Työharjoittelu

Olen joutunut palkattomaan työhön, eli työkkärin kautta minut laitettiin työharjoitteluun. Kyllä niin välillä ärsyttää kun olen töissä mutta kuitenkaan en tienaa edes pientä murto-osaa siitä mitä työntekijät siinä yrityksessä saavat palkkaa. Vielä kun kerran kahvitauolla kuulin niiden vakituisten työntekijöiden valittavan siitä että palkka on niin huono kun se on vähän alle 2000 euroa kuukaudessa. Meinasin sanoa että vaihdetaan osia, alkakaa tekemään töitä työmarkkinatuella ja mä otan teidän palkan niin varmasti muuttuis ääni kellossa.

Siis ärsyttää kun ensiksikin harjoittelijalla teetetään kaikki hanttihommat ja muutenkin on töissä mutta ei kuitenkaan voi tehdä mitään isompaa ostosta kun ei tienaa sen peruspäivärahan määrää enempää ja sehän ei riitä mihinkään.

Jos en olisi ottanut tätä harjoittelupaikkaa vastaan olisin saanut karenssin. Harjoitteluni kestää puoli vuotta ja sen jälkeen kyllä en enää ikinä mene ilmaiseksi työntekijäksi paitsi siinä tapauksessa jos taas uhataan karenssilla. Mutta olenpahan nyt sitten ainakin saanut puoli vuotta työkokemusta alaltani. Vaikka eihän työharjoittelua työkokemukseksi katsota. Jotkin työnantajat katsovat vähän kieroon ja pitävät luuserina sellaista joka ei päivääkään ole palkkatöitä tehnyt. Niinkuin minä en, ilmaisena työntekijänä niin monesti olen vain ollut.

Siis, töitä olisi jokaiselle joka töitä haluaa tehdä mutta harvoin ollaan valmiita maksamaan palkkaa. Ilmainen työvoima kelpaa mutta ketään ei haluta palkata. Toivottavasti seuraava työni olisi vakituinen palkkatyö että voisin jo viimeinkin toteuttaa unelmiani joiden toetuttamiseen tarvitsen vakituisen työpaikan ja säännölliset tulot.
12900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kuusisataa (600) "Frankfurtin mummoo" riittäisi mulle palkaksi kuukaudessa. Sitäkään ei siis työvoimaviranomaisten ja työnantajien puolelta tahdota palkkana maksaa.

Ei käy työnteko työmarkkinatukea vastaan, koska ei ole oma vika se, että on vahvan valuutan politiikka, johon en voi toistaiseksi vaikuttaa.

Työhaluja olisi, ja palkkavaatimuskin - 600 vieraan vallan rahassa - on kohtuullinen. Koulutusta odotan saavani aloilta, jotka kiinnostavat ja silloin riittäisi työmarkkinatuen suuruinen raha, vaikka se menisikin nopeasti ja tarkkaan.

Tämän enempiä myönnytyksiä en voi työkkärin/työnantajan puolelle tehdä. Työmarkkinatuki mahdollisine "ylläpitokorvauksineenkin" on hyvä työttömyysturva, mutta palkaksi se on sentään liian pieni!

Voin olla spurgu, pummi ja hampuusi mutta kenekään perkeleen orjaksi en rupea. Tämän sanon vaikka elinkautisen karenssinkin uhalla.

Muuten olen sitä mieltä, että päättäjät on tässä maassa vaihdettava. On äänestettävä uusien puolueiden uusia ehdokkaita.

Äänestä

Vituttaa ja rajusti yhteiskunnan asennoituminen yksityisellä puolella työskentelevän työntekijän ja työttömän asioihin. Itse olen saanut kuunella moralisointia useamman vuoden siitä, että minun pitäisi olla työssä sellaisessa paikassa josta loppui työt. Töiden loppuminen oli yhtiön johdon tiimoilta ilmoitetu useampaan kertaan ja julkaistu jopa sanomalehdessä. Nyttemmin minua syytetään työstä luopumisesta taikka etten olisi tehnyt riittävästi töitä vaikka todellisuudessa tein lähes nollatuotolla monta vuotta töitä joista ei maksettu edes riittävää palkkaa.

Samalla minua moralisoidaan siitä, että minun tulisi olla työssä paikassa johon minua ei ole hyväksytty kahdesti käytyäni haastattelussa.

Työnantajan sopimusrikkomukset ovat jälleen omaa syytäni. Työvoimatoimisto pommittaa samaisilla kursseilla ja pakotteilla vuodesta toiseen ja sitten pohditaan syytä siihen , että miksi kunto pääsee rapistumaan. Auttaako palkaton työ esim. ravintoon, asumiseen taikka yleiskuntoon jota voi parantaa vaikkapa lenkkipolulla?

Äänestä

Moi!

Olen ollut kohta kolme kuukautta samantyyppisessä työharjoittelussa. Minulla siitä on vain positiivista sanottavaa. Onhan se mukavampaa kuin kotona löhöily. Olen saanut myös tehdä haastaviakin töitä, olen toimistotöissä. Ja mikä parasta, ensi vuoden alusta olen sitten kyseisen firman palkkaa nauttiva työntekijä ainakin kahden vuoden ajan. Joten voi sanoa, että kyllä se harjoittelu joskus kannattaa. Voisikohan sinulla olla asenteissa korjaamisen varaa?

Äänestä
  • Siis mut otettiin vain ja ainoastaan "töihin" sen takia koska mulle ei tarvi maksaa palkkaa. Työsopimuksessani lukee näin: "koska palkkaa ei makseta, ei toimisuhdetta synny". Eli ei mitään toivoa päästä palkkatöihin. Asenteessani ei ole vikaa, haluaisin vain vihdoin ja viimein toteuttaa unelmiani mutta ei se ole mahdollista kun en pääse vakituiseen palkkatyöhön.

    Äänestä

  • Ole onnellinen, jos todella saat paikan. Tiedän tapauksia, joissa on luvattu suullisesti vakipaikkaa, jotta saataisiin harjoittelijasta kaikki irti, mutta ko. ajan tullessa ei paikkaa olekaan. Ei ole mikään pakko ottaa, sanotaan vain että ei ole rahaa. Puolisoni työpaikalla piti vakinaistaa pari harjoittelijaa kuulemma, mutta kävikin niin että vakihenkilökuntaakin lähtee pellolle, joten eipä harjoittelijoita voi lainkaan mukaan siinä tapauksessa vakinaistaa.

    Asenteissa korjaamisen varaa? Tämän maan "kilpailukyky" on sitä, että työt hoidetaan harjoittelijoiden voimin ja veronmaksajat maksavat. Työttömyys loppuu vain jos ilmaistyövoimaloppuu. Menkää hyvät ihmiset vaikka Britanniaan tai Hollantiin, siellä saa töitä kuka tahansa. ITse en voi, vielä, mutta perässä tullaan, vaikka olenkin Britteihin jo liian vanha, niin uskon muualla työllistyväni. Brittien nuoruudenihannointi on näet vielä pahempaa kuin Suomen.

    Äänestä

  • Palkatonta työtä kirjoitti:

    Siis mut otettiin vain ja ainoastaan "töihin" sen takia koska mulle ei tarvi maksaa palkkaa. Työsopimuksessani lukee näin: "koska palkkaa ei makseta, ei toimisuhdetta synny". Eli ei mitään toivoa päästä palkkatöihin. Asenteessani ei ole vikaa, haluaisin vain vihdoin ja viimein toteuttaa unelmiani mutta ei se ole mahdollista kun en pääse vakituiseen palkkatyöhön.

    Sen lisäksi,että asenteessasi on todellakin korjaamisen varaa, et osaa lukea, taikka jos olet oppinut lukemaan, et ainakaan ymmärrä mitä luet. Kun työsopimuksessa lukee lause palkanmaksusta ja toimisuhteesta, tarkoittaa se yksinkertaisesti sitä, että olet juridisesti harjoittelussa eli työvoimatoimiston vakuuttamana etkä työnantajan. Ihan noin ensimmäisen esimerkin antaakseni. Olisi todella hyväksi sinullekin, jos sinulla olisi edes alustavat tiedot työsopimuksista, työsuhteista ja siitä miten ne muodostuvat ja mitä ne tarkoittavat. Tutustuppa joskus esim. ammttiliittosi sivuihin tai mol:n sivuihin.
    Missään harjoittelusopimuksessa ei lue, että ei mitään toivoa päästä palkkatöihin, ja kaikkein vähiten tuon toimisuhteen ja harjottelusuhteen välisen eron perusteella. Kirjoituksesi perusteella sinusta saa todella yksinkertaisen käsityksen. Onkohan tuota ikää, koulutusta taikka yleissivistystä päässyt kovin paljoa kertymään?
    Nykkynuorten naukuminen siitä kuinka "en myy persettäni halvalla" ja heti mulle vakituinen paikka kaikilla ikä- ja kokemuslisillä on naurettavan epärealistista eikä nykyisessä työelämässä pidä paikkaansa senkään vertaa kuin aikaisemmin.
    Hoida harjoittelusi hyvin, yritä motivoitua ja kehittää itseäsi valituksen sijasta, niin voi olla että pääsetkin palkalliseen työhön ja ehkä joskus toistaiseksi voimassaolevalle työsopimukselle.

    Äänestä

  • tomppeli kirjoitti:

    Ole onnellinen, jos todella saat paikan. Tiedän tapauksia, joissa on luvattu suullisesti vakipaikkaa, jotta saataisiin harjoittelijasta kaikki irti, mutta ko. ajan tullessa ei paikkaa olekaan. Ei ole mikään pakko ottaa, sanotaan vain että ei ole rahaa. Puolisoni työpaikalla piti vakinaistaa pari harjoittelijaa kuulemma, mutta kävikin niin että vakihenkilökuntaakin lähtee pellolle, joten eipä harjoittelijoita voi lainkaan mukaan siinä tapauksessa vakinaistaa.

    Asenteissa korjaamisen varaa? Tämän maan "kilpailukyky" on sitä, että työt hoidetaan harjoittelijoiden voimin ja veronmaksajat maksavat. Työttömyys loppuu vain jos ilmaistyövoimaloppuu. Menkää hyvät ihmiset vaikka Britanniaan tai Hollantiin, siellä saa töitä kuka tahansa. ITse en voi, vielä, mutta perässä tullaan, vaikka olenkin Britteihin jo liian vanha, niin uskon muualla työllistyväni. Brittien nuoruudenihannointi on näet vielä pahempaa kuin Suomen.

    Olipa pakko tulla tätä ketjua katsomaan. Työsopimus on taskussa, alkaa 1. joulukuuta, joten eivät lupaukset olleet katteettomia.

    Äänestä

Jos saatte palkallista työtä, teillä on oikeus lähteä kävelemään siltä istumalta. Teitä ei koske mikään määräaikaisten laki, koska ette ole työsuhteessa. Työnantajat mielellään tässä asiassa valehtelevat. Älkääkö uskoko noihin työpaikkalupauksiin sinisilmäisesti, ne ovat vain keino pitää ilmaisharjoittelija töissä niin etteivät nämä lähtisi muualle. Jotkut saavat lupausten mukaisen paikan, useimmat eivät.

Äänestä

Siis mistä näitä marisijoita oikein sikiää? Kirjoittaja on nuori, ilman mitään työkokemusta, koulutuksesta en tiedä, mutta työttömyyttä ainakin pitää olla jo jonnin verran takana, että joutuu karenssin uhalla harjoittelemaan.
Silti arvoisaa nimimerkkiä harmittaa suuresti, kun hän ei yllätys-yllätys saa yhtä paljon palkkaa kuin ne, jotka ovat paikassa olleet pitkään, jopa vuosia sekä ovat koulutusta ja kokemusta itselleen keränneet. Millä lihaksilla niinsanoakseni pitäisi sinun saada yhtä paljon palkka kuin vanhempien, kokeneempien työntekijöiden?
Työpaikoilla on ollut maailman sivu sellainen käytännöllinen hierarkia että ne, jotka ovat viimeksi tulleet paikkaan ja jotka ovat alalla ja ammattissa nuorempia tekevät niitä huonpomia hommia aluksi. Että viittitki kirjoittaa viratonta marinaa selvästä asiasta. Eikö tällaisia asioita enää vanhemmat
kotona opeta pilttisilleen??
Kun ja jos meille tulee joku nuori harjoittelija, joka ei selvästikään tajua paikkaansa, eikä kunnioita senioritettia, eikä ymmärrä miten töissä edetään ja ollaan, en takuulla suosittele hänen palkkaamistaan vaikka olisi ollut ilmaisena työntekijänä vaikka kuinka kauan.
Sinun asiasi ei toudellakaan ole ehdottaa vakituiselle ammattilaiselle, että vaihdetaanpa palkkoja ja "katsotaan sitten miten muuttuu ääni kellossa".
Luotan siihen, että Siperia opettaa.

Äänestä
  • Alkuperäisen tapauksessa taitaa olla kyse siitä, ettei työnantaja maksa yhtään mitään. Kun ihminen tulee töihin ja palkan maksaa kela tai liitto tai työministeriö, niin työnantaja on silloin VARAS eli varastaa veronmaksajilta, eikös työnantajan kuuluisi aina maksaa jotain palkkaa? Sopiva palkka harjoittelijalle on esim. 50 % alan palkasta, kuten tiedän ainakin erään pankin tekevän kun opiskelijoita ottavat. SE on oikein.

    Äänestä

  • työtä? kyllä mulle on aina palkka maksettu. Ei meidän aikana kun olin nuori aikuinen mitään tommosta ollu. Kyllä selvää rahaa käteen maksettiin vaikka töitä saikin sitte paiskia niskalimassa.

    Nuorena tietysti omalla kotitilalla jouduin tekemään töitä palkatta, mutta söinpähän vanhempien eväitä.

    Kyllä mä ymmärrän nykyajan nuorten vitutuksen. MOnta vuotta käy ensin erilaisia opinahjoja ja sitte saa vaan paskaa käteen. Eikä meidän ikäluokan ihmiset juur arvosta nuoria, ikävä kyllä suhtautuvat vaan kateellisesti ja kyräillen. Meidän ikäluokka ei tajua, kuinka helpolla me ollaan aikoinaan päästy töihin, sen kun meni vaan ja töitä riitti, kaikki sai töitä jotka sitä vaan halusi tehdä. Jos oli vähänkään käyny kouluja oli kovasti kysyntää. Opiskelu kannatti ja jos Suomesta duuni loppu aina pysty menee Ruottiin volvon tehtaille. Nyt ei oo sitäkään mahollisuutta nuorilla.

    Mä oon nähny liian monen nuoren elämän pilattavan, kun he eivät kelpaa töihin, kolme neljä vuotta takaperin nuoria työnhakijoita vaan katottiin kieroon meijänkin firmassa. Nyt puhutaan tulevast työvoimapulasta ja siit kuinka nirsoja nuoret on. Ei pidä sinänsä paikkaansa, munki poika olis halunnu maatalouslomittajaksi, mutta yhenäkkiä niitä ei rekrytoitu ollenkaa moneen vuoteen ja palkat pudotettiin alas ku lehmänhäntä. Nyt niistä yllättäen on "huutava pula", kun nuoret on muka niin nirsoja, ja paskanmarjat!!

    Äänestä

  • että sillee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Palkatonta työtä kirjoitti:

Olen joutunut palkattomaan työhön, eli työkkärin kautta minut laitettiin työharjoitteluun. Kyllä niin välillä ärsyttää kun olen töissä mutta kuitenkaan en tienaa edes pientä murto-osaa siitä mitä työntekijät siinä yrityksessä saavat palkkaa. Vielä kun kerran kahvitauolla kuulin niiden vakituisten työntekijöiden valittavan siitä että palkka on niin huono kun se on vähän alle 2000 euroa kuukaudessa. Meinasin sanoa että vaihdetaan osia, alkakaa tekemään töitä työmarkkinatuella ja mä otan teidän palkan niin varmasti muuttuis ääni kellossa.

Siis ärsyttää kun ensiksikin harjoittelijalla teetetään kaikki hanttihommat ja muutenkin on töissä mutta ei kuitenkaan voi tehdä mitään isompaa ostosta kun ei tienaa sen peruspäivärahan määrää enempää ja sehän ei riitä mihinkään.

Jos en olisi ottanut tätä harjoittelupaikkaa vastaan olisin saanut karenssin. Harjoitteluni kestää puoli vuotta ja sen jälkeen kyllä en enää ikinä mene ilmaiseksi työntekijäksi paitsi siinä tapauksessa jos taas uhataan karenssilla. Mutta olenpahan nyt sitten ainakin saanut puoli vuotta työkokemusta alaltani. Vaikka eihän työharjoittelua työkokemukseksi katsota. Jotkin työnantajat katsovat vähän kieroon ja pitävät luuserina sellaista joka ei päivääkään ole palkkatöitä tehnyt. Niinkuin minä en, ilmaisena työntekijänä niin monesti olen vain ollut.

Siis, töitä olisi jokaiselle joka töitä haluaa tehdä mutta harvoin ollaan valmiita maksamaan palkkaa. Ilmainen työvoima kelpaa mutta ketään ei haluta palkata. Toivottavasti seuraava työni olisi vakituinen palkkatyö että voisin jo viimeinkin toteuttaa unelmiani joiden toetuttamiseen tarvitsen vakituisen työpaikan ja säännölliset tulot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu