Viimeisen puolen vuoden ajan olen useammin kuin kerran päivässä miettinyt eroa (yhdessä 11 vuotta, joista 7 vuotta naimisissa).
Kun katson miestäni, tunnen inhoa, sääliä ja joskus vihaa. Taustalla on jatkuva uskottomuus; kyseessä ollut sekä vuosia kestäneitä rinnakkaissuhteita että yhdenillan juttuja. Perustelut toimintaan on ollut joko humalatila tai sitten se, että suhteemme ei ole kunnossa.
Nyt olen sitten uskaltanut ottaa puheeksi avioeron. Mies on vain nyt yllättäin aivan toista mieltä; eihän meillä ole mitään hätää.. Elettäisiin vai normaalia perhe-elämää.
Ja mikäköhän on sitä normaalia perhe-elämää?! Sekö, että jos ja kun hän matkoilla ottaa viinaa, niin minun täytyy ymmärtää, että petäminen on mahdollista? Tai että jos en olekaan "kiltti", on hänellä oikeus ottaa rinnakkaissuhde? Kotona nukumme eri huoneissa emmekkä ole harrastaneet seksiä pian vuoteen (siis keskenämme); syynä se, että mieheni harrastaa suojaamatonta seksiä kaikkien kanssa. Minulla on halu elää terveenä!
Olen sisältä aivan tyhjä. En oasaa iloita enää mistään asioista. Teen sen, mikä on pakko, muuten asiat saavat olla. Olenko kohtuuton, kun en kykenekkään enää elämään normaalia perhe-elämää? Mitä asioit en ole vielä miettinyt? Olisiko samanlaisessa tilanteessa kompuroivaa kohtalotoveria ajatusten vaihtoon?
Kun katson miestäni, tunnen inhoa, sääliä ja joskus vihaa. Taustalla on jatkuva uskottomuus; kyseessä ollut sekä vuosia kestäneitä rinnakkaissuhteita että yhdenillan juttuja. Perustelut toimintaan on ollut joko humalatila tai sitten se, että suhteemme ei ole kunnossa.
Nyt olen sitten uskaltanut ottaa puheeksi avioeron. Mies on vain nyt yllättäin aivan toista mieltä; eihän meillä ole mitään hätää.. Elettäisiin vai normaalia perhe-elämää.
Ja mikäköhän on sitä normaalia perhe-elämää?! Sekö, että jos ja kun hän matkoilla ottaa viinaa, niin minun täytyy ymmärtää, että petäminen on mahdollista? Tai että jos en olekaan "kiltti", on hänellä oikeus ottaa rinnakkaissuhde? Kotona nukumme eri huoneissa emmekkä ole harrastaneet seksiä pian vuoteen (siis keskenämme); syynä se, että mieheni harrastaa suojaamatonta seksiä kaikkien kanssa. Minulla on halu elää terveenä!
Olen sisältä aivan tyhjä. En oasaa iloita enää mistään asioista. Teen sen, mikä on pakko, muuten asiat saavat olla. Olenko kohtuuton, kun en kykenekkään enää elämään normaalia perhe-elämää? Mitä asioit en ole vielä miettinyt? Olisiko samanlaisessa tilanteessa kompuroivaa kohtalotoveria ajatusten vaihtoon?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Siis sinähän juuri kykenet elämään normaalia perhe-elämää ja siksi et voi enää elää tuollaisessa tilanteessa!
Joidenkin tutkimusten mukaan eronneet myöhemmin jäävät jossittelemaan sitä, mitä olisivat voineet vielä avioliittonsa eteen tehdä. Sinun tapauksessasi on hankalaa alkaa rakentaa mitään, mutta mitä jos silti menisitte vielä avioliittoneuvojan puheille ennen lopullista pistettä? Saisit ainakin sanottua ääneen ne asiat, mitkä vuosia ovat sinua painaneet ja tietäisit, että olet oman osuutesi liiton eteen tehnyt.
Pettäminen tuossa tapauksessa on kroonista, joten syy ei voi olla sinussa. Tai tietysti olemassaolollasi olet mahdollistanut pettämisen, mutta kyllä normaali aikuinen mies osaisi pitää housut jalassa. Joten älä ota sitä liikaa itseesi. Mutta älä liikaa syytäkään, mitäpä se hyödyttää, jos miehesi ei tilannetta kuitenkaan tajua. Parempi vain rauhallisesti todeta, että sinua on loukattu liian kauan.
Voimia sinulle päätöksissäsi. Et todellakaan ole kohtuuton, jos et halua elää tuollaisessa suhteessa. Ei kenenkään tarvitse sietää jatkuvaa pettämistä.
Kroonista pettämistä; miehellni jo oinen avioliitto päättyi samasta syystä.
Nimimerkistä päätellen sinulla linee vastaavanlaisia kokemuksia. Toivottvasti nyt kaikki hyvin!
Jatkoja.
menee yleensä naimisiin- nussisivat vaan
Kyllä te olette ilmeisesti työtä koittaneet suhteenne eteen tehdä, kun vielä yhdessä olette, tai sitten ette ja asiat on vaan edenneet ajan myötä.. Sinä sen tiedät.
Mutta ei tuollainen elämä ole ketään kohtan oikein. Itse olen elänyt 9 vuotta normaalissa parisuhteessa ja mietin eroa, koska tunnumme kasvaneen toisistamme erilleen... En haluaisi silti siitä syystä luovuttaa, liian hepposin syin nykyään erotaan. Luettuani kirjoituksesi ymmärsin, että Sinulla on oikea ongelma suhteessasi, TUO on se tilanne, minkä takia suhteesta pitää lähteä ja löytää jotain parempaa, jotain antavampaa: vaikkakin sitten sitä tavallista arkea 9 vuoden jälkeen.
Sinähän olet aivan rikki ja syystä! Nyt otat elämäsi omiin käsiisi ja ole mielummin vaikka yksin kuin jatkuvasti surullinen/vihainen. Tavallinen arki "ei tunnu miltään", mutta on sekin parempi.
Sinä se olet kuitenkin oman elämäsi kuningatar ja päätökset toki ovat omiasi...
Töitä suhteen eteen on ollut aika vaikea tehdä, kun mitään kuulemma ei ole koskaan ollut pielessä. Todellisuus tästä avioliitosta on paljastunut vasta viime vuoden puolella. Sitä ennen kaikki tuntemukseni olivat sitä kuuluisaa "vainoharhaisuutta". Ja nyt minun puoleltani on työt suhteen eteen tehty.
Henkisesti olen pakannut tavarani jo valmiiksi. Tiedän, että en halua enää elää näin. Ihmissuhteisiin en usko; siis siihen, että normaalia arkea voi elää jonkun kanssa.
Enkä jaksa enää kuunnella miehen itkuja siitä, kunka yhdessä hankittu omaisuus pilkotaan. Johan tässä hajoitetiin ihmiset!
Toivottavasti sinullekn löytyy oikea ratkaisu. Its vierastan ajatusta erilleen kasvamisesta. Olen vain joskus vaistonnut, että tuon sanonnan takana on "pelkoa" suhteen muuttumisesta. Ihminen on luotu kasvavaksi ja kehittyväksi persoonaksi. Usein jostain kumman syystä parisuhteen ei anneta kehittyä ja kasvaa saman aikaisesti. Pelätäänkö uutta? Itse haaveilin joskus parisuhteesta, joka hullaantumisvaiheen jälkeen voisi rauhassa muuttua ystävyyttä syvemmäksi kiintymykseksi. Nyt haaveet ovat voimien löytymisssä, jotta voi kohdata eron selkä suorana.
Luin kirjoituksesi ja huomaan, että olet väsynyt. Olet varmasti tehnyt paljon suhteesi eteen. Tuntui, kun olisin lukenut omasta elämästäni vuosia sitten kun erosin. Ja ne tunteet mitä koin silloin, toivottomuus, kun tuntuu siltä, että yksin yrittää. Ja se kuuluisa "vainoharhaisuus". Mutta varmasti miehesikin yrittää, mutta omalla tavallaan.
On vahinko, että oppii arvostamaan niitä asioita elämässä, jotka menettää. Se arvostus ja ymmärtäminen tulee vasta silloin. Ero ei aina ole se paras vaihtoehto pitemmällä aika välillä. Se helpottaa siihen akuuttiin tilanteeseen miehan ja naisen välillä. Eronneena tulee muita voimia vievia asioita elämään. Eli vaikeuksien määrä voi olla sama, mutta asiat erit. Kannattaa miettiä tarkkaan. Voihan yhtenä vaihtoehtona olla myös eri osoitteissa asuminen jonkin aikaa, kunnes tilanne helpottuu molemmilla. Jos taloudellisesti se on mahdollista. Itse saat voimia lisää ja itseluottamuksesi takaisin. Voi olla, että miehesi on voimakas persoona ja hänen rinnallaan elo ei ole aivan helppoa.
Naisen kasvaminen tuo miehille pelkoja. Mutta uskon, että se voisi jopa kiehtoakin heitä. Voisit ottaa hänet mukaan joihinkin uusiin asioihin. Silloin hän ei kokisi olevansa ulkopuolella ja voisi huomata etteivät ne uudet asiat niin pelottavia olekkaan.