Mä en vieläkään käsitä. Pariviikkoo sitten sunnantai-iltana se pyys mut makuuhuoneeseen ja otti mua käsistä kiinni ja sano että "meidän matka päättyy nyt tähän" tai jotain muuta älytöntä! Mä oon muka liian herkkä ja hauras sille!
Pari tuntii ennen sitä mä pohdin ääneen meijän tulevien lasten nimiä. Miten tyhmä ihminen voi olla?
Se oli kuulemma pohtinu eroa jo kuukausia. Samalla kun mä olin eläny tavallista arkea kuvitellen, että meillä on yhteinen tulevaisuus. Jos mä oisin tienny mitä sen päässä liikkuu niin ehkä mä olisin voinu kohdella sitä paremmin tai tehä asioita toisin. Olisin voinut jättää turhat riidat väliin.
Tuntuu pahalta kun toinen sanoo ettei enää rakasta. Mä kun oon rakastanu ihan liikaa. Annoin anteeks sen pettämisetkin.
Nyt pitää vaan ettii uutta kämppää ja kuunnella kavereiden erilaisia neuvoja: Älä enää soita sille! Älä harrasta seksiä sen kanssa! Se ei ansaitse sua!
Eikä kukaan ymmärrä sitä tuskan määrää. Haluisin vaan et kaikki olis niinku ennenki, eikä tarvitsis itkee niin paljon.
Pari tuntii ennen sitä mä pohdin ääneen meijän tulevien lasten nimiä. Miten tyhmä ihminen voi olla?
Se oli kuulemma pohtinu eroa jo kuukausia. Samalla kun mä olin eläny tavallista arkea kuvitellen, että meillä on yhteinen tulevaisuus. Jos mä oisin tienny mitä sen päässä liikkuu niin ehkä mä olisin voinu kohdella sitä paremmin tai tehä asioita toisin. Olisin voinut jättää turhat riidat väliin.
Tuntuu pahalta kun toinen sanoo ettei enää rakasta. Mä kun oon rakastanu ihan liikaa. Annoin anteeks sen pettämisetkin.
Nyt pitää vaan ettii uutta kämppää ja kuunnella kavereiden erilaisia neuvoja: Älä enää soita sille! Älä harrasta seksiä sen kanssa! Se ei ansaitse sua!
Eikä kukaan ymmärrä sitä tuskan määrää. Haluisin vaan et kaikki olis niinku ennenki, eikä tarvitsis itkee niin paljon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koitahan pärjäillä
Tiedänpä miltä tuntuu. Itsekin elin tyttöni kanssa (omasta mielestäni) tavallista arkea ja minä olin onnellinen kunnes tuli jättö hyvinkin ikävästi. Tuntuu todella pahalta kun itse on ollut niin tosissaan ja toinen on halunnut siitä jo pidempään pois sanomatta mitään. En aio lannistua, enkä katkeroitua koska yritän uskoa löytäväni hyvän kumppanin. Tasavertaiseen suhteeseen, pyyteettömyyteen ja rehellisyyteen aion uskoa, vaikka se saattaa kuulostaa naivilta.
Kannattaa kuunnella kavereiden neuvoa: Älä soita sille tai pane sitä tms. Toisin sanottuna: Älä jää kiinni siihen ihmiseen. Anna tuskan tulla ja kärsi se, huomenna saattaa jo olla rauhallisempaa :)
Niin, minullekin on sattunut tällainen... Tuli 2 vuotta täyteen ja mies sanoo rakastavansa minua todella paljon.
Mutta seuraavana päivänä sain runoviestin mieheltä, jossa se kerto tulleensa tienristeykseen ja eikä tiennyt mihin mennä... Tuli töistä kotiin ja kertoi, että hän ei tunne minua kohtaan mitään...
Ero tuli ja nyt asumme kämppiksinä tän kuun loppuun. Vaikeaa on ollut ja aluksi haikailin hänen peräänsä. Mutta nyt en, koska hän ei ole minun arvoinen.
Mä tiedän tasan miltä susta tuntuu. Itelle kävi poikaystävän kanssa juuri samalla tavalla. Seurusteltiin puolitoista vuotta ja se oli jotaki niin satumaista ettei ikinä. Sitten viimekesänä se vain alko epäileen meidän suhteen kestävyyttä ja omia tunteitaan...sano mulle että sen täytyy miettiä rauhassa.
No mähän annoin aikaa, tietysti, koska rakastin ja rakastan edelleen tätä ihmistä yli kaiken. Sitten se kuukauden päästä tahto mut sen luo Rovaniemelle käymään, ja kaikki oli taas niinku ennenki...sano että haluaa edetä hitaasti. Olin sen luona varmaan viis päivää ja me tehtiin paljon asioita yhdessä, luulin että kaikki oli taas hyvin..koska hän ei sanonu mulle mitään ja käyttäyty aivan niinku ennenkin.
Sitten vain eräänä päivänä elokuun puolessavälissä se sano ettei enää jaksa, ja jätti mut. Ihan yllättäen. Mulla oli tosi vaikeeta koko alkusyksyn. Masennuin pahasti, mutta kieltäydyin silti kaikista hoidoista mihin äiti oli jo valmis minut laittaan. Itkin enemmän ko olen koko elämäni aikana itkeny yhteensä sitä ennen. Mie syytin ja syytän vieläkin itseäni siitä erosta..en ole mikään helpoin ihminen käsitellä, oikeastaan tosi vaikea. Mie olen mokannu niin pahasti, sillä oikeasti menetin täydellisen poikaystävän, tulevan miehen, ja lasten isän. Suhde oli koko ajan vakaa, meidän perheet tuli hyvin toimeen keskenään, kaikki meillä piti hänestä tosi paljon...ja mie pidin häntä koko ajan itsestäänselvyytenä ja olin oikutteleva ja äkkipikainen, eli mokasin, mutta koko ajan rakastin kuitenki niin mielettömästi. Pidin huolta ettei suhteesta missään vaiheessa tullu arkista.
Nyt tapailtiin taas vähän aikaa hänen ehdotuksestaan. Pyys niin kauniisti multa antaan meille kahdelle uuden mahollisuuden...mie olin taas niin onneton ja olin valmis ihan mihin vaan. Eilen hän oli nyt sitä mieltä, ettei enää halua yrittää, koskaan enää. Haluais meidän olevan vain ystäviä. En tiedä pystynkö..ehkä siihen saakka kun hän löytää uuden, silloin en itseni tuntien voi olla häneen enää yhteyksissä enkä olla hänen kanssaan edes ystävänä..olen niin mustasukkainen, ja rakastan häntä niin paljon, että toisen naisen näkeminen hänen rinnallaan varmaan tappais minut.
Minuun sattuu siis taas...en enää jaksa jos masennun samalla tavoin niinku alkusyksyllä. Pitäis päästä jonneki kauas pois, uusien ihmisten pariin, mutta tää lukio pitää ensin käydä loppuun.
Ajattelen juuri samalla tavalla kuin sä irene: Haluisin vaan että kaikki ois ninku ennenki, eikä tarvis itkee niin paljon.