Mitä mieltä asiasta ollaan täällä?
eEduskunta äänesti "tahdon" homoille
ääääääääääääääääääää
47364
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
se menee nurin ensi vuonna, kaikki äänestämään asian puolesta, muuten on kurjat ajat tämän pv nuorille tulevaisuudessa.
ratkaisu oli ihmisarvoa kunnioittava ja hieno uutinen. se ei ole heteroilta pois mitenkään että homotkin saavat mennä naimisiin. mikään järkiperuste ei puolla homoliittojen vastustamista.
Siivelläeläjiä, ylensyöjiä, masentuneita, avionrikkojia ja homoseksuaaleja yhdistää kaikkia rakkaudettomuus. Se on kaikkein suurin synti, sillä rakastamisen käsky on tärkein käsky.
Siivelläelämistä hävetään, ylensyöntiä hävetään, aviorikosta hävetään ja masentuneisuutta hävetään, mutta homoutta ei hävetä eikä homo häpeä mitään edellä mainituistakaan.
Homoudessa hallitsevana piirteenä onkin täydellinen pyrkimys romuttaa kaikki yhteisöllisyys ja rakkaus.
Omasta homoudesta ollaan valmiita kertomaan vaikka tasavallan presidentille, koska homo ei itse tiedosta omaa rakkaudettomuuttaan vaikka kaikki ympärillä kyllä huomaavat sen.
Olet siis itse homo? Vai mikä asiantuntija olet?
Tutkimuksen mukaan 97% homoseksuaalisuuden johtuvan isä-poika suhteen ongelmista.
Minkä tutkimuksen? Ja mitä se muka kertoo homon rakkaudettomuudesta? Eikö paremminkin hänen isänsä?
Monissa uskonnottimissa perheissä vallitsee homoseksuaalinen ilmapiiri. Haluan varoittaa teitä tästä. Ihmisen on helppo ripustautus puolisoon ja jopa kokeilla tämän vaatteita ja haluta anaaliseksiä tämän kanssa. Nämä ilmiöt ovat hyvin yleisiä uskonnottimilla. Monesti mukana on myös alkoholismia, perheväkivaltaa, puolison alistamista ja mustasukkaisuutta. Myöskään terveydestä ei pidetä huolta. Lapsienkin annetaan käyttäytyä huonosti koska heitä pidetään eläiminä.
Eli pelkkää mutua on tietosi. Mitäpä jos tutustuisit johonkin homopariin, niin voisi tuo pelkosi vähän lievittyä.
Sukupuolineutraalia avioliittolakia ei voi kutsua tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi koska nykyinen avioliittolaki ei perustu ihmisen arvoon vaan sukupuoleen.
Jotta avioliittolaki voisi olla tasa-arvoinen, sen pitäisi taata myös raiskaajille, murhaajille ja huumeidenkäyttäjille aviopuoliso kaikkiin elämäntilanteisiin.
Avioliitto on meidän yhteiskunnassamme kahdenvälinen sopimus. Murhatessa ja raiskattaessa ei toisen mielpiteitä kysellä. Millä vuosisadalla oikein elät? Huumeiden käyttäjän avoitumiselle ei ole ollut laillisia eseteitä ennenkään.
Raamattu ei vaan tenne homo liittoa, vain miehen ja naisen välinen liioton Jumala siunaa, niin kuin hän kirjoitanut sanassaan.
Kristillisessä Avioliitossa on Aviovaimo ja Aviomies,
joka on perheenpää.
Miten se toteutuu homoavioliitoissa,
miten he noudattavat Raamatun ohjeita ?
Kumpi on Vaimo, kumpi Mies?
Tässä lakialoitteessahan ei ole missään vaiheessa otettu kantaa kristilliseen avioliittoon, vaan siihen avioliittoon, joka määritellään Suomen laissa. Vihkiminen tapahtuisi homojen osalta kai lähinnä maistraatissa, koska kirkolle ja uskonnollisille yhteisöille jäisi vapaus päättää ketä vihkivät.
Koska tasa-arvon ja ihmisoikeuksien nimissä
vaaditaan kaikenlaista,
kyllä homot alkaa vaatia nimenomaan Kikkovihkimisiä.
Naispappien syrjiminen on laitonta...
Vihkipariesn eriarvoistaminen, eikös se ole laitonta...?
Järki alkaa pikkuhiljaa voittaa tunteet. Ihan järjetöntä se on, että yhdessä jo ehkä vuosikymmeniä asunut ja elänyt homopariskunta ei voi mennä avioliittoon, eikä saada esim. aviopuolisoille kuuluvaa perintöoikeutta toistensa omaisuuteen. Asiaan sotketaan aivan turhaan uskontoa, koska kyse on maallisesta laista.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112918877378_uu.shtml
viimeisen vrk aikana yli 3000 on eronnut kirkosta nimenomaisen syyn takia
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112918877390_uu.shtml
Joutaa nuo vanhoilliset ja suvaitsemattomat lähtemäänkin. Ilmapiiri paranee kummasti. Arkkipiispa on kirjoittelussaan täysin oikeassa.
Hyvä asia29.11.2014 12:28
---homopariskunta ei voi mennä avioliittoon, eikä saada esim. aviopuolisoille kuuluvaa perintöoikeutta toistensa omaisuuteen.
Asiaan sotketaan aivan turhaan uskontoa,
koska kyse on maallisesta laista.#####
MITÄ se laki sanookaan rekisteröidystä parisuhteesta?
# Parisuhteen rekisteröinnillä on
samanlaiset taloudelliset vaikutukset kuin avioliitolla.
Osapuolella on avio-oikeus toisen omaisuuteen,
jollei avioehtosopimuksella muuta sovita.
Hänellä on myös oikeus
tarvittaessa saada elatusta toiselta osapuolelta
ja toisaalta elatusvelvollisuus tätä kohtaan.
Parisuhteen osapuoli voi
nykyisinkin kumppaninsa kuoltua adoptoida hänen lapsensa.
Parisuhteen osapuolet voivat jatkossa nykyiseen tapaan myös tulla perheessä elävän lapsen yhteishuoltajiksi
Rekisteröidyn parisuhteen purkautumiseen sovelletaan samoja säännöksiä kuin avioliiton purkautumiseen #
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/pohjois-savo/tietoa/oikeustietoa/rekisteroity_parisuhde.html
mm. ==>
Rekisteröidyn parisuhteen purkautumiseen
sovelletaan samoja säännöksiä kuin avioliiton purkautumiseen.
Parisuhde purkautuu toisen osapuolen kuollessa
tai tuomioistuimen päätöksellä.
Kuten avioerossa,
parisuhteen purkaminen on mahdollista kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen tai kahden vuoden erillään asumisen perusteella.
Osapuolten omaisuus jaetaan
samojen sääntöjen mukaan kuin avioerossa.
Toisen osapuolen kuoltua rekisteröidyn parisuhteen osapuoli perii hänet samojen sääntöjen mukaan kuin aviopuoliso.
Hänellä on myös oikeus perhe-eläkkeeseen
ja perintöverotuksessa häneen sovelletaan aviopuolisoa koskevia säännöksiä.
Oikeusministeriössä on laadittu esite
-- Tietoa rekisteröidystä parisuhteesta--, jonka maistraatti antaa rekisteröityyn parisuhteeseen aikoville silloin,
kun siltä pyydetään rekisteröinnin esteiden tutkintaa.
Erojen määrä on noussut jo yli 4000 vrk aikana ja veikkaavat että määrä on iltaan mennessä 70000, jopa ylikin.
Porvoon mies 29.11.2014 12:55
" Tutkimuksen mukaan 97% homoseksuaalisuuden johtuvan isä-poika suhteen ongelmista. "
-Tuo tutkimus on siellä lahkon piirissä tehty. Mutta kuten siellä yleensä, on luotettavuus sitä sun tätä.
Lahko vetää puoleensa seksuaalista poikkeavuutta ahdasmielisestä yhteiskunnasta, vartiotorniseura itse on pitänyt kortistoakin lahkon pedofiileista. Onko, porvoolaismies, homoseksuaaleista myös kortisto ?
Yksi lähestymistapa on synnynnäisyyden osalta sukupuolielimet, jotkut ihmiset kun syntyvät molempien sukupuolten elimillä varustettuna. Aikaisemmin Oulun sairaala ("yliopistollinen" -vai mikä ?) leikkasi noin 5-6 vauvaa vuodessa, jolloin vallitsevamman näköiset jätettiin. Nykyään lienee siirrytty, kuten kerrottiin olleen tarkoitus, siihen että kasvettuaan saa kukin itse päättää miten tehdään vai tehdäänkö mitenkään. Netissä näkee alastonkuvia joissa on täysin kehittynyttä tavaraa ja aikuisen naisen rinnat, esimerkiksi. Noin se Jehova osaa kiusoitella ahdasmielisen lahkon kustannuksella, ikäänkuin yllyttää kysymään, että kuinka sukupuolielämä tulisi järjestää ?
Tuo laajan tutkimustuloksen on tehnyt ei voittoa tavoittelematon opetus-, tuki-, avustustoimintajärjestö, joka ei ole uskonnollinen järjestö eikä ole sidoksissa mihinkään uskonnolliseen ryhmään tai yhteisöön.
Laita nyt vaikka linkki siihen tutkimukseen, tai edes tutkimuksen nimi ja tutkijat.
En laita, koska haluan kyseiselle järjestölle työrauhan.
Homo tai lesbo joka haluaa päästä eroon tavastaan, törmää siihen aika pian.
Monet tuhannet homot ja lesbot ovat avun ongelmaansa, kun heille on selvinnyt syyt mitkä aiheuttaa homouden ja lesbouden.
Kyseessä on siis joku pilipalitutkimus, jolla ei ole oikeasti mitään todistusarvoa.
On, tuhannet parantuneet, kuten jo sanoin.
Minusta on järkyttävää miten vanhoilliset ihmiset kieltävät tasa-arvon ja samat oikeudet homoseksuaaleilta. Kaikenlaisia hedelmiä se kristinusko tuottaakin.
Jumalan kategorioissa kaikki ovat syntisiä mutta vain jotkut pelastuvat.
todella järkyttävää29.11.2014 15:52
Minusta on järkyttävää miten vanhoilliset ihmiset kieltävät tasa-arvon
ja samat oikeudet homoseksuaaleilta.
Kaikenlaisia hedelmiä se kristinusko tuottaakin.**************'
Rekisteröidyssä parisuhteessa on
ihan samat Juridiset oikeudet kuin avioliitossakin.
Ja velvollisuudet.
Miksi homoparit tahtovat Kirkollisen vihkimisen,
kun Raamattu kuitenkin tuomitsee homouden?
Eihän tämä kirkon vihkimisiin vaikuta, vai vaikuttaako?
Ei kirkon pidä muuttua maailman mukana. Kirkko on kirkko, joka on perustettu Kristuksen opetukselle ja Raamatun totuuteen, mitä kirkko ei ole enää ollut moneen sataan vuoteen.
Jos pitäisi valita kahdesta kirkko tai JT, se olisi JT ja ero kirkosta
Ei rekisteröity parisuhde vastaa oikeudellisesti likimainkaan avioliittoa. Eikä tässä ole kirkkovihkimisestä kyse, vaan avioliitosta yleensä.
Rekisteröity parisuhde ei oikeuta yhteiseen sukunimeen, eikä ulkopuoliseen adoptioon. Tuo adoptioasia on se merkittävin puute rekisteröidyssä parisuhteessa. Nykytilanne aiheuttaa turhaa paperisotaa ja kuluja sekä valtiolle että rekisteröidylle parille ennen kuin lapsen juridinen asema saadaan vastaamaan avioliitossa olevan parin adoptiolasta.
Eihän kirkko ole mihinkään muuttumassa. Tässä on kyse avioliittolaista, eikä kirkon oikeudesta vihkiä tai olla vihkimättä. Kirkko päättää itse ketä se vihkii myös tulevaisuudessa.
Kyllä kirkko muuttuu edustajiensa myötä, otetaan esim. ja muitakin löytyy:
Arkkipiispa Jukka Paarma:
On olemassa hyvin laaja kirjo erilaista homoseksuaalisuutta. Jotkut ovat syntymästään saakka omanneet vahvan homoseksuaalisen identiteetin. Osa on horjuvia, rajalla. Vaikka homous on epäluonnollista eikä Raamattu sano mitään myönteistä homouden harjoittamisesta, tiedämme nyt
sen synnystä enemmän kuin Raamatun kirjoittamisen aikaan. Ei ole olemassa yksimielisyyttä siitä, mistä homous johtuu.
Suomen Viikkolehti, 24.4.2002, s. 4
Öö, mitä nyt yrität sanoa tuolla lainauksellasi?
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014112918877617_uu.shtml
http://eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_14_2014.html?year=2014
> Ei ole olemassa yksimielisyyttä siitä, mistä homous johtuu >
Johtui mistä tahansa, ihminen pystyy hillitsemään halutessaan heikkouksiaan ja estää toteuttamasta perversioitaan. Pyromaanit ja pedofiilit ollaan valmiita tuomitsemaan mutta homot on ihan ok?
Pyromaani tuhoaa ainakin omaisuutta ja pahimmillaan tappaa ihmisiä. Kerropa, mitä haittaa kahden samaa sukupuolta olevan rakkaus voisi tuottaa! Mielikuvitusolennon vihan jättäisin omaan arvoonsa.
Haluan lukea 29.11.2014 19:32
"Laita nyt vaikka linkki siihen tutkimukseen, tai edes tutkimuksen nimi ja tutkijat".
Porvoon mies 29.11.2014 20:34
"En laita, koska haluan kyseiselle järjestölle työrauhan."
-kuinka porvoossa keskenerääseen työhön vedotaan ?
ja kuinka rauha järkkyisi jos työ ei tapahtuisi salaisena ?
"Homo tai lesbo joka haluaa päästä eroon tavastaan",
-haluaako porvoolainen eroon omista tavoistaan ? Mutta seksuaalisuus ei ole tapa, se on ominaispiirre joka nyt vain havaitaan sellaiseksi kuin se on.
"Monet tuhannet homot ja lesbot ovat avun ongelmaansa, kun heille on selvinnyt syyt mitkä aiheuttaa homouden ja lesbouden. "
-Syyt lahkolaisuuteen on selvillä ja Suomessakin on jo enemmän entisiä lahkolaisia kuin aktiiveja, selviää lahkon omista julkaisuista, vuosittaisten kastamismäärien ja jäsenkunnan määrän kehityksen perusteella.
Kognitiiviseksi dissonanssiksi sanotaan sitä ilmiötä lahkolaisessa, joka sulkee hänen ajattelunsa kun häntä itseään vedetään nenästä. kysymys on siitä että hän ei kestä sitä suurta kielteistä tunnetta, pettymystä ja epätoivoa, mitä merkitsee elämän, kaiken, rakentaminen valehtelun pohjalle.
Maailmanlopun vuodet, verensiirtokielto, ja verenosien käytön lupa samalla kun kukaan ei saa niitä luovuttaa, lahko antaa lukemattoman määrän traagisia ilmiselviä erehdyksiä, traagisia koska seuraukset ovat lahkolaiselle riipaisevia. Niistä tulisi vain ryhtyä kerimään lahko-oppeja auki valhe valheelta, kunnes väsyisi, ellei jo sitä ennen ymmärtäisi uskontohelppoheikkinä esiintyvää huijaria.
Tasa-arvopuheet mm ja nn parien kohdalla verrattuna mn pareihin on pelkkää harhaa.
Vaikka ois kuinka *tasa-arvoista* olevinaan, niin kuitenkin mm ja nn pareja varten laaditaan erillisiä lakeja jotka poikkeaan mn laista.
Esim. adoptointi. MN saa luonnostaan lapsia, mutta mm ja nn ei koskaan. Siksi homo ja lesbo tarviaa erillisen oikeuden adoptioon ja heille se olis myönnettvä aina, koska he eivät saa lapsia luonnostaan. Sillä mm ja nn ei ole luonnollista.
Luonnollinen lisääntyy luonnostaan. Tämäkin todistaa, että mm ja nn on luonnotonta aina.
Heteropari on lapsen kasvun kannalta ehdottomasti terve pohja. Mm ja nn ei ole sitä ikinä.
Ihan empiirisen tutkimuksen havainnon perusteella homosuhteet ovat luonnonvastaisia koska sellaiset suhteet eivät voi tuottaa jälkeläisiä. Vai onko jollain toisenlaisia kokemuksia? Ei ole. Siinä se.
Eduskunta on monissa asioissa virran vietävissä!
Suomi on saatanan hallinnassa mutta eiJT
ääääääääääääääääääää 2014-11-29 10:33:30
" eEduskunta äänesti "tahdon" homoille Mitä mieltä asiasta ollaan täällä?"
jt:n tulisi aina vastauksellaan lisätä vartiotornimenekkiä.
Jt:t neuvotaan esiintymään niin hienoina, eteivät alennu osallistumaan politiikkaan, eivät edes keskutelemaan siitä.
Homous on siitä tyypillinen jt-aihe että siitä on vartiotornin kannanotot vaihdelleet.
Aikoinaan se oli vain kielletty.
Sitten tuli vartiotornivalistus että homous ihmisessä totta, sillä tavoin että se ei ole tahdon alainen asia. Mutta että jt:n ei ole lupa tehdä homoseksuaalisia tekoja kuitenkaan.