Loppullinen ero tuli viime uutena vuotena kun tapasin uuden miehen. Suhde numero kaksi. Siinä mies petti ja hakkasi minua. ajattelin sitä saa mitä tilaa. mies oli kaks viikkoo mun luona ja kaks viikkoo toisen tyttöystävänsä luona. Me molemmat tiesimme toisistamme annoimme vaan miehen tehdä sitä. Tähän toiseen tyttöystävään miehellä oli pidempi suhde heillä oli yhteinen lapsi ja muutenkin tämä oli ns. kulissi suhde. Yritin päästä miehestä eroon en pääsyt minä vaan rakastin. Aina kun hänellä meni huonosti toisen naisen kanssa hän palasi minun luo. Aina otin takaisin. Nyt kun vihdoinkin olen päässyt hänestä (toivottavasti) sain tietää odottavani hänelle lasta. Raskaus niin pitkällä että sitä ei voi enää keskeytää. Toisaalta harmittaa toisaalta ei. Lapsen vikahan se ei ole että hänen isänsä on tuollainen.

      • Riina

        no nyt alkaa usko lähteä omaan sukupuoleen?! joko olet todella heikko ja naiivi tai aivan uskomattoman typerä!!sitä jälkimmäistä luultavasti..kun luet ite tekstiäsi niin luulisi tajuavan..niinku sanoit niin ei suomen maassa tasa-arvo ole edistynyt joka alueella niin pitkälle kuin pitäisi..eli miehet saa hyppiä, naiset ei..mutta oikeutatko sillä mielettämän sängystä toiseen hyppimisesi?!ja jos oikeutat niin miettisit seurauksia..
        KAKSI LASTA?!niitä ei miehille ilmesty..
        jos ei olisi ollut puhe pettämisestä niin luulisi että olet jostain uskovaisesta perheestä ja et tiedä mitään ehkäisystä..tai siitä koska nainen on raskaana?!
        ja ton sun toiminan perusteella et voi rakkaudesta ymmärtää tai puhua yhtään mitään..
        sait todellakin mitä tilasit..ehkä olisi viisainta antaa lapset huostaanottoon..
        et ole tekstisi perusteella sopiva äidiksi..
        moraali saarnan lopuksi tiivistys:pettäminen on väärin heti kun siirrytään ajatuksista tekoihin..pienet
        "pusut" yms. mukaan lukien..


    • Olemme onnen ansainneet

      Minun mieheni petti minua 6kk sitten, itseasiassa löysin mieheni vieraan naisen kanssa meidän kotoa.

      Jatkoimme yhteiseloa tämän jälkeen. Yritin unohtaa, mutta epäilyni ajoi suhteemme allikkoon.

      Erosimme...Olimme reilun viikon erillään, selvittelimme asioita yksikseen ja puhuimme toistemme kanssa tämän viikon aikana enemmän kuin koskaan. Molemmin puolin tuli tunne, että sitten vasta kun menettää toisen tajuaa miten hyvä on toisen kanssa olla...Joten aloitimme suhteen uudelleen.

      Ensimmäinen kk eron jälkeen oli ihanaa, rakastavaa ja onnellista aikaa. Nyt tilanne on se, että epäilen taas miestäni. Ajoittain on isoja riitoja... Epäily ja pelko kalvaa minua koko ajan. Pitäisi pystyä unohtamaan ja antamaan anteeksi, eikä saisi kaivaa aina menneitä takaisin. Etsin merkkejä pettämisestäja epärehellisyydestä...Tämä väsyttää mieheni ja saa hänet suuttumaan, kun epäilen koko ajan...

      Tuntuu vaan, että kun kerran pettää on helppo mennä ja pettää toistekin.

      Haluaisin että voittasimme kaiken tämän ja suhteemme jatkuisi ja päättyisikin onnellisesti ja rakastaen. Mutta en tiedä miten kauan jaksan elää pelossa ja epäillä... Luottamus on mennyt..Ja sen saaminen takaisin kestää...

      Tällä hetkellä rakastan miestäni niin paljon, että en ole valmis luopumaan ja olen valmis yrittämään ja unohtamaan, vaikka se viekin aikaa. Mieheltäni vaati kärsivällisyyttä...

      Yritetään rakastaa...

    • Tuomio

      Olin 1,5 vuotta yhden tytön kanssa joka petti minua ensimmäisen puolen vuoden aikana... pystyin elämään sen kanssa, mutta niinkuin sanotaan, jos pettää kerran niin pettää aina. Joten suhteemme loppui siihen kun pettämisien määrä yhdestä oli noussut sen lopun vuoden aikana 18 pettämiseen :( Älkää pettäkö koskaan jos ette halua särkeä rakkaanne sydäntä... Pettäminen jatkuu aina, jos petät yhden kerran.. Tiedän monta ihmistä jolla on kynyt näin.

      • Anonyymi

        Ota ero


    • arihi

      Meillä se on onnistunut, mutta se vaatii KOVAA yrittämistä ja asioista keskustelemista niiden oikeilla nimillä. Se sattuu kumpaakin ja onnistuu vain jos molemmat sitä tahtoo. Vuosi mennyt ja LUOTTO kumppanin kanssa löytymässä pikkuhiljaa, mutta aikaa se vielä vie ja ei koskaan palaa ennnalleen.

    • jokke

      ei jatku!!!!1

    • joppe

      Varmasti anteeksi antaminen on mahdollista ja pitääkin antaa jo oman itsensä tähden. Mutta se unohtaminen. Se on vaikeaa jopa mahdotonta. Joku viisas on sanonut , että " luottamus on kuin tulitikku, sitä käytetään vain kerran".

    • myös kokenut

      Suo itsellesi OIKEUS anteeksiantoon, jolloin et ole joutunut puun ja kuoren väliin, vaan teet sen omasta tahdostasi ja vapaaehtoisesti. Silloin Sinulle ei jää kaunan tunnetta ja voitte ehkä jatkaa paremmin eteenpäin. Missään tapauksessa ei kannata lähteä "antamaan samalla mitalla" koska miehet eivät pysty antamaan anteeksi.
      Sinä itse voit vapautua ahdistuksesta antamalla anteeksi. Kannattaa kokeilla, koska rakastatte toisianne. Elämä on suuri asia, todella suuri.
      Kaikkea Hyvää!
      terv. kokenut ja selvinnyt

      • arihi

        MYÖS MIEHILTÄ LÖYTYY KYKY ANTEEKSIANTOON!!!!
        Omakohtaistakin kokemusta löytyy.


      • Anteeksiantoa tulisi löytyä.
        arihi kirjoitti:

        MYÖS MIEHILTÄ LÖYTYY KYKY ANTEEKSIANTOON!!!!
        Omakohtaistakin kokemusta löytyy.

        Tehdäänhän elämässämme virheitä ja vääriä päätöksiä sekä harkitsemattomia siirtoja.
        Miksi tämä ei voisi olla sellainen teko. Jos asianomainen katuu ja pyytää anteeksi silloin ei tarvii tuomita ja sulkea "vankilaan". Rikkomus on pieni, mutta satuttava ja syyllistäväkin. Minä
        miettisin ainakin miksi minä en riitä ja keskustelisimme asiasta avoimesti. Ratkaisun aika sitten myöhemmin, ehkä.
        Kipeä asia, mutta uppoohan niitä laivojakin.
        Onnea ja menestystä elämäntiellänne.
        T. Anniina


    • mun juttu...

      kyllä mä oon sitä mieltä, että pystyy jatkamaan, jos molemmat todella haluaa yrittää. me ollaan vaan ihmisiä ja tehdään virheitä. mä ite oon tehny elämäni pahimman mokan pari vuotta sitten. oltiin oltu nykyisen mieheni kaa pari viikkoa yhdessä, sit kännissä suutelin toista. tunnustin sen ja sit muutaman päivän itkin ja pyytelin anteeks ja et jatkettais. sit se lopulta sano et "unohdetaan ja jatketaan" ajattelin et nyt ku oon saanu toisen mahdollisuuden, en varmasti mokaa enää! enkä ookaan mokannu, onneks! tulin raskaaks (EI VAHINKO!!) parin kuukauden päästä ja kaikki meni hyvin kunnes joku oli sanonu miehelleni, että oon pettäny sitä, vaikken ollu. se ei meinannu uskoa mua, enkä yhtään ihmettele, olinhan pettäny aiemminki. siitä alko riitely.. välillä oli ihanaa mut sit taas inhottavaa. no, sit ku tyttö synty, kaikki muuttu painajaiseks. mies ei ollu kotona ikinä, nukkumassa kävi, joskus. tiesin, että se pettää, eikä se sitä ees salannu. en uskaltanu tehdä/sanoa mitään, olin niin sekasi. olin tytön kanssa aina kotona ja ajattelin, että jos tää ei lopu pian ni teen jotain..meinasin tehdä pahaa tytölle ja itelleni, tiedätte kai mitä tarkotan. tuntuu tosi pahalta ajatella niitä aikoja. ne vaan tulee melkeen joka päivä mieleen, koska en oo kuullu anteekspyyntöä vieläkään. sit ku mies sen tekee ni voin alkaa unohtaa. nyt on kuitenki kaikki hyvin..kiitän Luojaa siitä! tästä tuli vähän erilainen kirjotus, ku meinasin, mut toivottavasti te pystytte jatkamaan!! yrittäkää päästä yli vaikeuksista. toivotan teille paljon onnea ja rakkautta!!

    • Nimetön

      Kaiken voi antaa anteeksi,aivan kaiken, jos
      rakkautenne on todella lujalla pohjalla. Ja miksi
      Sinä niin kovasti kärsit siitä miehesi pettämisestä? Suurempi tuska on miehelläsi.Ethän
      Sinä ole pettänyt hänen luottamustaan. Nollatkaa
      kaikki ja aloittakaa uudelleen alusta. Jos teillä
      on lapsia, niin sitä suuremmalla syyllä kannattaisi näin tehdä. Heitä pois mielestäsi katkeruus ja anna anteeksi. Riidellä ei kannata.
      se vain tulehduttaa lisää arkaa asiaa.
      Näin neuvoo kaiken tuon jo aikoja sitten kokenut, nykyisin onnellisessa suhteessa elävä
      Anemonia

    • pete

      minulla ja monilla tuttavilla on tästä kokemusta ja voin todeta ettei pysty jatkamaan.anteexi pystyy ajan kanssa ehkä antamaan mutta luottamus on sen siliän tien mennyttä.jollei ole luottamusta ei suhde kertakaikkiaan toimi!!!!

      kannattaa luopua heti kättelyssä uudestaan yrittämisen toivosta ja kylmästi vain jatkaa elämää eteenpäin.Kyllä vielä onni potkii uuden kumppanin kanssa.

    • minna

      Olimme ns. katkolla suhteessamme mieheni kanssa. Sopimus oli juuri sanottu irti, mutta asiasta ei sen koommin oltu vielä ehditty puhua, koska mies lähti kavereiden nurkkiin turvaan. Sitten viikon jälkeen sain kuulla, että miehelläni oli ollut joku. Kysyessäni hän kielsi asian, mutta myönsi jälkeenpäin. Koska hän ei ollut saanut asuntoa, annoin hänen jäädä siksi aikaa, kunnes jotakin löytyy. Siinä vaiheessa tein virheen, koska hänet olisi pitänyt lempata pihalle saman tien. Koko ajan tuntui kuin ihmiset olisivat naureskelleet ja säälitelleet "kohtaloani". Sitten tuli mitta täyteen ja mies sai lähteä. Löytyihän se asuntokin kun sellainen oli pakko saada.

      Nyt jälkeen päin kuunneltuani anteeksipyyntöjä ja lässytyksiä, olen tehnyt hyvin selväksi, etten halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Välillä se tuntuu pahalta, mutta kaikkea ei voi niellä. Jokin ylpeys on pakko säilyttää.

      Löydät varmasti jotain uutta, ja miehesi on tässä se joka häviää. Joten anna mennä ja yritä unohtaa. Voit myöhemmin olla tyytyväinen ratkaisuusi. Tsemppiä!

      • johanna

        Itselläni auttoi se,että tein saman itsekin;olimme toisillemme ensimmäiset,enkä olisi päässyt asian yli,ellen olisi itsekin kokeillut jonkun toisen kanssa. Uskon myös,että ainoastaan petetyksi joutunut voi ymmärtää millainen tuska on.Ja loukkaus.

        Suhteemme kaatui myöhemmin. En arvosta aikuista ihmistä,joka toimii niin:hyväksyttävää syytä ei ole,ei edes vaikka suhde olisi käytännössä loppu.
        Pettäjän on syytä katsoa peiliin onko kasvanut lainkaan aikuiseksi ihmiseksi.

        Itse en pettäjän kanssa aio enää koskaan jatkaa;arvostus sellaiseen ihmiseen on lopullisesti mennyt ja jos se menne;voiko toista arvostaa? Todennäköisesti pettäjä tekee sen myöhemmin kuitenkin uudestaan,sillä tuudittautuu ajatukseen,että annat mielessäsi taas anteeksi.

        Petetyksi joutumista ei koskaan unohda ja miksi pitäisikään? Maailmassa on myös ihmisiä,joilla on moraalia ja jotka arvostavat sinua. Ja jotka ymmärtävät,että kaikki ei pyöri seksin ympärillä. Kuittaa homma ainakin itse samalla mitalla;helpotta ylitse pääsemistä ja opettaa miehellesi jotakin. Lapsellista,mutta toimii. Mitään menetettäväähän ei ole.


    • Sukellusvene

      Viestiketjun perusteella näyttäisi siltä, että on niitä, jotka pystyvät jatkamaan ja toisia, jotka eivät. Tilannetta tuntemattoman on vaikea antaa muita järkeviä neuvoja kuin, että itsensä tuntemus antaa parhaat edellytykset oikean ratkaisun tekemiseen.

      Pettämistäkin on montaa laatua. Ei se mustavalkoista ole. Seksin voi antaa anteeksi, jopa olkapäitä kohauttamalla, mutta rakkautta toiseen on taas vaikeampi hyväksyä. Miten ihminen voi olla yhden kanssa, mutta rakastaa toista? Seksi taas on helppo todeta, sitä on joko harrastanut tai ei. Rakkaus taas on henkilön korvien välissä ja ilmenee vaihtelevasti.

    • Camilla

      Mun mielestä on niin jos pettää kerran, niin pettää toistekin.
      Mulla on sellainen puoli etten voi antaa pettämistä ikinä anteeksi sille henkilölle joka petti, ja se on ihan oikea ratkaisu.

    • vaniljaenkeli

      Me ollaan "rakkaani" kanssa koitettu jatkaa suhdetta, vaikka hän on ilmeisesti useempiakin kertoja pettänyt. Nykyään hän kylläkin tuntuu panostavansa täysillä meihin.
      Minulla ainakin on niin, että jos hetken menee hyvin, niin sitten kyllä menee kymmenen kertaa huonommin kun rupeaa miettimään niitä pahoja asioita. Aivan kuten sanoit "kun pääsemme askeleen eteenpäin seuraavana päivänä meneekin viisi askelta taakse päin". Niin se vain on.
      On olemassa ihmisiä jotka pystyvät antamaan anteeksi ja unohtamaan, jos toinen näyttää että välittää ja katuu tekojaan. Minä en kuulu heihin. Uskon siis että joissain tapauksissa on mahdollista jatkaa, minä ja kultani ilmeisesti emme kuulu niihin tapauksiin, minä ainakin kertaan koko ajan niitä pahoja asioita enkä pysty antamaan anteeksi ja tämän takia seurustelumme on minun osaltani tässä elämäntilanteessa roikkumista.

    • hanna-73

      meille kävi tammikuussa niin että mies petti, asuimme kyl viel silloin eri paikkakunnilla, ja jättikin miut, mut silloin ei tunnustanut että olisi pettänyt. meni kuukaus ja hän halusi palata, juteltiin asioista ja hän väitti ettei ollut ennen jättämistä ollut kenenkään kaa, ei ees tään toisen naisen kaa jonka vuoksi minut jätti. meni aikaa tuli selville että olikin pettänyt, ja kun olimme alakneet uudestaa olee yhessä niin oli viel yrittänyt yhtä muutankin saada sänkyyn. ja kesän aikana ilmeni että koko alku vuoden minun ohella hänellä oli netin kautta ollut muita naisia joita jopa tavannutkin, ikä haarukka n.50-18v. mietin pitkään ja ankarasti miten toimia mutta päätin yrittää kuitenkin. meilläkin on ollut asioista jatkuvasti silloin tällöin riitaa, en vieläkään täydellisesti usko häneen, epäilen aina hänen tekojaan jne. mutta päivä kerraan on menty. jos haluat voit kirjoitella mulle suoraan [email protected]

      • kyllä se siitä

        tuo pettäminen on toisinaan niin hämmentävää toiset pettää aina ja jatkuvasti toiset yhden kerran hetken mieli johteesta ja sit niin kuin minä luulin meidän suhteen loppuneen ja siksi en vaivautunut kertomaan että olin pettänyt koska eihän hän olisi saanut tietää jos en olisi palannut takaisin ja kun palasin pelko perseesä en uskaltanut kertoa koska ei sit olisi ollut jatkoa mut olisi pitänyt voin näin jälki viisana kertoa!!!jouluna tulee puoli vuotta tuon santun kanssa välillä tosiaan epäily on kovaa minun suhteen kun muutenkin minun työ ajat on mitä on mut kyllä se siitä ja KIITOS tulevalla vaimolle ja meidän keskustelu taidolle!!!!jokainen pettämis juttu on tapaus kohtainen!!!


    • rose

      Mielestäni suhdetta ei kannata jatkaa, jos toinen pettää. Kuten sanontakin kuuluu kerran pettää, pettää aina.

    • lykkyä tykö

      riidat yleensä syntyy silloin kun otetaan asia esille...siis tehkää jotain kivaa yhdessä,jotta ikävät asiat unohtuisivat.se vois auttaa.hyvää suhdetta ei kannata rikkoa(jos se on sellainen)ja asiasta täytyy pystyä puhumaan avoimesti ilman riitaa,silloin päästään asiassa eteenpäin ja ehkä yli siittä.

    • neiti_puolikuu

      Tällaiset tapaukset on niin hankalia,sillä kaikki ovat niin erilaisia.. Se mikä saattaa satuttaa toista ei toisen mielestä ole mitään... Minun avomiehelläni oli suhde,joka kesti pari viikkoa.. Hän piti tuohon naiseen vielä sen jälkeenkin yhteyttä vain kaverina,tai niin hän ainakin sanoi. Nyt muutama viikko sitten hän vietti yön siellä naisen luona,lähti suuttuneena ja humalassa,tuli aamulla ja vannoi ettei mitään tapahtunut. En enää usko. En luota,en mihinkään.. Rakastan niin pirusti,mutta onkose todella sen arvoista? Olen ollut jo pidemmän aikaa ihan paskana.. Jos jatkat pettäjän kanssa annat tehdä itseäsi,omia periaatteitasi vastaa..En usko että kukaan oikeasti hyväksyy pettämistä. Minä en enäöä luota kehenkään,se on se hinta mikää tulee maksaa.. Oletko sinä valmis siihen?
      -Vastaathan minulle

      • suru

        Mieheni on koko kesän tapaillut paria naista harrastuksen yhteydessä. Puhelin on äänettömällä ja tekstiviestit kulkevat tiuhaan tahtiin 10x normaaliin verrattuna. Ollaan yövytty yhdessä. Ollaanhan aikuisia ihmisiä. Me ollaan ystäviä et sä voi kieltää multa ystäviä ja muuta selitystä. Nyt tilanne on kuitenkin jo hiukan rauhoittunut ystäviä ei tavata enää ... vai tavataanko. Minäkään en voi luottaa ja uskoa mieheeni. Koko ajan tulee esiin pikku juttuja jotka ihmetyttävät. Olon on välillä Ok. Kun mies avioerokeskustelujen jälkeen on ollut huomaavaisempi. Loputon seksinharrastamien on ainakin yksi epäilyttävä asia, kun joka ilta pitää tahkota. Niin jotain on mikä ylläpitää tätä kiimaisuuta. Minäkään en haluaisi erota. Rakastan mietäni, vai onko nyt jo kyse jostain alasita alistu -suhteesta en tiedä. Itsetunto on nollilla ja toiset päivät ja yöt kamalia mustia syövereitä. Miten kauan menee että mielialat tasaantuvat? Kohta en jaksa enää


      • Anonyymi
        suru kirjoitti:

        Mieheni on koko kesän tapaillut paria naista harrastuksen yhteydessä. Puhelin on äänettömällä ja tekstiviestit kulkevat tiuhaan tahtiin 10x normaaliin verrattuna. Ollaan yövytty yhdessä. Ollaanhan aikuisia ihmisiä. Me ollaan ystäviä et sä voi kieltää multa ystäviä ja muuta selitystä. Nyt tilanne on kuitenkin jo hiukan rauhoittunut ystäviä ei tavata enää ... vai tavataanko. Minäkään en voi luottaa ja uskoa mieheeni. Koko ajan tulee esiin pikku juttuja jotka ihmetyttävät. Olon on välillä Ok. Kun mies avioerokeskustelujen jälkeen on ollut huomaavaisempi. Loputon seksinharrastamien on ainakin yksi epäilyttävä asia, kun joka ilta pitää tahkota. Niin jotain on mikä ylläpitää tätä kiimaisuuta. Minäkään en haluaisi erota. Rakastan mietäni, vai onko nyt jo kyse jostain alasita alistu -suhteesta en tiedä. Itsetunto on nollilla ja toiset päivät ja yöt kamalia mustia syövereitä. Miten kauan menee että mielialat tasaantuvat? Kohta en jaksa enää

        Itse aiheutettua eroa


      • Anonyymi
        suru kirjoitti:

        Mieheni on koko kesän tapaillut paria naista harrastuksen yhteydessä. Puhelin on äänettömällä ja tekstiviestit kulkevat tiuhaan tahtiin 10x normaaliin verrattuna. Ollaan yövytty yhdessä. Ollaanhan aikuisia ihmisiä. Me ollaan ystäviä et sä voi kieltää multa ystäviä ja muuta selitystä. Nyt tilanne on kuitenkin jo hiukan rauhoittunut ystäviä ei tavata enää ... vai tavataanko. Minäkään en voi luottaa ja uskoa mieheeni. Koko ajan tulee esiin pikku juttuja jotka ihmetyttävät. Olon on välillä Ok. Kun mies avioerokeskustelujen jälkeen on ollut huomaavaisempi. Loputon seksinharrastamien on ainakin yksi epäilyttävä asia, kun joka ilta pitää tahkota. Niin jotain on mikä ylläpitää tätä kiimaisuuta. Minäkään en haluaisi erota. Rakastan mietäni, vai onko nyt jo kyse jostain alasita alistu -suhteesta en tiedä. Itsetunto on nollilla ja toiset päivät ja yöt kamalia mustia syövereitä. Miten kauan menee että mielialat tasaantuvat? Kohta en jaksa enää

        Pettää, hae vaan ero


      • Anonyymi

        Älä usko vaan heitä pihalle


    • tyttö1980

      Vastasin jo otsikossa...

      minä petin suhteemme aika alkuvaiheessa miestäni... en harrastanut seksiä kyseisen tyypin kanssa, mutta omasta mielestäni petin miestäni... eli mielestäni pettämistä on myös suutelu, yms... olin siis fyysisessä kontaktissa toisen miehen kanssa vaikkemme seksiä harrastaneet missään muodossa.

      pettämisen paljastumisen jäkeiset viikot olivat yhtä piinaa... mieheni oli vakuuttunut ettemme voisi jatkaa suhdettamme, ja minä vänkäsin vastaan... rakastan miestäni hyvin paljon ja olen erittäin sitoutunut tähän (varsinkin nyt). Hän rakastaa myös minua, eikä missään vaiheessa ole muuta väittänytkään.

      tapauksen jälkeen keskustelimme suhteestamme erittäin avoimesti ja koitimme puhua aivan kaikesta käytännönasioista tunnepuolen juttuihin.

      paraneminen alkoi pikkuhiljaa ja olemme edelleen yhdessä ja onnellisempia kuin kuvitella saattaa...

      otin oppia virheestäni. tiedän tämän miehen olevan minulle se ainoa oikea enkä voisi enää koskaan loukata häntä.

      anteeksi voi antaa mutta unohtaminen onkin sitten toinen juttu. epäluuloa on välillä vieläkin, mutta olen vain omalla käytökselläni häntä kohtaan pystynyt vakuuttamaan hänet siitä etten aio tehdä virhettä uudestaan.

      aina kannattaa yrittää! olen toisesta mahdollisuudesta miehelleni ikuisesti kiitollinen ja arvostan häntä ihmisenä hyvin paljon ja olen tehnyt sen hänelle selväksi ihan jokapäiväisessä elämässä!

      Onnea matkaan kaikille petetyille ja pettäjillekin! =)

    • minä

      Luulen että ainut asian korjaava tekijä on, että asiasta keskustellaan ja "riidellään" niin kauan kunnes ei tunnu enää niin pahalta. Omalla kohdalla se oli ainut keino. Pettävän osapuolen kohtalona/rangaistuksena on käydä sitä asiaa läpi niin kauan ja niin paljon kuin toinen osapuoli tarvitsee. Helppoa ei oo kummallekaan, mut aika parantaa haavat ja tietenkin sen asian läpikäyminen. Hiljaa siitä ei voi olla! eikä pettänyt osapuoli sitä voi ainakaan vaatia! Itsellä meni lähes vastaavanlaisessa tilanteessa noin. ½ vv. Sitten alkaa aatteleen,että no paska homma ja sit sen alkaa hyväksymään vain tappiona ja sit se unohtuu. (ps. tämä ei ole sitten mikään ehdoton fakta, vaan yhden ihmisen kokemukseen pohjautuva mielipide)

    • Petturit hirteen

      Minulla ei ole omakohtaista kokemusta petetyksi tulemisesta tai pettämisestä.. Mutta jouduin tahtomattani mukaan erittäin rumaan ihmissuhdesotkuun..

      ystävättäreni oli mennyt kihloihin alle puolenvuoden tuntemisen jälkeen itseään 9 vuotta vanhemman miehen kanssa. (ystävätär tosin jo yli 17v) he hankkivat nopeassa tahdissa yhteisen kämpän, ja kutsuivat sitten minut yöksi. olin silloin juuri täyttänyt 17. olin tavannut tämän miehen vain lyhyesti, tapaaminen rajoittui siihen että ystäväni ja mies tulivat minua kaupungilla vastaan ja moikkasivat ohikulkiessaan. en siis tiennyt tästä miehestä yhtään mitään. ystäväni oli sen sijaan sitten "sivistänyt" tätä miestä aika paljon, mm. sillä että olin todella kokematon, mitä tuli viinaan, miehiin ja yleensä ihmissuhteisiin. olin siihen aikaan vielä todella naiivi, jos joku poika olisi pyytänyt minua jatkoille, olisin aivan 100% luullut että olisimme juoneet limua ja menneet sitten nukkumaan. mutta minkäs sille voi ettei minulla ollut elämänkokemusta paskamaisista ihmisistä. vanhemmat olivat onnistuneet minua hyvin suojelemaan kaikelta sellaiselta.

      menin siis yöksi heille, mies oli töissä myöhäiseen iltaan ja minä ja ystävättäreni juttelimme heidän kämpillään ja aloimme valmistautua bileisiin lähtemiseen, meidän oli tarkoitus tavata mies kaupungilla. ystävättäreni kertoi, että hän epäili miehen pettävän häntä, (he olivat jo pitempään suunnitelleet vauvan hankkimista, ystäväni oli jopa saanut pari kuukautta sitten keskenmenon).. mutta nyt hän ei ollut enää niin varma vauvan hankinnasta. ystäväni kertoi mm. että oli nähnyt miehen halailevan jotain tuntematonta naista kaupungilla, ja kun ystävättäreni oli yrittänyt moikata kihlattuaan, mies oli kääntänyt selkänsä. ja selittänyt myöhemmin kotona että kyseessä oli uusi työkaveri töistä... no, lähdimme sitten juhlimaan, ja tapasimme miehen myöhemmin illalla. mies osti varsin avokätisesti minulle juomia, ystäväni joi vain muutaman. minä en tietysti tiennyt mitään juomien voimakkuuksista, vaan vedin kaiken (mies osti limuviinoja, en tiedä oliko tietoista vai ajattelemattomuutta) mikä nenän eteen tuotiin. ja upposivathan ne kun tarpeeksi makeita olivat. mies itse veti myös ainakin 10 tuoppia olutta. sitten tuli kotiinlähdön aika. koska olimme syrjäkylillä, piti ottaa taksi junalle ja junalla kotiin.

      lyhyesti sanottuna, ystäväni oli väsynyt ja nuokkui lähes koko matkan, minä olin iloisessa pirskeellä ja juttelin ystävättärelleni miten kivaa minusta oli että saatiin juhlia yhdessä. mutta mutta.. sitten tuli tämä illan ikävä puoli. jossain vaiheessa taksi matkaa mies alkoi lähennellä minua, laski kätensä reidelleni.. naiiviuteni takia en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ymmärsin miehen tarkoitusperät vasta myöhemmin. noustessamme taksista, ja siirryttyämme junaan, sama juttu uudelleen. tässä vaiheessa minua alkoi vähän ärsyttää miehen "nojailu" ja siirsin jalkojani niin että miehen käsi tipahti alas. menimme sitten kotiin ja ystävättäreni meni laittamaan iltapalaa. vaihdoin yöpaidan päälle ja söimme, menin sitten patjalle nukkumaan, kun mies tuli ja kysyi pelaisimmeko jotain. minua ei väsyttänyt, lieneekö humalan vaikutusta, joten myönnyin ja kysyin että tulisiko ystävättäreni myös pelaamaan. ystävä sanoi että hän oli väsynyt, me voisimme pelata kahdestaan, hän menisi makkariin nukkumaan. mies haki kortit ja lautapelin ja pelasimme, kunnes mies kysyi että laittaisinko hyllystä jotain musaa soimaan.. minä tietysti menin hakemaan hyllystä jotain, ja sitten se iski täysillä tajuntaani.. mies kopeloi lanteitani ja rintojani, ja minä tietysi kivahdin että mitä helvettiä mies luuli tekevänsä. mies sanoi että hakisiko hän ystäväni paikalle, voisimme olla kimppakivaa.. olin niin järkyttynyt miehen käytöksestä, ystäväni oli kihloissa ja harkinnut vauvan hankintaa tuon ällötyksen kanssa...mies oli juottanut minut känniin ja luuli että olisin ilolla suostunut kimppakivaan...?! tämä oli juuri sitä mitä tapahtuu vain elokuvissa ja saippuaoopperoissa!! onnistuin sitten kiemurtelemaan miehen otteesta, ja pidin hänelle moraalisaarnan. aamuyöstä mies yritti vielä kerran lähennellä, mutta sai pakit. olin koko yön kauhuissani, en voinut lähteä kotiin koska asuin pitkän matkan takana, enkä olisi voinut selittää vanhemmilleni että miksi olisin tullut kotiin aamuyöstä kävellen.. vanhemmat eivät olleet muutenkaan olleet kovin innokkaita päästämään minua yöksi, koska tiesivät miehen suuren ikäeron. valvoin ja nuokuin sitten aamuun asti jotenkin, ja lähdin ensimmäisellä aamujunalla kotiin. yritin ennen lähtöäni herättää ystävätärtäni, että olisimme puhuneet, mutta hän joko oli todella sikeässä unessa kun ei herännyt ravisteluuni, tai esitti nukkuvansa. junassa sain sitten tekstarin ystävältäni.. että sainko edes hyvän panon. mies ei ollut mennyt koko yönä ystäväni viereen, ja kai tämä oli aavistellut että jotain oli tapahtunut. sanoin etten ole tehnyt mitään, ja että ystäväni kannattaisi jutella hieman suhteestaan miehensä kanssa.. ja että kannattaisi kysyä mieheltään että mitä yöllä oli tapahtunut. halusin antaa miehelle ja ystävälleni tilaisuuden selvittää välinsä, ilman että sekaantuisin asiaan ja pahentaisin asioita. vartin kuluttua minut haukuttiin täysin, mies ei suostunut sanomaan mitään, ei sanaakaan yön kulusta. ja ystäväni veti omat johtopäätöksensä.

      kun menin viikkoa myöhemmin heidän kämpilleen selvittämään ystäväni pyynnöstä asioita, mies avasi oven ja sanoi ettei minulla ollut mitään asiaa siihen taloon. siinä välissä tapahtui sitten kaikkea todella ikävää..huutoa, miehen puolelta minuun kohdistunutta huitomista ja lyöntejä..mies ei todellakaan halunnut että tyttöystävä saisi tietää asioiden todellisen tolan ja yön oikean kulun. mutta sain kuitenkin kerrottua yön tapahtumat ystävälleni, joskin kirjeen välityksellä. en tiedä mitä mies oli sanonut puolustuksekseen, mutta ilmeisesti kiistänyt kaiken ja väittänyt vielä että minä lähentelin häntä.. ja ystäväni uskoi tietysti rakastaan. ei kai hänellä ollut muita mahdollisuuksia, hän oli repäissyt itsensä irti kotoaan koska hänen vanhempansa eivät hyväksyneet niin vanhaa miestä. eikä hänellä olisi ollut varaa maksaa yksin asunnon vuokraa.. ja kai ystäväni oikeasti oli rakastunut tähän mieheen. lopputulos oli kuitenkin, että minä olin se jolta menivät välit poikki rakkaaseen ystävättäreeni, minä sain haukut niskaani valehtelemisesta ja siitä että olin mukamas kateellinen ja yritin tuhota heidän välinsä. välimme eivät ikinä parantuneet, emme ole ystäväni kanssa enää puheväleissä. rakastunut ihminen tekee ilmeisesti kaikkensa pitääkseen kiinni ruusunpunaisesta maailmastaan, jopa luopuu hyvin läheisestä ystävyydestään jos yksin oleminen pelottaa tarpeeksi. viestinviejä ammutaan aina.

      pettäjät saisivat siis miettiä vähän ennen kuin alkavat pettää. koska aina teko ei kohdistu pelkästään ihmiseen jota he rakastavat, vaan myös ihmisiin joista heidän rakkaansa välittävät suuresti. tiedän että välirikko sattui ystävättäreeni yhtä paljon kuin minuunkin. mutta hänen on vaikea myöntää että minä olin oikeassa.. varsinkin kun hän antoi miehelleen anteeksi, tai jos sitä voi siksi kutsua, koska hän uskoo edelleen ettei mies tehnyt mitään, ja nyt hän on raskaana ja saa keväällä lapsen ja heillä menee ilmeisesti hyvin..

      kun kerroin jonkin ajan päästä näistä tapahtumista eräille toisille ihmisille, muistan että suurin osa tuki minua. mutta yksi kysyi että miksi menin kertomaan, olisin ollut hiljaa, koska silloin en satuttaisi ystävääni, he olisivat ehkä voineet jatkaa suhdettaan, mies ehkä pettäen jonkun toisen kanssa, mutta silti. miten olisin kuitenkaan voinut olla hiljaa, kun mies valehteli minusta ystävälleni, ja kun ystäväni oli varta vasten kysynyt illalla minulta, että olinko tietoinen mistään petturuudesta? mitä jos ystäväni olisi saanut miehen kiinni uudesta pettämisestä ja saanut sitten tietää, että mies oli yrittänyt vietellä minuakin, ja että olin tietoinen miehen ikävistä taipumuksista, enkä ollut sanonut sanaakaan hänelle? silloin olisin todella pettänyt ystäväni luottamuksen. uskon kuitenkin tehneeni oikein tässä tapauksessa. mies ei ainoastaan pettänyt ystävääni, vaan tietoisesti mustamaalasi minua väittämällä että minä yritin pilata heidän suhteensa kertomalla tuollaista potaskaa. eniten minuun sattuu se, että kaiken sen jälkeen mitä olimme kokeneet yhdessä ystäväni kanssa.. hän uskoi tuollaisia valheita minusta.

      en tiedä mikä on oikein tai helpompaa, yrittää jatkaa pettäjän kanssa vai jättää tämä.. mutta faktat tulisi kuitenkin ottaa faktoina.

      itse olen sen tästä oppinut, että jos joku pettää, niin hänet voi samantien heittää menemään. pettäminen vaatii sen verran valehtelua ja salailua, etten välttämättä halua olla tekemisissä niin petollisten ihmisten kanssa enää ikinä.

    • petetty m

      voihan sitä jatkamista kokeilla, mut ilmeisesti se ei tuu onnistumaan.
      pettämisen jälkeen yhdessä olosta katoaa jotain tosi tärkeetä. se ei palaa enää ikinä takaisin , vaikka tunteet sanois mitä tahansa.
      voihan toista silti rakastaa mut voitko ikinä enää luottaa siihen täysillä?
      ei varmaan välit tule enää ikinä samanlaiseksi mitä ne oli ennen pettämistä.
      itse elin kulissi avioliitossa 3 vuotta pettämisen jälkeen ja pettäminen jatkui koko ajan.
      nyt on kaikki takana päin ja elän onnellisesti uudessa suhteessa.

    • Joutsen

      Seurustelin vakavasti miehen kanssa joka petti minua pariin otteeseen, toinen naisista oli ihminen jonka satuin tuntemaan. Sain kuulla totuuden vasta parin vuoden jälkeen ja yritin jatkaa suhdetta mutta siitä puuttui luottamus. Mies tapasi uuden naisen ja aloitti suhteen hänen kanssaan, jatkoimme silti tapailua. Loppujen lopuksi hän tunsi pettäneensä uutta kumppaniaan ja jätti minut. Hän edelleen on yhdessä saman naisen kanssa ja he asuvat yhdessä, nainen ei tiedä että tapailimme 1,5 vuoden ajan kun he olivat yhdessä ja entinen miesystäväni ei halua olla missään tekemisissä kanssani koska hänen naisensa on sen kieltänyt. Näinkin voi käydä, ei ole helppoa luottaa enää ihmisiin.

    • Eeva

      Kyllä se kuule on niin että suurin osa petetyistä ja pettäneistä on pystynyt jatkamaan suhdetta keskenään. Kipeäähän se tekee.
      Itselläni oli joskus yhden illan juttu ja minä hölmö menin omantunnon tuskissani kertomaan siitä miehelleni. Kyllä se hänestäkin tuntui pahalle, mutta niin vaan on jatkettu yhdessäoloa 13 vuotta tämä tapauksen jälkeen.

    • kate

      olin täyttänyt 18 kun tapasin mukavan miehen. seurustelimme muutaman kuukauden ja sitten homma vaan loppui. tapasimme baarissa muutama kuukausi eromme jälkeen, mies oli löytänyt uuden naisen. mutta kuitenkin vietti illan minun kanssani varsin avoimesti. naisen kaverit olivat nähneet meidät ja siitä seurasi riita, mutta suhde jatkui. asuimme silloin vielä eri paikkakunnilla, mutta pidimme kuitenkin yhteyttä.

      seuraavana kesänä tapasimme minun kotipaikkakunnallani ja siitä se sitten taas alkoi. muutin syksyllä samaan kaupunkiin kuin hän ja pettäminen jatkui. hän sanoi muuttavansa pois heidän yhteisestä kodistaan. ei muuttanut. näimme toisiamme, mutta emme koskaan missään julkisilla paikoilla.

      tästä on nyt kolme vuotta. he asuvat edelleen yhdessä. me tapaamme edelleen toisiamme. meillä on edelleen suhde. miksi se jatkuu? miksi minä annan itseni olla mukana siinä? rakastan häntä. vaikka olen monta kertaa itkenyt sitä kuinka asiat ovat. kuvittelin etten voi koskaan olla mukana missään tällaisessa ja olen ollut suhteessa varattuun mieheen yli kolme vuotta.

      hän sanoo rakastavansa minua. olemme tunteneet toisemme pitkään. meillä on hauskaa yhdessä.

      onko vika minussa - toisessa naisessa? vai missä on vika? miksi hän ylipäätään tekee näin?

      vaikka rakastankin häntä, en voisi koskaan elää hänen kanssaan yhdessä, koska tiedän mihin hän pystyy...

      • Anonyymi

        Olet huora


    • sadde87

      Hei.. Olin tampereella siskoni luona ja poikaystäväni joka on jo 18wee ja olemme seurustelleet huomenna puolitoistavuotta. Petti minua Lapuan qmaassa. Entisen tyttöystävänsä kanssa. suutelemalla tätä. Poikaystäväni oli juonut 8 kaljaa ja yhden pärren.. Eli tosi paljon. muija oli tullu siihen jutteleen ja lähennelly mun jätkää. Poikaystäväni oli suudellu takasin kun muija oli aloittanut. Poikaystäväni oli tajunnu mitä oli tehny ja sanonu sille muijalle seurustelevansa. Muija oli vaan sanonu että ei sen tartte koskaan tietää. Poikaystäväni kuitenkin päätti kertoa ja soitti minulle puoli4 aamuyöllä että hän oli suudellut toista. Poikaystäväni Rakastaa vain minua ja tiedän sen.. auon päätäni vielä tänäkin päivänä tapahtuneesta. Sillä ämmällä on kyllä ollu musta silmä pariin ootteeseen, ja sitä paitzi se muija ties että ollaan yhessä. Sanoin poikakaverilleni että en voi enää luottaa häneen 100%. mutta aika parantaa haavat.! että sellasta..

    • Anonyymi

      Älä anna sen tehdä sitä uudelleen, vaan pistä mäkeen! Hanki kumppani johon voi LUOTTAA! Suhde ei ole mitään ilman luottamusta.

    • "angel"

      On mahdollista jatkaa jos tosissaan rakastaa toista..riippuen tietenkin tilanteesta..itse menin ja petin suhteen alussa "exän" kanssa..nyt saanut anteeksi mutta silti olen varovainen...kadun tekoani...syvästi...!Mutta suhteemme jatkuu ja olemme onnellisia..täytä luottamusta en ole vielä saanut palutumaan...mutta ehkä sekin joku päivä vielä tapahtuu..toivottavasti..!Sanon kaikille että antakaa mahdollisuus...puhumlla selviää vaikeistakin asioista!

    • Viisaus on lahja

      Jumalan avulla pystytte mihin vaan!! Vain Jeesuksen rakkaus korjaa särkyneet...:)

    • Tytteli79

      olen jatkanut suhdetta muutaman pettämisen jälkeen. Nyt, jo vuosia sen jälkeen, on suhteemme taas normaali, kuten ennenkin. Ainoastaan luottamus toiseen on mennyt.En voi luottaa enää itseeni, saati kumppaniini.

      Eli vastaisin, että jatkaa voi, mutta se vaatii todella voimia ja lujaa tahtoa. Se, onko siitä oikeasti hyötyä, en osaa sanoa...

      • jatkat

        Ei kuulosta kovin hyvältä tuo teidän suhde, jos et pysty luottamaan. Miksi yleensä jatkat yhdessäoloa, oletko oikeasti onnellinen tuollaisessa suhteessa?


    • cheater

      Mun tarina on sellanen, etten koskaan ole osannut suhtautua seksiin turhan vakavasti.Joten vaikka seurustelen miehen kanssa jota todella rakastan, oon sitä kahden kanssa pettänyt.Mies ei tiedä asiasta mitään, koska se ei ota pettämistä samalla tavalla, vaan menis täysin hajalle jos tietäisi.Pahinta on se etten osaa katua sitä mitä oon tehnyt.Enkä edes tiedä mistä se pettäminen johtuu! Ei ainakaan miehestäni, koska se on upein ihminen jota tunnen!Ehkä se on siinä että nähdään vaan viikonloppuisin.. En tiedä, mutta pystyn yhä sanomaan sille että rakastan sitä,ja tarkoitan sitä myös!En halua pilata upeaa suhdetta kertomalla, vaikka tiedän kyllä että se on väärin. Ja tiedän myös, että ihmiset tämän tuomitsevat.

      • riiustaja

        ei kaikki sua tuomitse..en ainakaan minä.valitettavasti luin kuin itse kirjottamaani tekstiä.Onneksi muitakin löytyy että ei tarvitse kärvistellä yksin.Toisaalta itsehän olen tapani valinnut ja silti miestäni rakastan enkä myöskään osaa katua noita hyppelyitäni.Joten nou hätää..muitakin löytyy:))


      • nella

        Monen monta vuotta olin hyvän miehen pikkuvaimo. Rehellinen ja uskollinen. Mutta monen vuoden jälkeen myös kaikki alkoi maistua puulta. Ei ollut enää seksuaalista vetovoimaa. En tuntenut itseäni halutuksi, enkä halunnut itsekään. Niinpä ajauduin suhteeseen, jonka toisena osapuolena oli myös varattu.

        Olen monesti yrittänyt sanoa miehelleni, että lähden, mutta hän ei halua päästää minua. Ja mitä siihen tulee, että täytyisi sanoa puolisolleen pettäneensä: minä kyllä haluaisin sanoa ja tunnustaa koko jutun, mutta toinen kärsisi niin valtavasti. Eniten minä kärsin, kun en voi kertoa toiselle pettäneeni. Herkkä ihminen voi vaikka tappaa itsensä, ja sitä en todellakaan toivo enkä halua. Siispä jatkan vain kitumista, ja toivon, että joskus saan voimia lähteä, ja antaa mieheni löytää minua parempi ihminen vierelleen. Tällä kaikella yritän sanoa, että asiat eivät ole koskaan yksiselitteisiä, eikä toisia saisi tuomita heppoisin perustein. Hetken hulluudesta kun sakotetaan, ja roimasti, koko loppu iän.


      • Man24

        Olen mies, ja kertomus kuulostaa tutulta. Olen seurustellut n. 3 vuotta saman naisen kanssa. Olen suhteessa seksiasioissa avoimempi ja varmasti myös aktiivisempi. Välillä tuntuu äärimmäisen turhauttavalta kun jokainen kerta pitäisi alkaa tunnin pakollisella "läheisyydellä". Se että vain pitäisimme hauskaa ei onnistu. Ei myöskään mikään tavallisesta poikkeava. Tällä en tarkoita mitään kinkyä, vaan eri asentoja tms.

        En aikaisemmin periaatteesta pettänyt, mutta suunnilleen vuosi sitten tapasin matkalla naisen jonka kanssa teimme heti selväksi pelin hengen. Molemmat seurustelevat, eli ei sitoutumista, vain yhdessä hauskan pitoa. En tunne asiasta minkäänlaista huonoa omatuntoa. En koe tehneeni mitään väärää. Pidän omasta naisestani, hän vain pärjää vähemmällä kuin minä. Salaaminen on kyllä taitolaji. Itse olen huolehtinut siitä että kiinnijäämisen mahdollisuus on käytännössä nolla. Kukaan muu ei tilanteesta tiedä.


      • Minä myös... edelleen...

        Mä olen aina suhtautunut seurusteluun todella vakavasti.. ja yleensä oon ollu se joka siihen uskoo enemmän.. Ooon nyt 3 vuotta seurustellu poikaystäväni kanssa, ja hän on tässä suhteessa ehkäpä se joka ottaa asiat vakavammin, johon en ole tottunut... Mutta näin ei ollut alusta asti, silloin tunsimme luultavasti samalla lailla, mutta kun rupesin ymmärtämään, että hän ehkä välittää enemmän ja tahtoo enemmän, niin silloin se alkoi... pettäminen... aluksi muutamia kertoja, jotain "pientä suukottelua", josta se se meni sitten... muutamat jutut tapahtuneet hänen ystäviensä kanssa ja loput (lähes kymmenet)ulkopuolisten kanssa.. olen hänelle osasta kertonut, jolloin erosimme noin viikoksi, jonka jälkeen hän minut taas otti takaisin.. siitä pääs niin helpolla, ja asiasta ei keskusteltu jälkeenpäin.. välillä tuntuu pientä katumusta, mutta hyvin harvoin.. lähinnä odotan sitä että hän tajuaisi että en ole hänen arvoisensa.. mutta toisaalta pelottaa jäädä yksin.. ja pelottaa ajatella että hän löytää jonkun paremman.. saattaa kuulostaa hirveältä.. mutta kerran kun erottiin, kuulin että hän halusi tapailla erästä tuttavaani, sen kuultuani rupesin häntä mankumaan takaisin.. ja sainkin.. vaikeeta kestää se todellisuus, että joku toinen voi olla onnellinen jonkun muunkin kuin itsensä kanssa.. toisaalta oon miettinyt monet kerrat, että pitäisi jättää koko jätkä, ettei aiheuta lisää mielipahaa, mutta en haluasi pahoittaa hänen mieltään, vaikka itse olen tehnyt väärin... kuulostaako yhtään järkevältä?? ja toisaalta, samainen poikaystäväni on kaikkea sitä mitä vain toivoa saattaa, ihan kaikkea mitä vaan voi keksiä, mutta onko aina se täydellinen se oikea vai rupeaako täydellisyyskin tylsistyttämään jossain vaiheessa.. ilmeisesti.. ja sitten sitä miettii sitä että, mitä jos hän olisikin ollut se OIKEA ja menin hänet jättämään omaa tyhmyyttäni pois, mitäs sitten.. on tää vaikeeta, vai tehdäänkö siitä vaan niin vaikeeta.. mä en osaa sanoo, koska voin sanoo yhtä ja vähän aikaa mietittyäni päätyä aivan toiseen perusteluun... ottaa nyt siitä sitten selvää.. pelottaa vaan että näin paskako mä oikeesti oon, ja oon vaan kuvitellu että olisin jotain parempaa....?? jos jaksoitte lukee, niin ottakaa kantaa... mä oon vaan niin loppu..


    • elena

      Itse olen pettänyt jokaisessa suhteessa, enkä loppujen lopuksi tiedä miksi. Ainakin olen kipeästi halunnut huomiota ja kokenut rakastetuksi tulemisen puutetta. En ole koskaan kertonut pettämisestäni vaan aina ennemmin tai myöhemmin lopettanut suhteen. Luulen että krooninen pettäjä tarvitsee ammattiapua ongelmaan, koska aivan varmasti tällaiseen käyttäytymismalliin on syy. Eli mikä olikaan puolisosi syy? Mitä hän on sanonut sinulle, katuuko kovasti ja vannoo että on tehnyt elämänsä virheen? Hän on ehkä luottamuksesi arvoinen koska on jo tunnustanut tapahtuneen ja käsitellyt sitä mielessään. Hän on valinnut sinut eikä erehdystään. Yrittäisit myös joustaa ja uskoa, vaihtoehtona kun kuitenkin on hänen menettäminen.

    • pike

      Olen itse tullut petetyksi, mutta ensimmäisten kauhun päivien jälkeen on tuntunut siltä, että kaiken voi antaa anteeksi. Kun asia tuli ilmi, hän kiisti ja suuttui toden teolla, halusi katkaista suhteemme. Oli kuin pahanteosta tavattu pikkupoika.

      Olen huomannut vasta nyt, kuinka syvästi tuota pettäjääni kuitenkin rakastan - en voisi ajatella eläväni täysin ilman häntä. Haluan joka tapauksessa olla hänen ystävänsä. Mutta jatkossa en toki aio katsoa pettämistä enää suopein silmin vaan häivyn, jos petos jatkuu - nauttikoon kumppanini sitten rauhassa toisen kanssa aivan miten haluaa. Tiedän aivan varmasti, että siinä tapauksessa hän jonakin päivänä vielä ainakin mielessään suree menettämistäni.

      Ihmettelen valtavasti, miten joku voi pettää ja taas pettää toisen kanssa - jotain on varmasti silloin vialla ko. henkilön minuudessa.

      • jylppy

        Ne on ne rassukat sellasii.Mitäs otit rassukan vois kysyä?Vaikka ne lyö ne on niin ihania selvinpäin yms.sitä lajia on tullut kuultua jne.Ja sit kun löytyy vielä niitä naisia jotka pettää kaikkia kaikkien kanssa huh...huh....Kannattaa sinunkin pettää aina varalta niin tasa-arvo on voimassa.Mä ainaskin olen naiselleni lojaali niin kauan kuin hän lipsuu ja jos hän lipsuu niin sit rupean tarkoituksenhakuisesti itse lipsumaan.Eli kaikki vaan lipsuttelemaan.


    • Taru-62

      Olen jatkanut jokaista suhdetta pettämisen jälkeen. Miehenkin pitää panostaa ja miettiä, että rakastaako vaiko eikö. Rakkauteni loppui turhaan yritämiseen, petin itse ja lähdin. Olin sitten itse sitten kuulemma suhteen rikkoja. Mies petti uudestaan ja uudestaan.

      Nämä mun suhteet eivät ole malliesimerkkejä. Tiedän kuitenkin monta rakastavaa paria, jotka ovat olleet yhdessä pettämisistä huolimatta elämänsä loppuun asti, onnellisina suvun kasvaessa tasaiseen tahtiin. Totta on.

    • laurelina

      Kyl mä ainakin uskon siihen et pettämisen voi antaa anteex jos tosiaan pettävä osapuoli tosiaan katuu sitä. Ja jos se jää viimeisex kerrax, mua itseeni ei ole petetty vaan olin pettävä osapuoli. Ja voin sanoo sen, että se ei ole oikein sitä ihmistä kohtaan jota rakastaa. Mulla ainaskin oli kauheet syyllisyyden tunteet ja toivoin vaan että saisin kelattuu asioita taaksepäin. Mun miesystävä antoi anteex, mut näin siitä,että sitä sattu ja kuinka se oli pettyny muhun. Enää en tekisi samaa uudestaan niin paljon rakastan miestäni(mentiin juuri naimisiin) Kannattaa tosiaan miettii ennen ku pettää, et onx se tosiaan sen arvoista.

    • Mary

      Avioliittomme on kestänyt 15v. Välillä olen epäillyt miestäni salasuhteesta mutten ole saanut selville mitään 100%sta.Huhuja jne. mitkä hän kyllä aina kielti. Uskoin ja rakastin ja yritin palauttaa joka epäilyn jälkeen luottamuksen. Asioita alkoi paljastua ja aloin selvitellä asioita ja tonkia hänen tavaroitaan mikä tuntui vastenmieliseltä. Jotain löytyi ja nälkä kasvoi minullakin syödessä. Pidin tietoni salassa kunnes nyt la sain selville hänen naisensa...soitin naiselle joka kertoi tyrmistyneenä mieheni salanneen vaimonsa ja 4 lasta n.4kk suhteen aikana. Suhteita on ollut useita ja selitykset kuhunkin epäilyyn ovat olleet onnettomia. Olen saanut tarpeekseni enkä jaksa enää epäillä ja pelätä. Pitäkööt mies jalkavaimoja miten haluaa. Minulla on lapset, työ ja OMA elämäni jonka aion elää. Rakastan edelleen miestäni mutta en voi hyväksyä hänen käytöstään. Tätä on jatkunut liian monta vuotta.
      MUTTA SINUN KANNATTAA YRITTÄÄ JOSKO PYSTYISIT VIELÄ ELÄMÄÄ HÄNEN KANSSAAN JATKAMAAN. Minä olisin vuosia sitten ollut valmis menemään keskustelemaan jonnekkin meidän suhteen ongelmista, mutta mies ei koska hän varmaan pelkäsi puhuvansa itsensä pussiin ja paljastuvansa. Minulle kävi näin mutta sinulle toivottavasti toisin.

    • minna

      ei rakkaus aina riitä. miks ihmeessä haluat enään edes jatkaa? jos petetään niin jotaki täytyy olla vialla..en usko että kukaan pettää muuten vaan.oletko edes itte varma että haluat tän miehen vielä?? jos pystyy pettämään kerran niin mikä estää tekemästä sitä toiste. niin että mietippä nyt vielä mitä itte haluat? miks pitää roikkua huonossa suhteessa...enpä kyllä ymmärrä.

    • vierasta

      ollaan jatkettu vaik oli 9 kk suhde vieraaseen naiseen otamme päivän kerrallaaan ja nykyisin jo suunnittelemme enemminkin

      • kokee

        Oletko sä ihan varma, et se 9kkn suhde on ohi tai ettei joku uusi ole kuvioissa. Ainahan sitä voi suunnitella tulevaisuutta tai jotain, mut ei se silti takaa sitä, et pettäminen ois loppu, tiedän sen kokemuksesta. Jotkut vain osaa kirkkain silmin puhua niin hyvin, et toinen uskoo kaiken. Kyllä pettäjäkin voi ja varmaan haluaakin elää (turvallisessa) parisuhteessa, onhan se mukava, kun joku on kotona oottamassa. Toivottavasti teillä sujuu hyvin, eikä pettäjä ole aina pettäjä.


      • utelias

        Siis oletko mies, jolla oli suhde vai oletko nainen, jonka miehellä oli suhde vieraaseen naiseen? Kiinnostaa tietää miten selitti noinkin pitkään jatkuneen suhteen ja miten luottamus palannut? Ja jäikö kiinni vai kertoiko itse pettäneensä?


    • kati.

      Olen ite ollut tuo "pettäjä"..
      Noin vuosi sitten alotin suhteen ja se meni vähän vakavemmax. Molemmat elimme avo/avioliitossa ja erosimme tahoillamme... Puolisen vuotta "uuden" kanssa yritimme elellä jollain tavalla yhdessä, mutta ei se sitten enää tuntunutaan niin hyvältä. Tällä hetkellä mies on palannut vaimonsa luo, minä asun vielä eri osotteessa kun exäni, mutta olemme kyllä kokoajan yhdessä. Meillä ei olla entisistä riidelty, vaan ne on puhuttu kunnolla läpi.., taas "salasuhteeni" on sanonut yhteis elämän olevaa jatkuvaa riitelyä. Pidämme vieläkin yhtyttä "suhteeni" kanssa, mutta ei sen kummempaa. Tykkään hänestä, mutta tiedän että siitä ei tulisi mitään. Olen onnellinen nykyiseen tilanteeseen, suhde oli vain jonkinlaista jännityksen hakua.. Joillakin onnistuu, toisilla ei, Toivon teille onnistumista, jos sitä itse todella haluat...

    • kati.26

      Olin itse noin vuosi sitten tuo "pettäjä".
      Kumpikin tahoiltamme olimme avo/avioliitossa. Muutaman kuukauden tapailimme salaa, sitten muuteimme puolisoistamme erilemme ja tapailimme ja olime yhdessä... Sitä kesti noin puoli vuotta, ei se enää ollutkaan niin kivaa, hyvää ja hauskaa.. Nyt "suhteeni" on muuttanut takaisin vaimonsa luo, minä ja exäni asumme vielä erillämme, mutta olemme jatkuvasti yhdessä. Emme riitele ollenkaan "suhteestani", olemme puhuneet ja puineet asiat läpi ja olen onnellinen nykyiseen tilanteeseen. Taas "suhteeni" on sanonut että heillä yhteis elämä on jatkuvaa riitelyä.. Olemme vielä tekemisissä.., mutta enään en aloittaisi edes hänen kanssa suhdetta vaikka hänestä vielä tykkäänki.. Jos todella halua että onnistutte, toivin sitä sinulle...

    • n33

      Kyllä pystyy jatkamaan, mutta rehellisesti sanottuna jos olisin tiennyt minkä itkun ja tuskan takana se on niin tuskin olisin uskaltanut edes yrittää.Kaksi pitkää vuotta siinä kului, mutta onnellisia tällä hetkellä. Sinisilmäisyys kyllä karisee, eikä 100% luottamusta ikinä enää saa takaisin.Ehkä parempi niin.

      • laurakaisa32

        Itse kyennyt jatkamaan suhdetta miehen pettämisen jälkeen. Miehellä oli kuukausia suhde työkaveriinsa ja hän itse ylpeänä kertoi asiasta minulle. Kuulemma oli mahtava ja kiihottava tunne pettää mua tämän naisen kanssa (jolla tietenkin oli oma mies kotona). Oltiin oltu jo vuosia yhdessä ja suunniteltiin samaan aikaan häitä, kun hän petti...

        Meidän parisuhteelta meni pohja pettämisen myötä ja varsinkin kun mies ei ollut edes pahoillaan toisesta suhteestaan. Kyllä varmaan pettämisen jälkeenkin voi jatkaa, mutta kyllä pettäjän on tajuttava kuinka paljon teko satuttaa toista.


      • Anonyymi
        laurakaisa32 kirjoitti:

        Itse kyennyt jatkamaan suhdetta miehen pettämisen jälkeen. Miehellä oli kuukausia suhde työkaveriinsa ja hän itse ylpeänä kertoi asiasta minulle. Kuulemma oli mahtava ja kiihottava tunne pettää mua tämän naisen kanssa (jolla tietenkin oli oma mies kotona). Oltiin oltu jo vuosia yhdessä ja suunniteltiin samaan aikaan häitä, kun hän petti...

        Meidän parisuhteelta meni pohja pettämisen myötä ja varsinkin kun mies ei ollut edes pahoillaan toisesta suhteestaan. Kyllä varmaan pettämisen jälkeenkin voi jatkaa, mutta kyllä pettäjän on tajuttava kuinka paljon teko satuttaa toista.

        Älä ole poljettavana, kerro vastapuolen kumppanille totuus, älä ole väsykka


    • Joskus ollut särkynyt Kisu

      Kyllä pystyy jos oikeen haluaa.. minulla on käynyt samoin! Olen edelleenkin saman miehen kanssa ja luottamus on tullut takaisin. Rakastan häntä niin paljon että en voi olla antamatta anteeksi miehelleni.
      Jos oikeasta haluat sitä niin katso eteenpäin ajassa, kyllä ne riidat loppuu ajan myötä, kunhan saatte juteltua asiat loppuun ja ajattelette elämässä eteenpäin.

      Kyllä meilläkin oli todella vaikeaa ja kaikki kuitenkin on nyt ollutta ja mennyttä.. keskittykää teidän yhteiseen rakkauteen! Unohtakaa kaikki muu!

      Onnea yritykselle! :)

    • M30__

      ihminen on luonnostaan moniavioinen,joten ilman sosiaalista punishmenttia pettäminen on luonnollinen osa ihmisluontoa.

    • ¤Jenn04¤

      Jos toista rakastaa kunnolla voi jatkaa suhdetta pettämisen jälkeenkin vaikka se ei siltä tuntuisikaan.. jokaisessa parisuhteessa tulee ongelmia mutta niistä pääsee puhumalla yli ja unohtamalla jos niin vain haluaa. Kannattaa olla vahva koittaa säilyttää suhde hyvänä! ;)

    • kokenut

      Koin itse saman. Mies petti. Tappelimme henkisesti puoli vuotta, kunnes minulle riitti ja laitoin eropaperit vetämään. Sitä helvettiä ei jaksa eikä ole pakko jaksaa.

    • alien

      Eli mä seurustelin tossa kesällä yhden jätkän kanssa...
      No tein yhdessä vaiheessa yö töitä taxi kopilla ja sovittiin yksi ilta että Tarmo (nim. muutettu) tulisi taxi kopille aamu neljäksi jos on siihen aikaan vielä liikkeellä. Ja jos ei niin menisin taksilla heille... Ei jätkää kuulunut joten ajattelin että on varmaan mennyt sitten kotiin. Pääsin heille ja ei ollut kotona... Mä lähetin viestin sille et missäköhän herra oikein on... Oli vielä kaupungilla ja luuli että olin töissä, sanoin että jos et oo sattunut katsomaan kelloa niin se on viisi... Lupasi tulla kotiin. Aamulla heräsin niin jätkä ei ollut tullut vielä, menin katsomaan alakerrasta mutta ei sielläkään... Yritin soittaa mutta ei, hänen mutsinsa yritti soittaa ja siskonsa...
      No Tarmon kaveri sitten lähti katsomaan jos löytäisi ja olikin, oli ollut huolto asemalle... Menin sitten hakemaan sen kun hänen äitinsä lainasi minulle autoa... Saatiin sovittua asiat mutta en saanut tingattua että missä oli ollut yötä...

      Koulut alkoivat ja tokana päivänä sain kuulla kaveriltani että jätkäni oli pettänyt juuri tuona iltana... Kysyin ja totta oli... Monena v-loppuna yritimme jutella mutta ei...
      Yks kerta sitten lähdin baariin, tapasin siellä yhden jätkän joka oli ennestään jo tuttu kun olin seurustellut hänen kaverinsa kanssa... No siinä kävi sitten sillä tavalla että tämä jätkä tuli mun luo yöksi... Ja tämän jutun takia meillä meni Tarmon kanssa poikki...
      Mutta periaatteessa en itse pettänyt, olin monta kertaa kysynyt Tarmolta haluaako jatkaa vai ei mutta aina tuli vastaukseksi että ei tiedä... Eli en silloin tiennyt että olimmekko yhdessä vai ei...

    • En usko

      Hei!
      Minun avomieheni petti minua monella tavalla.
      Ensimmäisen pettämisen yritin todellakin antaa anteeksi. Mutta kun niitä pettämisiä tuli lisää ja lisää sekä niiden mukana kaikenmaailman valehtelut niin kyllä se luottamus rapisi niin täysin ettei suhteesta tullut yhtään mitään. Yksinkertaisesti se kärsi jo siitäkin että miehen piti salailla tekosiaan ja hän omalla tavallaan kai kärsikin noista tekosistaan mutta toisaalta nyt jälkeenpäin ajatellen hän oli niin vinksahtanut moneen juttuun että sairashan hän On!

    • Itse pettänyt

      Olen lukenut noita viestejänne ja yksi sieltä jäi mieleen.Kun kiinnostus loppuu toiseen osapuoleen kokonaan ja sexi ei maistu yhtään hänen kanssaan.(silmät kii odotat,joko se sai)Kun itsellä ei haluta yhtään.Kyllä se tuossa vaiheessa tulee kiinnostus toisiin ja aina vain parempaa hakee.Mutta,mutta...kun toinen on niin kiltti,ettei sille voi sanoa,etten halua sua enää tai en rakasta sua enää.Ja itekki on niin äärimmäisen lammas,ettei pysty sanomaan.Kyllä se pettäminen on juuri jännityksen ja seikkailun hakua,kun toinen ei enää tyydytä:Mutta sikamaista se on,kun ei pysty sanomaan suoraan kumppanille asiaa.Mutta uskokaa tai älkää,ei pettäjän tiekään niin auvoinen ole!!!Toivottavasti pystyn aloittamaan keskustelun vielä ennenkuin loukaan todella kumppaniani...Hän ei tiedä,mutta vaistoaa kyllä...

      • Dude

        Mulla on just toi sama tilanne. Vaimoni on nyt mulle niin kiltti ja ystävällinen, että viimeksi oli näin kiva, kun tavattiin. Kait se aavistaa, etten enää rakasta häntä. On se vain niin tosi vaikeaa sanoa, että en rakasta sinua. Nyt vaimo on ruvennut kysymään, että rakastanko oikeasti, kun on huomannut, että olen viilentynyt hänen suhteensa.


    • pii

      Kumppanillani oli pari kk sitten lyhyt suhteenalku työkaverinsa kanssa. Meillä oli tuolloin kriisivaihe 2 vuotta kestäneessä suhteessamme ja riitelimme paljon. Kotona vaan nalkutettiin jne. joten tavallaan ymmärrän sen, että kumppanini ihastui työkaveriinsa, kun tämä osoitti kiinnostustaan. He tapailivat lyhyen aikaa. Vaistosin heti alussa, että jotain oli vireillä ja suhde paljastui tekstiviesteistä... Tiirailin salaa hänen puhelintaan... Hyi minua!
      Suhde ei ollut edennyt sänkyyn asti (ainakaan minun tietääkseni) mutta voimakas ihastuminen, henkinen yhteys joka heidän välillään oli loukkasi varmasti enemmän kuin jos kyse olisi ollut pelkästä seksistä.
      Olin jo valmis ja aioinkin myydä yhteisen asunnon ja jättää hänet.... otimme jo yhteyttä kiinteistönvälittäjäänkin... kunnes hän yhtäkkiä käänsikin kelkkansa täysin ja aneli rukoili minua antamaan mahdollisuuden, lupasi katkaista välinsä työkamuunsa ja vannoi rakastavansa vain minua ja lupasi kaiken muuttuvan paremmaksi.
      Osittain uskonkin hänen olevan tosissaan, hän on muuttanut käyttäytymistään ja näyttää tekevan kaikkensa minun ja suhteemme eteen... Elän kuitenkin jatkuvassa epävarmuudessa... he kuitenkin näkevat toisiaan päivittäin... en usko että voin koskaan olla täysin varma siitä, etteikö tukahdutettu intohimo tai mitä nyt heidän välillään sitten olikaan pääse taas valloilleen...
      Toivon, että pystyn unohtamaan ja luottamaan mutta pelkään, että on vain ajan kysymys milloin kaikki kääntyy taas päälaelleen...
      Silti jatkan suhteessa... rakastan häntä vaikka en enää luotakkaan täysin... uskon ja koen hänenkin rakastavan ja olevan täysillä mukana "uudessa alussa"
      Aika näyttää mikä tuleman pitää, seuraava kerta on kuitenkin viimeinen kerta, toista mahdollisuutta hän ei saa!!!

      • Anonyymi

        Sinua viedään kuoriämpäriä lailla


    • pahis

      Ukko kärähti keväällä. Voin todella pahoin, sekä henkisesti että fyysisesti. Halusin kuitenkin jatkaa vielä yhdessä, ja helppoa ei ole ollut.
      Tämä "salarakas" koetti viimeiseen asti, saada meidät eroamaan. Soitteli, Viestitteli, levitteli juoruja yms.
      Ehkä jaksan jatkaa vain "vittumaisen " luonteeni ansiosta.
      En anna periksi.
      Mulla on liian paljon kuitenkin menetettävää.
      Mutta miten saadaan tää "salarakas" (voi että miten ällöttävä termi...)
      lopettamaan tää ahdistelu. Jatkunut jo yli puoli vuotta.

      Hänelle on ilmoitettu suoraan moneen otteeseen että ei kiinnosta.
      Muija vaan naukuu.

      • Anonyymi

        Jatkuu sinua viedään hakoteille


    • Milu

      Petin miestäni kolme vuotta sitten ja kadun sitä hurjasti.Mutta me jksoimme taistella.Meillä oli hirveästi ongelmia ja riitoja.Nyt olemme olleet yhdessä 4 vuotta ja olemme kihloissa.Elämä jatkuu ja suhde kestää jos rakastaa tarpeeksi toista!

    • aikuinen nainen

      Katsele ympärillesi sillä vieraissa käyminen on tosi yleistä. Kukaan ei sitä myönnä tekevänsä, mutta tosiasiassa kilteimmilläkin ihmisillä on ollut joskus jotain jonkun kanssa. Toiset jää kiinni ja toiset ei. No jos miehelläsi on ollut toinen nainen tai toisinpäin, niin mieti yksinkertaisesti mitä itse haluat tehdä. Luonnollisesti aluksi tulee petetty tunne ja kokee tulleensa loukatuksi, mutta on elämässä paljon vakavampiakin juttuja kuin vieraissa käynti. Minä en ainakaan jättäisi miestäni sen takia jos hän on ollut jonkun toisen kanssa. Vaakakupissa toisella puolella on tosi ihana ihminen ja pitkä ihmissuhde. Mutta luonnollisesti jos muutenkaan homma ei toimi, niin etsi itsellesi uusi kumppani.

    • mizzi

      minun ja poikaystäväni suhde jatkui sen jälkeen kun petin häntä.. Poikaystäväni kylläkin petti minua muutama kuukausi minun pettämiseni jälkeen. Sen jälkeen meillä on toiminut paremmiin kuin hyvin.. nyt olemme seurustelleet jo kaksi vuotta.. ei enää pettämistä eikä sydänsuruja.. tietysti tämä voi olla yksilöllistä, mutta auttava sana tämäkin!
      Jaksakaa vielä taistella! voimia..

    • petetty

      Jatkaa voi varmasti jos haluaa, rakkaus riittä ja toinen on valmis käymään asiaa läpi..

      Minun kohdallani kävi niin että päätin antaa anteeksi, mutta mieheni ei halunnut käydä asiaa läpi sanoi vain aina että en tiedä, mutta jatkoimme yhdessä. Luottamus ei palautunut ja epäilin ja tulin katkeraksi, olin kiltti pikkuvaimo joka odotti kotona eikä sanonut mitään. Meni aikaa ja sain tietää mieheni uudesta suhteesta joka ei miehen mukaan merkinnyt mitään eikä ollut mennyt sänkyyn jne.. Erosimme ja kuten sanotaan aika kultaa muistot, palasin takaisin luvaten miehelleni ja itselleni että menneet on menneitä ja niin ne olivatkin mutta jälleen pikku hiljaa mies alkoi muuttua ja kuinka ollakkaan paljastui uusi suhde, no siinä vaiheessa meillä oli pieni lapsi mutta sisälläni oleva katkeruus ja paha olo joka olisi vienyt hautaan ilman lasta antoi voimia lähteä. Tänä päivänä siitä on puoli vuotta ja edelleen rakastan häntä, kaipuu "kotiin" on kova.. Mutta onko se sen arvoista, tuskin sillä olen kaikesta huolimatta sitä mieltä että jos toista rakastaa OIKEASTI niin ei voi satuttaa toista niin paljon kuin pettäminen sattuu!!

      Jokainen kulkee oman tiensä, joku muuttuu joku ei sitä ei voi ennustaa, mutta jos uskot suhteenne olevan sen arvoinen niin Toivotan onnea!

    • SnowAngel

      En koskaan voisi jatkaa suhdetta pettämisen jälkeen.. Minua on petetty menneinä vuosina pariinkin otteeseen, ja molemmilla kerroilla olen suhteen lopettanut. En voisi elää suhteessa, jossa epäilisin toisen tekemisiä koko ajan. Helpompi olla yksin, kuin kärsiä suhteessa, jossa ei luottamista ja toisen kunnioitusta ole..

    • Katuva

      Jos tunnet, että sinulla on vielä rakkautta ja tunnetta kumppaniasi kohtaan, älä luovuta.
      Itse lähdin pitkästä suhteesta tunnekuohun
      vallassa aivan liian nopeasti.
      Olin shokkitilassa pitkän aikaa, enkä kyennyt ajattelemaan järkevästi.
      Yritimme hetken aikaa perheterapiaakin, mutta koska olimme molemmat haavoilla,emme pystyneet puhumaan kuin toistemme ohi ja loukattujen tunteitten vallassa.
      Ystäväni kehoittivat minua lähtemään ja jättämään
      pettäjämieheni,joka sanoi, ettei katunut tekoaan.
      Kuitenkin näin, että miehenikin oli aivan rikki.
      Hänen kertomansa mukaan hän oli käynyt muutaman
      kerran naisen luona.
      Näki että hän oli naisen lumoissa.
      Kännykkää piti vahtia koko ajan josko sieltä olisi tekstari tullut.
      Kun kysyin, oliko hän rakastunut naiseen vastaus oli, en tiedä.
      Kysyin, haluatko että muutan pois, vastaus taas, en tiedä.
      Kun pyysin että halaa minua, on niin paha olla ,hän sanoi, anna minulle aikaa.
      Alussa hän puhui puhtaalta pöydältä aloittamisesta ja minä katkerana vastasin,
      että sellaista ei ole ja että en enää voi luottaa sinuun.
      Sitten hän meni ovet kolisten ulos.
      Oli mahdollisimman vähän kotona, ettei puhumisestakaan enää mitään tullut.
      Kyllähän nämä merkit kaikki puhuivat sen
      puolesta että hän oli päätöksensä tehnyt.
      Niinpä minä sitten hankin asunnon, koska hän ei kertaakaan sanonut että rakastaisi minua, tai edes haluaisi minun jäävän.
      Jälkeenpäin hän sanoi, että hänellä on vielä tunteita minua kohtaan ja että minä lähdin ja valitsin rahat.
      Vaikka mieheni käytös on ollut tökeröä ja minun loppuaikani yhteisessä kodissamme oli vaikeaa, vieläkin kadun että en katsonut tilannetta loppuun asti.
      Joka päivä kadun sitä, että en odottanut, että mieheni olisi rauhassa miettinyt asioita.
      Olen kyllä lukenut läheisriippuvuudesta ja tiedän mitä se tarkoittaa.
      Olen ehkä hullu, joka ei osaa luovuttaa tästä yksipuolisesta rakkaudesta.
      Mutta jos olisin vielä jäänyt, ainakin olisin elänyt sen suhteen kunnolla loppuun ja tietäisin
      että kaikki mahdollinen on yritetty.
      Nyt jokainen päiväni on täynnä tuskaa ja yritän koota itseäni uudelleen.
      Kun mieheni tulee jossakin vastaan juuri ja juuri tervehdimme.
      Tiedän että hän seurustelee edelleen kyseisen naisen kanssa.Silti minun on niin vaikea päästää hänestä irti.Salassa toivon ja rukoilen, että pääsisin takaisin kotiin.

    • ansku

      mä oon pettäny avomiestäni.. ja vielä tämän kaverin kanssa. erottii sitten kun huomattii ettei suhteesta tuu mitään. oltii kaks kuukautta erossa ja päädyttii samaan paikkakuntaan yhteen tapahtumaan.
      nähtiin ja kuteltii ja niinhän siinä sitten kävi..yksi asia johti toiseen.
      nähtiin sitten tän miehen kans vähän väliä..yleensä viikon välein. ja palattii yhteen. nyt asutaan taas samassa asunnossa ja mies on antanut törttöillyni anteeksi.

    • surusilmä

      se sattuu kun pettää...minä aloin seurustelemaan joskus 14 vuotiaana, en ennen ollut seurustellut ja tuleva poikaystäväni painosti koko ajan suhteeseen, vasta kun minusta tuntui että elämä oli alkanut, oli paljon poikia tarjolla. en suostunut 2 kuukauteen kun tuleva poikaystäväni yritti ehdottaa seurustelua.. nooh... sitten kuitenkin lopulta ajattelin että :" mikä ettei, vaikka olis paska homma, niin tulis sekin tehtyä.." alettiin seurustella.. en tiennyt että suhteessa oli näin hienoa olla... kuitenkin 6kk päästä seurustelun alkamisesta petin poikaystävääni, se sattui myöhemmin todella paljon.. poikaystävä tietysti jätti minut. aikaa taisi kulua jotain 2 vko kun olimme taas yhdessä.
      no sitten alkoin ihana piiiiitkä kausi jolloin meni hyvin, mut sitten joka asiasta poikaystäväni epäili minua, hän poisti kaikkien miespuolisten numerot puhelimestani, en saanut moikata kellekkään pojille, en saanut meikata kouluun.. hän varmaan teki näitä "määräyksiä" kun pelkäsi minun pettävän taas. hän sanoin minulle joskus " mä en ikinä pettäis sua" no siihen mun oli tietysti sanottava että "älä ikinä sano éi ikinä´".
      aikaa kului.. sitten poikaystäväni seurusteli toisen tytön ja minun kanssa yhtä aikaa. kului viikko kun sain tietää, erosimme, taas. hänen suhteensa jatkui vielä toisen viikon kunnes hän tuli kyyneleet silmissä itkemään minua takaisin, noh minä tietysti otin takaisin koska rakastin häntä niin paljon.. hän kehtasi vielä valehdella minulle ettei tehnyt tämän kyseisen tytön kanssa mitään eroottista, ei edes suudellut. JUU!!!tohon hän ei varmaan uskonut itsekkään sitä kertoessaa. sovimme ja pian taas tuli epäilyä ym. suhde kariutui pahasti, kumpikaan ei pystynyt luottamaan. ainut keino oli erota. nykyisin emme ole ex-poikaystäväni kanssa missään tekemissä.. sääli.. oma menetyksensä, ei mun...

    • En todellakaan usko että suhde jatkuisi normaalin tapaan. Ei ainakaan itsellä jatkunut suhde normaalisti kun toinen osapuoli jäi kiinni pettämisestä.Sitä tietenki itse kosti sen samalla lailla..ja kierre jatkui. Nyt päässyt eroon henkilöstä,eikä voi enää ikinä luottaa häneen niin kuin ennen. Se tulee ensimmäisenä mieleen kun näen kyseisen henkilön.
      Mutta ihmisiä on erinlaisia...
      ..Kuka kestää,kuka ei.

    • trop

      pettämisen jälkeen suhde on todella huonossa hapessa. jos asiat on pettettäessä ollut huonosti, niin mihin ne ongelmat yht äkkiä olisivat voineet kadota? kerran pettäjä aina pettäjä.
      anteeksi voi antaa, mutta unohtaa ei koskaan!
      uuden riidan koittaessa vanhat ongelmat ja varsinkin aina taustalla kummitteleva pettäminen vedetään väkisinkin mukaan.
      itselleni kävi näin. en pystynyt ymmärtämään, myöntämään, että toisessa muijassa voisi olla jotain mitä minulta puuttui. jatkoimme yhdessä, mutta riidat lisääntyivät ja alkoivat riistäytyä käsistä. pikän pohdinnan ja monien katkerien kyyneleiden jälkeen erosimme hyvinä ystävinä, mitä olemme vielä tänäkin päivänä. rakkauteni häntä kotaan ei ikinä kuole, mutta ei myöskään esteet sen tieltä.

    • keiju

      olen 16-v ja ollaan oltu poikaystävän kanssa jo lähes puoltoista vuotta yhessä. viime vuonna jouduin sairaalaan viikoksi (silloin oltiin oltu 3 kk) kun olin sairaana, oli markkinat, poikakaverini sitten oli siellä ryyppäämässä ja petti minua, se oli vain suudelma jollekkin toiselle tytölle, mutta minua se sattuu. hhän kertoi minulle viime juhannuksena, itkin koko loppuillan, kunnes kyyneleitä ei enää tullut, olin ihan kuiva. kuukausi juhannuksen jälkeen mentiin kihloihin, nyt ollaan onnellisia ja ollaan suunniteltu yhteistä kotia, perhettä, häitä ja kaikkea. mutta en voi koskaan antaa anteeksi, yritän päästä yli, mutta en vain pysty, itken usein sen takia mitä hän minulle teki. pitäisikö jatkaa eteenpäin, vai mitä pitäisi tehdä, olen aivan rikki, en ole voinut kertoa tästä kenellekkään.

    • kyösti

      suurin osa pettää naisttaaa kun teke niin mieli nussia meinasin ottaa kaverini miehen ja mut se oli aika lähellä et oisin ollu sen kaaa mut menin vessaa ja vein käteeni niin lähti multa nää sekava t tunteet päästä kyösti melaa mulle ja vastaa tähä viestii et mitä mieltä oot

    • täällä

      Mä en jatkanu suhdetta, kun sain tietää, et mies pettää. Nyt miehellä on vaimo ja lapsikin ja tiedän, et hän pettää edelleen, on jopa ollut tulossa munkin luo. Ja varmaankaan vaimo ei tiedä miehen touhuista yhtään mitään. Olen erittäin tyytyväinen, ettei meidän suhde aikoinaan jatkunut, vaikka se silloin kipeää tekikin. Ehkä joku voi muuttua, mutta ei kaikki. Ja meillä naisilla se usko toisen muuttumiseen on joskus liian suuri.

    • ...:ninnu:...

      joo... mun yhellä kaverilla oli tollanen sama juttu jos te tosissanne toisianne rakastatte niin kyll sä pystyt sille antaa anteeks ja eikä sitä pakosti unoha mut jokainen meistä tekee joskus virheitä... ei kukaan oo täydellinen... :) koita jaksaa!!! toivottavasti mä autoin jotenkin!! :)

    • Anna-86

      Olen itse miettinyt pääni puhki, että mitä tekisin...Itselleni tuli juttua yhden jätkän kanssa...Tiesin että yhdellä tutullani oli ollut juttua sen kanssa ja ne olivat olleet yhdessäkin. Suuteluun koko juttu jäi. Tämän jutun jälkeen tuo jätkä on lähetellyt kauheasti viestejä ja koko ajan kertoo kuinka hänelle ei merkitse mikään muu kuin minä. Olen kyllä jo itse tehnyt varsin selväksi etten enää halua satuttaa ketään enkä halua mitään. Tiedän että tein väärin...Ja tiedän myös etten voi korjata enää asioita. Se tuttuni otti tämän aika raskaasti ja on tehnyt selväksi että koko juttu oli mun vika. Itseasiassa hän on levittänyt juttua että olisin tyrkyttänyt itseäni jotenkin jne...Tajuan periaatteessa kyllä senkin mutta johonkin ne rajat on vedettävä! Tämä tuttuni on myös uhannut että saan turpaani(ja jotain että sen kaveritkin tulee siihen mukaan)...Mulle se ei ole ilmaissut asiaa ihan noin. Mun puolesta voisin nähdä vaikka heti mutta en mäkään ole siihen omia kavereitani sotkemassa. Tietääkseni se on vain meidän välinen asiamme. Olen hänelle ilmaissut että olen pahoillani enkä todellakaan halunnut häntä satuttaa! Tuo tuttuni "jätkä" on aikasemminkin pettänyt, muutamaan otteeseenkin. Kun entinen tyttökaveri esim. asuu toisella paikkakunnalla. Tutulleni myös kirjoitin että kerran pettää niin luultavasti pettää toisenkin kerran. Mun mielestä tossa on ehkä vähän ylireagoimisen makua kun eivät ne edes olleet yhdessä. Mutta mitäs minä tekojani puolustelemaan...Mietin vain nyt että mitä tekisin?Miten saisin edes jonkinlaisen rauhan maahan tämän tuttuni kanssa...

    • Siman

      Ei kukaan oo taydellinen,.....!
      Joka suhteesta on ongelmia, mutta teista ette viella unohtanyt mita tapahtui,,,.mutta ette ajatelenyt change of new life......., and ........

    • petetty

      Omamieheni petti minua noin 9kk siten. Hänellä oli Suhde toiseen naiseen noin kuukauden verran. kun tajusin asian se sattui tosin paljon olimme vähän aikaa erossakin. Se että luotan häneen taas täysin on välillä todella vaikeaa, vaikka hän on luvannut ettei ikinä petä. Asian ajattelimen sattuu tosi paljon. Yritän unohtaa asian mutta se ei ole helppoa. Rakastamme toisiamme paljon ja toivon että se kantaa asian yli. Anteeksi hänelle annoin !!

    • lumi_enkuli

      mix ei vois?
      tunustan,että olen pettänyt, mutta valitettavasti en ole pystynyt kertomaan siitä rakkaalleni..
      mutta se on toinen juttu, että mikä lasketaan pettämiseksi...?
      uskon että asianne hoituu kunhan puhutte asiasta/tilanteesta... onea teille!!

    • Jenna

      Mua on petetty yli 9 v sitten,,olemme edelleen yhdessä,,mutta ongelma on se,,että ku rakastelemme,niin mulla menee yhtä äkkiä halut,,,,,,tulee vaan mieleen se pettäminen,,enkä mä voi sille mitään,että tulee mieleen.,se vaan yhtä äkkiä tulee mieleen ja sillä siisti.! anteeksi voi antaa,,mutta ei sitä unoha ikinä. Enkä tosiaankaan nauti seksistä niinkuin ennen tein!!!!

      • petetty

        Tiedän tasan miltä susta tuntuu. Oma mieheni petti mua vajaa vuosi sit ja kyllä se sattuu. mulle käy samoin kun sullekkin aina välillä. tulee mielen mieheni ja se toinen nainen! Asian unohtaminen on vaikeaa!!!


    • Petettyjajätetty

      Meillä 2,5 v sitten mies jäi kiinni pettämisestä. Käytiin pari kertaa perheneuvolassa, mies oli että heh heh hyvinhän nyt menee kun annoit anteeksi. Sitten jatkettiin kulissia hampaat irvessä ja tylsyydessä, minä olin aivan tunnekuollut. Mies ei pyytänyt yhtään kertaa kunnolla anteeksi, kipu jäi sisälleni asumaan. Jos hän olisi pyytänyt anteeksi ja ymmärtänyt kuinka paljon minuun koski, olisi ollut eri tilanne jatkaa, mutta hän ei koskaan tajunnut kuinka paljon rikkoi. Ehkä olin itse rikkonut paljon jo ennen sitä, mutta minusta olisi pitänyt puhua ensin ja toimia vasta sitten. Katkera maku jäi, erohakemusta täyttelen.

    • tytteli 18v

      Mieheni petti minua exänsä kanssa viime kesänä ja kertoi kaiken koska tunsi omantunnon pistoksen.Kaikki johtui kuulemma entisistä hyvistä muistoista ja tietysti viinasta.
      Annoin anteeksi koska rakastan yli kaiken miestäni,enkä ole itsekkään mikään puhdas pulmunen.Menimme kuukausi sitten kihloihin ja ensimmäinen lapsi suunnitelmissa.
      Rakkaus ja parisuhteet kunniaan.
      Ps.onnea kaikille petetyille =)

      • eris

        ei millään pahalla mutten ole koskaan kuullut mitään noin naiivia! sä olet 18, mitä tiedät elämästä? ET MITÄÄN! olen todella pahoillani mutta miehesi pettää sinua uudelleen! sä olet vasta lapsi joten älä ystävä rakas jaa ohjeita muille asiasta josta et ymmärrä mitään. ja että vielä lapsi....sääli sitä ressukkaa! :(


    • kaarina29

      Moi vaan!Tästä on jo 4ja puoli vuotta aikaa,kun "heitin" pettävän mieheni ja lapseni isän pihalle.Oli Joulupäivä ja lapsemme oli puoli vuotta mieheni lähti poikien kanssa joulu kaljoille ja sovittiin,että hän menee yöksi omaan kämppäänsä.No seuraavana päivänä mieheni ei vastaa puhelimeen eikä kuulu mitään,joten syötin lapseni ja pyysin äitini olemaan lapsen kanssa et nyt lähen käymään äijän luona.
      Minulla oli avain sinne kämppään joten menin suoraan sisälle.En ihan yllättänyt sänky hommista,mutta melkein!Siellä oli mieheni lisäksi 2 hänen kaveriaan ja kaikilla kolmella ämmät mitkä oli pokattu baarista.
      Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli lyödä miestäni turpaan,mutta onneksi hillitsin itseni.Kaiken huippu oli että ruvettiin selitteleen ettei mitään oo tapahtunut...Niin varmaan muuten vaan alasti nukutaan joo joo hyvä selitys.Aikani huudettua ja raivottuani lähdin ovet paukkuen.Mieheni uskalsi palata joulun jälkeen minun luo kun vanhempani olivat lähteneet pois.Siinä se yritti selittää ja lässyttää,mutta sanoin:"Jos kerran pettää aina pettää,ota kamas ja häivy sen H...S luo."Kaksi kuukautta se yritti väittää ettei mitään ole sen naisen kanssa,niin kas kummaa se oli koko ajan ollut sen kans.Sit kun ilmoitin päivän milloin voi tulla hakemaan kamansa niin ei olisi tullut ellen olisi sanonut et selvä mä heitän ne ulos parvekkeeta pinoon ja käyn vielä polttamassa ne.Että tällaista,mutta eihän se silti tarkoita sitä että kaikki miehet/naiset olisi sellaisia.Mutta raskasta se tulee olemaan jos suhdetta jatkaa ja menee varmasti kauan että saa luottamuksen palaamaan.
      Jos sinusta tuntuu,että jaksat jatkaa suhdetta niin yritä ja puhukaa miehenne kanssa kaikki asiat halki ja kertokaa toisillenne mitä suhteeltanne haluatte.
      Hyvää loppu vuotta sinulle ja koeta jaksaa.

    • topcuckoo

      ei se ikinä toimi, oot sitte pettäjä tai petetty!
      eteenpäin vaan muualle...

    • koralli

      Jos puoliso pystyy pettämään kerran, niin miksei pystyisi pettämään toisen ja kolmannenkin, sekä neljännen ja viidennen jne. kerran! Jos oma puoliso ei kerran riitä, vaan pitää lähteä muualta seuraa etsimään, niin miksi sitten edes sen oman puolison kanssa olla? Jos haluat elää onnettomasti ja epäluulossa loppuelämäsi niin jatka ihmeessä suhdetta! Jos haluat onnea ja tuntea itsesi arvostetuksi, etsi mies joka todella arvostaa sinua! Joten arvosta itseäsi edes sen verran että jätät sen miehesi!

    • BLACK ANGEL

      MOIKKA!!!!!!!
      Kokemusta on,kun aviomieheni jäi jokunen vuosi sitten kiinni salaisesta työsuhteesta uuteen työkaveriinsa.Onneksi osasin epäillä asiaa,joten kun sain itse näyttöä asiasta,oli se jo helpotus.Varsinkin,kun puoliso väitti minun koko ajan seonneen.Alku oli vaikeata,vaikka puolisoni teki kaikkensa,jotta suhde säilyisi.Kova oli morkkis,olihan hän silloin hyvin pienen ja vastasyntyneen tyttäriemme tuore isi.Silloin ei paljoa naurattanut..Toisen pettäjän elämän tein vaikeaksi,olihan hän vasta kaupunkiimme muuttanut ........ sain hänelle avioeron aikaiseksi...Työpaikkaa en valitettavasti pystynyt häneltä viemään,vaikka sitä yritinkin..........Kamalaa aikaa,vaikka elämän olisi pitänyt olla hienoissa kantimissa..Onneksi itsellä oli upeita ystäviä ja heiltä sain voimia ja tukea..Nyt on jo aika tasaista menoa,tosin yhä edelleen olen epäluottavainen ja mieheni epäilee minua kostoiskusta..Koska epäilyt ovat aiheettomia,pysyn vahvoilla..Sota tätä naista vastaan jatkuu edelleen ja tuskin koskaan loppuukaan..Ja mikäs sen hienompaa kuin kuulla,että hänen nykyinen kaverinsa on ollut ihastunut minuun jo muutaman vuoden...........

      • Toivo

        Lienet seonnut, kun katsoit oikeudeksesi sotkeutua miehesi ystävättären elämään, sinulla ei pitäisi olla siihen mitään asiaa. Kaltaisesi naiset ovat varmastikin syynä monien nuorten naisten asennevääristymiin seksuaalisuuden saralla.

        Sen sijaan, että välttelisit hävyttömällä käytökselläsi omia vikojasi, jotka pakottivat miehesi turvautumaan toiseen naiseen,voisit pikemminkin käyttää tarmosi itsehallintaasi.


      • pakko kommentoida

        Kuuntele nyt itseäs... et oo mun mielestä yhtään sen 'parempi' ihminen, kuin tämä toinen nainenkaan! Vaikka tuomitsen pettämisen jyrkästi, niin on tuo kuvailemasi käyttäytyminenkin aivan sairasta. Toivottavasti osaat lapsellesi antaa parempia elämänohjeita, kuin mitä itse tunnut noudattavan! Ja jos suhteenne on tolla tasolla, että saat koko ajan epäillä luottamusta ja UHKAILET melkeinpä toista pettämisellä, niin lähtekää nyt jo eri teille. Miksi roikkua tuollaisessa ..? Varsinkin jos koet jotain tyydytystä siitä, että oletkin itse nyt se kiinnostuksen kohde (mitä kyllä epäilen oman mielesi tuotokseksi..) eli taidat harkita myös pettämistä.
        Luottamus ja toisen kunnioittaminen on minusta hyvässä & tasapainoisessa suhteessa perusta ja tukipilarit.


    • nightheart

      mäki petin jätkääni yli vuos sitten..
      olin vihainen ja pettynyt jätkääni, ja siinä kun vähän viinaa juotiin ni johan mä roikuin toisen jätkän kaulassa.
      kärsin aivan kamalat omantunnontuskat koko vklp.
      ja sunnuntaina sitten jätinkin jätkäni..
      enkä kylläkään ole katunut päätöstäni..
      jätkä oli pettänyt myös minua, nykyisen hyvän ystäväni kanssa (silloin emme tietenkään olleet ystäviä, mutta ei se enää haittaa)

    • *%¤

      Ei kannata katsella sellaista miestä.Jos hän rakastaisi sinua oikeesti täysillä ,hän ei olisi pystynyt pettämään sinua koskaan!Löydät kyllä uuden miehen joskus, joka rakastaa sinua eikä petä...Älä haaskaa aikaasi häneen!!!Olen itse kokenut saman n.viikko sitten ja olen sanonut miehelleni aiemmin jo että ,jos petätä se on heti poikki...ja niin se meni pettämään ja suhteemme loppu heti...Ja olen nyt paljon onnellisempi kun ei tarvii mietti et, jos se pettää mua toisenki kerran.jatkan eläämääni sinkkuna se tekee välillä hyvää...

    • santtu

      Miks kummassa maailmaan mahtuu näin paljon pettämistä? varmaan kaikki on sen jotenkin kokenut. miten miehillä ja naisilla on edelleen se saalistusvietti, vaikka on löytänyt ihmisen, jonka kanssa on tahtonut jakaa tulevaisuutta? kyllä on kumma juttu.

    • ollut pettämisen uhri!!!!!!...

      Hei tee itsellesi kysymys että jos hän rakastaa sinua niin miksi hän petti sinua?
      oltko varma ettei hän petä uudestaan?
      onko hän pettänyt aikaisemmissa suhteissansa?
      miehiltä on yleinen vastaus ^anna kulta anteeksi mä rakastan sua se jää viimeiseksi kerraksi^ jos pettää kerran pettää toisenkin...

    • myös petetty

      mulla on aivan samanlainen tilanne.avomieheni petti minua yli vuoden (-03 keväästä -04 kevääseen).olin noihin aikoihin raskaana.esikoispoikamme syntyi helmikuussa.olin aivan rikki ja maassa kun sain tietää että minua on petetty ja että se ei ollut vielä mikään yhden yön juttu vaan yli vuoden kestänyt suhde.olin aivan sekaisin.olimme juuri muuttamassa yhteen kun sain tietää pettämisestä.sen lisäksi odotin vielä lastamme.menin aivan sekaisin.itkin ja mietin,että mitä teen.tajusin että minä rakastan avomiestäni ihan yhtä paljon kuin ennen pettämistä ja sen lisäksi meille oli tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi.koska tajusin että rakastan häntä ja lapsi oli tulossa niin halusin yrittää.halusin yrittää antaa anteeksi (unohtaa en tottakai koskaan voi).nyt tapahtuneesta on kulunut puolisen vuotta.rakastamme toisiamme ja haluamme elää yhdessä perheenä,mutta myös meidän elämämme on tämän puolen vuoden aikana ollut hyvin riitaisaa.mekin yritämme jättää tapahtuneen taakse ja jatkaa eteenpäin,mutta aina jokin asia muistuttaa siitä ja silloin tulee iso riita meidän välille.toivon että jonakin päivänä tulee sellainen päivä vastaa kun kyseinen asia on muisto vain ja samoin kuin typerät usein toistuvat riidat.minäkin toivon että jaksaisimme yrittää emmekä luovuttaisi,sillä perheeni on minulle kaikki kaikessa ja minä rakastan lastani ja avomiestäni yli kaiken.

      jaksamisia ja voimia kaikille samoin kokeneille!

      vedetään yhtä köyttä kohti parempia,onnellisempia ja riidattomampia aikoja!

      • petetty

        kirjoititkos minun elämästäni,koska toi kuulosti just mun tarinalt kui mulle kävi?


    • sokran

      minutkin on petetty.olen ollut 8v. avioliitossa ihanan miehen kanssa.6kk. sitten saim tietää,että hänellä on toinen nainen. Itkin ja rukoilin häntä jättämään minut, koska tuntui hirveän pahalta jatkaa tätä meidän suhdetta enää, kun kaikki luottamus oli mennyt.Mies ei lähde hän vannoo rakkautta minulle ja lupaa jättää sen toisen naisen. Minulta menee kohta hermot tässä tilanteessa. Mitä teen? tuntuu,että kaikki tunteet ovat kuolleet.Mikään ei kiinnosta enää.

      • Anonyymi

        Ota ero


    • antaa anteeksi mutta ei unohda

      Kyllä, petetty on, mutta anteeksi pyritty antamaan. Mieheni on pettänyt minua 5 kertaa!! Melkein heti suhteemme alkupuolella, mutta on yrittänyt ymmärtää koska olen hänen ensimmäinen ja antanut anteeksi... Nyt 3,5 vuotta oltu yhdessä ja reilu vuosi kihloissa!!! Anteeksi voi antaa mutta koskaan en unohda! Se seuraa mua aina niin kauaksi kuin kuljemme samaa "polkua"... Aina kannattaa yrittää,mutta ei liikaa...

      • huh

        Kuulostaapa kamalalta, mutta niinhän se on, et niin kohdellaan, kuin annetaan kohdella. Niin kauan kuin et aseta minkäänlaisia rajoja, niin kauan saat kokea pettämistä ja paskamaista kohtelua. Yhden yön syrjähypyn jälkeen vielä voisin itse ehkä kuvitella jatkavani suhdetta, mutta sen jälkeen saisi mies mennä. Anteeksihan voi toki antaa, mutta ihan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse jäädä sietämään.


    • nimetön

      Me jatkoimme, vaikka miesystäväni vuoden yhdessä olon jälkeen petti minua netti tuttavansa kanssa. Se nainen oli muka niin rakastunut häneen ja miehenikin epäili olevansa rakastunut, sain selville ja jatkoimme suhdetta, mutta mieheni ei unohtanut, niinpä hän tapasi tämän naisen uudelleen lupauksistaan huolimatta selvittääkseen tunteensa. Päivän mittaan, hän oli tajunnut, että ei hän halua sitä. Oli tajunnut, että rakastaa edelleen minua, eikä halua ketään muuta, hän oli jättänyt naisen ihmettelemään ja lähtenyt. Nyt muutama kuukausi tuon jälkeen, suhteemme on vahvempi kuin koskaan ja elämämme onnellisempaa kuin ennen. Annoin anteeksi ja se nainen on poistunut elämästämme kokonaan. Eikä minulla ole syytä epäillä, sillä tämän ansiosta pystymme puhumaan kaikesta eikä mikään ole enää epäselvää. Se nainen yritti sen jälkeen tehdä vielä kaikkensa erottaakseen meidät valehtelemalla minulle, mutta ihminen joka ei tunne minkälaisen luonteen kanssa on tekemisissä, ei sitä pysty tekemään.
      Ei se koskaan unohdu, me molemmat tunnemme siitä pahaa oloa vieläkin, mutta menemme vaikka läpi harmaan kiven ollaksemme yhdessä. Kipu katoaa vähitellen, Tosin viha sitä naista kohtaan ei koskaan katoa.

    • Petetty??

      Itse en ole koskaan pettänyt.Enkä hyväksy moista toimintaa.Parempi olla yksin jos ei pysty olemaan yhden kanssa.Hienoa jos pystyy antamaan anteeksi,itse en pystyisi.Meitä on niin joka lähtöön,ettei sitä pysty heittämään sitä ensimmäistä kiveä.Mulle nämä pettäjän hommat vaan ei käy.

    • minä vain

      Vauvan syntymä muutti kaiken. Hän jaksoi ensimmäiset 2kk, minä jaksan edelleen... Iltakaljat töiden jälkeen lisääntyivät. Tupakkaa piti lähteä ostamaan keskellä yötä. Kaverit linnoittautuivat meille pitämään hänelle seuraa, minun seuranani oli ihana vauvamme. En saanut mennä ulos ilman lasta; voin vaikka mennä miehiin(keskellä päivää). Minusta tuli petturi, vaikken tehnyt mitään. Hän osallistui kaikkiin kissanristiäisiin, minä en saanut mennä edes kahvilaan ystäväni kanssa. Hän ei tullut öisin kotiin, oli "kaverilla" yötä. Muutimme vauvan kanssa pois. Tiukkapaikka, mutta en kadu päivääkään, hyvä ettei jääty. Kuulin hänen silloisesta "tyttöystävästään", en ollut uskoa. Mehän muutimme pois vain hänen juomisensa ja sikakäytöksen takia. Silloin kaikki valkeni, tajusin hetkessä kaiken, sain vastauksen kaikkiin kysymyksiini. Uskomatonta. Nyt hän haluaisi olla perhe meidän kanssa, en voi. En voi koskaan antaa anteeksi sitä saamaani kohtelua, hän jätti minut yksin uusien asioiden kanssa kun juuri silloin olisin häntä eniten tarvinnut...ja hän teki niin saadakseen seksiä. Surullista käytöstä häneltä. Hän toivottavasti tietää nyt oliko se sen arvoista.

    • Kokenut

      Kerrasta poikki - ei sen takia, etteikö asiaa voi antaa anteeksi, mutta homma ei enää toimi ja kun rakkaus hiipuu ja ystävyyden pitäisi alkaa, niin petollinen ystävä ei kelpaa.
      Sille ei mahda mitään, turha yrittäminen on ajan haaskausta.

    • Ällä

      "Me rakastamme toisiamme".. Kyseinen ajatus varmaan oli miehesi mielessä kun petti sinua. Joudut elämään loppu elämäsi pelossa. Ei kannatta jatkaa. Satut itseäsi pidemmän päälle enemmän. Ehkä kylmää/raakaa tekstiä, mutta näin minä asian koen ja jopa omaan omia kokemuksiakin asiasta. Voimia sinulle jaksamiseen!

    • MinniX

      Kerran menetetty luottamus ei koskaan palaa. Olen ollut samassa tilanteessa kaksikin kertaa, kun ensimmäisestä en uskonut.

      Ensimmäisellä kerralla jatkoin mieheni kanssa vielä pettämisen jälkeen, koska meillä oli lapsia, koskaan se luottamus ei palannut, pelkäsin, epäilin, tutkin jopa postit ja etsin merkkejä pettämisestä koko ajan. Mies sanoi kaivanneensa jännitystä suhteeseen, vaikka seksi meillä meni ihan todella hyvin. Jatkoimme 12 vuotta pettämisen jälkeen, riidat pahenivat ja ero oli katkera, emme tänä päivänäkään voi puhua toisillemme.

      Olin yksin ja seurustelin pitkään vain lyhyitä aikoja, kunnes tapasin miehen, johon tunnuin pystyväni luottamaan, vain kaksi kuukautta tapaamisemme jälkeen, kun luulin että olimme onnellisillamme hän petti. Jäi kiinni verekseltään ensimmäisellä kerralla ja selitti ettei uskonut minun olevan vakavissani suhteessa joten ajatteli lämmittää uutta suhdetta valmiiksi!

      Jatkoimme kaksi vuotta, en pystynyt luottamaan mieheen kuitenkaan enää, mutta en enää vakoillut ja epäillyt vaan muutuin välinpitämättömäksi kaiken suhteen, jos hän halusi mennä sanoin että pidähän hauska ilta ja menin myös yksin. Lopulta hän alkoi ihmettelemään miksen ollut mustasukkainen milläänlailla enkä kysellyt. Sanoin että kun luottamus meni, ei se palaa. Lopetimme suhteen noin kuukausi sen jälkeen ja olemme edelleen todella hyviä ystäviä, mutta ei hänestä elämäni rakkaudeksi enää olisi ollut.

      Odotan kärsivällisesti, olen ollut nyt yksin vajaan vuoden ja uskon, että jossain on se oikea joka ajattelee samoin kuin minä. Ehdoton uskollisuus ja avoimuus, luottamus on oltava niin täydellinen ettei siitä tarvitse edes keskustella koskaan.

      Unohda tämä suhde ja jatka eteenpäin, ei kannata tuhlata kallista elämäänsä tällaiseen suhteeseen, kun kuitenkin jossain sisimmässäsi tiedät ettet voi enää luottaa. Olet paljon paremman ansainnut.

      Voimia!
      t:MinniX

      • heikki..

        siitä on 20vuotta kun vaimoni kertoi harrastaneen seksiä hierojansa kanssa vuodenpäivät,,,en huomanna vaikka oli kuumempi hieronnan jälkeen..
        sovittiin ,,,10v. siitä tuli luontaishoitaja hieroja
        joka seksuaalisesti vallotti vaimoni sai orguja yksistään kun mies piti sentinpäästsä käsiään rinnoista tai pimpistä.aavistelin vähän makuuhuoneessa viihdyttiin enemmän ja nautin ja sitten kertoi,,, kolmas kerta vuosi sitten ja hieroja opettaja yhdistelmä teki taas hieronnan jälkeen ...aina kertona ettei anna sisälle tulla
        en oikein usko mutta rakastan perhettäni jotenkin olen antanut anteeksi ei mua oo se rassanna....
        ymmärrän sen jotenkin fyysisenä tarpeena.... pettämisen jälkeen on syntynä lapsia varmasti omia..
        hyvän näköinen älykäs maisteri lankeaa tälläiseen ...itse en vieraile mietin mikä ois paras tapa ...yleisen mielipiteen mukaan en elä...jos kiinnostaa...niin mailaa [email protected]


      • anna

        olen jossain määrin samaa mieltä,ettei luottamus palaa mutta toisaalta itse olen vasta ylimeno vaiheessa ja pettäminen tapahtui viime juhannuksena.
        ensi alkuun tuntui sanoinkuvaamattoman yököttävän kamalalta ja jotenkin päivien kuluessa "unohdin"asian ja huomaan sen taas nousseen pintaan..muutuin samalla tavalla välinpitämättömäksi ja olen ottanut omia vapauksia mennä ja tulla miten haluan jota en kuitenkaan miehelleni suo...
        pääsenköhän tästä yli ja jos niin miten uskallan kohdata esim.naisen jonka kanssa hän minua petti..,miten siinäkin tilanteessa tulisi toimia?apua tarvitaan...


      • mies

        Olen samaa mieltä kanssasi. LUOTTAMUS EI KOSKAAN PALAA.
        Olen 53-vuotias mies. Vastavihitty vaimoni, silloin, lähes 30 vuotta sitten, kehitti n.puolitoista vuotta kestäneen seksisuhteen työkaveriinsa. Koska asumme pikkukaupungissa asia tuli lopulta minunkin korviini.
        Minun maailmani romahti silloin. Se romahti aivan totaalisesti.Olin aina uneksinut rauhallisesta kotielämästä ja vaimosta johon voi luottaa.
        Totuus on kuitenkin tämä,että kokeneet kapakkakonkarit veivät minun vaimoni sinne mihin itse halusivat, ilman vastarintaa.

        Tämän KATKERAN asian kanssa olen elänyt sen lähes 30 vuotta.
        Olemme edellenkin avioliitossa.


      • Anonyymi
        heikki.. kirjoitti:

        siitä on 20vuotta kun vaimoni kertoi harrastaneen seksiä hierojansa kanssa vuodenpäivät,,,en huomanna vaikka oli kuumempi hieronnan jälkeen..
        sovittiin ,,,10v. siitä tuli luontaishoitaja hieroja
        joka seksuaalisesti vallotti vaimoni sai orguja yksistään kun mies piti sentinpäästsä käsiään rinnoista tai pimpistä.aavistelin vähän makuuhuoneessa viihdyttiin enemmän ja nautin ja sitten kertoi,,, kolmas kerta vuosi sitten ja hieroja opettaja yhdistelmä teki taas hieronnan jälkeen ...aina kertona ettei anna sisälle tulla
        en oikein usko mutta rakastan perhettäni jotenkin olen antanut anteeksi ei mua oo se rassanna....
        ymmärrän sen jotenkin fyysisenä tarpeena.... pettämisen jälkeen on syntynä lapsia varmasti omia..
        hyvän näköinen älykäs maisteri lankeaa tälläiseen ...itse en vieraile mietin mikä ois paras tapa ...yleisen mielipiteen mukaan en elä...jos kiinnostaa...niin mailaa [email protected]

        Kuka siittänyt lapset


      • Anonyymi
        mies kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi. LUOTTAMUS EI KOSKAAN PALAA.
        Olen 53-vuotias mies. Vastavihitty vaimoni, silloin, lähes 30 vuotta sitten, kehitti n.puolitoista vuotta kestäneen seksisuhteen työkaveriinsa. Koska asumme pikkukaupungissa asia tuli lopulta minunkin korviini.
        Minun maailmani romahti silloin. Se romahti aivan totaalisesti.Olin aina uneksinut rauhallisesta kotielämästä ja vaimosta johon voi luottaa.
        Totuus on kuitenkin tämä,että kokeneet kapakkakonkarit veivät minun vaimoni sinne mihin itse halusivat, ilman vastarintaa.

        Tämän KATKERAN asian kanssa olen elänyt sen lähes 30 vuotta.
        Olemme edellenkin avioliitossa.

        Sinua pidetään pellenä


      • Anonyymi
        mies kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi. LUOTTAMUS EI KOSKAAN PALAA.
        Olen 53-vuotias mies. Vastavihitty vaimoni, silloin, lähes 30 vuotta sitten, kehitti n.puolitoista vuotta kestäneen seksisuhteen työkaveriinsa. Koska asumme pikkukaupungissa asia tuli lopulta minunkin korviini.
        Minun maailmani romahti silloin. Se romahti aivan totaalisesti.Olin aina uneksinut rauhallisesta kotielämästä ja vaimosta johon voi luottaa.
        Totuus on kuitenkin tämä,että kokeneet kapakkakonkarit veivät minun vaimoni sinne mihin itse halusivat, ilman vastarintaa.

        Tämän KATKERAN asian kanssa olen elänyt sen lähes 30 vuotta.
        Olemme edellenkin avioliitossa.

        Heitä itsesi kiikkuun' olet hihuli'


      • Anonyymi
        mies kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi. LUOTTAMUS EI KOSKAAN PALAA.
        Olen 53-vuotias mies. Vastavihitty vaimoni, silloin, lähes 30 vuotta sitten, kehitti n.puolitoista vuotta kestäneen seksisuhteen työkaveriinsa. Koska asumme pikkukaupungissa asia tuli lopulta minunkin korviini.
        Minun maailmani romahti silloin. Se romahti aivan totaalisesti.Olin aina uneksinut rauhallisesta kotielämästä ja vaimosta johon voi luottaa.
        Totuus on kuitenkin tämä,että kokeneet kapakkakonkarit veivät minun vaimoni sinne mihin itse halusivat, ilman vastarintaa.

        Tämän KATKERAN asian kanssa olen elänyt sen lähes 30 vuotta.
        Olemme edellenkin avioliitossa.

        Olet homo


      • Anonyymi
        mies kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi. LUOTTAMUS EI KOSKAAN PALAA.
        Olen 53-vuotias mies. Vastavihitty vaimoni, silloin, lähes 30 vuotta sitten, kehitti n.puolitoista vuotta kestäneen seksisuhteen työkaveriinsa. Koska asumme pikkukaupungissa asia tuli lopulta minunkin korviini.
        Minun maailmani romahti silloin. Se romahti aivan totaalisesti.Olin aina uneksinut rauhallisesta kotielämästä ja vaimosta johon voi luottaa.
        Totuus on kuitenkin tämä,että kokeneet kapakkakonkarit veivät minun vaimoni sinne mihin itse halusivat, ilman vastarintaa.

        Tämän KATKERAN asian kanssa olen elänyt sen lähes 30 vuotta.
        Olemme edellenkin avioliitossa.

        Ota ero


    • sami

      Ei kannata kyllä jatkaa. Et tiedä kuitenkaan, milloin taas käy vastaavalla tavalla ja petyt taas pahemman kerran. Vaikka tunne rakkaudestakin on vielä olemassa, luottamusta ei valitettavasti saa enää takaisin millään keinolla. Yleensä ihmiset vain väsyttävät itsensä palaamalla takaisin ja ennenpitkää ne samat ongelmat ja riita-asiat tulevat esiin. On omakohtaista kokemusta, elämästä katoaa ilo ja sitä hakeutuu vaistämättä niihin iloisempiin piireihin, eli esim. uuteen suhteeseen. Kaikki ei vaan siihenkään aina pysty.

    • henkilö kohtainen kokemus..

      Meillä ainakin onnistui uusi yritys pettämisen jälkeen. kun mieheni petti,, puhuimme kaikki asiat juurta jaksaen läpi ja riitelimme ja selvitimme.. siitä on aikkaa n.3 vuotta ja olemme vieläkin onnellisesti kihloissa ja lapsikin on..

    • Sonnisen setä

      Aina Mielessä - siinä vasta hyvä TV-sarja. Miehet vain ajattelevat seksiä jatkuvasti. Naiset eivät kai niin tee? Se mitä luonto on rakentanut vuosituhannet, sitä ei muutamalla parisuhdekurssilla muuteta. Mikä sitten on pettämistä? Jo pelkkä seksin ajattelu muun kuin puolison kanssa? Luulenpa, että olemme silloin kaikki pettureita.

      • gyne

        muistakaapas nyt tämä, että ihminen on polygaaminen olento. ei yksi partneri loppuiäksi riitä, vaan kiinnostus muihinkin on koko ajan olemassa.

        miehen päästessä vaihdevuosiensa syvyyksiin (about 50v), tahti hiljenee viimeistään silloin.nainen puolestaan on seksihaluisimmillaan viimeisinä hedelmällisinä vuosinaan 45:n kantamilla.
        yritetään nyt vain elää perusbiologiamme kanssa...

        gyne


      • kumisaapas

        On se vaan kumma että monissa ohjelmissa yms yms tehdään miehestä täysin aivoton pökkimäkone, joka seuraa sokeasti heppiään. Kyllä se seksi naisenkin päässä pyörii ja useasti, voin sanoa näin ihan omasta puolestani.

        On se vaan hienoa kun ollaan nykyään niin tasa-arvoisia. Ennen se oli vakio että vain ja ainoastaan mies pettää (siis näin kerrottiin) ja nainen tokaisi tähän että mihinkäs pantteri pilkuistaan.. Mutta nykyään - ah ja voi, iloisen tasa-arvon vaatimisen aikaan - nainen pääsee kostamaan. Ja nainenhan kostaakin sitten kunnolla. Äijistähän loppuu virta seksin saralla nopeammin kuin naisista, jotka sitten ovatkin varsinaisia duracell-pupuja. Ainakin näin voin sanoa monia sängystä sänkyyn riemumielin hyppineitä tapauksia sivusta seuranneena. Mielestäni tasa-arvon pitäisi ennemminkin tasoittaa palkkaeroja kuin alkaa esittää että naisen tekemä syrjähyppy onkin modernin naisen mitta.

        Että yrittäkääs nyt suhteeseen päätyneet ihmiset joko lopettaa se yhdessäelo alkuunsa tai sitten elää suhteenne sääntöjen mukaan. Niin miehet kuin naisetkin.


      • Nimetön
        kumisaapas kirjoitti:

        On se vaan kumma että monissa ohjelmissa yms yms tehdään miehestä täysin aivoton pökkimäkone, joka seuraa sokeasti heppiään. Kyllä se seksi naisenkin päässä pyörii ja useasti, voin sanoa näin ihan omasta puolestani.

        On se vaan hienoa kun ollaan nykyään niin tasa-arvoisia. Ennen se oli vakio että vain ja ainoastaan mies pettää (siis näin kerrottiin) ja nainen tokaisi tähän että mihinkäs pantteri pilkuistaan.. Mutta nykyään - ah ja voi, iloisen tasa-arvon vaatimisen aikaan - nainen pääsee kostamaan. Ja nainenhan kostaakin sitten kunnolla. Äijistähän loppuu virta seksin saralla nopeammin kuin naisista, jotka sitten ovatkin varsinaisia duracell-pupuja. Ainakin näin voin sanoa monia sängystä sänkyyn riemumielin hyppineitä tapauksia sivusta seuranneena. Mielestäni tasa-arvon pitäisi ennemminkin tasoittaa palkkaeroja kuin alkaa esittää että naisen tekemä syrjähyppy onkin modernin naisen mitta.

        Että yrittäkääs nyt suhteeseen päätyneet ihmiset joko lopettaa se yhdessäelo alkuunsa tai sitten elää suhteenne sääntöjen mukaan. Niin miehet kuin naisetkin.

        niin, kenenköhän sääntöjen mukaan? sinun?
        eikö suhteessa voisi kukin elää tavallaan, toista kuitenkin kunnioittaen.
        seksi on kivaa, hei, eikä yksi mies/nainen pysty tyydyttämään sitä nälkää pitkällä tähtäimellä...


        ihan niin kuin muitakin asioita koetaan monen ihmsien kanssa, niin myös aistinautintoja...
        gyne


    • Tonttu

      Pystynyt jatkamaan suhdettani saatuani tietää Naiseni pettäneen! Yritimme jatkaa mutta ajatus siitä, että hän oli ollut toisen miehen kanssa sängyssä tuntui yksinkertaisesti liian pahalta!

      Itse en tuollaista asiaa pysty unohtamaan, joten miksi aiheuttaa itselleen lisää mielipahaa ja tuskaa väkisin yrittämällä jatkaa suhetta, koska ei ole mitään takeita siitä, että asiat palaa koskaan ennalleen!!

      Ihminen joka on pettänyt ei mielestäni ansaitse uskollista kumppania! Mutta onneksi uskollisiakin ihmisiä on vielä olemassa :-)

    • hanna

      Mua mun jätkä petti yhdissä koti-bileissä ja sain kuulla siitä frendin kautta..
      Laitoin heti poikki ja viikon päästä kuulin et se oli menny yhteen sen ämmäm kanssa... nopeeta toimintaa..

      Koko ajan se kuitenkin kirjotteli mulle ja vakuutti rakastavansa mua ja yhtenä iltana bileissä about vuos tapahtuman jälkeen kaikki alko meillä uusiks.
      Oon nyt ollu sen kanssa vuoden taas ja aina ku se menee johonkin tivaan kaikki mihin miks monelta ja kenen kanssa.
      Varmaan siks koska ikinä enää en pysty luottaa 100% siihen vaikka haluisin.
      Mut ollaan kuitenkin onnellisia eikä se oo tehny sen jälkeen enää mitään, joten kyl siihen pystyy jos todella rakastaa toisiaan.

    • petetty..

      Kerron sulle nyt... seurustelin yhen jätkän kans, ja tää jätkä sit petti mua yhen mun "kamun" kans. No sit onneks tän jätkäkamun veli tuli mulle puhuun ja varottamaan... kunnes kuulin totuuden molempien suusta. jätkän ja kamun suusta samana päivänä. Tuntu tosi pahalta. mut mä en voinu jättää sitä, ku rakastin sitä niin paljon! tietenkään sitä ei voi koskaan unohtaa, mut annoin anteeks ja jatkettiin yhes. Nyt ollaan naimisis ja on yks lapsi ja toinenki jo tulos. Välillä tulee mustasukkasuuden puuskiää, mut sehän on just sen merkki että tosiaanki väittää toisesta! Riitelyjäkin tulee, mut elämä ei oo pelkkää ruusuilla tanssimista! Koita kestää! Älä luovuta, jos vaan jaksat rakastaa!!!

    • saman kokenut

      Poikaystäväni petti minua tuttuni kanssa. silloin tuntui kuin maailma olisi romahtanut. kuitenkin halusin vielä yrittää, mutta suhteesta puuttui luottamus. en halunnut päästää poikaystävääni enää ystäviensä kanssa juhlimaan ja luotin häneen vain kun hän oli minun seurassani. suunnilleen 24h päivässä, 7 päivää viikossa olimme yhdessä, tottakai se alkaa ahdistaa kumpaakin osapuolta. riitelimme paljon, lopulta minä tein virheen, minä petin häntä, suhde kaatui siihen lopullisesti, vaikka olisi se varmasti muutenkin päättynyt eroon. pettämisen jälkeen voi rakastaa, mutta täytyisi löytyä keino miten löytää taas luottamus, me emme siinä onnistuneet, mutta tiedän monia joilla asiat ovat alkaneet sujua. jos nyt tulisi sama tilanne eteen, pistäisin poikki!

    • Odottelen jotain

      Avomieheni on jäänyt niin monta kertaa kiinni toisista naisista, etten enää pidä lukua niistä. Ensimmäisen kerran aikana olin raskaana kolmannella kuukaudella. Mies oli usein työmatkoilla toisissa kaupungeissa. Vieras nainen soitti kotipuhelimeen ja kertoi yksityiskohtia tapaamisistaan mieheni kanssa. Itkin, oksensin, tärisin. Vauva sisälläni piti minut järjissäni. Mies vannoi ja vakuutti, ettei enää, eikä ollut muuta kuin hetkellinen seksihäiriö. Jotenkin jatkettiin.
      Seuraava kerta oli jo vuoden päästä. Naistyökaverinsa kanssa saunahetkiä, autorakastelua. Itkien mies kertoi itse. Taas katui. Oli pakko kertoa, kun rakastajattaren oma mies olisi muuten kertonut mulle. Itkin, mutta pahemmat tunteet oli puutunut pois jo edellisellä kerralla. Ei ollut vaan voimia lähteä yhteisestä talosta, alkaa rakentaa taas uutta kotia ja mies on hyvä isä pojalleen. Vaikea rikkoa sitä yhteyttä isän ja pojan välillä. Siinä sitä vaan jatkettiin.
      Kolmas kerta oli vain aavistukseni, varmaa tietoa en ole saanut. Yhtäkkiä mies urheilee, käyttää partavettä, viipyy ylitöissä ja vaihtaa kesken päivän kalsareitaan, kun tulee johonkin menoa.Sitä kesti pari kuukautta, jonka jälkeen mies oli kuin myrkyn niellyt pari viikkoa, alituinen suihkuttelu ja vaatteiden vaihto loppui kuin seinään ja mies muuttui taas pikkuhiljaa kivemmaksi. En edes itkenyt enää. Katselin lähinnä huvittuneenä miehen touhuja.
      Viime vuodet olen kehittänyt itseäni jatko-opiskelemalla, harrastan liikuntaa, meditoin, joogaan, käyn kerran kuussa tanssimassa likkaporukalla.Säästän rahaa ja sijoitan osakkeisiin. Siis jatkan omaa elämääni keskittymällä poikani ja itseni hyvinvointiin.
      En usko toisen ihmisen muuttamiseen, pari kertaa kiinni jäänyt pettää aina uudelleen.Säälin mieheni huonoa itsetuntoa ja aivojen alasvalahtamista. Itse olen kohta 40, todella kaunis nainen. Hyvä kroppa, korkeakoulutettu, tyylikäs, mukava, miellyttävä, ystävällinen ja positiivinen. Joten älä koskaan ajattele, että puoliso petti, koska vehkeet tai rinnat ovat pienet, seksi ei ollut hyvää, olet tyhmä tai mielenkiinnoton. Pikemminkin huono itsetunto, hormoonitason poikkeavuudet, lapsellisuus ja itsetuhonvietti ovat syyllisiä. Eikä sinussa, vaan pettäjässä.

      • lyyli

        olen pahoillani kokemustesi vuoksi. ymmärrän valitettavasti, miltä kuvaamasi kaltainen tilanne voi tuntua. itse olin pitkään masentunut poikaystäväni oltua toisen kanssa. tavallaan olen antanut anteeksi, mutta välillä olen hyvinkin vihainen ja katkera. olen pitkään ollut täysin lukossa, ja mietin edelleenkin, voisinko päästä tästä jotenkin yli. näin kahden vuoden jälkeen luulen, että pahinta on se, etten voi enää arvostaa häntä tarpeeksi antaakseni itseni rakkaussuhteellemme. hän teki virheen suhteemme alkuaikana, ja järkevästi ajatellen voisin unohtaa, mutta tunteet kehittyvät omaan suuntaansa.


    • pakko kommentoida

      Kuuntele nyt itseäs... et oo mun mielestä yhtään sen 'parempi' ihminen, kuin tämä toinen nainenkaan! Vaikka tuomitsen pettämisen jyrkästi, niin on tuo kuvailemasi käyttäytyminenkin aivan sairasta. Toivottavasti osaat lapsellesi antaa parempia elämänohjeita, kuin mitä itse tunnut noudattavan! Ja jos suhteenne on tolla tasolla, että saat koko ajan epäillä luottamusta ja UHKAILET melkeinpä toista pettämisellä, niin lähtekää nyt jo eri teille. Miksi roikkua tuollaisessa ..? Varsinkin jos koet jotain tyydytystä siitä, että oletkin itse nyt se kiinnostuksen kohde (mitä kyllä epäilen oman mielesi tuotokseksi..) eli taidat harkita myös pettämistä.
      Luottamus ja toisen kunnioittaminen on minusta hyvässä & tasapainoisessa suhteessa perusta ja tukipilarit.

    • Sandra

      Yritä jaksaa...en voi muuta kommentoida.Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa mutta minä olen ollut se pettäjä.Petin miestäni puoli vuotta,naimisissa olevan miehen kanssa.Yksi kaunis päivä puhelin soi,soittajana rakastajani vaimo.Kaikki räjähti käsiin.En tiedä mikä minnun meni kun lähdin miestäni pettämään,elämästäni..niin hyvästä ja turvallisesta vaan puuttui jotain mitä muualta etsin.Suhteemme oli eron partaalla,minä olin se joka sai perheemme pysymään kasassa kun tajusin mitä olin menettämässä.Puhelin soitosta on nyt kulunut puoli toista vuotta ja vieläkin meillä silloin tällöin asiasta murjotetaan,mutta muuten elämä on pysynyt kasassa.Rakastan miestäni ja hän minua,se auttaa jaksamaan elämässä eteenpäin vaikka vaikeitakin aikoja tulee.Toivon että sinäkin pystyt joskus luottamaan mieheesi,mikäli hän haluaa kanssasi yrittää hän myös rakastaa sinua vaikka elämä ei ole helppoa.Menneisyys voi seurata teitä kauan aikaa mutta Rakkaus toivottavasti jossain vaiheessa voittaa.

    • Kohtalontoveri

      Minäkin käyn juuri tätä helvettiä läpi. Olemme olleet yhdessä 14 vuotta, meillä on kaksi lasta, auto ja omakotitalo, mutta maailmani romahti pari viikkoa sitten, kun mieheni jäi kiinni toisesta naisesta. Menin paniikkiin ja ahdisti niin, että sydän tuntui tosiaankin kirjaimellisesti särkyvän. Ajoin mieheni viikoksi pois, jotta kumpikin saisi aikaa miettiä asioita. Mielessäni pyörii ajatukset: miksi? pystynkö koskaan antamaan anteeksi? voinko enää koskaan luottaa? onko minussa jotain vikaa? miten eteenpäin? miten pärjään pienten lasteni kanssa? tekeekö mies sen uudestaan? jaksanko minä sitten enää...?

    • mikkius33

      Joopajoo, itse olen reilu kolmekymppinen mies, naimisissa ollut muutaman vuoden ja meillä on kaksi lasta. Eihän se ole aina se mies joka pettää!!! Itselläni on sellainen tilanne että vaimoni on pettänyt minua jo muutaman kerran, ja aina syyttänyt siitä meidän huonoa suhdetta, olenhan toki lähtenyt muutaman kerran kävelemään, mutta aina tullut takaisin. Tällä hetkellä asumme asumuserossa, mutta vietämme tiiviisti aikaa kumminkin yhdessä ja lasten kanssa. Olen henkilökohtaisesti ehkä uhrannut, ainakin omasta mielestäni, itsestäni paljon, mutta minulle lapset ovat kumminkin kaikki kaikessa, joten en tiedä käyttääkö nainen minua hyväkseen vai mitä, mutta niin kauan kun lapset voivat hyvin, niin olen ainakin jokseenkin tyytyväinen...!!! Tällä hetkellä yritämme uudestaan vielä kerran, ja käymme parisuhdeterapiassa, mutta se on kyllä tosi, että siihen täytyy molempien panostaa 150 prosenttisesti, muuten siitä ei tule mitään!!!

      • Anonyymi

        Ota ero heti'ei tule kestämään


      • Anonyymi

        Ota, ettei vaimosi käytä sinua hyväkseen jos

        Sattuu tuleen myöhemmin rahaa vaatii osansa


    • Mies, ehkä petän

      Hei te arvon Naiset!
      Olette niin ihania mutta miksi sitten esim oma vaimoni on alkanut käyttää seksiä aseena suhteessa?
      Seksiä on vain kun joku juttu on mennyt vaimon mielestä oikein ja hyvin, sitä on vain tiettyyn aikaan tiettyinä iltoina 2-4 kertaa kuussa...
      Itse haluan enemmän ja vaimo tietää, tästä on keskusteltu - olen kertonut että haluan että hänkin nauttii ja seksi onkin useimmiten erittäin tyydyttävää molemmille.
      Voi teitä kun te ette ymmärrä että miehen seksinkaipuu on muutakin kuin pelkkää panoa - se lähentää ja tiivistää suhteen, rakoilu alkaa kun sänkytouhut ei enää suju.. näin on omalla kohdallani ja pelkäänpä että päädyn vieraaseen sänkyyn seksin puutteessa..
      Rakkautta vaimooni se ei muuta - kyllä minä rakastan häntä ja lapsia.. Tietenkin on vaara että myös rakastuu, pettäminen ei yksioikoisesti tarkoita toiseen rakastumista JA voi rakastua toiseen vaikka ei menisikään sänkyyn - onko se silloin pettämistä vai mitä? Takaisin aiheeseen siis miksen saa kokea rakkautta täydellisenä vaimon kanssa? miksi aiheesta on tehty "palkinto" - ei kiitos - tällaista suhdetta en jaksa kauaa ilman, haen sitten tyydytyksen muualta.
      Mies voi ihan OIKEASTI pahoin seksinpuutteessa ja menee ennenpitkää toiseen sänkyyn jos asia ei ala sujua siellä kotona..

      Herätys haarakonttori! Käsitelkää asiat erillisinä / älkää sekoittako niitä tähän yhdistävään toimintaan, siitä ei hyvä seuraa!

      Me miehet ollaan niin yksinkertaisia että eihän me pystytä kuin yhteen asiaan kerrallaan, ymmärrystä!!

      • tavis2004

        Kyllä ne naiset ymmärtää miesten seksin nälän, ymmärtää liiankin hyvin.

        Ja sitä he sumelematta käyttä hyväkseen.
        JOs mies on sellainen että hänelle todellakin riittäisi se seksin määrä mitä naiset puheisaan pitävät suht kohtuullisena. Niin silloin ei naiset enään ole kiinnostunut siitä miehstä yhtään. Tai vaihtoehtoisesti aletaan pelkäämään että varmaan sillä on joku toinen kun ei halua kuin kerran viikossa.
        Sellasien eläjen kanssa me elämme.
        Minä olen josku toivonut että pahimmatkin "häntä-heikit" pitäisi kuukautiskierron mittaisen tauon. Olisi kiva nähä kuinka naiset alkaisvat oirehtia jos seksiä ei olisi koko ajan tarjolla.


    • Nimetön

      Mä en koskaan jatkais suhdetta miehen kans joka on mua pettäny koska eihän sellaseen luottais ik inä enää!Varmasti se sattuu pitkän aikaa mut kun ajattelee omaa elämää ja tulevaisuutta ni eikö se kuitenkin oo viisainta?!?Sä teet oman ratkasus,mut mun mielipide on tämmönen!

    • eris

      voi haloo herää nyt elämään hyvä ihminen!!! pettää kerran, pettää toisenkin!!! ei ole olemassa poikkeuksia! anna anteeksi kerran niin tietysti toinen ajattelee että "no hei antoi se viimekski anteeks, antaa se jatkossakin". älä ole tyhmä, älä ole säälittävä! jätä se paska! ihan oikeasti! teidän suhde ei koskaan kuitenkaan tule olemaan mitä se oli ennen pettämistä! mahdotonta, valitettavasti! etkä itsekään enää ikinä pysty mieheesi luottaa! luulet ehkä nyt pystyväsi mutta tuhlaat vain aikaasi ja voimiasi täysin turhaan koska eroatte tämän asian vuoksi joka tapauksessa! ennemmin tai myöhemmin!

    • MITÄ SEURAAVAKSI

      MINUA PETETTIIN, SEN JÄLKEEN OLEN ELÄNYT KUIN HAUDASSA ELÄVÄ RUUMIS PAKKO VAAN OLLA NAIMISISSA

    • pettynyt

      Minä olen maannut 130-170 naisen kanssa, avioni aikana, seurustelujeni aikana, oikeastaan koko ikäni olen ollut jollain lailla sidottu, se ei ole estänyt minua . Noista naisista on rouvia ollut lähes puolet, joten pettää osaa naisetkin.
      Minua petettiin pahasti kun nuorena seurustelin, ja kai siitä opin jo omankin tieni.
      Vuosi sitten seurustellessani, ystävätär petti, jäi kiinni ja erosimme. Pidin hänestä kovasti, ja vaikka hän halusi jatkaa, tein eron.
      Pettäminen ei edes kunnolla suututtanut minua, olinhan itsekkin häntä pettänyt, mutta silti lopetin suhteen.
      Nyt olen jo reilun vuoden ollut vapaa mies, joten pettää en voi ketään muita ,kuin niitä miehiä, joiden vaimot tulevaisuudessa sortuvat minuun.

      • nainen28

        oletko onnellinen?


    • nainen28

      Kattaako rakkauden tunteesi sekä fyysisen että psyykkisen puolen toisesta ihmisestä?

      Minutkin petettiin. Silti rakastamme toisiamme, muttemme pystyisi rakastelemaan... Erosimme ja silti yritämme katsoa, että josko sittenkin ehkä. Se, miten yhteinen elämä onnistuu pettämisen jälkeen, riippuu niin ihmisistä ja heidän odotuksistaan tulevalta suhteelta. Minä odotan enää vain ystävyyttä, siksi jaksan yrittää. Mitä sinä odotat?

    • ruusu

      Meillä on avoin suhde emmekä koe kummankaan kohdalla vieraissa käyntiä pettämisenä.
      Olemme sinut itsemme kanssa ja tietoisia siitä ettei toista voi omistaa. Rakastamme toisiamme mutta myös kunnioitamme toistemme haluja. Jos toinen saa muualta sitä mitä toinen ei voi toiselle tarjota niin juoskoon missä huvittaa ja saakoon haluamansa.

      • lyyli

        valmiita todelliselle, sitoutuvulle ja antavalle rakkaudelle. joskus se luontoäiti vielä antaa opetuksen ja kolauttauttaa.


    • yopollo

      Jos rakkaus, ei siitä varmaan enää mitään tule. Jos järkiavioliitto vaikkapa taloudellisista tai muista vastaavista syistä, kaipa tuollaiset syrjähypyt kestää jos eivät uhkaa varsinaista liiton perustaa.

    • Anonyymi

      Uskottomuuspalvelut

      Herääkö epäilys, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää? uskottomuusepäilyt hiertävät monessa parisuhteessa.

      Asiakasta kunnioittaen selvitän yksityishenkilöiden toimeksiannosta esimerkiksi puolisoon liittyviä uskottomuusepäilyksiä ammattitaidolla, ehdottomalla luotettavuudella, kohtuulliseen hintaan.

      Jätä kalvavat tunteet, ota rohkeasti yhteyttä.

      [email protected]

      Suomi,Kanta-Häme.

    • Anonyymi

      Olen pystynyt jatkamaan suhdetta,mutta aina on ilmaantunut uusia pettämisiä saman sossuhuoran kanssa.Joten neuvoni on ,että jos pettää kerran niin pettää toistekin.Joten ei olisi kannattanut jatkaa.Aina vaan pettämiset on menneet loukkaavammaksi minua kohtaan.Viimeinen oli ,kun sossuhuora laittoi teinitytön alastonkuvan ukon työsähköpostiin ja samaan aikaan meille ilmestyi 3 eri aloitettua erektiolääke pakkausta.Se oli viimeinen niitti,en pystynyt nukkumaan ,en syömään.Ukko oli tulostanut vielä tämän teinitytön pimpan ja tissien kuvan.

    • Anonyymi

      Mulla ei oo itellä ollut pettävää miestä, mutta oon ajatellut sen niin, että jos mies jää kiinni, jätän. Jos mies kertoo itse syrjähypystään (eli katuu), voisin yrittää antaa anteeksi.

    • Anonyymi

      Ihan hyvin on onnistunut, seksi toimii kuten muukin arkeen kuuluva, pitää löysätä vähän pipoo.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      112
      5825
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3927
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3332
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2946
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      1997
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1963
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      39
      1685
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1529
    Aihe