ero?

miten lapset tehty raukkaudettomaan liittoon? Näin käy jos asioista ei keskustella tai toinen ottaa itselleen aikaa. Tehkää lapsillenne oikein. Minun mielestä vanhempien tulisi ajatella eron vaikutukset lapsiin, rakkaus ei kuole se tapetaan mielessä. Mistä kumpuaa turha mustasukkaisuus, keskustelkaa asioista löytyykö vastaus?

Entä ne hyvät puolet? Kaikessa on myös hyvät puolensa..

Onko luottamus kadonnut jonkin syyn takia? Onko rakkautta koskaan ollutkaan?

Maanantaina soitat neuvolan keskukseen tai seurakunnan perhetyöhön ja varaat aikaa parisuhdetyöhön/neuvolapsykologille. Joku on nyt uuvahtanut kesken elon rankinta kenttäosuutta, kompuroi esteisiin, mutta ulkopuolisella avulla voi tämäkin "yhteiskunnan solu" pelastua. Työtä ja sisua se vaatii, mutta mitäpä ei lasten tasapainoisen kehityksen vuoksi haluaisi yrittää. Vai?
Okei, jos ei miestä kiinnosta kuin ongelmien laitto sinun piikkiisi, sitten ero.

"ero, parempi kaikille?"

Jos ei puhumalla parane niin vastaus on; kyllä.

suhteen alku sujui hyvin. tunnettin entuudestaan. sitten muutaman vuoden jälkeen mies otti etäisyyttä ja rupesi valehtelemaan ihan pienistäkin asioista. salaili kaikenlaista. ei osallostunut enää kotitöihin juuri ollenkaan. lapsia hoiti silloin kun itse jaksoi. hoidin yösyötöt kaikki, imetyksistäkin johtuen. mies halusi vain enemmän omaa aikaa ja kaipasi kavereitaan. heille kertoi päiväntapahtumansa, minut sulki ulkopuoliseksi. loppuhuipennus oli yhteydenpito vieraiden naisten kanssa. ja viimeiseen asti valehtelo tästäkin, käyttäytyi välillä hyvin temperamenttisesti ja agressiivisesti, tavaroita heitelle ym. selvitin kuitenkin ne valheet hieman vilunki keinoin koska en olisi muuten saanut totuutta.
nyt tuosta kaikesta on kulunut jo useampi vuosi. tässä sitä vielä ollaan. tuntuu edelleen että luottamus on poissa. rakkaus karisi ja niistä vuosista mistä toovoin onnellisimpia kuin mistään muusta, varjostaa nyt vain ikävä ja sumuinen muisto. yksin selvisin, muutaman läheisen turvin. itkin välillä kaikkea tapahtunutta. itkin sitä että epäonnistuimme. olin vihainen siitä kun yritti minusta tehdä mielenterveydellisesti epätasapainoisen. siinä melkein onnistuen.
nyt olen antanut kaiken anteeksi. en koe olevani katkera. mutta ajattelen että ehkä tuolla on vielä minua varten joku kuka todella arvostaa minua. eikä vain esitä. siltä minusta todella tuntuu. sanoo rakastavansa, mutta mitä rakkautta se tuo on, kun kohtelee "rakastaan" noin. ja tuo kaikki oli vain pintaraapaisu siitä mitä muuta tapahtui. en ole koskaan kokenut riittäväni omana itsenäni. hokee rakkauttaan..mutta tuntuu että lasten takia tässä ollaan. tuntuu että kadotan itseni tässä suhteessa. en koe enää rakastavani. koen että minua on loukattu tarpeeksi, ehkä halua nöyrtyä ihmisen edessä kuka on satuttanut minua niin monin eritavoin henkisesti.
ja mielessä myös ajatus, että toivoisin saavani vielä lapsia, nuorehko kun vielä olen. mutta en tämän miehen kanssa, kuinka voisinkaan..kaiken jälkeen? kiire lastentekoon ei ole. siitä ei ole kyse. mutta tiedostan kuitenkin sen että aika kuluu, ja tässä sitä vielä ollaan.