en tiedä onko tämä oikea osoite kirjoittaa ja saada vastauksia omaan ongelmaan. elämme uusioperheen arkea .yhteisessä taloudessa olemme olleet vuoden ja seurusteltu sitä ennen vuosi . kummallakin on omat lapset meillä kotona. ongelma on avopuolison vanhemman tytön joka täyttää 6v niin yölliset pelkotilat ja vaikeudet mennä nukkumaan.yöllä saattaa tulla montakin herätystä.nyt asiat on ajautuneet siihen että tää vanhempi tyttö nukkuu miltein koko yön meidän välissä.jos ei alkuillasta niin jossakin vaiheessa yötä.en tiedä mitä pitäisi tehdä pitäisikö siirtää sängyt niin että kummatkin nukkuu oman lapsen kanssa koko yön vai miten antaako nukkua vain vieressä?vanhempi tyttö on muutenkin herkempi asioille ja itkee asiasta kun asiasta.tällä tytöllä on myös taipumus yökasteluun joten ajatus siitä että herään märkänä aamulla ei kiehdo hirveästi.itse olen siinäpisteessä että asialle teen jotakin sitten on se hyvä tai ei ilman suurempia miettimisiä. kertokaa onko omia kokemuksia ja neuvoja jos niitä löytyy.-kiitos-
lapsi välissä
päätöksiä
2362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kokemusta kuin lapsista yleensä. Kyllä mä olen sitä mieltä, että pelkotiloihin pitää suhtautua ihan vakavasti. Vaikka aikaa on jo teillä uusperheenä kulunut jonkin verran, muutokset ravistelevat lasta vielä. Mutta ehkä vähitellen, puhuttaisiin illalla siitä, kuinka ensi yön voisi yrittää tosissaan nukkua omassa vuoteessa. Aina kannattaa toistaa, että mitään hätää ei todellisuudessa ole. Koittaa kai aika, jolloin yöllä voisi saman tien saattaa takaisin omaan sänkyyn. Päättäväisesti ja rauhallisesti. Muuten yökastelukin vaikuttaa vähän siltä, että mielenrauha ei ehkä ole ihan kunnossa. Tämä siis amatöörin ajatuksia. Tsemppiä.
Ps. lapset ja heidän psyykkeensä tosi tosi tärkeää.
Olin itse lapsena samanlainen, yliherkkä, ja täytyy sanoa, että omat vanhempani eivät ainakaan näin jälkeenpäin ajatellen tainneet oikein koskaan ymmärtää tai tietää, mitä tehdä.
Tärkeintä mielestäni tuossa tilanteessa on kärsivällisyys lasta kohtaan. Eikä niihin itkemisiin kannata kiinnittää liikaa huomiota, etenkään ei pidä hermostua. Jotkut vain reagoivat sillä tavalla eivätkä itsekään sille mitään voi. Itsestäni muistan ainakin sen, että vihasin tuota piirrettä itsessäni ja olisin tehnyt mitä vain, jos olisin voinut olla toisenlainen.
Toisaalta sitten kun asiat alkavat sujua paremmin, mitä se sitten vaatiikaan, ei siitäkään pidä tehdä hirveän suurta numeroa, koska se korostaa entisestään sitä, että lapsi on käyttäytynyt aiemmin jotenkin "väärin" tai ollut erilainen kuin muut.
Siis mitä sitten teetkin, yritä pysyä rauhallisena ja asiallisena, koska metelin nostaminen aiheuttaa vain lisää ongelmia. Ja tuo kyllä mielestäni pätee ihan kaikkeen kanssakäymiseen yliherkän lapsen kanssa, koska pienikin moite voi tällaisen lapsen mielessä saada kohtuuttomat mittasuhteet.
Ja lopuksi lohdutukseksi, että minustakin kasvoi ihan normaali ihminen, tosin vähän hiljaisenpuoleinen. Joillakin uskallusta tehdä asioita kertyy vain hitaammin kuin muilla eikä siinä mitkään kiirehtimiset auta.